Tutustuimme GTKn uuteen geonäyttelyyn 15.5.2019
Marraskuussa 2018 GTK muutti Betonimiehenkujalta noin 300 m pohjoiseen, VTT:n entiseen päärakennukseen, Vuorimiehentie 5. Uusien tilojen pohjakerroksessa on kirjasto sekä geonäyttely, joka toukokuussa 2019 avattiin yleisölle.
GTKn seniorit kävivät tutustumassa geonäyttelyyn keskiviikkona 15.5.2019. Tavattiin ensiksi rupattelun merkeissä lounasravintolassa MAU-KAS joka on samassa osoitteessa (VTT:n entinen ruokala). Siirryttiin sitten viereiseen geonäyttelyyn. Jouni Ylönen kertoi näyttelystä, sen suunnittelusta, sisällöstä ja toteuttamisesta. Tällä kertaa tutustuimme pääasiallisesti geonäyttelyyn. Syksyllä meille on luvattu mahdollisuus tutustua GTK:n nykyiseen toimintaan laajemmin. Nyt avattu geonäyttely on todella hieno. Onnittelut näyttelytiimille!.
Geonäyttelystä lisää GTK:n sivulla http://www.gtk.fi/geologia/geonayttelyt/espoo/
GTK:n geonäyttely uusissa tiloissa kiinnosti isoa joukkoa senioreja.
Jouni Ylönen on osallistunut upean geonäyttelyn suunnitteluun, toteuttamiseen ja viimeistelyyn.