2017 Juhlapuhe

Arvoisa juhlayleisö!

Saamme puhua tänään 100-vuotiaan Suomen juhlapäivänä teille isänmaasta ja suomalaisuudesta niin kuin me nuoret nämä näemme. Esitystämme varten olemme tutkineet nyky-Suomea ja unelmoineet tulevaisuuden Suomesta. Olemme myös haastatelleet isovanhempiamme Suomen kohtalon hetkistä.

Seinäjoen lukioteatteri kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea Juhlapuheella, joka antaa äänen 2000-luvun taitteessa syntyneille suomalaisille. Erilaisin draaman keinoin Juhlapuhe toisaalta kaivautuu juuriin, toisaalta taas kurottaa tulevaan.

Vuonna 2050 Suomi on yhteiskunta, jossa opimme pienestä pitäen toisia kunnioittaviksi. Hyväksymisen ja arvostuksen ilmapiirissä menestyvät rinnakkain monenlaiset eettiset ja uskonnolliset ajattelutavat. Ihmiset voivat vapaasti toteuttaa yksilöllisiä unelmiaan, mutta suomalaisilla on myös luontevia ryhmiä, joihin kuulua. Yksinäisyyden kokemukset vähenevät.

Juhlapuhe on valmistunut pitkässä harjoitusprosessissa, jossa työryhmä on tutkinut suhdettaan Suomeen, suomalaisuuteen ja itseensä. Ryhmäläiset ovat työskennelleet sekä yksin tietoa hakien ja tunteistaan kirjoittaen että yhdessä monenlaisten draamatehtävien äärellä.

Tunnustan, että en ole ikinä tuntenut itseäni erityisen isänmaalliseksi. Vasta nyt tätä puhetta varten työskennellessämme pysähdyin ensimmäistä kertaa ajattelemaan, mitä Suomi minulle merkitsee. Kun aivan alussa katselin sitä valaistua lippua, tuli häpeä siitä, että olen joskus ajatellut ja puhunutkin vähättelevästi omasta maastani. Pelästyin tunnettani siitä, kuinka suuri vaikutus kotimaalla on minuun ja meihin kaikkiin, halusimmepa tai emme. Luokkahuoneen hiljaisuudesta nousseet sanat, lauseet, muistot ja unelmat paljastivat, miten erilaisia asioita Suomi meille merkitsee ja kuinka suuria tunteita sanoihin kätkeytyy – nyt tunnen arvostusta ja ylpeyttä.

Juhlapuhe osoittaa, että näkemysten isänmaallisuudesta, yhteenkuuluvuudesta ja vapaudesta on pysyttävä sukupolvesta toiseen liikkeessä, muuten ne kivettyvät tyhjiksi sanoiksi.

Käsikirjoitus: Työryhmä

Ohjaus: Johanna Huhtala

Näyttämöllä: Elli Ahtola, Topi Anttila, Enna Hanka, Petra Hietala, Erika Huikku, Susanna Kulmala, Kiia Kylkisalo, Hilla Latukka, Venla Majamäki, Niko Peltoniemi, Charlotta Piri, Laura Ruuskanen, Venla Sippola ja Teresa Stürzenberger

Markkinoinnin ohjaus (NY Vuosi yrittäjänä) lehtori Hannele Rajalahti

Seinäjoen kaupungin itsenäisyyspäivän juhla, Seinäjoki-sali 6.12.2017 klo 14