Jokaisella meillä on oma soundi. Sinun äänesi kuulostaa eriltä kuin kaverisi ääni.
Sama sävel soitettuna bassolla ja pianolla kuulostavat erilaisilta. Soundin perusteella erotamme äänet toisistaan ja voimme tunnistaa eri äänen lähteet.
Siis:
Soundiksi kutsutaan ominaisuutta, jonka perusteella kaksi korkeudeltaan, voimakkuudeltaan sekä kestoltaan samankaltaista ääntä kuulostaa erilaiselta.
Äänilähteet voivat olla joko akustisia eli luonnollisia tai elektronisia eli sähköisiä. Akustinen tarkoittaa sitä, että ääni kuuluu ja voimistuu ilman sähköistä vahvistusta. Tällaisia äänilähteitä ovat esimerkiksi sinun äänesi, viulu, piano tai kitara.
Sähköisiä soittimia ovat esimerkiksi sähköpiano. Siinä pianon sisällä on pieni tietokone, joka tuottaa halutut soundit elektroniseen kaiuttimeen. Jos kitarassa ei ole kaikukoppaa, on se silloin sähkökitara. Sähkökitara vaatii kaiuttimen, jotta ääni kuuluu.