2009 Pikku prinssi
”Olisin halunnut alkaa tämän tarinan satujen tapaan. Olisin mielelläni sanonut: ’Olipa kerran pieni prinssi, joka asui tuskin itseään isommassa tähdessä ja joka tarvitsi ystävää...’ Ne, jotka ymmärtävät elämää, olisivat heti huomanneet, että puhun totta. Sillä en haluaisi, että kirjaani luetaan kuin kevyttä satua.”
Vierailla tähdillä harhaileva Pikku prinssi ei lakkaa ihmettelemästä tapoja, joilla ihmiset täyttävät tyhjyyttä ympärillään. He pitävät itsensä kiireisinä hallitsemalla, omistamalla ja tutkimalla ympäristöään, ja aina jonkun tavatessaan he koettavat kiihkeästi vakuuttaa oman toimintansa tärkeyttä. Ulkopuolisena pikku prinssi kuitenkin näkee, etteivät ihmisten säntäily ja varmistelu saa aikaan mitään todellista, merkityksellistä tai pysyvää. Lukioteatterin Pikku prinssi kurkistaa itämaisessa filosofiassa keskiseen tyhjyyden käsitteeseen.
Esitys pohtii, mitä tyhjyyden tunnustaminen ja asioiden hitaasti kokeminen voisivat meille opettaa. Pohdinnan välineinä ovat paitsi Ketun viisaat sanat kesyttämisestä, myös itämaisten taistelulajien liikekieli, butoh-ajattelu sekä japanilaiseen lastenmusiikkiin nojaava äänimaisema.
Käsikirjoitus Antoine de Saint-Exupéry, suom. Irma Packalén
Dramatisointi ja ohjaus Johanna Huhtala
Musiikki
Siiri Raja-aho, klarinetti ja lyömäsoittimet
Laura Raninen, huilu
Elina Kuivinen, viulu
Maria Kujala, viulu
Musiikin sovitus työryhmä
Puvustus SEDU Pappilantie, opettaja Virpi Timonen
Valot Antti Alasaari
Rooleissa
Pikku prinssi Sara Harjamäki, Joonas Lampi
Lentäjä Kerttu Keskikiikonen
Kuningas Rosa Tuomimäki
Turhamainen Senni Raunio
Juoppo Hanna Salminen
Liikemies Elina Kuivinen, Maria Kujala
Lyhdynsytyttäjä Saana Sarpo
Maantieteilijä Aino Paavola
Ruusu Laura Raninen
Kettu Jessi Palovaara
Mitätön kukka Nina Kohtamäki
Käärme Kaisa Lallukka
Vaihdemies Anna Mäntylä
Kauppias Noora Saunamäki
Tanssijat
Saara Eloranta
Essi Hannuksela
Noora Luoma
Tiina Olli
Jessi Palovaara
Laura Raninen
Rosa Tuomimäki
Näytökset Seinäjoen nuorisokeskuksessa
Ensi-ilta la 5.12. klo 16.00
ma 7.12. klo 12.30 ja 18.00
ti 8.12. klo 12.30 ja 18.00
ke 9.12. klo 12.30 ja 18.00
Markkinoinnin ohjaus (NY Vuosi yrittäjänä) lehtori Hannele Rajalahti