Germaaninen yleiskieli?

Olen varsin pitkään, suorastaan kymmeniä vuosia, kannattanut ajatusta, että tulisi olla sellainen kansainvälinen kieli, joka olisi riittävän helppo oppia melkein kaikille ihmisille ja joka ei olisi kenenkään ainakaan ainoa äidinkieli. Tällaisen kielen olemassaolo tekisi maailman ihmisistä tasa-arvoisempia, vaikkakaan se mitä luultavimmin ei estäisi sotia.

Olen käynyt läpi melkomoisen määrän erilaisia kansainväliseksi apukieleksi kehitettyjä kieliä. Tästä kieliprojektistani voit lukea täältä blogistani. Jatkon aiheelle pääset lukemaan tältä sivustoltani, sivulta Hieman kieliräynää eli projektin nykyinen tila.

Projektini on päässyt lopulta siihen pisteeseen, että haaveilen germaanisesta kansainväliseksi apukieleksi kehitetystä kielestä.

Törmäsin folksprak-nimiseen projektiin. Sen tarkoitus on yhdistää eri kansainvälisiksi germaanisiksi apukieliksi kehitetyt tai kehitettävät kielet lopulta yhdeksi kieleksi. Projekti on ollut ilmeisesti olemassa vuodesta 2014.

Sen tarkoitus on siis kehittää germaaninen kieli, joka voisi toimia germaanisia kieliä puhuvien ihmisten yleiskielenä. Kielen on siis lopulta tarkoitus olla melko pitkälle germaanisten kielten puhujien ymmärrettävissä, vaikka ei olisi opiskellut kieltä. Oma äidinkieleni suomi ei ole germaaninen, mutta projekti vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ja voittaa se joka tapauksessa aina ruotsin kielen.

Ja periaatteessa kyllä myös kirjoittelisin blogia mieluummin germaanisella yleiskielellä kuin englanniksikin, jota peruskoulun ja lukion käyneenä sekä käytännön pakon sanelemana jonkin verran osaan.

Folksprakin kehitystyö vaikuttaa ulkopuolisen silmin hitaalta, mutta on siinä aika paljon tekemistäkin.

Monet kansainvälisiksi apukieliksi tarkoitetuista germaanisista kielistä tulevat jäämään lopulta historiallisiksi kuriositeeteiksi, jos ja kun lopullinen yhdistetty folksprak ilmestyy.

Miksi sitten päädyin lopulta siihen, että kansainvälisen kielen tulee olla mieluiten germaaninen? Eikä romaaninen, kuten Lingua Franca Nova tai interlingua, tai klassiseen latinaan perustuva, tai vaikkapa varsin keinotekoinen kieli tai sekakieli, kuten esperanto.

Pidän germaanisissa kielissä siitä, että niissä on yhdyssanoja. Pidän myös siitä, että niissä pääsanan määritteet sijaitsevat ennen pääsanaa. Äänteellisesti ne myös miellyttävät minua. Substantiivien suvuista en toki pidä germaanisissakaan kielissä, ja järkevästä kansainvälisestä apukielestä ne onkin siivottu pois. Ei ole järkevää tehdä kansainväliseksi apukieleksi tarkoitetusta kielestä turhan vaikeata oppia.

Kansainvälisessä apukielessä toki saa mielestäni olla mukana jokunen epäsäännöllisyys, mutta niidenkin määrä olisi minusta hyvä pitää pienenä.

Esperantossa en pidä siitä, että kyseessä on kirottu sekakieli. Toiseksi arvostan enemmän luonnollista kieltä muistuttavia apukieliä, jollainen esperanto ei todellakaan ole, vaan melko keinotekoinen. Kolmanneksi kieli on vain näennäisen helppo. LFN ja Novial esim. ovat sitä helpompia. Neljänneksi en pidä esperantossa siitä, että siinä on kaksi sukupuolisidonnaista hän-pronominia, mutta ei sukupuolineutraalia versiota pronominista. Minusta ei ole mitään järkeä siinä, että ihmisestä on pakko ilmaista sukupuoli häneen viitatessaan. Viidenneksi esperanto on alkujaan varsin sukupuolisovinistinen kieli, vaikkakin tämä piirre siinä on viimeksi kuluneiden vuosikymmenten saatossa jonkin verran lientynyt.

Novial on muuten hyvä kieli mielestäni, ja ainoa asia, mitä todella inhoan siinä, on se, miten J-kirjain lausutaan. Toiseksi kieli on kuitenkin myös käytännössä kuollut. Juuri kukaan ei käytä sitä missään.

Interlinguakin vaikuttaa kuolleelta. Lisäksi siinä on samat ongelmat kuin LFN:ssä, eli se, että J lausutaan eri tavalla kuin mm. suomessa ja varsin monessa eurooppalaisessa kielessä (ja latinassa), se että kielessä ei ole yhdyssanoja, ja kolmanneksi se, että pääsanan määritteet sijaitsevat yleensä pääsanan jälkeen.

LFN ja interlingua ovat kumpikin varsin luonnollisen oloisia kuitenkin. Ja LFN on jopa idioottimaisen helppo oppia, kunhan ensin pääsee yli siitä seikasta, että kielessä ei ole adverbin päätettä eikä verbeillä varsinaisesti useampaa kuin yksi menneen ajan aikamuoto.

Klassinen latina olisi sellaisenaan rasittava kieli opetella, koska siinä on kolme substantiivien sukua ja viisi sijamuotoa. Mutta jos maailmanyhteisö valitsisi sen kansainväliseksi kieleksi, minä hyväksyisin sen, mikäli kielen sukupuolisovinismi siivottaisiin siitä ensin pois.

Olin tavannut välillä ajatella, että voitaisiin myös kehittää paljon helpompi versio latinasta, mutta että sellainen ei olisi minusta läheskään yhtä komea kuin alkuperäinen latinan kieli, joten siksi en voi kannattaa sellaista.

On myöskin olemassa latinaan ja kreikan kieleen, tai tarkemmin sanottuna niiden sanastoon, perustuva glosa, jonka kielioppi on tehty varsin rajoittuneeksi. Periaatteessa kieli jopa miellyttää minua, mutta sitä kannattava yhteisö vaikuttaa kuolleelta. Tätä väitettä voi perustella silläkin, ettei Wikipediasta ole olemassa glosankielistä versiota.

Folksprak tai muu sellainen ilmestyy valmiina tai suurin piirtein valmiina kielenä sitten, jos ja kun se niin tekee. Valitsen kielen omakseni, jos se vaikuttaa kannaltani tarpeeksi järkevältä ja mielekkäältä. Tällä hetkellä näyttää minusta siltä, että hyvä siitä tulee.

Sitä odottaessasi voit halutessasi äydä tarkastamassa Stephan Schneiderin version folksprakista. Sivusto on eglanniksi.

PS. Sain lopulta sitten kuitenkin saatettua sopivaan päätökseen wanhan unelmani sopivanlaisesta latinaan perustuvasta kansainväliseksi apukieleksi kehitetystä kielestä. 18 vuotta siinä oli vain mennyt.