Hirvipeijaisissa oli puoli kylää 27.8.2016

Vaskijärven Hirvimiehet järjesti perinteiset hirvipeijaiset lauantaina 27.8.2016. Tilaisuuteen oli kutsuttu yhdistyksen jäsenten lisäksi maanomistajat, joiden kanssa yhdistyksellä on sopimus maiden käytöstä. Paikalle olikin saapunut väkeä 60 - 70 henkeä. Sää oli aurinkoinen, mutta pihamaalla puhalsi voimakas tuuli, jonka puuskat ravistelivat myös telttarakenteita.

Peijaiset pidettiin Hirvimiesten kota-alueella, jonne oli pystytetty massiivinen teltta.

Hyväntuuliset vieraiden vastaanottajat Kari Hagqvist, Martti Nyström, Terttu Klemola ja Hannu Tomminen odottelemassa tulijoita.

Tunnelmakuvia peijaisista:

Puheenjohtaja Kari Hagqvist toivotti vieraat tervetulleiksi.

Vaskijärven Hirvimiehet juhli samalla 35-vuotista taivaltaan, joten järjestelyissä oli nähty vaivaa. Tarjolla oli hirvihöystöksi kutsuttua laatikkoruokaa sekä hirvenlihalla päällystettyjä voileipiä. Kahvin kanssa oli tarjolla useammansorttisia täytekakkuja.

Hirvileivät tekivät kauppansa, kun seuran sihteeri Terttu Klemola kiersi niitä tarjoamassa.

Kakkua riitti santsikierroksillekin.

Ruokapuolen lisäksi ohjelmassa oli puheita, musiikkia ja kilpailuita. Pöytäkunnittain järjestettyyn tietokilpailuun oli koottu kymmenen visaista luonto- ja metsästysaiheista kysymystä. Paras joukkue ylsi yhdeksään pisteeseen, mutta muille tehtävät olivat varsin vaikeita ja pistekertymät vaatimattomampia. Lapsille oli pihamaalla tarkkuusheittokilpailu, jonka osallistujat olivat hyvin innokkaita.

Soile Närhin soitto oli komeaa kuultavaa.

Taidokkaasta haitarimusiikista vastasi karkkilalainen Soile Närhi, joka soitti suvisia säveliä. Valikoimassa oli muun muassa Kesäillan valssi sekä Hongiston Jussin valssi, joka oli sävelletty kesän syntymäpäiväsankaria varten.