Muualla suoritetut opinnot
Opintojen suorittaminen muissa oppilaitoksissa
Helsingin lukioiden opiskelijat voivat suorittaa opintoja korkeakouluissa, toisella asteella ja vapaassa sivistystyössä.
Hyväksytysti suoritetut opinnot voidaan lukea osaksi lukion oppimäärää:
Johonkin oppiaineeseen suoraan liittyvä osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan osaksi kyseisen oppiaineen opintoja.
Muita opintoja voidaan tunnustaa muissa oppilaitoksissa suoritettuihin opintoihin.
Vaihto-oppilasvuoden opinnot ulkomailla voidaan myös sisällyttää lukio-opintoihin.
Tavoitteena on vähentää opintojen päällekkäisyyttä ja tuoda muualla hankittu osaaminen näkyväksi.
Opintojen hyödyt ja tavoitteet
Auttaa löytämään omat kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet.
Kehittää opiskelu- ja oppimaan oppimisen taitoja.
Voi suorittaa lukio-opintoja hyödyttäviä opintojaksoja.
Antaa tietoa ja kokemuksia jatko-opinnoista.
Sujuvoittaa siirtymistä jatko-opintoihin.
Vahvistaa jatko-opinto-, työelämä- ja kansainvälisyysvalmiuksia ja laaja-alaista osaamista.
Toimintatavat
Tunnustamisesta keskustellaan opinto-ohjaajan ja tarvittaessa rehtorin kanssa.
Jos mahdollista hyväksiluvusta keskustellaan ennen hyväksiluettavan opintojaksonn tati osaamisnäyttön alkua.
Pakollisten tai valtakunnallisten syventävien opintojen hyväksiluku saattaa vaatia lisänäyttöä.
Luotettava selvitys
Todistus suorituksesta toimitetaan opinto-ohjaajalle.
Todentamisen voi tehdä myös Opintopolku-palvelun kautta.
Arviointi
Opinnot arvioidaan asteikoilla 4-10 tai suoritusmerkinnällä "S".
Oikea arviointi arvioidaan tapauskohtaisesti.
Näytön laajuus määrittää opintopisteiden määrän.
Yleissääntö on, että noin 19 x 45 minuuttia opetusta vastaa yhtä opintopistettä.
Osaamisen tunnustamiselle ei ole ylärajaa opintopisteissä.
Erityistapaukset
Oman äidinkielen opinnot
Luetaan hyväksi lukiokoulutusta täydentäviin oman äidinkielen opintoihin (OÄI).
Tarvitaan: todistus (mikä kieli, opintopisteet ja opetussuunnitelman mukaiset opintojaksot)
Arviointi: suoritusmerkintä (S/H)
Opinnot tunnustetaan osaksi oppiaineiden opintoja.
Opintoja voi tunnustaa myös muissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot -oppiaineeseen.
Kansainvälistä osaamista voi tunnistaa aktiivipolku-opintoihin.
Tarvitaan: todistus (opinnot, laajuus, arviointi) ja kuvaus suoritetuista opinnoista ja mahdollisesti raportti.
Aktiivipolku-opinnot: työelämään ja vapaa-ajan harrastuksiin liittyvä tunnistaminen
Opintojen tavoite on vahvistaa taitoja, demokraattista ja vastuullista osallistumista ja yhteisöllisyyttä.
Suoritetuista kursseista, koulutuksista ja harrastuksista voi saada opintosuorituksia esim.
4H-lastenhoitokurssit = 1 op
Ajokortti = 2 op
Anniskelupassi = 1 op
Ensiapukurssi 1-3= 1 op per kurssi
Hygieniapassi = 1op
Isoskoulutus = 1 op, jos myös leiri 2 op
Järjestyksenvalvojakortti = 2 op
Korkeakouluopinnot 1 op vastaa 2 op (enintään 10 op)
MLL:n lastenhoitokurssi = 2 op
Nuorten turvakurssi = 2 op
Partiolaisten ryhmänohjaajakoulutus = 3 op
Protun apuohjaajakoulutukset Super 1 + Super2 = 1 op, jos myös leiri 2 op
Taiteen (kuvataide, musiikki, tanssi, sirkus jne.) laajan oppimäärän perusopinnot = 4 op
Tiede- ja taidekilpailut = 2op (harkinta menestyksen mukaan)
Tulityökortti = 1 op
Työelämäpassi
Työturvallisuuuskortti = 1 op
Urheilu (vaativa urheilu ja valmennus) = 2 op/ lukukausi, enintään 10 op
Valmentajakoulutukset (eri lajit - eri laajuudet)
Vapaaehtoistyö (todistuksesta käytävä ilmi tunnit)
Vartijakoulutus = 2 op
Kuvan lähde: https://pixabay.com/fi/photos/ensiapu-nukke-harjoittele-aed-4089599/