Keittiöstä kuului kilinää ja kolinaa. Manta-emäntä etsi vimmaisesti kahvipannua ja availi kaappeja. Taloon oli tulossa vieraita, joille piti keittää kahvia. Liisi katseli ihmeissään keittiön oviaukossa. Kylläpäs emäntä olikin äkäisenä! Kymmenenvuotias Liisi oli talossa pikkupiikana ja auttoi emäntää talon askareissa. Liisin tehtäviin kuuluivat muun muassa tiskaaminen, pikkulasten nukuttaminen ja lehmien hakeminen laitumelta.
”Liisi menehän hakemaan kermaa maitoaitasta!” emäntä tokaisi. Kahviin tarvittiin kermaa. Liisi lähti kävelemään kohti maitoaittaa. ”Miksiköhän kahvi on niin erityistä juomaa?” Liisi pohdiskeli. Liisi ei oikein itse välittänyt kahvista, vaikka olihan hän toki sitä usein juonutkin. Riika-mummo oli aikoinaan opettanut Liisin juomaan kahvia oikealla tavalla: kahvi kaadettiin lautaselle eli tassille, hampaiden väliin asetettiin sokeripala ja kahvia hörpittiin tassilta sokeripala suussa. Hienot rouvat ja herrat eivät tosin tällä tavoin kahvia juoneet.
Kerma-astia löytyi helposti maitoaitasta ja Liisi tarttui siihen tomerasti. Taloon oli saatu separaattori viime keväänä ja se olikin helpottanut kerman erottamista maidosta. Kerma oli maidon rasvaisin osa. Separaattori oli puolestaan laite, joka erotti kerman maidosta. Laitteeseen kaadettiin maito ja sitten veivattiin vivusta. Lopulta kerma tuli laitteen erillisestä suuttimesta ulos. Suurimmasta osasta kermaa tehtiin kirnuamalla voita, jota myytiin jopa Pietariin asti. ”Kuvitella, että meidän lehmien maidosta tehtyä voita syötiin Pietarin hienoissa salongeissa” Liisi ihmetteli mielessään.
Liisi palasi keittiöön kerman kera. Manta-emäntä oli jo rauhoittunut. ”Viimein minä muistin, että olin vienyt pannun vaskiseppä Antton Takkuselle korjattavaksi. Nyt sinä Liisi saat mennä satamaan ja hakea pannun Lillin kapteenilta.” Ja niin Liisi taas lähti ulos ja kiiruhti kohti venesatamaa.
Rannassa oli paljon väkeä laukkuineen ja kääröineen, mutta laivaa ei näkynyt missään. ”Anteeksi, mutta tuleekohan Lilli pian?” Liisi kysyi vieressä seisovalta mieheltä. ”Tulloohan se, ihan kohta.” Ja pian alkoikin näkyä savupilvi mutkan takaa ja sieltä Lilli puksutti kohti rantaa. Lilli oli höyryvene, joka seilasi Melalahden ja Kuopion väliä päivittäin. Ihmisten lisäksi Lilli kuljetti tavaroita ja eläimiä. Höyryveneliikenne oli helpottanut matkustamista kaupunkiin. Aikaisemmin matkaan saattoi mennä kymmeniä tunteja. Nyt Lilli kyyditsi matkalaiset Kuopioon muutamassa tunnissa. Vaskiseppä Takkunen oli sopinut, että Lillin kapteeni välittäisi hänen korjaamiaan pannuja asiakkaille. Ja niin myös Liisi sai kapteenilta emännän kahvipannun.
Nopeasti Liisi juoksi takaisin talolle kuparinen kahvipannu kädessään keikkuen. Perille päästyään Liisi pääsi heti kahvinkeiton pariin. Emäntä oli jo paahtanut kahvin pavut rännälissä ja antanut niiden jäähtyä. Liisi alkoi jauhaa paahdettuja papuja kahvimyllyssä. Onneksi nyt oli hyvät ajat, eikä kahvipapujen joukkoon tarvinnut lisätä ohraa tai muuta lisuketta. Liisi istuutui jakkaralle, asetti myllyn jalkojensa väliin ja alkoi veivata myllyä. Äänekkäästi rätisten pavut jauhautuivat myllyssä sileäksi jauhoksi. Jauhettu kahvi laitettiin lopulta kahvipannuun, jossa oli kiehautettua vettä. Sitten pannu laitettiin vielä hellalle kuumentumaan. Pian keittiöön tulvi keitetyn kahvijuoman aromikas tuoksu.
Salissa emäntä oli laittanut vaalean, kirjotun pöytäliinan pöydälle. Liinan päällä komeilivat talon parhaimmat posliinikupit, joissa oli kultaiset reunukset ja vaaleanpunaisia ruusuja. Kattauksen kruunasi kesäinen kukkakimppu, joka oli aseteltu maljakkoon. Olipa tarjolle laitettu myös pullasiivuja ja rinkeleitä. Liisi katseli kahvipöytää ihaillen. ”Näyttää niin ihanalta!” hän huokaisi. Äkkiä emäntä sujautti Liisin käteen yhden rinkeleistä. ”Taitaa emäntä olla taas hyvällä tuulella”, Liisi myhäili ja lähti hymyillen ulos.