Sävyjä rakkaudessa -taidenäyttely

Voisinko kellua tilaan rauhalliseen,

rentoon raukeuteen,

jos kuitenkin haluan, 

sekä kylmän, että kuuman.

En kädenlämpöistä,

en laimeaa.

Voisinko nojata ikuiseen rakkauteen,

kosmiseen yhteyteen,

jos kuitenkin haluan

uuden maiseman,

hitaamman, nopeamman.

En mitään tasaista,

en sitä samaa.

Kun kiertelin maailman ääriä, 

kuuntelin vääriä ääniä.

Niiden rytmi sai ryhtini kumaraan

ja kuoro, se sokaisi sanoillaan.

Viimein itseni kanssa tein sovinnon,

kaiken kirkkaasti nään,

sumu hälvennyt on.

Levyhyllyni järjestin uudelleen,

ne kaikki kertovat miksi ja mitä nyt teen:

eihän menestys, maine tai rikkaus

- vaan RAKKAUS,

on elämän tarkoitus!

Hengitit voimasi minuun.

Kun olin saumoista ratkennut,

tyhjäksi valunut.

Kun mitään en halunnut,

enkä itseeni uskonut,

puhalsit henkesi minuun.

Silloin minä olin kilpi,

sinä miekka.

Olin sammal, sinä hiekka.

Minä olin nurmilintu,

sinä västäräkki.

Mutta pesä ei sinua suojannut,

se oli ahdas häkki.

Nyt

pysähdy tähän.

Saitko paljon vai vähän?

Kun olet valmis,

huomaat minut.

Olen tässä, näen sinut.

Minä haluan jotain jota sinä et.

Siksi taas minun kanssani riitelet. 

Vai minäkö se riitelen ja sinä vaan 

menet sohvalle lojumaan?

Joku muuri on väliimme kohonnut, 

kuka sitä rakentaa?

Jos pinta kivien on sammaloitunut, 

voiko muurin vielä hajottaa?

Kompostimultaa sieraimissa,

ruusunpiikki peukalossa.

Poskipäilläni auringon hehku,

jo vetää puoleensa nurmipehku.

Minä konttasin, kaivoin ja kastelin,

pihan asukkaille juttelin.

Eivät lude tai kirva päivääni pilaa,

on kaikille meille täällä tilaa.

Saa jokainen kasvaa paikoillaan.

En nyppinyt pois voikukkaakaan.

Tuo kultainen (pian hahtuvainen)

hyönteisiä houkuttaa

voimaruokaa ahkerille tarjoaa.

Kukkapeitteellä hetken oikaisen,

siinä puiden latvoja katselen.

Kun kukkii ja tuoksuu pihamaa, on

puutarharakkaus huumaavaa!

En ole enää hyödyksi,

ei minua tarvita mihinkään.

Vaikken jokaista päivää rakastanut,

silti rakastin elämää.

Aamusta tulee taas ilta,

on lyhyt vuosikymmenten silta.

Ei kahleisiin kannata tuhlata aikaa,

et voi eteesi nähdä, jos pystytät aitaa.

Anna lempeyden läikkyä reunojen yli.

Pidä avoinna mieli ja suurena syli.

Kuka soitti illalla?

Miksi työreissulla,

hän aikoo käyttää tuota mekkoa?

Tahdon vaientaa

äänen, joka jatkaa vaan:

Lähtikö hän ilman sormustaan?

Piina hereillä mut pitää,

en tehdyksi saa mitään.

Ensin arvelen ja epäilen, sitten varma olen,

tiedän sen.

Ulos hämäryyteen katson,

pensaat saavat ihmishahmon.

Varjo lasiin heijastaa,

joku toinen sinut saa.

En ole erehtynyt.

On todisteita riittävästi kertynyt.

Palaako?

Joo!

Palaatko?