Tältä sivulta löydät ohjeet Pohjois-Amerikan maita koskevaan pistetyöskentelyyn. Pisteet voi toteuttaa vapaassa järjestyksessä.
Kanadan kouluissa teemapäivät ovat yleisiä. Luokan tehtävä on ottaa selvää mitä Kanadaan, kanadalaiseen kouluun ja sen kulttuuriin liittyy, ja suunnitella Kanada -aiheinen teemapäivä. Mikäli mahdollista, toteuttakaa päivä luokan tai koko koulun kesken.
Oppilaat tutustuvat tärkeisiin keksijöihin ja heidän keksintöihinsä, esim. Thomas Edison ja hehkulamppu, Wrightin veljekset ja lentokone sekä Neil Amstrong ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla. Tämän jälkeen oppilaat pääsevät suunnittelemaan oman pienen keksintönsä ja sille käyttötarkoituksen sekä askartelemaan pienoismallin keksinnöstään.
Oppilaat pääsevät tutustumaan reggae-musiikkiin ja sen tunnetuimpiin henkilöihin. Reggae-musiikin luojana pidetään Jamaikalaista Bob Marleytä. Oppilaat tutustuvat Bob Marleyn elämään ja tunnetuimpiin teoksiin. Lisäksi oppilaat tutustuvat suomi-reggaen avainhenkilöihin, kuten Jukka Poikaan ja Nopsajalkaan sekä heidän musiikkiinsa. Lopuksi oppilaat perustavat reggae-bändin ja harjoittelevat laulamista ja helppojen soittimien soittamista esimerkiksi tuttuun Jukka Pojan biisiin "Mielihyvää".
Oppilaat pääsevät tutustumaan meksikolaiseen taiteeseen ja sen anteihin virtuaalisen museovierailun kautta. Koko ryhmän kanssa voidaan lähteä yhteiselle kierrokselle tai oppilaat voivat pienemmissä porukoissa vierailla haluamassaan kohteessa. Museovierailun innoittamana oppilaat voivat toteuttaa omat värikkäät taideteoksensa, kuten mosaiikkitaulut tai vaikka kasvomaskit, joko itselle, kaverille, paperi-/massa-alustalle. Virtuaalisia museoita löytyy esimerkiksi seuraavalta sivustolta: https://www.mexicanist.com/l/virtual-museums/.
Kuvat: Pixabay
Valtioiden kuvaukset: Wikipedia