Yhteiset sävelemme alkoivat lukion laboratoriossa, missä kokoonnuimme porukalla oppimaan mittausten tekemistä ja vastuuvälineidemme käyttöä. Ryhdyimme innokkaasti toimiin arvotun ryhmämme kanssa. Tutustuminen ja ensimmäiset mittaukset jäivät meille kaikille alkupisteen muistoksi.
Pitkästyttävien päivien ja loputtoman odotuksen jälkeen pääsimme vihdoin kokoontumaan kello seitsemän jälkeen aamulla koululle kimpsuin ja kampsuin. Moni muu opiskelija koululla ihmetteli reissuunlähtijöitä ja valtavia läjiä retkilaukkuja. Vaikka toki olimme väsyneitä, lähes kaikki olivat silti jännittyneitä matkasta. Raikkaassa ja kosteassa aamussa suuntasimme kohti Haaparantaa hakemaan ruotsalaiset opiskelijat mukaan ja vasta sen jälkeen kohti odotettua reissua.
Aloimme kaikki sopeutua bussimatkan tunnelmaan, ja monet yrittivät jo ensimmäisiä päiväunia. Matka oli alussa niin huikea, että päädyimme silmänräpäyksessä Ylitornioon. Bussissa kuului nälkäisen kuuloista käärepaperien aukaisua. Tiesimme ensimmäisen pysähdyksen, Korpikosken, grillistä ja janosimme muikkuja aamupalan jatkeeksi.