Katsomustietoisuus koulussa

Katsomustietoisuus

Katsomustietoisuudella tarkoitetaan yksilön katsomuksiin liittyviä asenteita, tietoja ja osaamista. Katsomustietoinen ihminen ymmärtää katsomusten merkityksen ihmiselämässä ja kykenee tarkastelemaan suhdettaan omaan sekä toisten katsomuksiin. Vaikka Suomi on aina ollut monien katsomusten maa, viime aikoina katsomuksellinen moninaistuminen on ollut nopeaa, joten koulussakin tarvitaan yhä enemmän katsomustietoisuutta.

Käsite katsomus voidaan määritellä monella eri tavalla. Usein se yhdistetään uskontoon tai uskonnollisiin ilmiöihin, mutta käsitteellä on myös laajempi merkitys. Sillä tarkoitetaan uskontojen lisäksi myös uskonnottomia tai maallisia eli sekulaareja katsomuksia. Näitä ovat esimerkiksi humanismi ja ateismi. Katsomus käsitteenä viittaa yksilön tai yhteisön kokonaiskäsitykseen todellisuudesta ja sen luonteesta, sekä käsityksiin arvoista, tiedosta ja tietämisen mahdollisuudesta. Katsomus ohjaa ihmisen olemista, ajattelua ja valintoja sekä luo suuntaa elämälle.

Yksilöllinen elämänkatsomus voi perustua johonkin maailmankatsomukseen, mutta usein yksilön elämänkatsomuksen rakentumiseen vaikuttaa useampia maailmankatsomuksia. Näin ollen elämänkatsomukset ovat monimuotoisia.

Katsomustietoisuus osana opettajan ammattitaitoa

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittaa koulujen henkilöstöä suhtautumaan katsomuksiin ja uskontoihin avoimesti ja kunnioittavasti (POPS 2014, 19, 28). Toisin sanoen opettajien ja muun henkilöstön katsomustietoisuuden tarve todetaan myös opetussuunnitelman perusteissa. Lisäksi laaja-alaisen osaamisen tavoitteet korostavat oppilaan kasvua globaaliin ja moninaiseen maailmaan, jossa kyky kunnioittaa kulttuurista ja katsomuksellista moninaisuutta on keskeisessä asemassa (POPS 2014, 21). Kuitenkin tutkimusten mukaan suomalaisten opettajien ja opettajaopiskelijoiden suhde uskontoihin ja katsomuksiin on usein jännitteinen. Käsitykset katsomuksista vain yksityiselämän piiriin kuuluvana asiana vaikeuttavat erilaisten katsomuksellisten identiteettien tunnistamista ja tukemista koulussa.

Katsomustietoisuutta täytyy kehittää osana opettajan ammatillista osaamista. Tämä vaatii katsomustietoisuuden eri osatekijöiden hahmottamista. Keskeisinä tekijöinä katsomustietoisuuden muodostumisessa voidaan pitää esimerkiksi:

1. moninäkökulmaisuutta

2. lähdekriittisyyttä

3. itsereflektiota

4. empatiakykyä.

Moninäkökulmaisuus tarkoittaa katsomusten hahmottamista globaaleina, yhteiskunnallisina, yhteisöllisinä ja yksilöllisinä ilmiöinä. Se on kykyä ymmärtää katsomusten monia eri ulottuvuuksia ja niiden vaikutuksia yhteisöön ja yksilöön. Erilaiset tulkinnat katsomuksesta ja katsomuksille annetut merkitykset voivat vaihdella runsaasti. Samaan maailmankatsomukseen sitoutuneiden ihmisten tai yhteisöjen elämässä yhteinen maailmankatsomus voi ilmetä ja vaikuttaa eri tavoin. Tämän vuoksi opettajan on tärkeää välttää yleistämistä ja kuunnella aidosti oppilaita ja heidän vanhempiaan katsomuksellisissa kysymyksissä tekemättä oletuksia siitä, kuinka katsomus vaikuttaa juuri heidän elämässään.

Moninäkökulmaisuuden toteuttaminen vaatii toista katsomustietoisuuden osatekijää eli lähdekriittisyyttä. Nopea maailmanlaajuinen tiedonvälitys mahdollistaa mielikuvien tehokkaan siirtymisen hyvinkin kaukaa. Tämä on ongelmallista silloin, jos asenteet ja keskustelunaiheet omaksutaan sellaisenaan eikä tiedon lähteitä arvioida kriittisesti. Maallistuneissa yhteiskunnissa näkemykset uskonnoista eivät usein perustu henkilökohtaisesti kohdattuihin uskontojen arkisiin ilmenemismuotoihin, vaan esimerkiksi mediassa näkyviin uskontojen ääri-ilmiöihin ja politisoituneeseen uskontoon. Tämän vuoksi katsomustietoisuutta on tärkeä kehittää tutustumalla katsomuksiin ja niiden merkitykseen ihmisten arkisessa elämässä. Tässä auttavat paikallisten katsomusperinteiden näkyminen koulussa sekä elettyä katsomusta esiin tuovat materiaalit.

Lähdekriittisyys viittaa mediakriittisyyttä laajempaankin, taustoja tarkastavaan toimintaan ja vaikutelmien taakse pyrkivään asenteeseen. Se liittyy tarpeeseen pohtia, kuka puhuu katsomuksen äänellä, kuka saa toimia julkisesti katsomuksen edustajana, ja mitä ääniä mahdollisesti vaiennetaan tai jää kuulumatta?

Kolmas katsomustietoisuuden osatekijä on itsereflektio. Koska kaikkien katsomusten tunteminen on mahdotonta, opettajan on tärkeää tarkastella erityisesti omaa katsomustaan sekä pyrkiä tiedostamaan asenteitaan ja ennakkoluulojaan katsomuksia kohtaan. Oman elämänkatsomuksensa vaikutusta työhön ja toisten ihmisten ja heidän katsomustensa kohtaamiseen ei voi estää. Oman katsomuksen ja asenteiden tiedostaminen kuitenkin mahdollistaa oman toiminnan kriittisen arvioinnin ja auttaa säätelemään sitä, miten katsomus vaikuttaa vuorovaikutukseen.

Neljäs katsomustietoisuuden osatekijä on empatiakyky. Katsomustietoisuus ei liity vain tietoon, vaan myös kykyyn eläytyä katsomuksiin liittyviin tunteisiin, arvoihin ja elämäntilanteisiin.

Vaikka toisen yksilöllistä elämänkatsomusta ei koskaan voi hahmottaa täysin, pyrkimys tunnistaa ja tunnustaa katsomuksen merkitys toisen ihmisen elämässä on keskeinen osa katsomustietoisuutta. Toisin sanoen, on pyrittävä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja näkemään se arvo, jonka hän antaa omalle katsomukselleen. Vasta tämän eläytymisen jälkeen todellinen ymmärrys voi syntyä, ja sen myötä dialogi sekä toisaalta kriittinenkin katsomusten tarkastelu on mahdollista. Katsomuksiin liittyvä empatiakyky on harjoiteltava taito, ja tietoinen pyrkimys sitä kohti on tärkeää.

Katsomustietoisuus koulun arjessa ja juhlassa

Osa suomalaisista opettajista haluaisi nähdä koulun uskontoneutraalina tilana. Katsomustietoisuutta on ymmärrys siitä, että katsomusneutraalia kasvatusyhteisöä ei voi olla olemassa, sillä kasvatus on aina arvojen ohjaamaa. Jos uskonnottomat ja uskonnolliset katsomukset halutaan nähdä yhdenvertaisina, uskontoneutraali koulu ei ole yhdenvertainen. Kun arkikeskustelussa puhutaan uskontoneutraaliudesta, se saattaa usein sekoittua tunnustuksettomuuteen. Koulun toiminnan tuleekin olla tunnustuksetonta eli sellaista, jossa oppilaita ei sitouteta mihinkään tiettyyn maailmankatsomukseen perusopetuksen arvoperustan mukaisiin arvoihin kasvattamista lukuunottamatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö erilaiset henkilökunnan ja oppilaiden edustamat katsomukset, niin uskonnolliset kuin uskonnottomatkin, voisi näkyä koulun arjessa ja juhlassa tasaveroisesti, jotta kaikki kouluyhteisöön kuuluvat voivat kokea olevansa osa kouluyhteisöä.

Koulukulttuuri ja ajan saatossa siihen muotoutuneet käytänteet voivat muodostaa syrjiviä tai epätasa-arvoisia rakenteita, jotka voivat asettaa katsomuksia eriarvoiseen asemaan. Kun pohditaan koulua katsomusten suhteen yhdenvertaisena tilana, keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi, millaisia katsomuksia koulun juhlat heijastelevat ja ketkä oppilaat menevät vaihtoehtoiseen tilaisuuteen, millaisia katsomuksia koulun seinillä oleva taide edustaa, millaiset yhteistyömahdollisuudet koululla on erilaisten katsomuksellisten yhteisöjen kanssa ja kuinka eriarvoisessa asemassa oppilaat ovat esimerkiksi katsomusopetuksen tuntien aikataulun tai opetusmateriaalien suhteen.

Julkisessa keskustelussa pohditaan usein sitä, mitä koulun juhliin saa tai ei saa sisällyttää. Katsomusten näkymistä koulun juhlissa voitaisiin lähestyä myös toisenlaisesta näkökulmasta käsin. Esimerkiksi katsomukselliseen vähemmistöön kuuluvia oppilaita koskevien tutkimusten mukaan kristilliseen kuvastoon tai taustaan liittyviä juhlia ei välttämättä koeta ongelmallisiksi, kunhan ne säilyttävät ei-sitouttavan luonteen. Sen sijaan tärkeäksi voidaan kokea se, että koulun juhlat ja arki heijastelisivat monia eri katsomuksia ja juhlaperinteissä näkyisi katsomusten moninaisuus. Kouluissa onkin tärkeää keskustella siitä, ketä varten koulun yhteiset juhlaperinteet ovat ja kuinka yhdenvertaisuus niissä toteutuu.

Katsomuksellinen moninaisuus onnistutaan ottamaan luonnolliseksi osaksi koulun arkea, kun se nähdään sisäänrakennettuna yhteisöihin ja yksilöihin, jotka toimivat koulussa. Yhteisöllisyyden tunteen luomisessa näyttäisi olevan avainasemassa kokemus siitä, että erilaisia katsomuksia arvostetaan niin enemmistön kuin vähemmistönkin suunnalta. Tällöin arvostus kytkeytyy taustaan, mutta myös yksilölliseen erilaisuuteen ja tavoitteeseen luoda kaikille samankaltaiset mahdollisuudet.

Katsomustietoisuus kodin ja koulun yhteistyössä

Kodin ja koulun välisellä yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella on tutkitusti voimakkaita vaikutuksia lasten kouluhyvinvointiin ja –menestykseen. Toimivan koti-koulu yhteistyön edellytysten rakentaminen on koulun vastuu. Kulttuurisesti, kielellisesti ja katsomuksellisesti moninaisissa kouluissa tämä tarkoittaa sitä, että kouluyhteisöön kuuluvien perheiden moninaisuus huomioidaan yhteistyötä rakennettaessa. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa (2014) yhteistyötä kehoitetaan rakentamaan moninaisuuden kunnioittamisen sekä kotien ja koulun yhteisen arvopohdinnan varaan.

Katsomustietoinen kodin ja koulun välinen vuorovaikus pohjautuu ymmärrykseen siitä, että vanhemmilla on oikeus turvata lapsilleen heidän katsomuksensa mukainen kasvatus. Pienten lasten kohdalla katsomus muovautuu ensisijaisesti perheen katsomukseen samaistumalla, kyky oman katsomuksen kriittiseen tarkasteluun sekä yksilöllisiin katsomusta koskevien päätösten tekemiseen kehittyy turvallisessa ympäristössä iän myötä. Näiden seikkojen vuoksi, silloin kun katsomuksellinen moninaisuus aiheuttaa tarpeen tarkastella koulun käytänteiden sopivuutta erilaisiin uskontoihin ja vakaumuksiin, joustoista ja kehittämisen tarpeista on neuvoteltava vanhempien kanssa.

Koulun toimintatapohja pohdittaessa vanhempia ei voida ohittaa nojaamalla yksittäisiin uskontojen tai muiden katsomusten edustajiin. Asiantuntijoiden kuten oman uskonnon opettajien tai uskonnollisten johtajien kanssa keskustelu koulun toimintakulttuuria koskevista asioista on hyödyllistä ja voi lisätä katsomustietoisuutta, mutta yksittäisen uskonnollisen johtajan ei voida ajatella edustavan kaikkia samaan uskontoon kuuluvia perheitä koulussa ja voivan tehdä päätöksiä heidän puolestaan.

Toisaalta eri katsomuksia edustavat vanhemmat on syytä nähdä koulun resursseina. Kouluissa joissa on luotu mahdollisuuksia eri taustoista tuleville vanhemmille aidosti vaikuttaa ja antaa oma panoksensa kouluyhteisön kehittämiseen, kodin ja koulun välinen luottamus ja vuorovaikutus on muovautunut vahvaksi ja aktiiviseksi. Vanhemmista on usein apua silloin kun eri katsomuksiin kytkeytyvää kulttuurista pääomaa halutaan koulussa tehdä näkyväksi. Monet opettajat ja rehtorit ovat myös kokeneet keskustelut eri katsomuksia edustavien vanhempien kanssa tärkeänä osana oman katsomustietoisuutensa ja ajattelunsa kehittymistä.

Katsomustietoisuus on koko kouluyhteisön asia

Katsomustietoisuus ei ole vain katsomusaineiden opetukseen liittyvä tavoite, vaan opetussuunnitelman perusteet korostavat katsomuksiin liittyvän osaamisen ja katsomustietoisuuden olevan laajemmin koko kouluyhteisön tavoite. Koulun tavoitteena on valmistaa lapsia ja nuoria moninaisen yhteiskunnan jäseniksi, jossa on keskeistä tunnistaa, ymmärtää ja arvostaa erilaisia katsomuksia. Katsomustietoisuuden tukeminen tapahtuu koulun arjen moninaisessa toiminnassa ja kohtaamisissa. Katsomustietoisuus osana kaikkien opettajien ammattitaitoa on edellytys sille, että katsomusten välinen yhdenvertaisuus toteutuu kouluissa ja että koulukulttuuria kehitetään katsomusten välistä yhdenvertaisuutta edistäväksi.