Yleisesti kaltaiset eivät tiedä muiden olentojen olemassa olosta, mutta kun Tallinna liittyi Camarillaan, ovat Suomen kaltaiset tietoisia, että muitakin on. Näihin kuuluvat keijut, jätit ja sienimiehet.
Suomessa on kuultu huhua, että Kemissä olisi muumio, mutta kukaan ei ole nähnyt sitä tai kuka sen olisi sinne vienyt tai luonut.
Vaikka Camarillan linja on, että kaltaiset eivät saisi olla muiden maagisten olentojen kanssa yhteyksissä, eivät monet ole siitä tietoisia, sillä keijuista ei tiedetä ja jos tietävät, harvat keijuista haluavat olla kaltaisten kanssa tekemisissä.
Kuolevaisia, joilla on maagisia voimia, tiedetään olevan olemassa. Tremeret ovat kiinnostuneita näistä henkilöistä, joista he usein tekevät ghouleja.
Ihmissusiin uskotaan ja niistä tiedetään vähän. Suomessa epäillään olevan niitä, mutta varmuutta ei ole. 2025 Tampereen alueella uskottiin näkyneen ihmissusia, mutta asia hoidettiin. Ihmissusien ja muiden were-olentojen tiedetään olevan vaarallisia, erityisesti vampyyreille.
Vampyyreille tutuimpia ylimaallisia olentoja ovat henget, haamut ja poltergeistit, sillä Giovannien tiedetään tutkivan ja käyttävän niitä, mutta myös muilla verilinjoilla saattaa olla kykyjä kommunikoida tai komentaa henkiä.
Demonit tunnetaan sielunvihollisina ja ovat aina valmiita tekemään sopimuksia, luvaten kaikkea vallan ja tiedon välillä. Yleisesti demonit ja vampyyrit eivät tule toimeen, mutta demonit saattaisivat pystyä vastaamaan onko vampyyreilla sielua.