Oppilaan jatkuva reflektointi omasta oppimisesta yksin sekä ryhmissä toimiessa tapahtuu oppimiskokonaisuudessa harjoitusten aikana sekä lopussa täytettävällä itsearvioinnilla. Itsearviointia voidaan hyödyntää sekä alussa että lopussa. Itsearvioinnin tarkoitus onkin selventää ja konkretisoida yksilön ja/tai ryhmän vahvuuksia ja kehittämiskohteita, jotta toiminnan laatu paranee ja oppiminen mahdollistuu (Opetushallitus).
Itsearvioinnin osana toimii myös harjoite Hetken merkitseminen, jossa oppilaat pääsivät pohtimaan, mikä päivän aikana oli itselle merkityksellistä ja miksi.
Harjoituksen aikana myös opettaja pääsee kuulemaan, mitkä harjoitteet ovat oppilaille olleet mieleen painuvia ja miksi. Opettaja voi haastaa oppilaita myös pohtimaan syvemmin, miksi juuri tämä harjoite/hetki, jotta oppilaat pääsevät kunnolla reflektoimaan omaa toimintaa ja tekemistä.
Nimi: ______________________
1. Mitä olen näissä työpajoissa oppinut?
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
2. Mikä oli kivaa ja mikä ei ollut niin kivaa?
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
3. Mitä voisit tehdä, jos joku luokassasi jää ulkopuolelle?
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
4. Ympyröi vaihtoehto, joka kuvastaa työskentelyäsi työpajoissa.
Olin mukana:
Täysillä Ihan ok Jonkin verran
Kuuntelin muita ja otin heidät huomioon.
Hyvin Ihan ok Nyt ei sujunut
Tein ja koin jotain uutta:
Kyllä En
Oppimiskokonaisuudessa käytetään myös vertaispalautetta, jotta oppilaat kehittyvät palautteen antajina sekä -vastaanottajina.
Vertaisarviointia tapahtuu erityisesti harjoituksissa Draamasopimus ja Pullaukko. Molemmissa harjoitteissa ryhmän tuotos esitellään muulle luokalle, joka mahdollistaa vertaispalautteen antamisen jokaiselle ryhmälle. Myös patsaat-harjoituksessa vertaisarviointia tulee, kun ryhmät näyttävät oman patsaansa ja muut ryhnät saavat tulkita, mitä patsas heistä esittää ja antaa myös palautetta patsaasta.
Oppimiskokonaisuus kuitenkin painottaa positiivista ja kannustavaa palautetta, sillä draaman parissa ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia!
Opettajalla on keskeinen rooli työskentelyn ohjaamisessa. Jotta oppilaan itsearviointitaidot voivat kehittyä, on opettajan tehtävä ohjata oppilasta tarkastelemaan omaa oppimisprosessiaan. Arvioinnissa korostuukin oppimista ohjaava ja kannustava palaute. (Opetushallitus 2014.)
Opettajan tehtävänä on oppimiskokonaisuudessa seurata ja havainnoida aktiivisesti oppilaiden työskentelyä. Tarkoituksena on havainnoinnin aikana nähdä sekä yksilöiden, että koko ryhmän kehitys draaman, tavoitteiden ja aiheiden parissa. Erityisesti draaman tekemisessä on tärkeää huomata tapahtuva kehitys: draaman tekeminen on prosessi, jossa on aina kehitettävää. Tämä kehitys näkyy juuri ryhmän toiminnassa ja dynamiikassa sekä heittäytymisessä.
Draamasopimusta tulee käyttää myös arvioinnin tukena: Miten yksilö ja ryhmä on onnistunut noudattamaan draamasopimusta? Osattiinko sitoutua yhdessä tehtyyn sopimukseen? Miksi, miksi ei?
Oppimiskokonaisuudessa on tärkeää tarjota tarvittava tuki ja ohjaus. Opettajalla on tässä tärkeä rooli. Varsinkin draamatyöskentelyssä tärkeää on sanoittaa sitä, että oikeita ja vääriä vastauksia ei ole. Kaikkea kannattaa ja tulee kokeilla! Jo draamasopimusta tehdessä tulee sanoittaa sitä, että "moka on lahja". Draamaa tehdessä ei haittaa mokaaminen ja usein siitä syntyy naurua ja oppimiskokemuksia.
Palautteen annossa kannattaa kiinnittää huomiota:
Edistymisen sanoittaminen ja rohkaisevan palautteen antaminen
Harjoitusten edetessä kannattaa kiertää koko ajan luokassa ja kannustaa oppilaita
Huomioidaan, että annetulla palautteella pidetään yllä oppilaan motivaatiota tekemiseen
Keskitytään positiiviseen ja kannustavaan palautteeseen.
Tuetaan oppilaiden onnistumisen kokemuksia