Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko
eli
Tapiolan ortodoksinen kirkko
Kirkkorakennus ja seinämaalaukset
Tapiolan ortodoksinen kirkko on arkkitehtuuriltaan ja sisustukseltaan ainutlaatuinen Suomen ortodoksisten kirkkorakennusten joukossa. Sen esikuvana ei ole ollut perinteinen rajakarjalainen tsasouna tai pohjoisvenäläinen sipulikattokirkko, vaan pikemmin Kreikan-kävijöille tuttu bysanttilainen (tai ehkä suorastaan esibysanttilainen) risti-kupolikirkko. Kirkkorakennus valmistui ja vihittiin vuonna 1998.
Kirkon näkyvin osa ovat sen seinämaalaukset. Ne peittävät kirkkosalin koko katon ja kaikki seinät. Seinämaalaukset oli alusta alkaen otettu huomioon kirkkoa suunniteltaessa, ja niinpä esimerkiksi sen holviston rakentamisessa ei käytetty betonia vaan tiilimuurausta. Seinämaalaukset on toteutettu perinteisellä mineraalipigmentti-kaseiinitemperatekniikalla, ja niiden maalaaminen on vienyt kokonaista 9 vuotta. Ne saatiin valmiiksi vuonna 2008.
Seinämaalaukset ja koko kirkon toteutus nojaa uskollisesti vanhaan ortodoksiseen perinteeseen. Vaikka kirkko on moderni, siitä voi tunnistaa suorastaan alkukirkon piirteitä. Mutta kirkon suunnittelija Paul Hesse onkin paitsi arkkitehti, myös teologi ja pappi; seinämaalausten tekijä Alexander Wikström on sekä ikonitaiteilija että ikoniteologian tuntija ja opettaja; ja ikonostaasin ja kattokruunun ikonien tekijä Ulla Vaajakallio on kokenut espoolainen ikonimaalari.
Pyhittäjä Herman Alaskalainen
Tapiolan kirkko on pyhitetty Herman Alaskalaiselle. Hän oli munkki ja lähetyssaarnaaja, joka lähti Laatokan Valamosta vuonna 1794 kymmenhenkisen mission jäsenenä Alaskaan, jota Venäjä oli paraikaa valtaamassa. Missio oli monessa suhteessa huono-onninen – jopa niin, että sen johtaja hukkui haaksirikossa vuonna 1799 paluumatkalla piispavihkiäisistään. Kahdentoista vuoden kuluttua missiosta ei ollut jäljellä kuin munkki Herman, josta kuitenkin kehkeytyi ainutlaatuinen uskon opettaja, alkuasukkaiden oikeuksien puolustaja ja auktoriteetti myös viranomaisten silmissä. Tätä työtä hän teki vielä kaksikymmentä vuotta asuen vaatimattomassa majassaan pienellä Kuusisaarella (Spruce Island) kuolemaansa asti v. 1838. Alaskassa hänen muistonsa on säilynyt elävänä tähän asti, ja vuonna 1970 Amerikan Ortodoksinen Kirkko kanonisoi hänet pyhäksi. Ortodoksinen kirkko pitää häntä Amerikan Suojeluspyhänä.
Herman Alaskalaisella on tiiviit yhteydet Suomeen. Hän, kuten koko missiokin, oli lähtöisin Valamon luostarista. Heinävedellä Uuden Valamon arkistossa on tallella koko hänen kirjeenvaihtonsa, jota hän kävi vanhan veljestönsä kanssa, ja Valamon luostari oli jo vuonna 1869 julkaissut hänen elämäkertansa. Amerikan Ortodoksinen Kirkko on paljolti tukeutunut näihin lähteisiin tutkittaessa hänen elämänvaiheitaan. Niinpä Herman Alaskalaisen kanonisointijuhlaan oli kunniavieraaksi kutsuttu Suomen ortodoksisen kirkon päämies arkkipiispa Paavali – itsekin alunperin Valamon munkki.
Koonnut Boris Saltikoff 2015
-> Katso myös seinämaalausten kuvia!