Säikeiden valmistus

Sivun tekijä: Maarit Tammelin

Köydenpunonnan alkuvaihe eli säikeiden valmistus liittyi kuitujen käsittelyyn osata kehräämiseen. Tekniikan kannalta tarkennetaan muutamia erilaisia tapoja. Puunjuuret ja kuoriainekset kerätään keväällä mahlannousun aikaan tai viimeistään alkukesästä, jolloin kuori irtoaa helpoiten puun pinnasta. Luonnon kuituiset kerätään kesällä. Kehräämiseen käytetään sellaista laitetta jossa akselin päähän kiinnitetty koukku saadaan pyörimään nopeasti isomman pyörän ja hihnan avulla. Mainittuun koukkuun pistetään kehruuainesta käsin muodostettuun pohjukka ja toisen henkilön huolehtiessa pyörittämisestä kehrääjä juoksuttaa säiettä mahdollisimman tasaisesti vyötärölleen kiinnitetystä kuontalosta, astellen samalla tarpeen mukaan takaperin. Pitkien säikeitten kehräämistä vasten kiinnitetään kehruuakselille rulla, jolle herätty osa säiettä voidaan aika ajoin laskea. Säikeitä joiden tulee olla samanpituisia ja niitä valmistetaan niin monta, kuinka monisäikeiseksi köysi halutaan.

Kertaaminen eli säikeitten yhtyeenpäästäminen suoritetaan kertauskojeella. Säierullat tai säikeitten päät kiinnitetään akselille, joita voidaan pyörittää yhteisellä kädensijalla. Säikeitten toinen pää kiinnitetään tukevaan, kammella varustettuun akseliin, jolle voidaan sijoittaa myös kela valmiin köyden kehimisetä varten. Säikeet tiukataan kaikki yhtä kireiksi ja niitten väliin työnnetään laskija niin lähelle säikeitten yhtymäkohtaa kuin suinkin, Sitten kierretään rulla-akseleita, laskijan pysyessä paikoillaan, kunne säikeet ovat kulin kireällä, minkä jälkeen niitä aletaan laskea yhteen laskijaa kiertämällä ja samalla kela-akselia pyörittäen. Rullien luo saavuttua kelataan valmis köysi kelalle ja päästetään säikeitä rullilta uutta annosta varten. Näin kerratut esim. kolmisäikeiset nuorat yhdistetään yhdeksänsäikeisiksi köydeksi samaa menetelmää käyttäen aina haluttuun paksuuteen saakka. Säikeitä yhteenlaskettaessa köysi lyhenee huomattavasti, minkä vuoksi kela-akselia kannattavan jalustan on päästävä vastaavasti siirtymään rullia kohti. Hyvin paksuja köysiä punotaan yhdistämällä kolme kolmisäikeistä köyttä siten, että ne kierretään yhdessä säikeitten vastaiseen suuntaan. Näin saadaan kaapelikierteinen köysi, jossa on 9 säiettä. Köyttä, jonka ympärysmitta on vähintään 15 cm, kutsustaan touviksi. Köysiä voi olla Z-kierteisiä tai S-kierteisiä ja kaapelikierteisiä tilanteesta riippuen.