Siansuojat

Sivun tekijä: Annika Michelson

Suomen sianjalostusyhdistyksen kirjassa Halparakenteinen sikala on paljon käytännöllisiä ohjeita liittyen sikojen laiduntaminen.

Kesäaikana kelpaa tilapäiseksi suojaksi kolemalla lautaseinällä ja lautakatolla varustettu matala katos. Emakon kesämaja (Honkolan siansiitoskeskuksesta).

Jatketaan Sianjalostusyhdistyksen kirjasta "Halparakenteinen sikala":

"Talvipuolella viihtyvät siat melko hyvin olkikasan alle varustetuissa "sianpesissä".Pesät ovat 2 m pitkiä, 1,5 m leveitä ja 1 m korkeita, noin 10 cm paksuilla piiruilla tuettiuja onkaloita ruisolkiauman alla. Peitteenä voidaan käyttää myös suo- tai maaturpeita. Vain etuseinä on laudasta ja siihen on tehty 70 cm korkea ja 40 cm leveä oviaukko, jonka yläkamanasta riippuva säkki palvelee ovena. Siat pääsevät siis vapaasti ulos milloin haluavat, eivätkä likaa pesäänsä. Pesän edessä on aitaus, jossa ruokinta tapahtuu. Ruoka on annettava hyvin lämpimänä ja ruuhet hoidettava niin, etteivät ne pääse jäätymään umpeen. Voidaan myös järjestää niin, että siat pääsevät varsinaiseen sikann keittiöön syömään.

Lähde: Halparakenteide sikala

Mustialan maatalousoppilaitos, Häme.

Mustiala 1920-luvulla, Häme.

Lähde

Suomen sianjalostusyhdistys (1931): Halparakenteinen sikala. Rakennusohjeita ja kustannusarvioita. Helsinki. Yhteiskirjapaino osakeyhtiö.