PikkuPässinPolkasu ja kyläkävely vetivät väkeä 30.9.2017

PikkuPässinPolkasu kulki Vaskijärven läpi

Karkkilan Latu ry:n järjestämään polkupyöräilytapahtumaan PikkuPässinPolkasuun osallistui lauantaina noin 50 pyöräilijää. Pyöräilijät lähtivät matkaan vanhaa rataa myöten Karkkilan kaupungintalolta, joka sijaitsee Högforsin ruukin entisessä tehdasrakennuksessa. Pyöräijöillä oli valittavana neljä erimittaista reittiä, joista kolme kulki Vaskijärven Asemankulman sekä Kyläkahvilan kautta.

Kyläkahvilalle olivat Vaskijärven Martat järjestäneet maukkaan keittolounaan hirven jauhelihasta tuoreine sämpylöineen. Lisäksi tarjolla oli omenapiirakkaa vaniljakastikkeen kera, s-keksejä, vastaleivottua pullaa ja mokkapaloja. Juomaksi oli kotitekoista marjamehua. Erilaisiin ruokavalioihin oli varauduttu: keitto oli maidoton ja gluteeniton, lisäksi varalla oli vegaanista ruokavaliota noudattaville kasviskeittoa. Myös gluteenittomia ja laktoosittomia leivonnaisia oli tarjolla.

Aitassa tupa oli täynnä koko ajan klo 9.30 - 13.30, jolloin lyhyempien reittien pyöräilijät kulkivat ohitse. Pisimmän reitin. Karkkila-Hyvinkää-Karkkila, ajoi vain muutama pyöräilijä. Sää oli aamulla hieman sateinen, eikä pilvivaippa väistynyt koko päivänä. Keitto ja kodan nuotio lämmittivät matkalaisia ja tunnelma oli iloinen.

PikkuPässinPolkasu -pyöräilytapahtumasta lisätietoja löytyy Karkkilan Ladun Facebook-sivulta. Reittejä oli Karkkilan keskustasta Siikalaan, Vaskijärvelle, Lopelle tai Hyvinkäälle ja takaisin. Reittitietoja löytyy netistä osoitteesta http://www.hyvinkaa.fi/pikkupassi1/.

Kyläkavelyllä reippailtiin Vaskijärven alueella

Samaan aikaan PikkuPässinPolkasun aikaan järjestettiin kyläkävely Aitalta Hyvinkään-Karkkilan vanhan ratapohjan suuntaan. Matkaan lähti pieni joukko kylällä vakituisesti tai vapaa-aikana asuvia henkilöitä ensin Lempistöä kohti. Lempistössä isäntä Hannu Brofeldt oli avannut Wanhalla navetalla kirppiksen ovet ja kulkijat saivat pienen lepotauon. Matkaa jatkettiin neljän tien risteykseen, jossa on myös Lempistön Bed & Breakfast -kyltti entisen radan pohjaa kulkeville.

Neljän tien risteyksen kohdalta näkyi Hannu Säteen kotipaikka ja hän ilahdutti mukanaolleita kertomalla, millaista oli oikaista radan yli tai sen reunaa myöten Vaskijärven kouluun 50–60-luvun vaihteessa. Talvisaikaan matka taittui Lempistön kautta sähkölinjaa myöten kylälle.

Hannulle oli myös elävästi jäänyt mieleen se talvinen junamatka, kun hän hyppäsi vaijansa sylissä hankeen liikkuvasta junasta kotipolun kohdalla. Oli tavallista, että konduktööriltä pyydettiin junaa hiljentämään oman "pysäkin" kohdalla. Juna oli muutenkin aika hidasvauhtinen: matka Vaskijärveltä Hyvinkäälle kesti aikataulun mukaan 2,5 tuntia.

Kyläkävelylle tuli mittaa yhteensä 7,5 km, ja matkan varrella Hannu ja Marja Ohra-aho (o.s. Hirvonen) muistelivat Asemankulman kauppoja, postia ja muita 50–60-luvun palveluita, joita käytti koko kylä. Muun muassa kylän ainoa seppä asui Vaskijärvellä. Häneltä sai myös hyvälaatuista hiekkaa lapiokaupalla.

Teksti Anneli-Laitinen-Felber. Kuvat Anneli Laitinen-Felber (ALF) ja Merja Säde (MS).

Kyläkävelyyn osallistui myös koirakumppaneita. (ALF)

Aitalle kertyi väkeä myös autokuormittain. (ALF)

Säynäslammin risteyksestä oli opastus Vaskijärven kyläkahvilaan.(ALF)

Kyläaitan kahvilassa oli hyvä pitää ruokailu- tai kahvitauko. (MS)

Vaskijärven iloiset martat vastasivat maittavista tarjoiluista. (MS)

Kauppias Juhakin ehti poikkeamaan hirvisopalle. (MS)

Aitalla oli viihtyisää pitää tauko reippailussa. (MS)

Juttu luisti hyvässä seurassa aittakahvilassa. (MS)