LASIN AIKA -näyttely WeeGee:ssä 15.2.2017
Seniorien ensimmäinen tapaaminen kevätkaudella oli keskiviikkona 15.2.2017 WeeGee:ssä Tapiolassa. Näyttelykeskus WeeGee:ssä on neljä museota. Espoon kaupungin museossa KAMU:ssa oli näyttely LASIN AIKA, joka kertoi Kauklahden lasitehtaan historiasta ja sen tuotannosta 1923-1952. Kauklahden lasitehdas oli yksi maamme merkittävimmistä valaisinlasin tuottajista. Lasin kimallus ja arjen nostalgiset käyttöesineet kertovat oman aikansa muotokielestä.
Marja oli varannut meille opastuksen näyttelyyn keskiviikkona 15.2.2017 klo 13.00. Opastuken hän pystyi maksamaan käsikassasta, joka saatiin kasaan joululounaan kollehtikeräyksellä. Ennen opastettua kierrosta tavattiin ja juteltiin klo 12-13 WeeGeen kahvila-ravintolassa. Mukana oli aikakin 36 senioria.
Kokoonnuttiin WeeGee:n aulassa, jossa opas esitteli näyttelyä.
Näyttely kertoi Kauklahden lasitehtaan historiasta, sen tuotannosta, työntekijöistä ja heidän arjestaan.
Erinomaisena oppaanamme näyttelyssä oli museolehtori Sanna Valoranta-Saltikoff.