Tämän sivun alasivuilla on joitakin suomeksi olevia tekstejä ja lähteitä oppimateriaaliksi kasvastussemiotiikasta.
Jos semiotiikka on sinulle vieras opinala, niin on parempi aloittaa yleisellä tutustumisella ennen kuin menet varsinaiseen kasvatuksen semiotiikkaan. Yleistä johdatusta semiotiikkaan löytyy jonkin verran suomeksi, mutta varsinainen kasvatussemiotiikka on toistaiseksi kirjoitettu enimmäkseen englanniksi. Oheisilla alasivulla on kuitenkin joitakin minun tekstejäni suomeksi, joita voi käyttää myös oppimateriaalina. Mutta joka tapauksessa syventävissä opinnoissa pitäisi jo viimeistään käyttää myös vieraskielistä materiaalia.