Vuonna 2006 naapurustossa käynnistyi talonrakennusurakka ja taloa rakennettiin omenatarhan päälle. Ystävällinen uusi naapurimme ilmoitti, että kaikki halukkaat saavat käydä hakemassa vanhoja omenapuita. Olin jo pitkään haaveillut vanhasta omenapuusta ja siksi käynnistimme hurjalta tuntuvan suunnitelman siirtää kaksi vanhaa puuta tontillemme jyrkästä mäestä huolimatta. Ystävällisen kaivinkoneenkuljettajan avulla saimme erinäisten mahdottomienkin vaiheitten jälkeen siirrettyä kaksi omenapuuta puutarhaamme. Puut siirrettiin mahdollisimman isoina paakkuina ja suojasimme paakut muovipressuilla ja kastelimme paakkuja läpimäriksi 3 päivän ajan, jonka jälkeen kaivinkone pääsi paikalle ja auttoi kaivamaan uudet kuopat ja siirtämään puut paikoille.

Molemmat omenapuut ovat punakanelia ja eräs naapurimme on ne istuttanut taimina 1952. Onnistuimme siirrossa yli odotusten ja uskon, että siihen vaikutti jatkuva kastelu sekä paakkuna että istutuksen jälkeen sekä jo villiintyneiden vesiversojen leikkaaminen ja karsiminen vähitellen. Harjasimme myös rungot puhtaaksi sammaleesta ja jäkälästä. Molemmat puut ovat tuottaneet omenia joka vuosi ja ne kukkivat upeasti keväisin. Leikkaan edelleen vesiversoja pariin kertaan vuodessa yleensä maaliskuussa ja kesän lopuksi.

Kesällä 2020 pienempi omenapuista näytti huolestuttavasti hiipumisen merkkejä. Syntyi ajatus siitä, mitä kuolevalle rungolle voisi tehdä ennenkuin se lahoaisi kokonaan. Kaadoimme puun mahdollisimman tyvestä ja valoimme siihen betonista jalan. Puu siirtyi kokonaisena uudelle nuotiopaikallemme ja ripustimme siihen puutarhavalot. Näin istumme edelleenkin omenapuun alla.