Kyläyhdistyksen vuosikokous 23.4.2017 sai väkeä liikkeelle

Kyläyhdistys Vaskijärveläiset ry piti sääntömääräisen vuosikokouksensa kyläaitalla sunnuntaina 23.4.2017. Paikalle oli saapunut parikymmentä innokasta yhdistyksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Eino Huotari ja sihteeriksi Meeri Pearson sekä pöytäkirjantarkastajiksi Margit Lumia ja Mikko Kotamäki.

Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot sekä hyväksyttiin hallituksen esittämä toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio vuodelle 2017. Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan eli 10 euroa/jäsen, 20 euroa/perhe ja 50 euroa/kannatusjäsen. Ensimmäinen kannatusjäsen saatiin vuonna 2016 ja tänä vuonna jo toinen on ilmoittautunut mukaan!

Hallituksen jäsenistä osa oli erovuorossa, joten näiden osalta tehtiin valintoja. Uusi hallitus on seuraava: puheenjohtaja Eino Huotari, varapuheenjohtaja Tapio Tuomi ja muut jäsenet Meeri Pearson, Anneli Felber-Laitinen, Raimo Naamanka ja Esa Koskinen. Merja Säde hoitaa toistaiseksi rahastonhoitajan tehtäviä hallituksen ulkopuolelta.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Helena Liukkonen-Lilja ja Margit Lumia, ja heidän varahenkilöikseen Jukka Hietanen ja Jari Ohra-aho.

Kyläyhdistys on jäsenenä Uudenmaan Kylät ry:ssä ja Ykkösakselissa, joiden tilaisuuksiin osallistumisesta voivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sopia keskenään.

Tulevaa toimintaa (katso tarkemmin kyläkalenterista):

  • 9.5. osallistuminen Karkkilan ympäristötalkoisiin ja aittakahvilan siivoustalkoot
  • 10.6. osallistuminen valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan
  • 10.6. kesäkahvila aitalla avautuu
  • 23.6. juhannusjuhla
  • 1.7. ukulelen soiton harjoittelua aitalla Karkkilan ukuleleorkesterin johdolla
  • syyssiivoustalkoot aitalla
  • syksyn kiitostapahtuma talkoisiin osallistujille
  • syysretki
  • joulutapahtuma

Vuosikokouksessa keskusteltiin vilkkaasti tulevasta toiminnasta.

Kyläaitta kokosi jälleen yhteen Vaskijärven kylän toiminnasta kiinnostunutta väkeä.

Vaskijärveläiset ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen puheenjohtajana toimi yhdistyksen pj Eino Huotari (keskellä ja sihteerinä Meeri Pearson (oik.). Vasemmalla yhdistyksen rahastonhoitaja Merja Säde.

Kokoukseen oli tullut parisenkymmentä kyläläistä.

Kylän toiminnassa on mukana kaikenikäistä väkeä.