Sukuseuran lounastapaaminen 20.8.2023 Miehikkälän Salpalinjamuseolla
Meitä kokoontui kaikkiaan 50 henkilöä Miehikkälässä Salpalinjamuseolla hyvän ruuan ja kakkukahvien merkeissä. Tilaisuus oli varsin onnistunut ja lämminhekinen.
Ruokailun jälkeisissä keskusteluissa kertoivat Eero ja Pekka sukutaulujen tietojen keräämisestä ja lähinnä Mikon kirjallisesta tuotannosta.
Varsin vilkkaan keskustelun aikana tuotiin esille erilaisia mahdollisuuksia toiminnan uudelleen elvyttämiseksi. Konkreettisena asiana kerättiin osallistujien sähköpostiosoitteet tietojen vaihdon helpottamiseksi.
Toivottiin tapaamisia jonkin teeman ympärillä, esim. vuoden välein. Pidetään pientä tulta yllä. Ylläpitäjät ovat edelleen Tuula ja Matti.
Lämpimät kiitokset Tuulalle onnistuneen tapahtuman järjestelyistä!
Kiitokset teille kaikille jotka olitte mukana!
SUKUSEURA TOIMINNASTAAN TAUOLLE TOISTAISEKSI
Urpalaisen sukuseuran sukukokouksessa 16.8.2020 päätettiin, että sukuseura jää toiminnastaan tauolle toistaiseksi. Historiatieto mm sukutaulut taltioidaan. Matti Urpalainen, puh 044 2811 830 ja Tuula Joenpolvi , puh 041 5279 752 pitävät pientä tulta yllä. Antoisaa syksyä!
8. SUKUKOKOUS 16.8.2O20
Urpalaisen sukuseuran sukukokous pidettiin sunnuntaina 16.8. Miehikkälässä Suur-Miehikkälän seurantalolla.
Päivän ohjelmassa oli:
Juhlamessu Miehikkälän kirkossa
Kokous ja juhla Suur-Miehikkälän seurantalo.
Kokous aloitettiin nauttimalla Minnan Karhunpalveluksen maittava lounas. Sukuseuran puheenjohtaja Matti Urpalainen avasi kokouksen. Matti valittiin myös kokouksen pj:ksi, sihteeriksi valittiin Tuula Joenpolvi ja pöytäkirjan tarkastajiksi Ulla-Maija Ristola ja Hannu Urpalainen. Kokous todettii lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Vahvistettiin kokouksen työjärjestys.
Tässä vaiheessa poikettiin asialistasta ja suoritettiin hallituksen esittämät kunnianosoitukset. Seuran perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Eero Urpalainen Kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtajaksi.
Maailmalla menystyneelle E-urheilija Lasse Urpalaiselle "ojennettiin" seuran standaari.
Jatkettiin asialistaa. Kuultiin 7. ja 8. väliseltä ajalta toimintakertomus, käytiin läpi em ajalta talousarvion toteutuminen. Käytiin läpi tuloslaskelma ja tase. Kuultiin toiminnnantarkastajien lausunto. Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille.
Koska nykyinen puheenjohtaja ja hallitus on ilmoittanut, etteivät jatka, eikä uutta puheenjohtaja tai hallitusta saatu valittua, päätettiin, että sukuseura jää tauolle. Kerätään historiatiedot talteen ja sukutaulut esim. cd-levylle.
Hallituksella ei ole toimintaa, mutta nykyinen puheenjohtaja Matti Urpalainen ja taloudenhoitaja Tuula Joenpolvi ovat tavoitettavissa.
Pyritään järjestämään sukukokous kolmen vuoden kuluttua. Asioiden tultua käsitellyksi, puheenjohtaja päätti kokouksen.
JUHLAOSUUS
Aloitettiin yhdessä lauletulla Kymenlaakson laululla. Kuultiin puheenjohtajan tervehdyssanat.
Yhteislauluna Erkki Pärtyn kappale Muistojen Miehikkälä. Kuultiin esitelmä henkilötietojen käsittelystä, päälle Runoilijan uni runo.
Aulis Hietala orkestereineen esitti hienosti hanureilla kaksi mennen ajan kappaletta. Keskusteltiin. Päätettiin yhdessä lauletulla Karjalaisten laululla.
Lopuksi nautittiin sukuseuran tarjoamat kahvit.
Kiitos kaikille jotka olitte mukana!
KOSKENLASKUA KYMIJOELLA 6.7.2019
Meitä oli 15 kun lauantaina iltapäivän aluksi suuntasimme Laajakoskelle Latumajan pihapiiriin. Meitä kuljettamaan tilattu pikkubussi jo siellä odottelikin. Joukko bussiin ja suunnaksi Huruksela, Aholan lomalaidun.
Isäntä ja parinaan eräopas olivat vastassa. Tervehdittiin, marssittiin Kymijoen rantaan jossa varusteet ylle ja lauttoihin istumaan, vesille.
Pätkä rauhallista Kymijokea, sitten ensimmäinen koski vastaan. Ahvion koskessa saimme kunnon aallon syliimme ja taisi joku nielaistakin mukillisen verran Kymijoen vettä.
Taas rauhallista jokea. Ihailtiin upeata maisemaa. Perämies Hannu selosti reittimme nähtävyydet. Matkan jatkuessa tultiin vähän pienemmälle l. Kultaan koskelle. Siinä ei kastuttu niin pahasti. Matka jatkui. Ihmeteltiin aikaisempien sukupolvien aikaansaannoksia kun joki oli perattu uittokelpoiseksi.
Yhdessä uomassa virrannut vesi jakautui Ahvenkoskelle menevään haaraan.
Jatkoimme itäistä haaraa. Vähän alkoi jännittää. Vastaan tulivat Pernoon kosket. Kolme porrasta niitä on. Kaksi ensimmäistä vähän vaisumpia, mutta viimeinen, Sittaränni, antoi kunnon kasteen. Suvanto. Lautat maihin ja trailerille.
Varusteet pois. Kahvit ja voileivät. Retken elämysten kertausta. Kiitokset Hannulle ja Ollille. Näkemiin porukalle ja kaikin kotimatkalle. Oli mukava retki. Kiitos kaikille osallistuneille.
Kuva: Veera Roti
Sukututkimuksesta
Internetin tietokantoja
Tietokannoista voi hakea max yli 100 vuotta vanhoja tietoja. Tallennustilanne vaihtelee seurakunnittain.
HISTORIANKIRJAT
Hakuohjelmia
Syntyneet ja kastetut Födde och döpte
Vihityt vigde, sammanvigde
Kuolleet ja haudatut Döde och begravfde
Hiski >googleta hiski > historiankirjojen hakuohjelma > tietoja n. 1850>1870>1900
http://hiski.genealogia.fi/historia/
Katiha >luovutetun alueen seurakuntien hakuohjelma
https://katiha.mamk.fi/tietoja Kuolleet 1950 > muut n. 1917.
Digihakemisto n. vuoteen 1850 - 1870
https://digihakemisto.appspot.com/
SSHY:n (Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ry) sivuilta
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm > kuvatietokanta
SSHY:n sivuille pääsy edellyttää jäsenyyttä. (Tunnukset ja salasanan)
Muita hakutietokantoja:
Kuolleet Kelan hakemisto > n 1938 - 1958 kuolleet
jatkuu...
Sodan ajan avioliitto
Haastattelu aukeaa tästä
Ala-Urpala ja Viipuri keväällä 19.5.2018
Muutama kuva Urpalanjoen alajuoksulta. Kuvat otettu entisen Ala-Urpalan hovin tietämiltä. Nykyisin hovin paikalla on Venäjän rajavartioston kasarmi.
Hallituksen jäsenten osoitteet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet ovat sivulla Yhteystiedot
Kotisivujen tiedot on jaoteltu yllä näkyvien otsikoiden alle
Sukukokoukset ovat omana osionaan, samoin sukutietous ja mm. seuran säännöt sekä sukututkimusrekisteriseloste. Uutuutena on hakupalvelu: voit etsiä sivustolta tietoja kirjoittamalla hakusanan (tai sen osan) 'hakulaatikkoon'.
Sukuseura on myös Facebookissa: https://www.facebook.com/Urpalaisen-sukuseura
Seitsemäs sukukokous pidettiin Virolahdella 13.8.2017
Kokouspöytäkirjan löydät sivulta Sukukokoukset
Uusi sukututkimusohjelma
Pääsiäisenä 2015 otimme käyttöön SukuJutut -ohjelman.
Sukutietoutta -sivulla on tuore tuloste (pdf) Heikki Laurinpojan kuudesta jälkipolvesta.