Tiimityö
Tiimityö Konepajan lukiossa
Tiimeissä työskentely
Konepajan lukiossa uskotaan, että tiimi on enemmän kuin osiensa summa.
Tiimi saa käyttöönsä jokaisen jäsenen vahvuudet, joten yhdessä ylletään huimiin saavutuksiin.
Tiimiä ohjaa kotitiimin valmentaja yhdessä aineenopettajien kanssa.
Kotitiimi tapaa viikoittain 75 minuutin verran.
Tiimeissä opiskelijat tekevät yhteistyötä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Yhteisten projektien kautta opiskelijoidenn motivaatio ja sitoutuminen oppimiseen lisääntyvät.
Tiimissä työskentely edistää lukion opetussuunnitelman laaja-alaisten tavoitteiden opiskelua esimerkiksi:
Tiimityö edistää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Vuorovaikutusosaaminen kehittyy ryhmän kanssa työskennellessä.
Tiimityö kannustaa yhdistämään eri oppiaineiden sisältöjä ja taitoja sekä lähestymistapoja luovasti.
Tiimityö tukee ymmärrystä ja kokemusta yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta.
Tiimityössä korostetaan vastuullista toimintaa ja eettistä päätöksentekoa.
Monikulttuurisessa tiimityössä opiskelijat oppivat ymmärtämään ja arvostamaan eri kulttuureja.
Tiimit ja työelämän kumppanit
Konepajan lukiossa työskennellään tiimeissä, kuten usein työelämässäkin työskennellään.
Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.
Vastuunottamisen ja -jakamisen taidot kehittyvät.
Auttaa tunnistamaan erilaisia vahvuuksia ja rooleja ja hyödyntämään niitä.
Tiimityössä ratkotaan ongelmia yhdessä, mikä kehittää kriittistä ajattelua.
Tiimit työskentelevät ainerajat ylittävien projektien parissa keskiviikkoisin tehden yhteistyötä työelämän kumppanin kanssa.
Tiimin ansiosta uusien työelämäkumppaneiden tapaamista ei tarvitse jännittää. Oma tiimi on tukena!
Tiimin muodostuksessa on eri kehitysvaiheita
Tiimin kehitys perustuu luottamukselle siitä, että tiimi kehittyy ja oppii yhdessä.
Jotta tiimi voi kehittyä yhdessä on tärkeää pitää yllä dialogista keskustelua.
Kuuntele avoimella mielellä.
Kunnioita: asenne, sanat ja teot.
Odota ja vältä oletuksia, arvioita ja varmoja mielipiteitä.
Puhu suoraan sydämestä toista arvostaen.
Välienselvittelyt ja riidatkin kuuluvat tiimin kehitysvaiheisiin.
Valmentaja tukee tiimien toimintaa sen kaikissa eri kehitysvaiheissa.