Tällä sivulla kerron mm. kirjojeni saamasta palautteesta ym.
Etsitään onnentupaa -kirja otettiin kaiken kaikkiaan hyvin vastaan. Yhdyssanavirheistä tuli huomautuksia, mutta lehdistä Länsi-Savo, Kotimaa, Karjalainen, Ristiinalainen ja Uutis Alasin kirjoittivat kiinnostusta herättävät arvioinnit, samoin Veteraaniopettaja. Mainittiin elämänmakuisuudesta, inhimillisen elämän tuntemuksesta ym. kiinnostavasta lukuelämyksestä. Kirjaa myytiinkin niin paljon, että sain omani takaisin ainakin sen osalta, minkä olin palvelukustanteesta maksanut. Enempää en odottanutkaan. Huvittavia olivat ne sukulaisten kommentit, jotka sanoivat lukeneensa kirjan ja kiittelivät kovasti, mutta eivät olleet huomanneet, että heistä itsestään oli siellä kerrottu. Ehkä se oli myönteinen asia.
Johtuneeko lama-ajasta vai mistä, mutta tätä Aina tyynnä ilomiellä -kirjaa ei ole lehdissä näkynyt. Pettynein olen ammattilehtiin, joihin olen kirjaa kaupannut. Vuosikymmenet olen niille liitoille jäsenmaksua maksanut, mutta nyt kun olen heille "hyödytön" ei kirjanikaan kiinnosta. Aina puhutaan näissä ammattipiireissä ikärasismin vastustamisesta, mutta ei ole tainnut omassakaan joukossa mennä sanoma perille. En ole katkera, mutta kuitenkin...
Paras kannustajani on ollut nuorin sisareni, joka on ollut itsekin sairaanhoitajana, vaikka erikoistuikin laboratorioon. Hän on jaksanut innostaa ja pitää lippua korkealla. Olen aina ollut sitä mieltä, että sairaanhoitajien ja opettajien keskuudessa olen tuntenut oloni kotoiseksi. He ovat niitä minun ihmisiäni. Viime vuosina olen saanut liittää tähän joukkoon vielä kirjoittajapäivilta ja -kursseilta saamani ystävät. Onhan niitä tukijoita ja ystäviä muitakin, että ihan turhaan minä tässä valitan. Peiliin sietää katsoa.
Elokuu
Odotan koko ajan palautetta uusimmasta kirjastani. Paikallinen pieni lehdykkä kertoi siitä, mutta varsinaista palautetta on tullut vasta opiskelu- ja työkavereilta. Se on tietenkin ollut positiivista. Eniten olen kiitollinen mielisairaalakokemukseni aikaiselle työtoverille. Hän kertoi kerronnan olleen aitoa kuvausta sen aikaisesta firmastamme. Hän kertoi voivansa kuulla äänenpainotkin, kun ylihoitaja puhutteli alaisiaan. Hän on toiminut myös opettajana ja kirjoitti:
"Lukukokemukseni vahvisti ajatustani siitä miten tärkeä oli opiskelutovereiden osuus aikanaan ja yhteisasuminen vielä myöhemminkin. Oli tavallaan perhe. Kyllä saa olla paljon tuutorointia, mentorointia ja työn ohjausta, että vastaa entistä yhteistä pohdintaamme."
Sain myös palautetta kirjastosta kirjani lukeneelta sairaanhoitajalta. Ilahduin siitä. Hän ehdotti lukijakohteeksi päättäjiä ja psykiatriassa toimivia. Heillekin se on tarkoitettu. Eniten toivoisin, että opetuksesta ja alalle valinnoista päättävät lukisivat sen. Olisikohan typerää lähettää se Paula Risikolle?
Nythän on ollut paljon lehdissä siitä, miten opiskelijoiden valinta varmistaisi vain alalle sopivien pääsyn kurssille. Toinen puheenaihe on ollut vanhusten huono hoito ja ylipäänsä hoitoväen vähyys työmäärään nähden. Ehkä me aikanamme teimme väärin raataessamme työajoista ja ruokatauoista välittämättä. Nyt yhteiskunta vaatii aina vaan vähemmän joukon selviytymistä koko ajan kasvavista vaatimuksista.
Menee nyt kovin vakavaksi, kun kirjan ainakin piti olla hauska
Syyskuu
Jotkut lukijoista ovat valinneet kohtia, joista he ovat erikoisesti pitäneet. Vanhan rovastin tapaaminen ja kertomus kesätyöstä mielisairaalassa ovat olleet kiinnostavimpia. Eettinen iltapäivä taas hauskin ja tyypillinen sen aikaiselle koulutukselle. Jotkut ovat ihmetelleet kuvausta vanhustenhoidosta ja kokeneet aivan muuta. Kirjan lopetusta ovat myös jotkut lukijat pitäneet onnistuneena.
Yllättäen olen saanut palautteita postin, netin ja tuttavien kautta. Kirja on koettu mielenkiintoiseksi. Monet suorastaan toivovat, että kertoisin hoitajana ja opettajana olemisesta enemmän. Joku kertoi, että perheenjäsenet ja tutut odottavat kirjan lukemista malttamattomana. Kirjoituskurssini vetäjä vihjasi mahdollisesta pääsystä Kotilieden ryhmäjuttuun haastateltavaksi.. Se olisi mukavaa. Olen kotilieden pitkäaikainen lukija.
Sain kortin lukijalta, joka oli lukenut molemmat kirjani ja kiitti niitä "lukuelämyksiksi". Hänkin oli sairaanhoitaja ja toivoi lisää kirjoja.
Tästä päättelen, että osaan kirjoittaa ainakin joittenkin toivomalla tavalla. Myös monet sukulaisista ovat saaneet kahlattua kirjan läpi ja antaneet kannustavaa palautetta.
24.9. tuli Senioriopettaja-lehti ja sen mukana hieno arviointi kirjastani. Olen kiitollinen Saara Varismäelle. Jo otsikko Jännittävä ja hauska lämmitti mieltäni. Arvioitsija oli ollut innostunut viimeiseen sivuun asti. Todella mukavaa luettavaa sellainen tämän hiljaisen kesän jälkeen. Myös kustantaja muisti pienellä tekijä-palkkiolla. Ehkäpä tämä tästä.
Lokakuu
Menen 13.10 entiselle työpaikalleni Mikkelin ammattikorkeakouluun. On pidettävä mielessä, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Lähes kaikki opettajat ovat entisiä tuttuja yli 10 v. takaa. Monia olen tavannut senkin jälkeen. Ystäväni Ansa järjesti tämän tilaisuuden. Terveydenhuoltoalan ihmiset ovat aina olleet niitä, joiden kanssa on helppo olla. Opettajat ovat kylläkin aika kriittisiä. Heillä on usein, niin kuin minullakin ennen, tunne, että aika menee hukkaan, jos ei ole hyödyksi.
Tänään tapasin tutun, joka oli lukenut kirjani ja iloitsi viihdyttäneestä elämyksestä. Minäkin iloitsin hänen puheestaan.
Opettajien tilaisuudessa oli väkeä n. 20. Alkupuolella tuntui mukavalta puhua innostuneelle yleisölle, mutta tilaisuus hajosi loppupuolelta, kun osa kuulijoista aloitti opettajien kokouksen. Sain kaupattua 6 kpl kirjoja ja vielä yhden kirjastoon. Koulujen kirjastot ovat yleensä ostaneet kirjani, paitsi ensimmäinen opiskelukouluni, josta kirja kertoo.
Marraskuu
Hiljaiseloa marraskuun alkupuolella, mutta 10.11 oli tilaisuus Mikkelin Kirjaston maakuntakokoelmasalissa klo 18. Sinne tuli ihmisiä kohtalaisesti ja ilta oli positiivinen. Myös entiset työkaverina olivat edustettuina. Haastateltavana oli kolme muutakin kirjailijaa. Haastattelija, Mikkelin kirjoittajien puheenjohtaja Anne oli tasapuolinen ja kannustava. Tuntui miellyttävältä olla haastateltavana. Yleisökin osallistui.
Toinen suuri tapahtuma oli haastattelu paikallislehdessä, Länsi-Savossa. Carmen Runonen teki positiivisen haastattelun, jossa kerrottiin kirjoistani ja työkokemuksestani. Pieni pettymys oli kuva, josta näkyi ikä ja väritön naama. (Tästä mallista tuskin parempaa saa.) Toivottavasti kirja kuitenkin herättää kiinnostusta.
24.11 oli kustantajani tehnyt jutun Mikkeliläiseen Viikkoset -kaupunkilehteen. Siinä mainittiin minut heidän kustantamonsa kirjailijana oikein kuvan kanssa. Ihan mukava juttu, josta selvisi mikä on palvelukustanne. Kuvassa ja tekstissä oli myös Marja Myyryläinen, jonka kirjoittaja- kurssilla olen ollut.
Joulukuu
Joulukuu oli kirjamyynnin kannalta todella hyvä. Paikallislehti Länsi-Savon jutun myötä ja tietysti joulun läheisyys lisäsivät kysyntää. Sain kustantajalta osinkoa ja paikallinen posti myi myös. Tilasin lisää kirjoja ja se oli hyvä, sillä en olisi muuten voinut vastata kysyntään. Uskon nyt saaneeni kaiken kirjaan laittamani rahan takaisin, Voitosta nyt ei kannata puhua. Joulun alla tapasin kauppareissulla naisen, joka kertoi kirjani olleen syksyn suurin ilonantaja. Olin todella onnellinen. Kustantajalta sain muutaman kympin myyntituloa. Sofie Oksaseen on vielä matkaa!
Tammikuu
Menin Itellasta kysymään joulun kirjamyyntiä. Kuusi kirjaa seitsemästä oli myyty. Rahaa oli viidestä. Olisikohan yksi varastettu. Oli miltei kohteliaisuus meikäläiselle. Voitto yhdestä kirjasta on minimaalinen, joten mikään ei tähän kaadu. Ristiinalaiset ovat ihania ihmisiä ja myynti on tosi hyvä näin pienessä kylässä, kun kirjan saa kirjastostakin.(Ei oltu varastettu, vaan löytyi tilityksestä.)
Helmikuu
Olen saanut kirjoistani palautetta nyt jo kahdesta ulkomaasta. Saksassa on paljon suomalaisia ja kaksi heistä sukuakin. Hampurista on tullut hyvää viestiä ja nyt myös Ranskasta. Lueskelin palautekortteja. Niitä on jo aika "pino".Eniten ihmetyttää sairaaloiden ja koulujen vähäinen kiinnostus. Niillähän on se tieteellisyys kompleksi. Kun lääkäri Nikoskelainen kirjoittaa sairaalamaailman hömppää, niin se on ihan arvostettua. Sairaanhoitajahan tietysti haluaa aina oppia uutta, eikä jouda käyttämään aikaansa epätieteelliseen. Nikoskelaisen kirjoissa ei pilkata lääkäreitä, vaan nauretaan sairaanhoitajille. Se, että lääkärit ovat huomanneet sairaanhoitajien olemassaolon on tietysti imartelevaa!
Toukokuu
Kevät vierähti äkkiä. Kotilieden juttu ja kuva olivat ihan mukiinmenevät, vaikka juttu oli niin takasivuilla (s.82), että monet eivät sinne asti jaksaneet lukea. Eipä se paljoa kiinnostusta lisännyt. Silloin tällöin tulee kortteje lukijoilta ja se tuntuu hyvältä. Meillä oli onnistunut kurssitapaaminen. Myin muutamia kirjojakin. Myin myös Etsitään onnentupaa kirjaa ja sain palautteita kummastakin kirjasta.
Kesäkuu
Juhannuksen jälkeen sain ihan yllätyksenä Taivalkoskelta kirjeen, jossa ilmoitettiin Onnentupani saaneen kunniamaininnan elämänkerrallisessa sarjassa 2010 Möllärimestari-kilpailussa. Raadin arvio oli mykistävä: ....Kirja on erinomaisesti kirjoitettu, sotavuosien ja sitä seuranneiden vuosien lapsuusaika - erityisesti tyttöjen lapsuus - itäsuomalaisessa pappilassa ja naapurustossa tulee varsin eläväksi. Niin lasten, kuin varsinkin aikuisten henkilökuvat tuodaan esiin riipaisevan elävinä. ..Kokonaisuus on kuitenkin erinomainen, loistava, kirja suorastaan imaisee lukijan mukaansa...jne. Arvio saa minut onnelliseksi. Tietenkin siellä on muitakin kiitettyjä, mutta varmasti paljon kirjojakin.
Tammikuu 2013
Marraskuussa sain valmiiksi kauan työstämäni sukukirjan: Mistä on pienet tytöt tehty. Kirjassa on 200 sivua ja siinä käsitellään niitä neljää sukua, joiden jälkeläinen olen. Kirjassa on värikuvitus ja sukupuita. Materiaalin olen saanut paitsi sukututkimuksista myös isäni tallentamista kirjeistä. Tarinavaihe alkaa 1800-luvun lopusta ja jatkuu vuoden 2012 syksyyn. Silloin perheen yhteinen kesämökki myytiin ja nuorin sisareni täytti 70 v. Kirjaa saavat ostaa vain sukuun kuuluvat.
Olen ollut vuodesta 2008 Helsingin Kirjamessuilla ja kerron nyt kokemuksiani sieltä: Alkuun yritin selvitä yhdellä päivällä, mutta selvitin vain sen, ettei siitä ole mitään tyydyttävää elämystä saatavissa. On vain väsynyt ja turhautunut olo
Viime vuosina olenkin ollut koko viikon paikalla ja etukäteen tutustumalla valinnut kiintoisat kohteet sekä lehtiä lukemalla valmistautunut ohjelmaan. Siltikin aika loppuu kesken. Kerran kävin Jyväskylän kirjamessuilla ja totesi ne aivan liian pieniksi, mutta toisaalta niillä saattoi tutustua tarkemmin, kun tungos puuttui. Se näissä Helsingin messuissa on hienoa, että kokoaika lipun ostamalla ei tunne tuhlaavansa liikaa. Ruokamessutkin ovat mukavat jos on aikaa. Hengen ravinnon lisäksi saa maistella uutuuksia ja erimaiden ruokia.
Joka vuosihan messuilla on ne samat kirjailijat muutamien uusien lisäksi. Pienet luennot ja haastattelut ovat kiintoisia. Lähes kaikki osaavat kertoa melko hyvin, mutta joskus kuuluvuus on huono. Olen huomannut, että tottunut kirjasta kertoja ei koskaan kompastu kuuluvuus ongelmiin, vaan osaa vaatia hyvän haastattelun ja kunnollisen mikrofonin. Jos kertoja on Eeva Kilven tai Sofi Oksasen kaltainen julkkis niin kannattaa mennä jo edellisen luennon loppumisen aikaan paikalle niin saattaa saada jopa istumapaikan. Aino ja Kullervo lavoilla on suuremmat tilat ja siellä on myös teema-aiheita, joissa käsitellään saman tyyppisiä aiheita koko päivän. Sinne voi unohtua pitkäksikin ajaksi ja muu ohjelma menee menojaan. Monet asiat käsitellään kuitenkin useampaan kertaan niin että päällekkäisyys ja unohtaminen ei ole korvaamatonta.
Kahvilat ja baaritkin ovat aika hyvin suunniteltu jokaisen tarpeiden mukaisesti. Lastenpaikat ja viihtyminenkin on huomioitu. Politikkojen ym vaikuttajien paneelikeskustelut saattavat olla kiinnostavia, mutta eivät aina. Myös monien runoilijoiden pienet heitot ja esittelyt menevät hukkaan lähes aina. Suurin ongelma on ajoittainen tungos ja se, että on vaikea löytää kaikkia paikkoja kartasta huolimatta. Esittelypisteen nimi ja kirjain eivät aina anna tarpeeksi tietoa artikkeleista, jolloin niitä ei tule edes etsittyä.
Ilman ohjelmaa siellä ei kenenkään tarvitse olla. Voi etsiä ja selailla kirjoja ilman ostopakkoa ja joskus löytää sellaisenkin myyjän joka ihan omaksi ilokseen kertoo kirjoista ja esittelee omia mieltymyksiään. Joku on jopa koonnut tietoja kirjojen suositummuuksista erilaisten lukijapiirien keskuudessa.
Se mikä vielä on tekemättä on Turun kirjamessuilla käynti. Toivottavasti se on vielä mahdollista.
"2021 On kulunut vuosia kirjojen parissa ja ajattelin tähän kirjoittaa niitä kirjoja, joita haluaisin vielä lukea, mutta en ole ehtinyt.
Juha Hurme : Niemi Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo Chandler: Syvä uni
Antti Tuuri: Tammikuu 18 Tesova, Jelena: Muistista piirretty kaupunki Knausgård: Aamutähti Viikilä: Taivaallinen vastaanotto
Alakoski : Pumpulienkeli Gilbert: Tyttöjen kaupunki Bellow: Herzog Lapidus: Paratiisikaupunki
Hellsten, Ritva: Raija Rajala: Runoilija Egan: Manhattan Beach Sten: Perijä
Aleksijevits: Neuvostoihmisen loppu Ferrante: Amalian rakkaus ja Hylkäämisen päivät. Morton: Hylätty Puutarha