Korkeakoulu- ja työelämäpäivä

Korkeakoulu - ja työelämäpäivä 10.1.2024


Naantalin lukio järjesti ensimmäistä kertaa opinto-ohjaaja Eveliina Vilénin ehdotuksesta ja hänen suunnitelmansa pohjalta koko päivän kestävän korkeakoulu - ja työelämäpäivän keskiviikkona 10.1.2024. Päivän aikana opiskelijat pääsivät tutustumaan moniin eri aloihin ja työelämään liittyviin aiheisiin pisteillä eri puolilla koulua. Kussakin pisteessä vietettiin noin 20 minuuttia, joten opiskelijat pääsivät päivän aikana moniin eri pisteisiin. 


Pisteissä pääsi tutustumaan muun muassa maanpuolustuskorkeakouluun, opettajan opintoihin, oikeustieteellisen opintoihin, lääketieteelliseen, taideopintoihin, mediaopintoihin, yrittäjyysopintoihin jne. Mediateekkiin oli myös järjestetty messu-alue, jossa esimerkiksi Kilroy, JOO Kodit ja Linnanmäen opisto esittäytyivät. Päivän erityisvieraita olivat esimerkiksi yrittäjä-miljonääri Elias Aalto, arkeologi Ilari Aalto ja poliittisen historian professori Vesa Vares. Lisäksi paikalle saapui paljon koulumme vanhoja opiskelijoita eli alumneja kertomaan omista opinnoistaan.


Korkeakoulu - ja työelämäpäivä sai paljon hyvää palautetta niin vierailijoilta, opiskelijoilta kuin opettajiltakin. Vierailijamme kirjoittivat esimerkiksi:


Olipa mukavaa päästä puhumaan kiinnostuneille opiskelijoille arkeologiasta ja humanistisista opinnoista. Hyvää alkanutta vuotta!

Ilari Aalto


Kiitos kun saimme tulla jakamaan välivuosi-inspiraatiota ulkomailla nuorille!

Rakkaudella Krista ja Katri Kilroylta


Kiitos hienosta mahdollisuudesta tavata opiskelijoitanne ja kertoa Bisnesakatemiasta! Mukavaa vuotta 2024!

Päivi Killström


Kiitos paljon alumnipäivästä! Juuri tällaista olisin itsekin toivonut lukiolaisena. Hauskaa kevättä ja koko vuotta 2024!

Sini-Selina Salko


Päivästä uutisoitiin Rannikkoseudussa sekä Vakka-Suomen sanomissa.