Kokemuksestani

Neljännesvuosisadan ajan minulla on ollut näköalapaikka luontaislääketieteen asemaan ja yhteiskunnassa vallalla olevaan yleiseen suhtautumiseen siihen. Alkuun toimin aivan periferiassa Suomessa mitä luontaislääketieteestä tietämykseen tuli. Homeopatia saatettiin liittää silloin voimakkaasti esille tulleeseen homeeseen taloissa tai luontaislääketieteestä oli mielikuva, että se on kasvissyöntiä, niinpä isännät kertoivat minulle sopimuksestaan kanin kanssa: he eivät syö kanin ruokaa, eikä kani aja heidän mopollaan.

Jouduinkin alkuun tekemään työtäni sieltä ruohonjuuritasolta alkaen: aikaani ja voimiani vei paljon kertominen mitä luontaislääketiede on ennen kuin pääsin tekemään sitä. Minusta tämä oli ja on edelleenkin hassua, sillä ihminen on harjoittanut itsehoitoa luontaisesti jo vuosituhansia. Ja niin kutsuttu "perinteinen lääketiede" kehittelee teorioita ja opinkappaleita selittääkseen toimintaansa toimittuaan vasta vajaan sata vuotta.

Tieteellistymisen mukana on tullut ajatus, että meidän aikamme ihminen olisi jotenkin kehittyneempi ja viisaampi kuin ihminen ennen. Ja kehittyisi edelleen. Väitän, että ihmisellä on kaikki edellytykset olleet jo kauan, mutta kokeileminen ja oppiminen vie aikansa. Sukupolvia. Emme ole sen viisaampia kuin esi-isämme, vain tiedämme asioita enemmän. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat nousseet aikansa, vallalla olevien näkemysten ja tapojen yläpuolelle ymmärtäen laajempia kokonaisuuksia  ja lainalaisuuksia.

Tänä päivänä heidät tunnetaan suurina filosofeina ja hengellisinä opettajina. Tosin jotkin suurina pidetyistä filosofeista ovat pohdinnoissaan lähestyneet hulluutta. Mutta tiedätkö yhtään tällaista hengellistä opettajaa?

Filosofia on järjen, pään asioita, hengellisyys on sydämen asia. Eikä sydän voi seota... Myöskin tämän päivän tiede ja yhteiskuntajärjestys pohjautuvat järkeen, filosofiaan... ;-)

Homeopatiassa käytettävää similia-periaatetta: samankaltainen parantaa samankaltaista, on luonnossa elävä ihminen käyttänyt vuosituhansia itseään kasveilla hoitaessaan. Itse asiassa similia periaatteella toimii mm. sormustinkukasta saatava digitalis-lääke tänä päivänäkin.

Olen ymmärtänyt, ettei se ole vain suomalaisen kulttuurin ajatus, että sairauden parantavan asian täytyy olla monimutkaista tai ainakin pahan makuista. Joista jälkimmäistä perhettään lääkitsevät äidit ovat käyttäneet apuna "säikäyttääkseen" yskän pois. Keskiaikainen on sekin hoitoajatus, että mikä ei tapa se vahvistaa; silloin lääkäri laski verta ulos ennestäänkin heikosta ihmisestä, lääkitsi elohopealla jne. Se ajattelutapa on siis syvällä meissä. Kuitenkin parantuminen on yksinkertaista, ei aina helppoa.

Koska se vaatii matkan syyhyn, joka aiheuttaa oirehtimisen.

Tällä matkalla yleensä tarvitaan joku joka aukaisee solmun, josta lähteä kerimään opasnarua ydintä kohden. Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja henkinen kokonaisuus. Joskus paranemisen aloittaa henkisen solmun aukaisu, joskus fyysisen. Joskus nämä kaikki ihmisyyden puolet aukeavat kerralla.

Kun puhuu, että sairaus, kuten paraneminenkin on pitkälti omien valintojemme seurausta, saa osakseen vastustuksen. Toipuakseen ihmisen tarvitsee poistaa paranemisen esteet ja keho paranee. Miksi näin ei sitten tapahdu?

Vastuun ottaminen omasta elämästään ja valinnoistaan on ihmiselle vaikeaa.

Jopa hirvittävän vaikeaa, koska vastuun välttelemiseen ihminen on valmis käyttämään valtavasti energiaa.

Homeopatiassakin kuten kaikissa menetelmissä, joissa pyritään hoitamaan ihmistä, on rajansa. Kokemuksieni myötä olen herännyt kysymään, mikä on ihmisen asettama raja, mikä menetelmän. Mikä on asiakkaan valmius toimia paranemisprosessissa, mikä tapa hoitaa olisi tälle yksilölle parasta. Mikä on terapeutista, hänen puutteellisesta ymmärryksestään ja taidoista johtuvaa hoidon toimimattomuutta. Siksi neuvonkin asiakasta kuuntelemaan itseään: mikä hänestä tuntuu itselle sopivalta tavalta hoitaa. Joillekin se on se äärimmäisen kova menetelmä kuten leikkaus, joka tuo nopeita ratkaisuja, poistaa paranemisen estettä rajusti, samalla sisältäen suuria riskejä.

Aina jokaisessa tapauksessa, jossa ihminen on itse kykenevä ajattelemaan, hoitopäätös on asiakkaalla, siksi myös vastuu on hänellä: mitä antaa tehdä itselleen. Hoidon mentyä pieleen vastuu koululääketieteessä siirtyy aina jollekin abstraktille, koskaan ei löydy ihmistä, joka sanoisi: anteeksi, en osannut, enkä ymmärtänyt. Vaan näin vain sattui tutkimuksista huolimatta. Hyöty-riski - ajattelu kuuluu vain koululääketieteeseen.

Luontaislääketieteessä hoito pohjautuu kokemukselliseen tietoon, sekä yksilön tuntemukseen.

HOITOKOKEMUKSIANI

Nopeita hämmästyttäviä akuuttien vaivojen paranemisia, mutta kroonisissa vaivoissa pitkä monivaiheinen projekti.  Korvatulehduksia, monenlaisia tulehduksia, paniikkihäiriöitä, ahdistushäiriöitä, reumaa, MS...

Kun luunmurtumakipu loppuu minuuteissa lääkkeen annon jälkeen tai äkillinen ruokamyrkytys korkeine kuumeineen hellittää puolessa tunnissa, tuntuu se todella hyvältä...ja uskomattomalta. Se on itse nähtävä.

Tai kun leikkausjonossa ollut olkapäävammainen paranee viidellä vyöhyketerapiahoidolla, "koliikkivauva" alkaa nukkumaan hyvin jo ensimmäisen hoidon jälkeen...

PARADOKSEISTA

Minulle elämässä näyttäytyy paljon paradokseja. Koko elämä on paradoksi. Ja ristiriitaisuudet kiehtovat minua. Ristiriitaan kätkeytyy aina salaisuus.  Ja jokaisessa meissä on uteliasta lasta, joka pitää salaisuuksista...

Yleisin pinnallinen paradoksi on, että ihminen tekee asioita, jotka he tietävät itselleen tai muille vahingollisiksi. Tähän paradoksiin kätkeytyy ajatus, että syvimmältään ihminen haluaa pyrkiä onnellisuuteen, tasapainoon ja hyvyyteen.

Miksi ihminen sitten tekee parasta ymmärrystään vastaan on homeopatiankin filosofian ydin, se syy, jota etsitään haastattelussa. Toipuminen on matka kohti syytä ja siitä luopumista. Parantunut ihminen elää tasapainossa itsensä kanssa ja sisäistä ohjaustaan kuunnellen.

Yksi suurimmista ihmettelyn aiheistani on, että miksi niin sanottu tiedeyhteisö: tutkijat, rahoittajat ja käyttäjät; esimerkiksi lääketiede, eivät koskaan myönnä erehtyneensä hypoteeseissaan, joita ovat yrittäneet todistaa tutkimalla, lääkekokeilla, suurimittaisilla ja -eleisillä julkisuuskampanjoilla sekä kokeilemalla suurella massalla ihmisiä. Asia vaietaan pois, kehitellään uusia selityksiä tai käyttökohteita jo olemassaolevalle aineelle.

TIETEELLISYYDESTÄ

Kaikki mitä otamme kehoomme suumme, silmiemme, ihomme, korviemme kautta vaikuttavat kehossamme. Koululääketieteen lääkkeissä on lista sivuoireista, jotka kuvaavat miten nuo lääkkeen sisältämät aineet häiritsevät säätelyjärjestelmiämme. Keho pyrkii tasapainoon toiminnassaan, niinpä sivuoireetkin lievittyvät ja jopa häviävät pidempään lääkettä käytettäessä. Se ei tarkoita sitä, että lääkkeestä tulisi turvallinen, vaan keho on ottanut uuden staattisen tilan toiminnassaan. Elimemme ja itsesäätelyjärjestelmämme toimivat uudella tavalla, sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Ihmisen sopeutumiskyky on tehnyt meistä niin menestyneitä erilaisissa olosuhteissa.

Tuo uusi tila, jonka lääkkeen käyttö on aiheuttanut sisältää muutoksia kehomme toimintaan. Esimerkiksi kolesterolilääkkeenä käytettävät statiinit. Kolesterolia syntyy luonnostaan maksassamme, johon tuo lääke voimakkaasti vaikuttaa. Siksi se on myrkyllinen maksallemme. Kolesteroli on erittäin tärkeä aine elimistössämme: se on eräitten hormonien valmistusosa, jokaisen solun kalvon rakenneosa, tärkeä tekijä rasva-aineenvaihdunnassamme ja aivoissamme muun muassa. Jo maalaisjärkikin sanoo, ettei statiinin pitkäaikaisesta käytöstä voi seurata hyvää, ja niin nyt kertynyt kokemuskin kertoo: esimerkiksi dementia ja syöpä lisääntyvät statiinien käytön myötä. Mutta mitä tekee "tiedeyhteisö": asiasta vaietaan. Ja miksi? Kolesterolihysterian mainingeissa myös elintarviketeollisuus näki tilaisuutensa tienata. Ravinto olkoon lääkkeemme sanoi jo Hippokrates; lääkkeistä ollaan nyt tekemässä ravintoamme, tärkeää osaa hyvinvoinnistamme erilaisilla kampanjoilla. Ja keiden hyödyksi?

Ihmiskeho ei kuitenkaan ole juurikaan muuttunut fysiologialtaan tuhansiin vuosiin. Perimämme edelleenkin sopeuttaa meitä ympäröiviin olosuhteisiin, aineenvaihduntamme ja itsesäätelyjärjestelmämme toimivat samoilla periaatteilla. Erittäin nerokkaalla tavalla, mikäli niille tarjotaan mahdollisimman hyvää ja tasapainoista ravintoa sekä elämää.