Runo Jokeni mun

Jokeni mun

Vetesi viileys keväisin aamuin,

usvasi pehmeys yllein kun käy,

se herkistää mielen,

saa tunteita pintaan,

askel on kevyt kulkea,

ei pilviä näy.

Talvi kun taittuu,

käyn rantaan joen,

sorsat jo soutelee pinnalla veen.

Näkyä tuota en unhoittaa saata,

siitä taulun sieluuni teen.

Pian jo nousevat rentukat rantaan,

ulpukat, lumpeet luo kauneuttaan.

Vielä kun astun uimapaikan santaan,

lapsuudenmuistot mieleeni saan.

Lapsena heitin onkeni veteen,

pienoiset ahvenet palkaksi sain.

Tulee myös muistot kauniina eteen,

kurjenmiekkoja äidille hain.

Jokeni pienoinen, ohitse peltojen,

metsien halki virrannut on.

Mereen on kulkusi johtanut aina,

koskies kuohu siel` rauhan saa.

Kun nähnyt oon vetesi meren vievän,

en sitä voi koskaan unhoittaa.

Siintävi selkä ja ulappa kutsuu,

syliinsä tahtoo helliä sun.

Virtaa, oi virtaa Urpalanjoki,

lapsuuden, elämän jokeni mun.

Säkäjärvi 10.8.2008

Terttu Ravi