Köynnökset

Alppikärhö

Etuperkolassa kukkii joka vuosi ensimmäisten joukossa ihana alppikärhö. Kukat muuttuvat kukinnan jälkeen hauskoiksi höytyväpalleroiksi. Vähään tyytyväinen kasvi.

Lumikärhö

Ehdottomiin köynnössuosikkeihini kuuluu tämä ihastuttava Lumikärhö. Se aloittaa kukintansa heinäkuussa ja kukkii siihen asti, kunnes ensimmäiset pakkaset tulevat. Tämä köynnös on ensimmäisiä hankintojani puutarhaani. Olen lukenut, että köynnös pitäisi suojata talveksi tai ottaa alas, mutta en ole kertaakaan tehnyt niin. Lumikärhö on erittäin nopea kasvuinen. Köynnös on saunan kuistilla istutusaltaassa. Kesällä köynnös on niin rehevä, että joudun leikkaamaan sitä melko rankalla kädellä, jotta kulkureitit pysyvät auki. Köynnös peittyy heinäkuussa valkoiseen kukkamereen.

Kiinanlaikkuköynnös

Pääoven sisääntulon on valloittanut kiinanlaikkuköynnös. Alkujaan köynnöksiä on ollut 4 taimea. Taimia on sekä emi- että hedeyksilöitä. Alussa lehdet ovat vihreitä, mutta kesän edetessä lehtien kärkiin muodostuu valkoisia ja vaalenpunaisia laikkuja. Kiinanlaikkuköynnös on ainut köynnös, joka on viihtynyt pohjoispuolella sisääntulon istutusaltaassa, joka on altis pakkasille, kuivuudelle ja vähäisemmälle valolle.

Kiinanlaikkuköynnös kasvaa kesän aikana niin voimakkaasti, että joudumme leikkaamaan pitkiä versoja useamman kerran kesässä.

Kiinanlaikkuköynnös kukkii tuoksuen vanamon, kielon ja sitruksen yhdistelmälle. Kukkiin muodostuu minikiivejä, jotka muistuttava pienia vihreitä tammenterhoja.

Villiviini

Vuosi vuodelta villiviinimme ottavat haltuun juoksupergolan kattoa. Kasvikatto alkaa olla niin tiivis, että se pitää jo hieman vettäkin. Villiviinien upean punainen ruska kruunaa syksyn.

Köynnöshortenssia

Puutarhassamme on useita korkealle kipuavia köynnöshortenssioita. Köynnös kiipeää männyn karheita runkoja pitkin joka vuosi aina vaan korkeammalle. Jotta köynnöshortenssia viihtyisi ja alkaisi kiivetä männyn runkoa pitkin, se on aina istutettava männyn pohjoispuolelle.

Köynnöshortenssia kesäpuvussa

Köynnöshortenssia keltaisessa syysvärissä.