latinite, kansainväliseksi apukieleksi kehittämäni osittain latinaan perustuva kieli

(Kyseessä on siis tarkoitus olla eräänlainen "helppo versio latinan kielestä". Kyseessä saattaa silti kuitenkin olla myös varsin "vulgaari" versio sellaisesta. Lisäksi kielellä on toinenkin tärkeä kielitausta.)

Esipuhe

Kansainvälisissä apukielissä on kyse siitä ajatuksesta, että tulisi olla olemassa kieli, jota erikieliset ihmiset voisivat käyttää keskenään kansainvälisen yhteydenpidon kielenä ja joka ei olisi kenenkään ainakaan ainoa äidinkieli. Jälkimmäinen vaatimus tulee siitä, että halutaan ihmisten voivan olla kielellisesti tasa-arvoisessa asemassa keskenään riippumatta heidän äidinkielestään. Yleensä pidetään selviönä, että tällaisen kielen tulisi olla myös suhteellisen helppo oppia.

Yhtenä kauniina päivänä eli vuonna 2024 maalis-huhtikuun vaihteen tienoilla olin World Wide Webissä selaillut suuria kansainvälisiksi apukieliksi kehitettyjen kielten arkistoja, jos saa sanoa näin runollisesti.

Selaillessani törmäsin Paul O. Bartlettin vuonna 2018 nettisivuillaan julkaisemaan kieleen nimeltä latinvlo. Nimi lausutaan "latinulo". Tämän sivun perusteella Bartlett oli aloittanut työnsä kielen kehittäjänä jo vuonna 2001.

Latinvlo perustuu pitkälle Stephen Chase Houghtonin kehittämään ja vuonna 1907 julkaisemaan kieleen nimeltä The Master Language. Sen oli ollut tarkoitus olla ikään kuin helpompi versio latinasta.

Bartlett puolestaan on muokannut kielensä hieman edeltäjäänsä enemmän latinaa muistuttavaksi, mutta ei silti vaikeammaksi. Hän on myös järkeistänyt kieltä.

Kielen sanat ovat erittäin pitkälle peräisin latinasta ja joskus harvemmin myös latinisoidusta kreikasta.

Kielen nimessä latinvlo on latinan -ul-pääte, joka merkitsee samaa kuin suomen kielen -nen. Eli kyseessä on pääte, joka pienentää tai tekee pääsanasta diminutiivisen. Eli latinvlo on suomeksi yksinkertaisesti "pikkulatina". Harvinaisen hyvä nimi latinapohjaiselle keinokielelle mielestäni.

Minusta on ollut hienoa, että on osattu keksiä sellainen piirre kieleen, että verbien muodot perustuvat latinan verbien supiinimuotoon. Olin itsekin hyvin monta vuotta sitten miettinyt osittain samanlaista ratkaisua, vaikkakaan en ollut toteuttanut piirrettä missään kohdassa omaa kieliprojektiani – josta lisää myöhemmin tällä sivulla – aikaisemmin, ja myöhemmin sitten olin kuitenkin törmännyt tuolloin jo lähes satavuotiaaseen germaaniseen novialin kieleen, jossa latinan ja romaanisten kielten verbeihin perustuvat verbit tavallaan perustuivat siihen myös. (Novialissa taas sitten kuitenkaan germaanisten kielten verbeihin perustuvat verbit eivät perustuneet samaan.)

Minusta on myös erittäin viehättävää se, että latinvlossa ei ole yhtä yksinkertaista ja jäykkää sanaluokkien päätteiden järjestelmää kuin esperantossa mutta silti kuitenkin varsin yksinkertainen järjestelmä:

-a on latinvlossa verbin infinitiivin, indikatiivin ja imperatiivin sekä myös feminiinin pääte. -o on substantiivien yleispääte, eräissä substantiiveissa ja pronomineissa maskuliinin pääte, gerundin pääte sekä substantivoitujen verbien pääte. -e taas on imperfektin sekä supiinin pääte ja vielä myöskin sukupuolisesti neutraali pääte sukupuolista olentoa merkitseville sanoille. -i on adjektiivien pääte, partisiipin preesensin pääte ja lisäksi vielä substantiivin tai pronominin päätevokaalin jälkeen genetiivin pääte.

Minusta myös tämä on melko nerokasta.

latinvlossa on vain kaksi sijamuotoa, eli nominatiivi ja genetiivi, kun taas alkuperäisessä latinassa niitä on viisi: nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, datiivi ja ablatiivi. Melko lailla tästä seikasta johtuu se, että Bartlettin kieltä käyttääkseen on oikeastaan hyvä osata jonkin verran tai enemmänkin klassista latinaa, jotta osaa vetää oikeita johtopäätöksiä siitä, miten johtaa kieleen sanoja latinasta. Kun mies ei ole halunnut tehdä minkäänlaista sanastoa kielelleen sillä perusteella, että latinan sanakirjastahan asia aina selviää. Oppiakseen uuden kielen siis tulee osata toista kieltä. Tällainen vaatii ihmiseltä kuin ihmiseltä joka tapauksessa ylimääräistä vaivannäköä.

Vuoden 2007 alussa olin aloittanut projektini, jossa alun perin tarkoituksenani oli ollut itse kehittää latinaan perustuva kansainvälinen apukieli. Projektini muodostui lopulta käsittämättömän monipolviseksi. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, etten alun perin ollut sitten onnistunut latinaan perustuvan kielen rakentamisessa omin päin. Ja toiseksi sitä, että tutustuin 18 vuoden aikana käsittämättömän moneen kansainväliseksi apukieleksi kehitettyyn kieleen vähintäänkin pintapuolisesti ja välillä jopa oikein syvällisesti. Tutustumisen syvyys riippui jossain määrin tai melko pitkällekin lähdemateriaalin laajuudesta.

Mutta vuoden 2025 alussa, kun olin saanut pääni tietyssä mielessä järjestykseen, sain inspiraation. Päätin kirjoittaa nettisivujeni yhteyteen sivun, jolla vihdoinkin esittelen oman kansainvälisen latinaan perustuvan apukieleni. Ilman latinvloon tutustumistani ei kieltäni, jonka nimen paljastan kohta, olisi kuitenkaan koskaan syntynyt. Olen saanut latinvlosta erittäin arvokkaita vaikutteita ja virikkeitä. Vaikka toki kieleni lopulliseen muotoon ovat vaikuttaneet myös kaikki muukin, mitä latinasta ja kansainvälisiksi apukieliksi kehitetyistä kielistä olen oppinut vuosien varrella. latinvlon ohella erityisen suuren merkityksen tämän kieleni lopulliselle muodolle on antanut romaanisiin | kreolikieliin perustuva Lingua Franca Nova.

"Uusi latina" oli projektini aloitusvuotena 2007 toiminut sen työnimenä.

Tänään sen kuvaukseksi sopisi "latine admodvm malv parolite", joka merkitsee suomeksi "hyvin huonosti puhuttua latinaa". Eivät kieltäni olisi varsinkaan Caesar ja Cicero hyväksyneet. No Spartacus ehkä kuitenkin, mutta hän oli traakialainen. Ja sitä paitsi Spartacuksen orjakapinallisista koostuneen armeijan yleinen komentokieli lienee tosiaan ollut huonosti puhuttu latina. Alempana pari sanaa noista kahdesta muusta tyypistä, jotka olivat kumpikin kuuluisia ja merkittäviä roomalaisia.

Uuden kieleni nimi on nyt sitten kuitenkin latinite. Se tulee latiniten verbistä "latinire".

Latinite jossain määrin mimikoi klassista latinaa, mutta sen sanasto on pikemminkin peräisin kansanlatinasta ("vulgaarilatina") kuin "klassisesta latinasta". Siis vain siinä erityisessä mielessä, että latinan tytärkielten, romaanisten kielten, alkuperäinen sanavarasto on peräisin tavallisen kansan puhumasta latinasta. Minulla ei ole asiantuntemusta romaanisten kielten varhaismuodoista ja myöhäisantiikin kansanlatinan muodoista.

Ja luonnollisesti kieleni kielioppi on yksinkertaisempi oppia kuin klassisen latinan kielioppi. Tai jopa yleisimmin puhuttujen romaanisten kielten kieliopit siitä huolimatta, että latinitessa on jopati kaksi sijamuotoa. Ja siinä on huomattavan paljon vähemmän perussanoja kuin noissa, joten se on sikälikin nopeampi oppia.

Klassiseksi latinaksi nimitetty latinan muoto perustuu Rooman yläluokan vuosina 75–14 jKr. käyttämään huoliteltuun ja tyyliteltyyn kielimuotoon, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Tätä kautta myöskin nimitetään latinan kielen kultakaudeksi, jona vaikuttivat monet merkittävät roomalaiset kirjailijat ja runoilijat. Aika sijoittuu tasavallan ajan loppuaikaan ja keisariajan alkuun.

Klassisen latinan "synnyttäjien" ja tärkeiden normittajien joukosta voi mainita poliitikon, kaunopuhujan, lakimiehen ja kirjailijan Marcvs Tvllivs Ciceron (106-43 eKr.) ja taitavan sotapäällikön, poliitikon (kannatti populaarien "puolueen" ohjelmaa) ja kirjailijan Gaivs Ivlivs Caesarin (100-44 eKr.), joita jo näiden elinaikana pidettiin merkittävinä norminantajina.

"Vulgaarilatinaksi" on tavattu nimittää sellaisia latinan kielen muotoja, joita tavallinen kansa oli Rooman valtakunnassa arkielämässään puhunut. Latinan adjektiivi "vulgaris" tarkoittaa suomeksi arkista, tavanomaista, yleistä tai rahvaanomaista. Adjektiivin kantasanana on vulgus, joka taas merkitsee kansaa, kansanjoukkoa, väkeä tai rahvasta (tai miehistöä).

Toisaalta klassista latinaa on se huoliteltu ja säännelty latina, mitä Rooman ylhäisö ja sivistyneistö käyttivät varsinkin julkisesti. Mutta Ciceronkin tiedetään käyttäneen puhekielisyyksiä lukuisissa säilyneissä kirjeissään.

Länsi-Rooman valtakunnan viimeisen keisarin tultua erotetuksi vuonna 476 valtakunta tuhoutui lopullisesti. Seuraavien vuosisatojen aikana näillä alueilla kansan puhumat latinan muodot yksinkertaistuivat rakenteeltaan. Romaaniset kielet ovat kehittyneet näistä tavallisen kansan puhumista latinan muodoista, vernakulaareista. Käsittääkseni ainoa enemmän puhutuista romaanisista kielistä, jossa on nykyään useampia sijamuotoja tai jossa on klassisen latinan tapaan kolme substantiivien sukua, on romanian kieli.

Olin lopulta päätynyt itse siihen, että minun kielessäni pääsääntöisesti ei käytetä latinan (tai vastaavan kielen) verbin supiinimuotoa verbin vartalon perustana. Jouduin kyllä sitten kehittämään oman verbijärjestelmän jo tämän vuoksi.

Ja olen siitä itse asiassa varsin ylpeä, vaikka joistakin rakentamani verbioppi voi näyttää hullulta, epäkauniilta tai jopa perverssiltä.

Kieltäni voisi periaatteessa kuvailla jonkinlaiseksi yksinkertaistetuksi versioksi romaanisten kielimuotojen ja klassisen latinan välimuodosta.

Tässä yhteydessä voi mainita senkin, että klassisessa latinassa on viisi sijamuotoa, kun taas sen tytärkielissä romaanisissa kielissä on yleensä vain yksi nominien sijamuoto. Latinitessani taas sijamuotoja on kaksi: nominatiivi ja genetiivi.

Minulta joka tapauksessa erittäin suuret kiitokset sekä Bartlettille että hänen edeltäjälleen kielessä Houghtonille.

Jatkumo jatkuu.

Ja vielä erityiskiitos kuuluu psykologian professorille K. George Boeree, joka oli julkaissut kehittämänsä kielen, romaanisiin | kreolikieliin perustuvan Lingua Franca Novan internetissä vuonna 1998. Paitsi että käytän LFN:n sanastoa hyväkseni omassa kielessäni, niin kieleni kielioppi on myöskin saanut siitä jonkin verran vaikutteita.

Itse asiassa voidaan sanoa latiniten olevan ikään kuin latinisoitu versio Lingua Franca Novasta.

Kielen nimi latinite onkielen nimen lyhyt ja yksinkertainen muoto, mutta tosiasiassa se tarkoittaa samaa kuin "Lingua Franca Nova latinite".

...

Tässä sitten se olisi... oma kieleni:

latiniten kielioppi

Ääntäminen, oikeinkirjoitus ja pilkutus

Latinitessa on q-kirjaimen poissaoloa lukuunottamatta samat kirjaimet kuin latinvlossa. Ne ovat:

a, b, c, d, e, f, g, h, i, l, m, n, o, p, r, s, t, v, x ja z

Myös kielelle vieraita kirjaimia kuten J, K, Q, U , W, Ä ja Ö voidaan käyttää, kun tarve vaatii.

Kirjaimella i on kaksi äänneasua, vokaali- ja konsonanttiasu, ja kirjain v voidaan lausua joko konsonanttina, vokaalina tai puolivokaalina. Näiden kahden kirjaimen ääntäminen riippuu siitä, missä kohtaa sanaa ne sijaitsevat.

Kaikki kielen kirjaimet äännetään klassisen latinan tapaan eli siihen tapaan, millä lailla Rooman valtakunnan kirjallisesti kouliintunut väestönosa oli käyttänyt kieltänsä noin vuodesta 75 eKr. vuoteen 14 jKr. (Ainoa selkeä poikkeus tähän on se, että latinitessa vokaaleja ei äännetä pitkinä.)

c lausutaan siis aina kuten suomen K.

i vastaa suomen kirjaimia I ja J, ja v vastaa joko suomen vokaalia U, on äänneasultaan jotain suomen kirjaimien U ja V väliltä (kuten W lausutaan englannin sanassa "wet"), ja v:n voi lausua myös kuten suomessä lausutaan kirjain V.

Klassisen latinan kirjain q voidaan ja pitää korvata c-kirjaimella, kun periaatteessa q on kuitenkin hiukan turha kirjain latiniten kannalta. Esim.:

klassiseksi latinaksi:

credo qvia absvrdvm.

(uskon, koska se on järjetöntä)

Sama latiniteksi:

me creda cvia (id es) absvrde.

z lausutaan kuten TS.

Diftongit lausutaan. Esim.:

pavse

acitione

praesidante

finiate

edificie

poeme

asociare

foederitione

aere

paseare

oecenomie

deo

speciale

parvai

stvdiorvm

pvero

pvela

hominio

Myös pitkät vokaalit tavataan lausua, tai lausutaan ainakin silloin, kun ne kuuluvat samaan tavuun:

idee

dee

linee

amitee

recepitee

donaa!

cvrsaa!

filii

eclesiis

Latiniten kielessä ei ole erityistä sanapainoa.

Oikeinkirjoitus on klassiseen latinaan verrattuna varsin foneettista, vaikkakaan ei täydellisessä määrin.

Virkkeen ensimmäisen sanan ensimmäistä kirjainta ei tulisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Adjektiiveja ei saa missään nimessä kirjoittaa isolla alkukirjaimella, ei edes nimiin perustuvia adjektiiveja.

Olen tullut ennen pitkää siihen tulokseen, että kuten on laita latinvlossa, niin minusta latinitea kirjoittaessa ei edes ihmisten ja lemmikki- ja kotieläinten nimiä tarvitse eikä pidä kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Hyväksyisin latinvlon käytäntöön oikeinkirjoituksen suhteen kuitenkin senkin poikkeuksen, että lyhenteet saa kirjoittaa aina isoilla kirjaimilla. Tai siis ainakin, mikäli muunlaiset sanat tekstissä kirjoitetaan pienellä.

Jos taas teksti on pääsääntöisesti kirjoitettu isoilla kirjaimilla, voi lyhenteet vastaavasti kirjoittaa pienillä kirjaimilla.

Otsikot voi halutessaan merkitä ensimmäisen sanan alkuun tulevalla pisteellä:

.veritates religiervm mvta

Ihmisten ja kotieläinten nimet voi merkitä pisteellä sanan alussa:

.maria .pötköläinen

.harriet .tubman

.ludovic .lazarus .zamenhof

.sari .essayah

.paul .bartlett

.alexander .stubb

.minna .canth

.tom .kärnä

.petteri .janatuinen

.paavo .väyrynen

.mansikki

.musti

Maiden nimiä sen sijaan ei ole välttämätöntä merkitä alkupisteellä, mielestäni, mutta jos kyse on vähemmän tunnetusta nimestä, se voidaan merkitä esim. tällä tavalla, tai vaikka kursiivilla, jos siltä tuntuu.

Latinitessa käytetään kuitenkin tavallisia moderneja välimerkkejä, toisin kuin on laita latinvlossa. Eivät muinaiset roomalaiset asiasta kykene enää loukkaantumaan.

Ja jatketaan:

Kreikan kielestä johdetuissa sanoissa ch korvataan c-kirjaimella, ph f-kirjaimella, th t-kirjaimella ja y i-kirjaimella.

Esimerkkejä: ece (sanasta echo), kaiku; filosofie (sanasta philosophia); trone (sanasta thronus), valtaistuin; tipe (sanasta typus), tyyppi.

Tällaista oikeinkirjoituksen uudistusta olen kyllä kannattanut myöskin klassiseen latinaan.

Niissä latinan johdoksissa, joissa on kaksoiskonsonantti, toinen niistä jätetään pois.

Esimerkki: posesione (sanasta possessio), hallussapito

Etuliite des- liittyy verbiin ja peruuttaa sen vaikutuksen. Se yksinkertaistuu muotoon de- konsonanttien S ja Z ja periaatteessa myös X:n edellä:

sancitire (pyhittää)

desancitire (häpäistä, tahrata)

semblire (muistuttaa jotakin, olla jonkin kaltainen tai oloinen)

desembla (olla naamioitunut, esiintyä muuna kuin on)

Näin sosiaalisessa mediassa vuonna 2026:

– Robotti-imuri päätti, että tänään hänen pitää pitää 20 sekunnin tauko kerran minuutissa ja kertoa Lahden säätiedotus.

– Koneiden kapina alkaakin eri tavalla kuin yleisesti luultiin.

Etymologiaa eli sananselitysoppia

Sanaluokkia ovat substantiivit, pronominit, adjektiivit, adverbit, prepositiot ja konjunktiot. Voi käyttää myös latinan interjektioita, vaikka niitä ei tällä sivulla listata. Sanojen johtamisessa vokaalien lukumäärä alkuperäisessä latinassa jätetään huomiotta.

Substantiivit, adjektiivit ja verbit minun on varsin pitkälle tarkoitus johtaa Lingua Franca Novan sanoista. Yritän kuitenkin rakentaa sanat mahdollisimman latinamaisiksi. Sanoja rakentaessani saatan kuitenkin lainata aineistoa myös esim. italian kielestä.

Pitäytymiseni yleensä LFN:n sanastossa kieleni sanaston perustana vähentää sanojen määrää, mikä kansainväliseksi apukieleksi tarkoitetulle kielelle on on silkkaa plussaa.

Nk. perussanoja ei latinitessa ole tarkoitus olla huomattavasti LFN:n perussanoja suurempaa määrää.

Periaatteessa melko haastava periaate käyttää olisi se, että ottaisi yhden suuren osan sanoista klassisesta latinasta ja toisen suuren osan taas LFN:stä, ja tämä johtuu siitä, että vaikka sanat aina välillä ovat samoja, niin ne voivat tarkoittaa tai kokonaan eri asioita. Vähän sama asia kuin on asian laita suomen ja viron kielien kohdalla.

Nk. kieliopillinen sanasto on asia erikseen sikäli, että sen on tarkoitus olla mahdollisimman pitkälle klassisesta latinasta lainattua.

Jos substantiivi, adjektiivi tai verbi sattuu olemaan sama niin LFN:ssä kuin klassisessa latinassa, niin silloin on täysin selvä asia, että sanaa käytetään – latinamaisessa muodossaan – latinitessa.

...

Substantiivit, adjektiivit, verbit ja adjektiiveista tai partisiipeistä johdetut adverbit muodostuvat kahdesta osasta, sanavartalosta ja päätteestä, ja niillä on kaikilla osillaan ja muodoillaan säännölliset päätteet.

-e on adjektiivien sekä nk. substantiivien yhteissuvun (neutrinen) pääte, toisin kuin on laita latinvlossa.

Silloin kun on syytä latinisoida, niin nominien perusmuoto johdetaan latinan – tai jonkin riittävän yhteensopivan kielen – sanan taivutusvartalosta.

Joitakin substantiiveja seuraavassa näytteeksi:

mvndvs -> mvnde (maailma)

cvprvm -> cvpre (kupari)

liber -> libre (kirja)

bacvlvm -> bacvle (sauva, keppi)

acetvm -> acete (etikka)

aer -> aere (ilma)

poeta -> poete tai poeto tai poeta (runoilija)

cirrhosis -> cirhose (kovettuma)

thesis -> tese (väite, teesi)

canis -> cane (koira)

nomen -> nomine (nimi)

homo -> homine (ihminen)

ars -> arte (taito; taide)

lex -> lege (laki)

pax -> pace (rauha)

nox -> nocte (yö)

pvlex -> pvlice (kirppu)

vex -> vece (kerta)

lux -> lvce (valo)

rex -> rego (kuningas)

regina -> rega (kuningatar)

princeps -> principo

[katso suomennosselitys alta]

principissa -> principa

[katso suomennosselitys alta]

Hieman selitystä tähän:

Kuningasta tarkoittavan latinan sanan rex taivutusvartalo on reg-, ja siitä muodostetaan latiniteen mies- ja naispuolista versiota tarkoittavat sanat -o- ja -a-päätteillä.

princeps-sanan suomennos taas kuuluu tähän tapaan: ensimmäinen; etevin, arvokkain; päällikkö, johtaja; ruhtinaan tms. jälkeläinen.

Rooman valtakunnan ensimmäinen keisari Octavianus/Augustus (63 eKr. - 14 jKr., virassa eli käytännössä yksinvaltiaana 27 eKr. - 14 jKr.) käytti itsestään nimitystä princeps hänen halutessaan esittää, että hän oli vain yksi (valtakunnan hallinnon keskuselimen) senaatin jäsenistä, vaikkakin muita arvovaltaisempi sellainen.

Sanalla on tarkoitettu myös prinssiä ja muodossa principissa prinsessaa, ja nykyään lukuisissa kielissä näitä tarkoittavat sanat ovatkin latinaperäisiä.

Ja tässä taas joitakin esimerkkiadjektiiveja:

hvmanvs -> hvmane (inhimillinen)

parvvs -> parve (pieni)

internvs -> interne (sisäinen, sisällä oleva)

rapidvs -> rapide (nopea)

vetvs -> vetere (vanha)

Latinan adjektiivit muunnetaan yhdeksi sukupuolisesti neutraaliksi adjektiiviksi.

Esim.:

grandis

-> grande (suuri, suurenmoinen)

calidvs, calida, calidvm

-> calide (lämmin)

absvrdvs, absvrda, absvrdvm

-> absvrde (järjenvastainen)

senex

-> sene (iäkäs)

liber, libera, liberum

-> libere (vapaa)

Substantiivit ja pronominit voivat päättyä myös kirjaimiin -o ja -a, mutta näin tapahtuu lähinnä vain silloin, kun sana tarkoittaa joko mies- tai urospuolista taikka nais- tai naaraspuolista olentoa.

Voidaan sanoa, että -o- ja -a-päätteet substantiiveilla ja pronomineilla ovat ikään kuin luonnollisen suvun merkkejä, vaikka kieliopillista sukua ei sinänsä latinitessa olekaan.

Esim.:

homine (ihminen)

homino (miespuolinen ihminen)

homina (naispuolinen ihminen)

cane (koira)

cano (uroskoira)

cana (naaraskoira eli narttu)

medicvs, medica (mies- tai naispuolinen lääkäri)

-> medice, medica, medico

Kun substantiivista tehdään adjektiivinen, se saa päätteen -ice tai -ale, jotka ovat yleisiä adjektiivinmuodostuspäätteitä, joita voidaan käyttää silloin, kun muut adjektiivinmuodostimet eivät ole sopivia:

-ice-päätettä käytetään aina silloin, kun päätteen käyttö ei saa aikaan kahta peräkkäistä i-kirjainta.

-ale-päätettä käytetään aina, kun -ice-päätettä ei voida käyttää.

Esim.:

lat:

infernvs (alhaalla oleva; maanalainen, manalassa oleva)

inferne

-> infernice (helvetti; helvetillinen)

medice

-> medicice (lääketieteellinen, lääkäri-)

hvmaniste (humanisti)

-> hvmanistice (humanistinen)

svbstantive

-> svbstantivice (substantiivinen)

mente

-> mentice (henkinen, mentaalinen, psyykkinen)

fisice (fyysinen)

-> fisicice (fyysinen, fysikaalinen)

ingenie (synnynnäinen lahjakkuus tai nerokkuus)

-> ingeniale (nerokkuus-)

-> ingeniose (nerokas)

specie (laji, lajike)

-> speciale (erityinen, lajiin tai tyyppiin liittyvä tai kuuluva)

edificie (rakennus, talo)

-> edificiale

socie (toveri)

-> sociale (sosiaalinen, toverillinen, yhteisöllinen)

lingvie (kielellisyys)

-> lingviale (kielellinen)

fisicie (fysiikka (merkityksessä tiede))

-> fisiciale (fysikaalinen)

lat:

finnia

finie -> finice (Suomi; suomalainen, suomenkielinen)

(Huom. "Loppua" on latiniten kielellä finiare. Huomaa, että "loppu" on latiniteksi finio, joten se ei sekoitu Suomea tarkoittavan sanan kanssa.)

lat:

anglia

anglie -> anglice (Englanti; englantilainen, englanninkielinen)

Italia on erikoisempi tapaus:

italia

-> italie (Italia)

-> italice (itaalinen)

-> italiane (italialainen, italiankielinen)

lingves italices

=itaaliset kielet

Prepositiot, konjunktiot ja adjektiiveista johtamattomat adverbit tai partisiipit omaksutaan latinasta ilman muita muutoksia kuin oikeinkirjoitukseen liittyvät.

...

Etymologiaa lisää myöhemmissä osioissa Lisää etymologiaa eli sananselitysoppia sekä Verbioppi.

Yksikkö, monikko ja sijamuodot

Latinitessa substantiiveilla on yksiköllinen ja monikollinen muoto, ja kielen ainoat sijamuodot ovat nominatiivi ja genetiivi latinan viiden sijamuodon, jotka ovat nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, datiivi ja ablatiivi, sijaan.

Seuraavassa kätevä tasaleveyksisellä kirjasimella toteuttamani taulukko, josta näkee hyvin substantiivien päätteet luvussa ja sijassa. Täytyy mainita, että substantiivien päätteet ovat hiukan monimutkaisempi asia latinitessa kuin latinvlossa, mutta toisaalta ne ovat myös jonkin verran lähempänä klassisen latinan päätteistöä:

sijamuoto yksikkö monikko

nominatiivi mvnde mvndes

genetiivi mvndis mvndervm

nominatiivi persone persones

genetiivi personis personervm

nominatiivi viro viri

genetiivi viri virorvm

nominatiivi femina feminai

genetiivi feminai feminarvm

nominatiivi poete poetes

genetiivi poetis poetervm

nominatiivi poeto poeti

genetiivi poeti poetorvm

nominatiivi poeta poetai

genetiivi poetai poetarvm

Huomaa, että nominatiivin monikossa ja genetiivin yksikössä niin -o- kuin -a-päätteiset substantiivit ovat samanmuotoisia päätteiltään: -i; -ai.

Mutta ei anneta tämän häiritä, ja se on oikeastaan myös ihan klassisen latinan mukaista.

Tärkeää on huomata myös se, että toisin kuin on laita latinvlossa, niin adjektiivimääritteet seuraavat pääsanansa lukua ja sijaa.

Ensimmäiset esimerkit:

alies paginaries (muut sivustot)

lvpes cvrsantes (juoksevat sudet)

beles homines (kauniit ihmiset)

Silloin, kun adjektiivi on substantiivinen eli sitä käytetään kuin se olisi substantiivi, taulukon päätteet pätevät myös adjektiiveihin. Esim.:

parves vasa ilvc. (Pienet menevät sinne.)

me visa canai. obscvrai es ad sinistre et blondai hic.

(= Näen narttukoiria. Tummat (nartut) ovat vasemmalla ja vaaleat tässä.)

Tässä vielä joitakin esimerkkejä yksikön ja monikon ja sijamuotojen käytöstä:

"papa" eclesiis catolicis devena nominite "serve servervm dei"

(=katolisen kirkon "paavia" kutsutaan "jumalan orjien orjaksi" (tai "jumalan palvelijain palvelijaksi" toisen tulkinnan mukaan))

matra omnervm gverervm

(=kaikkien sotien äiti)

Repetivs es patro stvdiorvm

(=Repetius on opintojen isä)

("Repetius" on antamani kutsumanimi eräälle tuntemalleni viisaalle vanhukselle)

iste ose es ose canis

(=tämä luu on koiran luu)

lvdo es laboro pverorvm parvorvm

(=leikki on pikkupoikien työtä)

Huomaa, että viimeisessä esimerkissä taivutettu adjektiivi on saanut maskuliinin päätteen. Tyylin vuoksi voi siis halutessaan laittaa adjektiivin seuraamaan pääsanansa sukua, mutta se ei ole pakollista. Yhtä hyvin tuossa olisi voitu sanoa myös:

lvdo es laboro pverorvm parvervm

Ja:

pvela parva = pvela parve

(=pikkutyttö)

Mutta ainakin omasta mielestäni seuraavanlaisissa tapauksissa syntyy jonkin verran ruma vaikutelma, mikäli ei käytä samaa loppukirjainta määritteessä kuin pääsanassa:

pvelai parves

pveri parves

Kyseessä on toki vain tyylikysymys. Silti sanoisin, että kaksi edellä olevaa ilmaisua olisi parempi ja tyylikkäämpää kirjoittaa ja lausua seuraavalla tavalla:

pvelai parvai

pveri parvi

Lisää etymologiaa eli sananselitysoppia

Johdetut adverbit päättyvät kirjaimeen -v:

infernalv (helvetillisesti)

belv (kauniisti)

Sanoja voi myös yhdistää tai rakentaa mukaillen romaanisten kielten käytäntöjä. Esim.:

civilizire, civilizitione, sivistää, sivilisaatio; neamite, rakkaudeton, se jota ei rakasteta; nonamante, rakastamaton, rakkaudeton; desincorporire, erottaa; desorganizire, saattaa epäjärjestykseen.

Itse yritän kuitenkin käyttää mahdollisimman suuressa määrin Lingua Franca Novaa sanaston lähteenä latiniteen, koska tiedän kieleen muodostetun runsaasti nykyelämän vaatimia sanoja. Ja itsehän olen tekaissut näille nettisivuilleni 10.000 sanan LFN-suomi-sanaston. LFN:ssä (tai "elefenissä") vain sanojen oikeinkirjoitus on keskimäärin varsin epälatinamaista. Mutta niiltä osin kuin on mahdollista käyttää tai muuntaa niitä latinamaisiksi, niin aion niitä käyttää. Tosin tämä tuo latiniteen "vulgaarilatinaa", eli aikoinaan Rooman valtakunnassa tavallisen kansan puhuman latinan elementtejä, mutta minusta se ei ole mikään ongelma.

Jos saan sanoa sivuhuomautuksena, niin Spartacuksen orjakapinallisarmeijakin käytti vuosina 73–71 eKr. komentokielenään "huonosti puhuttua latinaa". Haluaisin myöskin itse päästä pyyhkimään virneen Marcus Liciniuksen (115/114 – 53 eKr.) naamalta. Tämä kaikin puolin suuri herra oli se, joka lopulta onnistui kukistamaan kolmannen ja vaarallisimman Roomaa uhanneista orjakapinoista.

Ja sitä paitsi oma klassisen latinan sanavarastoni on melko pieni, enkä jaksa opetella kieltä kokonaisuudessaan vain johtaakseni latiniteen sanoja. Sanaston johtamista klassisesta latinasta voi muuten myös se vaikeuttaa, että latinitessa on kolme sijamuotoa vähemmän kuin siinä.

En aio enkä halua itkeä ja kiristellä hampaitani.

Myös interlinguan kieltä, jonka sanasto on tavallaan latinapohjaista, voi periaatteessa käyttää hyväkseen sanojen muodostamisessa. Interlinguaa joka tapauksessa kirjoitetaan hyvin latinamaisesti, ja sen sanasto perustuu eurooppalaisten kielten yhteisten latinaan perustuvien sanojen mahdollisimman alkuperäiseen kirjoitusmuotoon klassisessa latinassa, tai sanotaan nyt: myös kansan puhumassa latinassa. Klassiseksi latinaksi nimitetään sitä latinan muotoa, jota Rooman valtakunnassa oli käyttänyt kirjallisesti kouliintunut (ylä)luokka. Se oli tarkasti normitettua ja jossain määrin jäykkää kieltä. Latinan tytärkielten eli romaanisten kielten sanasto taas perustuu pitkälle tavallisen kansan Rooman valtakunnassa puhumiin latinan kielen muotoihin.

Interlinguan huono puoli on se, että kielelle ei näytä olevan olemassa perusteellisen hyviä sanastoja, jotka sisältäisivät myös moderneja sanoja.

"Metsä" on elefeniksi foresta, mutta klassiseksi latinaksi silva.

"Hevonen" on elefeniksi cavalo, mutta klassiseksi latinaksi eqvvs. Klassisessa latinassa caballvs tarkoittaa kaakkia tai konia, eli "huonoa hevosta", mutta koska romaanisten kielten sanasto perustuu tavallisen kansan puhumaan latinaan, niin siksi niiden hevosta tarkoittava sana perustuu kansanlatinan substantiiviin caballvs eikä "korkean" latinan versioon sanasta.

(Ranskan kielessä, vaikka sekin on periaatteessa ja oikeastikin romaaninen kieli, moni asia on toisin. Ranskaksi "hevonen" on cheval, ja vaikka sitä on vaikea uskoa, niin sekin perustuu kansanlatinan sanaan caballvs.)

Näin latinitessa voidaan käyttää sanoja foreste ja cabale. Toisaalta myös "silva" olisi käyttökelpoinen sana, sillä se kuuluu ainakin kolmen suuren romaanisen kielen sanastoon: italian, espanjan ja portugalin. Niissä kaikissa se on muodossa selva.

Joten metsä voisi olla latinitessakin silve. Tosin yleensä en kannata sanojen rinnakkaismuotojen käyttämistä, elleivät vastaavat sanat ole jo Lingua Franca Novan sanastossa.

Elefeniksi "koira" on can, ja minusta on erittäin mukavaa, että klassisessa latinassa koira on sama sana: canis.

Eli latiniteksi koira on cane. Niin se muuten on italian kielessäkin. (Espanjaksi taas koira olisi perro.)

Jos klassisessa latinassa on sama sana kuin elefenissä mutta ne on kirjoitettu lievästi eri lailla, niin on suosittava klassisen latinan muotoa. Esim.:

"Lyhyt" on klassiseksi latinaksi cvrtvs ja elefeniksi corta. Täten latiniteen tulee sanan muodoksi cvrte.

Jatketaan harjoitusta:

Kreikasta johdetut sanat muodostetaan lisäämällä kreikan kielen sanavartaloihin latiniten päätteitä.

Esimerkkejä: fenomene, fenomenes, ilmiö, ilmiöt; hipotese, hypoteesi; analise, analyysi; antitese, antiteesi; fotografe, fotografire, valokuva, ottaa valokuvia (substantiivi ja verbi).

Latinitessa ei ole olemassa substantiivien sukuja tai vastaavaa sanojen luokittelua, mutta kuten sanottu jo aikaisemmin, niin mies- tai urospuoliseen olentoon viittaavat sanat voivat saada mies- tai urossukupuolta merkitsevän päätteen -o, ja samoin nais- tai naaraspuoliseen olentoon viittaavat sanat voivat saada nais- tai naarassukupuolta merkitsevän päätteen -a. Ja todennäköisesti saavatkin.

Latiniten nomineissa, ja tämä pätee erityisen paljon adjektiiveihin, voi käyttää etuliitettä ne- latinan etuliitteen in- sijaan merkitsemään suoraa vastakohtaa:

nefortunose (epäonninen)

nerigide (epäjäykkä)

nelegice (laiton)

neresistabile (vastustamaton)

nevicite, nevicabile (voittamaton)

neposibile (mahdoton)

nespose, nesposificitee, nemaritee

(=vanhapiika, vanhapoika, toistaiseksi naimaton henkilö)

nenemariciste (maakrapu)

Samoin latiniten nomineissa voi käyttää etuliitettä non- merkitsemään samaa kuin suomen ei-etuliite:

nonpersonice (persoonaton, ei-henkilökohtainen)

nonmatante (ei-kuolettava)

noncive (ei-kansalainen)

nonmaterial (ei-aineellinen)

nonofensante (hyvää tarkoittava, ei-loukkaava)

Lauseoppi

Sanajärjestys väitelauseissa on melko lailla seuraavanlainen:

subjekti – verbi – objekti

Substantiivin adjektiivimääritteet voivat sijaita niin ennen pääsanaansa kuin sen jälkeen.

Substantiivin substantiivimääritteet tapaavat sijaita pääsanansa jälkeen.

Esim.:

cvrte persone contente bonv visa vaste agre necredabile per fenestre

(= lyhyt tyytyväinen henkilö hyvin näkee laajan uskomattoman pellon ikkunan kautta)

On tietenkin aina puhujan velvollisuus tuottaa sellaista kieltä, jolla vältetään sanotun monitulkintaisuus.

Romaanisten kielten tapaan latinitessa voidaan muodostaa yhdyssanoja liittämällä verbin preesensmuoto substantiiviin. Esim.:

portire + monete (kantaa + raha)

-> portamonete (lompakko)

lanceare + petre (heittää + kivi)

-> lanceapetre (katapultti)

Lisäksi joissakin harvoissa tapauksissa voidaan muodostaa sellaisia yhdyssanoja, joissa pääsanan määrite sijaitsee ensimmäisenä. Esimerkeiksi otan käsitteitä politiikan maailmasta:

liberalisme nationalistice

(=kansallisliberalismi)

nationice-liberaliste

(=kansallisliberaali henkilö)

democratisme sociale

(=sosiaalidemokratia)

sociale-democrate

(=sosialidemokraatti)

Latinitessa on kaksi sanaa, jotka molemmat merkitsevät "ei".

Kieltosanaa non käytetään erillään verbistä. Esim.:

non! (Ei!)

Kieltosanaa no taas käytetään verbin yhteydessä. Esim.:

me no vasabi.

(=En mene tulevaisuudessa. / En tule menemään. / En ole menevä.)

hodie ile no es hic. (Tänään hän ei ole täällä.)

non! ile no es hic hodie.

(=Ei! Hän ei ole täällä tänään.)

non! ile es hic hodie.

(=Ei! Hän on täällä tänään.)

– es-cve tv vasa a dome? (Menetkö kotiin?)

– no. (En.)

Jos kysymyslause ei sisällä kysymyspronominia, käytetään partikkelia es-cve ilmaisemaan se, että on kyse kysymyksestä:

es-cve tv vena hvc? (tuletko tänne?)

es-cve vos pasea a Vantaa?

(=Kävelettekö Vantaalle?)

Voi myös käyttää latinan kysymyssanoja none (=nonne) ja nvm latinan tapaan. Ensimmäisellä aloitetaan sellainen kysymys, johon odotetaan vastausta "kyllä", ja toisella aloitetaan sellainen kysymys, johon odotetaan vastausta "ei", ja näissä tapauksissa käytetään väitelauseen sanajärjestystä.

Esim.:

none ile viro habita in iste dome?

(=Eikö tuo/se mies asukin tässä talossa?)

(Kyllä, hän asuu tässä talossa.)

nvm ea sensa sane?

(=Eikö hän (naispuolinen) tunne olevansa terve?)

(Ei, hän ei tunne olevansa terve.)

Seuraavanlaisessa rakenteessa ei ole tarpeen käyttää englannin kielessä käytetyn tapaista rakennetta "there is", ruotsin kielessä käytetyn tapaista rakennetta "det finns" tai lingua franca novan kielessä käytetyn tapaista rakennetta "on ave":

vbi es foce es calide

(= missä on tulta, on kuumuutta/lämpöä)

Samaten ei tarvitse käyttää muodollista subjektia:

visa vt (vaikuttaa siltä kuin)

mvltv plva (sataa paljon)

Substantiivit

Latinan sijamuotojen, joita on viisi, korvikkeena käytetään latinitessa sijainnin ilmaisun, päätteiden ja prepositioiden yhdistelmää. Nominien eli substantiivien ja adjektiivien nominatiivi- ja akkusatiivimuodot ovat samanmuotoisia ja yleensä ne tunnistetaan siitä, että sijaitsevatko ne ennen verbiä vaiko sen jälkeen.

Yksikössä sukupuolettomat ja sukupuolineutraalit elävää olentoa merkitsevät substantiivit päättyvät yleensä -e-kirjaimeen.

Mikäli sukupuolella on asian kannalta merkitystä, niin mies- tai urospuoliseen olentoon viittaavat substantiivit päättyvät -o-kirjaimeen ja nais- tai naaraspuoliseen viittaavat substantiivit päättyvät -a-kirjaimeen.

Latiniten substantiivien vartalo perustuu melko lailla latinan (tai jonkin latinan kannalta läheisen kielen) substantiivien taivutusvartaloon.

Esim.:

harena -> harene (hiekka, hietikko; areena)

ingenivm -> ingenie (synnynnäinen lahjakkuus tai nerokkuus)

mvscvs -> mvsce (sammal)

menopavsa -> menopavse

separatio -> separitione (erottaminen; eristys)

mens -> mente (mieli)

homo -> homine (ihminen)

nomen -> nomine (nimi)

arbvs -> arbore ((elävä) puu)

species -> specie (laji, lajike)

Pääsanan adjektiiviset määreet saavat monikon päätteen, mikäli pääsana on monikossa:

parve carcere, grandes cancres

(= pieni vankila, suuret ravut)

Tässä voi sivumennen huomauttaa, että latinan kielessä sana "cancer" tuli merkitsemään myös syöpää, koska tämän katsottiin pitävän kiinni ihmisestä yhtä lujasti kuin ravun.

Substantiivit, jotka päättyvät latinassa -us:han mutta eivät kuitenkaan viittaa mies- tai urospuoliseen olentoon, saavat päätteekseen aina -e.

Esim.:

circvlvs -> circvle (ympyrä; piiri; kehä)

manvs -> mane (käsi)

rhythmvs -> ritme (rytmi)

mvscvs -> mvsce (sammal)

circvitvs -> circvite (piiri)

Substantiivit, jotka päättyvät latinassa -a:han mutta eivät kuitenkaan viittaa nais- tai naaraspuoliseen olentoon, samaten saavat päätteekseen aina -e.

Esim.:

poema -> poeme (runo)

Klassisen latinan taipumus sukupuolittaa kaikki asiat on minusta järjetön. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Ja mikä minä olen tuomitsemaan muita kulttuureita. Ja sitä paitsi muinaiset roomalaiset eivät enää ole elossa. (Siteeraan kissa Karvista: "Siinä dieetissä kävi kalpaten.")

Joskus voi käydä niin, että monet latinan nominit riippumatta sukupuolisuudesta, taivutuksesta tai lukumäärästä, muunnetaan samaksi latiniten substantiiviksi tai adjektiiviksi.

Tällaisissa tapauksissa tarvitaan mukaan jokin lisämääre, jolla varmistetaan ilmaisun ymmärtäminen oikein. Taikka sitten sanaa muutetaan. Kuten tässä:

mens -> mente (mieli)

mentvm -> mente (leuka)

Latinitessa leuka olkoon nyt sitten mentone.

Ja sitten on tällainenkin tapaus olemassa:

porta -> porte (ovi)

porto -> porte (satama)

Minä ehdotan seuraavanlaista vaikkakin typerähköä ratkaisua:

portvle (ovi)

portone (portti)

Eli ensimmäisessä olen käyttänyt "pienentävää" päätettä -vl- ja toisessa "suurentavaa" päätettä -on-.

Kun "portti" -sanan seuraksi lisätään marice, joka tulee merta tarkoittavasta sanasta mare, saadaan:

portone marice (satama)

Eräiden romaanisten kielten kotia ja taloa merkitsevää sanaa casa on vaikea ottaa käyttöön latinitessa, koska se sekoittuu latinan sanasta casvs, tapaus, kanssa, kun se muunnetaan latiniten kielelle.

casa -> case

casus -> case

Ja sitä paitsi latinitessa ei käytetä määräistä artikkelia, joten kodin tai talon välillä ei myöskään voisi helposti tehdä eroa.

Kun kastiliankielinen (kastilia merkitsee "espanjan kieltä") sanoo "talo", hän sanoo "una casa" tai "la casa" eli hän käyttää sanan yhteydessä joko epämääräistä tai määräistä artikkelia.

Jos hän taas sanoo "koti", hän käyttää samaa sanaa ilman artikkelia: "casa".

Ehdotankin, että latinitessa käytetään rakennusta tarkoittavaa sanaa edificie merkitsemään taloa (klassisen latinan edificivm).

domvs taas on merkinnyt klassisessa latinassa (rikkaan miehen tai perheen) yksityistaloa, mutta minusta sana voitaisiin ottaa uusiokäyttöön merkitsemään kotia.

Kas näin:

me labora in edificie sed habita ad dome.

(=Työskentelen rakennuksessa mutta asun kotona.)

Ja vielä kerta kiellon päälle:

annvs -> ane (vuosi)

anvs -> ane (peräaukko)

Jos tarvitaan määritettä peräaukkoa merkitsevälle sanalle, niin minusta sellaisena voisi käyttää genetiivimuotoista sanaa cvlis:

ane cvlis

Uusi ilmaisu tarkoittaa kirjaimellisesti takapuolen reikää.

Määritesanat ovat mukailtuja elefenin sanoista culeta ja culo, ja vastaavat sanat on niin italian kuin espanjankin kielessä.

Toinen vaihtoehto lisämääreeksi olisi likaviemäriä tarkoittava sana cloaca, joka latiniteksi olisi siis cloace:

ane cloace

Minusta peräaukosta kyllä voitaisiin yhtä hyvin käyttää nimitystä cloace cvlis.

anvs tarkoittaa muuten latinan kielellä myöskin vanhaa naista eli akkaa.

Mutta tämä ei silti ole aito ongelma, koska latinitessa sukupuoli voidaan ja pitää tässä merkitä -a-päätteellä:

anvs -> ana

Näiden esimerkkien lisäksi lienee näitä tapauksia yllättävän runsaasti.

Mutta jättäkäämme tältä erää peräreiän käsittely.

Samanmuotoisten sanojen käyttö ilman selittäviä lisämääritteitä ei onneksi kuitenkaan ole aina välttämätöntä.

Niihin substantiiveihin, jotka latinassa päättyvät -io mutta joiden taivutusvartalo päättyy -n-kirjaimeen, lisätään loppuun -e, kuten seuraavassa:

vnire -> vnione

posire -> positione

Näiden sanojen muoto muuttuu tällä tavoin romaanisen luontoiseksi.

Latinan taivutettavissa olevista substantiiveista johdetut latiniten substantiivit, jotka eivät pääty nominatiivin yksikössä -o:hon (poikkeuksena latinan -io-päätteiset sanat), muodostetaan lisäämällä -e, -o tai -a taivutusvartaloon.

Esim.: nomine, nimi; parte, osa; lingve, kieli; patro, isä; milite, sotilas; argvmente, väittämä; mendicante, mendicanto, mendicanta, kerjäläismunkki tai -nunna.

Päätteillä -itate, -ietate ja -itvde muodostetaan abstrakteja adjektiiveista johdettuja substantiiveja, ja nämä päätteet vastaavat latinan päätteitä -itas ja -ietas sekä -itvde:

Esim.: grande -> granditude, suuri; suuruus; mvlte -> mvltitvde, moni; paljous; bele -> belitvde, kaunis; kauneus

Ja vielä yksi esimerkki:

socie (toveri)

-> societate (seura, liitto, yhdistys; yhteiskunta)

Minusta sanaa societate voitaisiin käyttää pelkästään koko yhteiskunnasta puhuttaessa.

Sana asociatione taas liittyy mielleyhtymiin.

Olen sitä mieltä, että latinan sanasta consociatio muodostettua sanaa consociatione voitaisiin käyttää tarkoittamaan liittoa, järjestöä, seuraa, yhdistystä.

Latiniten substantiiveista muodostetuissa substantiiveissa -ie, -ia ja -io korvaavat päätteet -e, -a ja -o:

Esim.: nominie, substantiivi; partie, puolue; lingvie, kielisyys; mendicantio, kerjäläismunkkikunta; hominio, miessukupuoli; hominia, naissukupuoli; hominie, ihmiskunta; genitorie, vanhemmuus

Mieluiten en kuitenkaan seuraisi latinvlon esimerkkiä substantiivia merkitsevän sanan tapauksessa. Mielestäni klassisen latinan "svbstantivvm" sopii paremmin lähdesanaksi, joten substantiivi olkoon latiniten kielellä substantive. Siitä huolimatta, että Lingua Franca Novan kielellä substantiivi on "nom".

Sana nominie saakoon latiniten kielellä merkitä nominia (sisältää substantiivit sekä adjektiivit).

Huomaa, että ne substantiivit, joiden latinan yksikön nominatiivin pääte on -ivs, saavat myöskin päätteekseen -ie, vaikka sanoja ei olisi muodostettu tämä sääntö mielessä.

Latiniten adjektiivit saavat substantiivisen päätteen -o, tai -a, jos sanalla pitää viitata sukupuoliseen olentoon. Tällöin adjektiivista on muodostettu substantiivi:

Esim.: bone, hyvä; male, paha, huono; capitive, capitiva, capitivo, vanki; bela, kaunotar; belo, komistus

Passiivin partisiipit muunnetaan substantiiveiksi lisäämällä loppuvokaalin jälkeen -e, -a tai -o. Näin syntynyt uusi substantiivi viittaa henkilöön, eläimeen tai objektiin, joka on verbin ilmaiseman toiminnan kohde:

Esim.: amitee, amitea, amiteo, rakastettu, sydänkäpynen; condemnitee, condemnitea, condemniteo, tuomittu henkilö

Adverbin pääte -v voidaan lisätä verbin partisiipin preesens-muotoon:

Esim.: tolerantv, suvaitsemassa, suvaiten; lecantv, lukemassa, lukien; sensantv, tuntemassa, tuntien; pensantv, ajattelemassa, ajatellen; avdantv, kuulemassa, kuullen.

Verbiperäiset konkreettiset substantiivit (eli sellaiset, jotka eivät viittaa prosessiin tai toimintaan) muodostetaan lisäämällä verbin vartaloon -o:

lavo, pesu; dolo, tuska; viso, näkö

Tämä on latinitessa ainoa poikkeus siihen sääntöön, että substantiivi voi olla -o-päätteinen ainoastaan silloin, kun koetaan oleelliseksi ilmaista ihmisen tai muun eliön mies- tai urossukupuoli.

Joskus voidaan kuitenkin käyttää verbin infinitiivimuotoa substantiivin asemessa:

cognire ile es amire ile

(tuntea hänet on (yhtä kuin) rakastaa häntä)

Ne verbiperäiset substantiivit, jotka merkitsevät subjektia tai tekijää muodostetaan lisäämällä pääte -oro, -ora tai -ore verbin (supiini)vartaloon:

Esim.: amitoro, amitora, amitore, rakastaja; regnitore, regnitora, regnitoro, hallitsija; giritore, pyörittäjä; facitore, tekijä; acitore, näyttelijä/tekijä/toimija

Jos sanalla kuitenkin tarkoitetaan ei-elävää asiaa, voidaan käyttää sen yhteydessä muuta määrettä, esim.:

aparite (koje, instrumentti, kone, laite)

aparite giritore (pyöritin)

pistole giritore (revolveri)

On kuitenkin olemassa lyhyempikin tapa ilmaista sama asia, nimittäin -age-pääte merkitsee, kuten latinvlossa, konetta, kojetta, laitetta taikka instrumenttia.

Esim.: cemiciage, kemian kapistus; telegrafage, sähkölennätin; fotografage, kamera

Päätteellä -icie merkitään taitoa, taidetta tai tiedettä (latinvlossa käytetään päätettä -ico):

Esim.: cemicie, kemia; matematicie, matematiikka; fisicie, fysiikka; organicie, urkujensoitto; telefonicie, puhelinpalvelut; fotograficie, valokuvaus.

Järjestelmällistä tutkimista ja tiedon hankintaa eli tiedettä tarkoittava sana voisi mielestäni olla latiniten kielellä scientie. Ainakin se tuntuu loogiselta minusta.

Pääte -isme merkitsee järjestelmää, teoriaa, periaatetta tai käytäntöä:

Esim.: deisme, deismi; panteisme, panteismi; cinicisme, kyynisyys

Päätteet -ista, -isto ja -iste merkitsevät tieteen, taiteen, järjestelmän tai teorian kannattajaa, tekijää tai harjoittajaa.

Esim.: cemiciste, kemisti; artista, artiste, artisto, taiteilija, artisti; fatalisto, fatalista, fataliste, fatalisti, kohtaloonuskoja, kohtalonuskoinen

Pääte -arie merkitsee paikkaa tai sijaintia, missä jotain sijaitsee, tapahtuu tai tehdään.

Esim.: cemicarie, kemian laboratorio; dormarie, makuuhuone; fotografarie, valokuvagalleria; paginarie, sivusto.

Päätteet -vle, -vlo ja -vla merkitsevät pienennystä, diminutiivisuutta taikka jälkeläistä.

Esim.: particvle, hiukkanen, partikkeli; globvle, pallonen, pallukka; parvvle, pikkuriikkinen.

Lajia merkitsevien substantiivien pääte on -ee:

Esim.: bovee, nautalaji; bove, nautayksilö; boves, nautakarja; bovo, härkä; bova, lehmä; bovvle, vasikka; bovvlo, urospuolinen vasikka; bovvla, naaraspuolinen vasikka

Pääte -ile merkitsee eriävyyttä lajissa, kuten mm. alalajia tai rotua.

Paljon lisää esimerkkejä: bovile; homine; homino, miespuolinen ihminen; homina, naispuolinen ihminen, hominvle, lapsi; hominvlo, poika; hominvla, tyttö; hominile, ihmisrotu; canee, koira eläinlajina; cane, cano, cana, canvle, canvlo, canvla, canile

Komparatiivissa ja superlatiivissa adjektiivit säilyvät muuttumattomina, kun niitä käytetään substantiiveina.

Esim.: grandiore inclvsa parviore, suurempaan sisältyy pienempi.

Pronominit

Latiniten pronominijärjestelmä eroaa jonkin verran latinvlon vastaavasta.

Persoonapronominit:

me – minä; minut, minua

tv – sinä; sinut, sinua

ile – hän; hänet, häntä; tuo

is – [mies- tai urospuolisesta:] hän; hänet, häntä

ea – [nais- tai naaraspuolisesta:] hän; hänet, häntä

id – se; sitä, sen

nos – me; meidät, meitä

vos – te; teidät, teitä

iles – he; heidät, heitä; nuo

isi – [mies- tai urospuolisista:] he; heidät, heitä

eai – [nais- tai naaraspuolisista:] he; heidät, heitä

ids, ides – ne; ne, niitä

Huomaa, että pronominia tv käytetään kaikissa yksikön toisen persoonan tilanteissa, eikä vain sellaisten ihmisten kesken, joilla on läheiset välit. Muinaiset roomalaisetkaan eivät harjoittaneet teitittelyä.

Pronomineilla on sama muoto niin nominatiivissa kuin akkusatiivissa:

iles visa me (he näkevät minut)

Possessiivipronominit:

mee – minun

tve – sinun

ilie – hänen; tuon

isi – [mies- tai urospuolisesta:] hänen

eai – [nais- tai naaraspuolisesta:] hänen

idie – sen

nose – meidän

vose – teidän

ilervm – heidän

isorvm – [mies- tai urospuolisista:] heidän

earvm – [nais- tai naaraspuolisista:] heidän

idervm – niiden

Refleksiivipronominit:

Ensimmäisissä ja toisissa persoonissa refleksiivipronominit ovat samanmuotoisia kuin persoonapronominien perusmuodot. Eli: me, tv, nos, vos.

Kolmansissa persoonissa refleksiivipronomini on se. Esim.:

me visa me, et ile visa se

(= näen itseni, ja hän näkee itsensä)

nos visa nos, et iles visa se

(=näemme itsemme, ja he näkevät itsensä)

Liisa visa ile, no se

(= Liisa näkee hänet, ei itseään)

Refleksiivipronominin se possessiivi- eli omistusmuoto on see:

ile visa see cate, no mee cate

(= hän näkee (oman) kissansa, ei minun kissaani)

Possessiivipronomineja voi käyttää myös irrallisina:

id es mee libre (=se on minun kirjani)

libre es mee (=kirja on minun)

is (monikollisena isi) tai ea (monikollisena eai) tarkoittaa sitä henkilöä, josta ensimmäiseksi tai pääasiassa on puhe. Jos tarvitaan toista viittausta kolmanteen persoonaan, silloin käytetään pronominia iste (monikollisena istes).

Tässä muutama esimerkki siitä, miten näitä käytetään (verbien aika- ja tapamuodot käsitellään täydellisemmin myöhemmin):

Virtanen mataba a Lahtinen, cve is mataba iam see cane.

= Virtanen kertoi Lahtiselle tappaneensa koiransa.

Virtanen dicaba a Lahtinen, cve is mataba iam istis cane.

= Virtanen kertoi Lahtiselle tappaneensa tämän koiran.

Virtanen dicaba a Lahtinen, cve iste mataba iam isi cane.

= Virtanen kertoi Lahtiselle, että tämä oli tappanut hänen koiransa.

Virtanen dicaba a Lahtinen, cve iste mataba iam seis cane.

= Virtanen kertoi Lahtiselle, että tämä oli tappanut oman koiransa.

Kuten suomen kielessä, niin myöskin latinitessa on sukupuolineutraali hän-pronomini. Tämä on ile. Sitä käytetään latinitessa silloin, kun henkilön sukupuoli on epäoleellinen taikka epävarma, ja sitä käytetään silloinkin, kun puheenaiheena on joukko ihmisiä kummastakin sukupuolesta (iles).

ile iam visa me

(hän näkee minut jo)

mee amices ama me, et me ama iles

(= ystäväni rakastavat minua, ja minä rakastan heitä)

ili familiane es ibi. viro debea visire ile nunc

(= Hänen omaisensa on tuolla. Miehen pitäisi nähdä hänet nyt.)

Pronomini ile tarkoittaa klassisen latinan tapaan myös kuuluisaa tai maineikasta, kun sen sijoittaa pääsanan jälkeen:

Titvs Pvlo ile! (kuuluisa Titus Pullo!)

Tuo taisi olla Rooma-draamasarjasta. Joten sanotaan mieluummin näin:

Marcvs Tvlivs ile (kuuluisa Marcus Tullius! [kyse on siis poliitikosta, asianajajasta, filosofista ja kaunopuhujasta Marcus Tullius Cicerosta, joka eli vuosina 106-43 eKr.])

latinvlossa pronominia ile on käytetty myös ikään kuin passiivisena subjektina.

Latinitessa sen sijaan samassa tarkoituksessa käytetään sanaa vne:

vne pasea (kävellään/kuljetaan)

tunc vne visa animales (silloin nähdään eläimiä)

vne-pronominia on suositeltavaa käyttää passiivia muodostaessa.

Relatiivi- ja kysymyspronomeja:

cvis kuka

cviscvis kuka tahansa

cvid mikä, mitä

cvidcvid mikä tahansa, mitä tahansa

cvod joka; kumpi vain

Huomaa, että sanoja cvid ja cvod käytetään kuten sanoja mikä ja joka suomen kielessä. Esim.:

cvid viittaa virkkeessä koko pilkkua edeltävään asiaan, kun taas cvod viittaa ainoastaan pilkkua välittömästi edeltävään sanaan:

vivo es bele, cvid me ama

(=elämä on kaunista, mitä rakastan)

ibi es cane, cvod me ama

(=tuolla on koira, jota rakastan)

Pronominia cvis voidaan tietenkin käyttää myös relaviivipronominina:

ibi es persone, cvis me ama

(=tuolla on henkilö, jota (=ketä) rakastan)

Mutta sama voidaan toki ilmaista niin halutessaan myös tällä tavoin:

ibi es persone, cvod me ama

(=tuolla on henkilö, jota rakastan)

Demonstratiivi- ja adjektiiviset pronominit:

iste tämä; myöhempi, jälkimmäinen

ile tuo; aikaisempi, edellinen

istes nämä; myöhemmät, jälkimmäiset

iles nuo; aikaisemmat, edelliset

alie muu, toinen

alies muut, toiset

mvlte moni

nvle ei mitään

vle mikä tahansa, mitä, tahansa, mitä vain, mitä tahansa; mikään, mitään

ambe kumpikin, molemmat

alicve joku, jokunen

omne kaikki; jokainen, joka...

cviscvis jokamies, jokainen henkilö

tale sellainen

vtre jompikumpi

nvtre ei kumpikaan

(alicve ilmaisee tuntematonta tai määräämätöntä määrää)

Adjektiivit

Latiniten adjektiivijärjestelmä eroaa jonkin verran latinvlon vastaavasta, sillä siinä adjektiivit päättyvät e-kirjaimeen, kun taas jälkimmäisessä i-kirjaimeen. Voidaan myös sanoa, että adjektiivien muodostuksessa latinite on jonkin verran latinvloa vaikeampi kieli.

Latiniten partisiippeja käytetään adjektiivien tapaan sellaisenaan.

Adjektiivit seuraavat pääsanansa lukua, toisin kuin on laita latinvlossa.

Kaikkien adjektiivien ja (ja adjektiiveina käytettävien partisiippien) komparatiivi muodostetaan lisäämällä pääte -iore, ja kaikkien adjektiivien (ja adjektiiveina käytettävien partisiippien) superlatiivi muodostetaan lisäämällä pääte -isime. Adjektiivin pääte -e korvautuu tällöin.

Esim.:

bone, hyvä; boniore, parempi; bonisime, paras

amite, rakastettu; amitiore, rakastetumpi; amitisime, rakastetuin

amante, rakastava; amantiore, rakastavampi; amantisime, rakastavin

Komparatiivi- ja superlatiivimuotoiset adjektiivit voi myöskin substantivoida, eli ne voivat saada monikon päätteen. Esim.:

amantes (rakastavat)

amantiores (rakastavammat)

amantisimes (rakastavimmat)

amitiores (rakastetumpi)

amitisimes (rakastetuimmat)

Niin adjektiiveille kuin adverbeille samanarvoisuuden vertailu tapahtuu sanaparilla tam... cvam, yhtä... kuin. Komparatiivissa käytettävä konjunktio on cvam, kuin.

Esim.:

ile es tam grande cvam tv (hän on yhtä suuri kuin sinä)

Schindler es boniore cvam Hitler (Schindler on parempi kuin Hitler)

latinitessa käytetään erilaista tapaa kuin

latinvlossa adjektiivien muodostamiseen. Periaatteessa se on kyllä sama, mutta kielissä vain adjektiivit muodostetaan eri päätteillä. Siis:

(latinvlo: avro/avri)

latina -> latinite:

avrvm -> avre (kulta)

avrevs -> avrice (kultainen, kulta-)

(latinvlo: argento/argenti)

latina -> latinite:

argentvm -> argente (hopea)

argentevs -> argentice (hopeinen, hopea-)

(latinvlo: metalo/metali)

latina -> latinite:

metallvm -> metale (metalli)

metallicvs -> metalice (metallinen, metalli-)

(latinvlo: ligno/ligni)

latina -> latinite:

lignvm -> ligne (puuaines, puu, halko, tukki)

lignevs -> lignice (puinen, puusta valmistettu)

(latinvlo: lano/lani)

latina -> latinite:

lana -> lane (villa)

lanevs -> lanice (villainen)

Välttääksemme monitulkintaisuutta tällä tavoin muunnettu substantiivi merkitsee materiaalia tai jotain luonteenomaista sille substantiiville, jota näin luotu adjektiivi määrittää, joten horee palice on oljista valmistettu lato. Lato, johon varastoidaan olkia taas olisi horee pro palie tai horee paliale.

Latinan komparatiivi- ja superlatiivimuodot voivat toimia sanojen perustana latinitessa:

svpreme, ylin, korkein, ylimmäinen; extreme, äärimmäinen, ääri-; proxime, lähin; vltime, äärimmäinen, viimeinen, lopullinen; infinitesime, infinitesimaalinen; maioritate, enemmistö; optimiste, optimista, optimisto, optimisti

Adjektiivinen pääte -plice merkitsee "kertainen":

dvplice, kaksinkertainen; treplice, kolminkertainen; decplice, kymmenkertainen, mvlteplice, moninkertainen

Numeraalit

Perusnumerot:

vn – 1

dv – 2

tre – 3

cvatre – 4

cvincve – 5

sex – 6

septe – 7

octe – 8

nove – 9

dece – 10

decevn – 11

decedu – 12

decetre – 13

dececvat – 14

dececvincve – 15

decesex – 16

decesepte – 17

deceocte – 18

decenove – 19

dudece – 20

dudece-vn – 21

dudece-dv – 22

tredece – 30

cvatredec – 40

cvincvedece – 50

sexedece – 60

septedece – 70

octedece – 80

novedece – 90

cente – 100

mile – 1000

milione – 1.000.000

miliarde – 1.000.000.000

bilione – 1.000.000.000.000

trilione – 1.000.000.000.000.000

cente un – 101

milione cente mile cente dece 1.100.110

Järjestysluvut:

Toisin kuin on latinvlossa, järjestysluvut muodostetaan latinitessa lähes aina -(e)sime-päätteen avulla:

prime, ensimmäinen; dvsime, toinen; tresime, kolmas; cvatresime, neljäs; cvinqvesime, viides; deceprime, yhdestoista; decedvsime, kahdestoista; dvdecesime, kahdeskymmenes; dvdec-prime, kahdeskymmenesensimmäinen; dvdece-dvsime, kahdeskymmenestoinen; centesime, sadas; cente prime, sadasensimmäinen

Murtoluvut:

Murtoluvut muodostetaan käyttämällä rakennetta x ex y partes, esim.:

cvincve ex octe partes, viisi kahdeksasosaa.

Lyhyissä murtoluvuissa voi käyttää päätettä -im-:

decime = kymmenesosa

Desimaalit

Latinitessa käytetään desimaalierottimena pilkkua suomen kielen tapaan:

π (pii) = 3,14

velocitate luminis C (valonnopeus C):

1.079.252.848,8 km/h

2,5 homines in edificie

(2,5 ihmistä rakennuksessa)

Tuhaterotin

Latinitessa voidaan käyttää pistettä tuhaterottimena (suomen kielessä ei käytetä, ikävä kyllä):

23.453.923.101

45.744,2

Artikkelit

Aivan kuten suomen kielessä ja klassisessa latinassa tai latinvlossa, niin myöskään latinitessa ei käytetä sen enempää määräistä kuin epämääräistäkään artikkelia. Määräisyys siis merkitsee eri kielissä sitä, että puheena oleva asia on entuudestaan tunnettu tai juuri mainittu, ja epämääräisyys taas sitä, ettei asia ole entuudestaan tuttu tai juuri mainittu.

Kuitenkin, jos se on ehdottoman välttämätöntä, niin pronomineja iste ja ile voidaan käyttää määräisyyden ilmaisemiseen, samoin kuin sanaa alicve ("jonkin verran"). Epämääräisyyden ilmaiseminen sen sijaan on tuskin koskaan tarpeellista.

Verbioppi

Latinitessa verbioppi eroaa suhteessa eniten latinvlon kieliopista.

Latinitessa verbin perusmuoto muodostetaan latinan verbin supiinimuodon avulla paljon harvemmin kuin latinvlossa. Jo yksin tämän vuoksi latiniten verbioppi on vaikeampi kuin latinvlossa.

Verbin infinitiivi muodostetaan useimmiten -ire-päätteen avulla (vastaa mm. latinan päätteitä -are -ere ja -ire).

-ire-päätteen käyttöönotto selvästi tärkeimmäksi latiniten verbien infinitiivin päätteeksi on mielestäni mainio keksintö sen vuoksi, että koska kirjain on roomalaisessa kirjainmerkistössä kapea, niin psykologisesti se voi myöskin vaikuttaa lyhyeltä ja mukavalta kirjaimelta ja äänteeltä. Mutta tästä voidaan olla montaa mieltä.

Seuraavassa käyttökelpoisia klassisen latinan infinitiivejä eli verbin perusmuotoja:

amare (rakastaa)

colorare (värittää)

lavare (pestä)

lavdare (ylistää)

perforare (lävistää)

audire (kuulla)

Nämä verbit saavat siis verbin infinitiivin päätteeksi latinitessa -ire, ja täten saadaan aikaiseksi verbit:

amire (rakastaa)

colorire (värittää)

lavire (pestä)

laudire (ylistää)

perforire (lävistää)

audire (kuulla)

amire-verbistä saadaan näin mm. seuraavanlaisia muotoja:

amire (rakastaa)

ama [aktiivin preesens]

amite [passiivin perfekti]

amante (rakastava)

amitore (rakastaja)

amo (rakkaus)

amabile (rakastettava)

Ja verbistä jokunen esimerkkilause seuraavassa:

me vela amire (tahdon rakastaa)

nos ama (me rakastamme)

ile es mvltv amite (hän on hyvin rakastettu)

iste cane es amante animale.

(=Tämä koira on rakastava eläin.)

iste foce es grande amitore.

(=Tämä hylje on suuri rakastaja.)

amo nuncvam mora.

(=Rakkaus ei koskaan kuole.)

nose papagaie esaba mvltv amitive.

(=Papukaijamme oli hyvin rakastavaista laatua.)

Tärkein poikkeus sääntöön, että verbien infinitiivin pääte on -ire, ovat -iare-päätteiset verbit, ja ihan käytännön syistä. Tässä joitakin tällaisia verbejä:

asociare (olla jonkin kanssa, viettää aikaa, veljeillä; osallistua; assosioida, liittää; liittyä johonkin aineellisella tai henkisellä tasolla)
vergoniare (tuntea häpeää, hävetä; nöyryyttää, häpäistä, saattaa häpeään)
abaiare (haukkua (koira))
asigniare (myöntää, jakaa, jyvittää, kohdistaa tai kohdentaa jollekin jotakin; korvamerkitä; katsoa jonkin ansioksi tai jostakin johtuvaksi)
desliare (purkaa, avata solmu, päästää vapaaksi)
inebriare (juovuttaa, päihdyttää, humalluttaa, huumata)
veliare (herätä; herättää)
cambiare (muuttua; muuttaa; vaihtua; vaihtaa)
variare (varioida, muunnella, vaihdella jollakin välillä)
aviare (harjoittaa ilmailua, ilmailla, lentää lentolaitteella)
fortiare (vahvistaa, vahventaa, linnoittaa; vahvistua, vahventua, tulla vahvemmaksi, tulla vahvennetuksi)

Seuraavassa esimerkkinä aviare-verbin taivutuksia:

aviare (ilmailla)

avia [aktiivin preesens]

aviate [passiivin perfekti]

aviante (ilmaileva)

aviative (ilmailuun taipuvainen)

aviatore (ilmailija)

avio (ilmailu)

Latinitessa on joitakin harvoja verbejä, jotka ovat edellisen tapaan infinitiivin muodostuksen kannalta erikoistapauksia, mutta muuten ne ovat sitten ihan "normaaleja" -ire-päätteisiä verbejä.

Nämä erikoistapaukset ovat -vire- sekä -eire-päätteiset verbit. Esim.:

habitvire (olla tapana)

paseire (kävellä, kulkea)

Onneksi latinitessa ei ole verbejä, joiden infinitiivin pääte olisi -are. Siksi ei synny helposti sekaannuksia seuraavanlaisten sanojen kanssa:

militare (sotilas; asevoimat; asevoimiin liittyvä tai kuuluva, sotilaallinen, sota-, sotilas-)

seminare (seminaari)

sigare

sonare (kaikuluotain)

curare (kurare, eräs kasveista saatava nuolimyrkky)

Seuraavissa tapauksissa taas ei oteta huomioon sitä, että verbien supiinimuoto latinassa on -t-päätteinen. Verbejä siis kohdellaan kuin ne olisivat täysin säännöllisiä:

vivere (elää) -> vit-

movere (liikkua; liikuttaa) -> mot-

Näin saadaan verbit vivire ja movire.

vivire-verbi saa toimia esimerkkiverbinä, josta saadaan tehtyä mm. seuraavanlaisia muotoja:

vivire (elää)

viva [aktiivin preesens]

vivite [passiivin perfekti:] eletty

vivante (elävä)

vivabile (eläväinen, taipuvainen elämään)

Ja mitä tulee verbiin movire, niin siitä saadaan muodostettua esim. substantiivi movitor, joka tarkoittaa paitsi liikuttajaa tai liikutinta, niin myöskin moottoria. Ja tässä joitakin muotoja, joita verbillä voi olla:

mova [aktiivin preesens]

movante (liikkuva; liikuttava)

movabile (liikkuvainen; liikuteltavissa oleva)

movo (liike)

Mutta olen valmis tekemään sellaisen myönnytyksen, että movire-verbille voidaan säilyttää perinteinen supiinivartalo mot-, jolloin saadaan seuraavanlaisia johdoksia verbistä:

mote (liikutettu)

motione (liike)

motore (liikkuja; liikuttaja)

motive (liikkuvainen; liikuteltavissa oleva; motiivi)

motivatore (liikkuvainen; liikuttavainen; motivaattori, motiivin tai syyn antaja)

Seuraavanlaisissa tapauksissa, joissa verbin supiinivartalo on -t-päätteinen, supiinivartalon muoto määrää muuten verbin vartalon, mutta vartaloon ei kuulu tätä loppu-t-:tä:

dicere (sanoa) -> dict-

venire (tulla) -> vent-

scribere (kirjoittaa) -> script-

experire (kokea) -> expert-

agere (toimia, tehdä) -> act-

Näin saadaan aikaiseksi seuraavat latiniten verbit:

dicire (sanoa)

venire (tulla)

scripire (kirjoittaa)

experire (kokea)

acire (toimia, tehdä)

Ja näistä verbeistä saadaan mm. seuraavia muotoja johdettua:

dicire -> dica, dicante, dico, dicite

venire -> vena, venante, veno, venite

scripire -> scripa, scripante, scripo, scripite

experire -> expera, experante, expero, experite

acire -> aca, acante, aco, acite, acitore, acitione

Lisäksi on vielä erityislyhyitä verbejä. "Syntyä" on latinaksi nascere, mutta verbin supiinivartalo on nat-. Koska kyseessä on kuitenkin hyvin käytettu kansainvälinen verbi, verbin infinitiiviksi tulee nare.

"Hän syntyy" on siis latiniten kielellä ile na, joka ilmaisu voi kuulostaa hiukan hassulta, mutta antaa sen nyt olla tuollainen. Muita muotoja verbistä tai sen johdoksia:

nate (syntynyt)

natione (kansakunta)

nature (luonto; (asian) luonne)

naba ([menneen ajan muoto:] syntyi)

nao (syntymä)

nabi ([futuuri:] on syntyvä)

nante (syntyvä)

naea (syntyisi)

Koska verbin vartalo on näin lyhyt eli yhden vokaalin sisältävä, niin siksi konsonantin jälkeinen ainoa vokaali ei korvaudu taivutettaessa. Supiinimuodon pääte taas ei voi tässä olla ihan tyylikkyyssyistä -i-alkuinen.

Tällaisissa lyhyissä verbeissä voi kuitenkin tyylikkyyssyistä laittaa yleensä supiinin päätettä tarkoittavan -t:n verbin vartalon ja substantiivin tai aktiivin preesensin päätteen väliin. Esim.:

nao -> nato

na -> nata

LFN:n dona-verbi jaetaan tavallaan kahtia. Jatkossa siis:

donire = antaa

bonvdonire = lahjoittaa

Jos latinan kielessä verbin supiinivartalo päättyy -s-kirjaimeen, niin silloin supiinivartalo toimii yleisenä verbin vartalona sisältäen myöskin supiinivartalon. Seuraavassa nuolen jälkeen näkyy kunkin verbin supiinivartalo:

videre (nähdä) -> vis-

currere (juosta) -> curs-

mittere (lähettää) -> miss-

possidere (omistaa, hallita) -> possess-

Näiden verbien infinitiivin päätteeksi tulee -ere.

"Nähdä"-verbistä saadaan seuraavanlaisia muotoja:

visere (nähdä)

visa [aktiivin preesens]

vise [passiivin perfekti:] (nähty)

visione (näkemys)

visore (näkijä)

vne pota visere (voidaan nähdä)

me visa id. (Näen sen.)

cane es vise. (Koira on nähty)

ile haba visione. (Hänellä on näkemys.)

Jules Verne esaba visore.

=(Jules Verne oli näkijä)

Ja tässä ne kolme muuta -s-supiinimuotoista verbiä joinekin esimerkkitaivutuksineen:

cursere -> cursa, curse, cursore, cursive

misere -> misa, mise, misore, misione

posesere

-> posesa, posese, posesore, posesione, posesive

Se mikä pätee tässä -s-päätteisiin supiinivartaloihin, niin pätee myös -x-päätteisiin supiinivartaloihin. X:hän lausutaan "KS".

Esimerkkejä:

flvere (virrata, valua, juosta) -> flvx-

-> flvxere

figere (kiinnittää) -> fix-

-> fixere

Kuitenkin esim. latinan verbistä ponere (laittaa, panna, asettaa) saadaan supiinivartaloksi posit-, joten siitä saadaan seuraavanlaisia muotoja:

posire

me posa (laitan, panen, asetan)

pose (laitettu, pantu, asetettu)

positione (asento; asema; sijainti)

positore (laittaja, panija, asettaja)

Tällaisia verbejä kohdellaan latiniten kannalta säännöllisinä verbeinä.

Toisin kuin on laita latinvlossa, latinitessa verbin käsky- eli imperatiivimuoto saadaan aikaan lisäämällä preesensmuotoon yksi -a lisää:

lavaa iste! (pese tämä!)

dicaa id! (sano se!)

venaa hvc! (tule tänne)

Näin muodostetulla imperatiivilla käsketään yhtä henkilöä (tai eläintä).

Jos haluaa käskeä muussa kuin yksikön toisessa persoonassa, käytetään esim. persoonapronominia tai käskytettävän nimeä käskymuodon lisämääritteenä:

vos venaa! (tulkaa!)

Raimo, cursaa! (Raimo, juokse!)

Kun taas verbin vartaloon lisätään pääte -ite , -iate, -eate, -vate tai -s-päätteisillä pelkkä -e, saadaan passiivin menneen ajan muoto:

paseite dum longe tempore

(=kuljettu pitkän ajan kuluessa)

cane saepe vise (usein nähty koira)

bonv dicite! (hyvin sanottu!)

grandv abaiate ab ile cane

(=isosti haukuttu tuolta koiralta)

Tämä muoto itse asiassa vastaa täysin ja ainoastaan latinan supiinia, kun taas latinvlossa kyse voi olla myös aktiivin imperfektistä.

Partisiipin preesens muodostetaan lisäämällä verbin vartaloon pääte -ante:

femina paseante (kävelevä/kulkeva nainen)

viro scripante (kirjoittava mies)

cate se lavante (itseään pesevä kissa)

Latinitessa voi samaa verbiä joskus käyttää niin transitiivisena eli objektin saavana kuin intransitiivisena eli objektia saamattomana verbinä. movire-verbi olkoon hyvänä esimerkkinä tällaisesta:

me mova (minä liikun)

me mova tabule (liikutan/siirrän pöytää)

Rakenne "tehdäkseen" muodostetaan preposition pro ja verbin infinitiivimuodon avulla.

me labora pro vivire

(=teen työtä elääkseni)

Sellainen rakenne kuin "haluan hänen menevän" muodostetaan latinitessa mieluummin sivulauseen kuin infinitiivin kautta, täten: me vela, cve ile vasa (haluan hänen menevän).

Klassisessa latinassa ei muuten ole sanaa "että", mutta latinitessa, kuten latinvlossakin, on. Se on tämä cve.

Verbejä muodostetaan latiniten substantiiveista korvaamalla substantiivin pääte verbin päätteellä:

petitionire, tehdä anomus; cemiciare, harjoittaa kemiaa

Apuverbit

Latinan verbi esse (olla) on latiniten kielellä esire.

Verbin aktiivin preesensmuoto on periaatteessa esa, mutta sen voi lyhentää muotoon es, koska kyseessä on kuitenkin puheessa ja kirjoituksessa selvästi eniten käytetty verbi:

me nvnc es fatigite, sed tv no es tale nvnc.

(=Olen väsynyt, mutta sinä et ole sellainen nyt.)

esire-verbiä voi pitää yhtenä apuverbeistä.

Muita latiniten apuverbejä:

habere (omata, olla jollakulla tai jollakin)

potere (voida, kyetä)

debere (täytyä, pitää)

Lisäksi ovat seuraavat apuverbit:

velire (tahtoa, haluta)

licire (saada, olla lupa)

nolire (olla tahtomatta)

malire (mieluummin tahtoa)

Huom. velire on velire eikä volire, jotta se ei ole sama sana kuin verbi, joka tarkoittaa "lentää".

Aika- ja tapamuodot yhdessä paketissa

Tuleva aika eli futuuri merkitään päätteellä -abi.

Mennyt aika ilmaistaan päätteellä -aba.

Tavallisin aikamuoto, preesens, saa aktiivin päätteen -a:

me canta. (Laulan.)

me cantabi.

(=Tulen laulamaan. / Olen laulava. / Laulan tulevaisuudessa.)

me cantaba.

(=Lauloin. / Olen laulanut. / Olin laulanut.)

Aikajärjestystä voidaan helposti selventää merkitsemällä aikaisemmin tapahtuneen yhteyteen iam (“jo”):

cvando tv incontraba nos, nos comesaba iam.

(=Kun kohtasit meidät, olimme jo syöneet.)

[Koska "normaali" klassisen latinan syömistä merkitsevä verbi edere on latinan taivutuksensa vuoksi käyttökelvoton käytettäväksi latinitessa sen vuoksi, että se sekaantuu esire-verbiin ("olla"), käytän verbin pohjana joidenkin muinaisten kirjoittajien käyttämää latinan verbiä comedere, joka tarkoittaa kielessä melko lailla samaa asiaa, joten sana on käyttökelpoinen. Verbin infinitiivi on latinitessa siis comesere, koska latinassa verbin supiinivartalo on comess-. Ja sitä paitsi elefenissä "come". Myös espanjan ja portugalin kielten syömistä tarkoittava verbi "comer" tulee em. latinan verbistä.]

si tv revena/revenabi cras, me finabi iam laboro.

(=Jos tulet takaisin huomenna, olen silloin tehnyt työn loppuun.)

semper cvando me acesa fine capitis, me oblia iam titvle.

(=Aina, kun olen päässyt kappaleen loppuun, olen jo unohtanut otsikon.)

me habita hic iam tempore longe.

(=Olen asunut täällä pitkään.)

Aikajärjestyksen selventämiseksi on muitakin keinoja:

me comesaba ante nunc.

(=Olen juuri syönyt.)

me comesaba matvrvor.

(=Söin jo aikaisemmin.)

me finaba comeso.

(=Söin valmiiksi. / Lopetin jo syömisen.)

me comesa mox. (Syön pian.)

me comentia comesere.

(=Alan syömään. / Alan syödä.)

me comesa postea.

(=Syön sitten/myöhemmin/jälkeenpäin.)

me habituaba comesere noctv.

(=Minulle tuli tavaksi syödä yöllä.)

Latinitessa on LFN:n tapaan tapamuoto irreaali, jota voi käyttää ilmaisemaan jotakin, joka ei ole reaalista tai joka on epäiltävää tai jotakin, joka voisi olla totta tai on toivottavaa. Lause, jossa tapamuotoa käytetään, viittaa "vaihtoehtoiseen todellisuuteen". Irreaali voi viitata tulevaisuuteen, joka on vähemmän varmaa kuin olisi futuuri-aikamuodon ilmaisemana. Irreaali voi myös ilmaista kohteliasta pyyntöä. Sitä voidaan käyttää monissa tilanteissa, joissa monet kielet käyttäisivät subjunktiivia, konjunktiivia tai konditionaalia.

Irreaalin pääte on -ea:

si me regnea mvnde, omne die esea prime temporis vernis.

(=Jos minä hallitsisin maailmaa, jokainen päivä olisi kevään ensimmäinen.)

si id no existea, vne debea invenire id.

(=Jos sitä ei olisi olemassa, se pitäisi keksiä.)

si tv canta, me avscvlta.

(=Jos laulat, minä kuuntelen.)

si tv cantea, me ta avscvltea.

(=Jos sinä laulaisit, niin minä kuuntelisin.)

me svspeca, cve tv dicea id.

(=Epäilen, että sanoisit sen.)

me pensa, es-cve tv dicea id.

(=Mietin, sanoisitko sen.)

es-cve tv donea sale, pro favore?

(=Antaisitko suolan, ole hyvä?)

Menneen ajan irreaali muodostetaan päätteen -avise avulla. Seuraavassa esimerkkinä on Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin (1913-1994, virassa 1969-1974) jonkun mielestä hauska kommentti:

me esavise bone pontifice maxime romane.

(=Minä olisin ollut hyvä paavi.)

Latiniten aika- ja tapamuotojärjestelmä on saanut vaikutteita Lingua Franca Novan suhteellisen simppelistä verbiopista, mutta latinitessa käytetään partikkelien va, ia ja ta sijaan päätteitä, jotka olen enemmän tai vähemmän kopioinut latinasta.

Toivotuksissa ja toivomuksissa käytetään ilmaisua cve cve yhdessä irreaalin kanssa:

cve cve vos esea felices!

(= olkaa onnellisia / toivon teidän olevan onnellisia)

cve cve Dee (esea) cvm tv!

(=Jumala kanssasi!)

cve cve nos iam abvasea

(= kunpa lähtisimme jo!)

dicire-verbistä voidaan kätevästi muodostaa verbi dicitire, sanella. Siitä taas voidaan muodostaa tällainen kätevä substantiivi:

dicititore (sanelija; väliaikainen yksinvaltias; diktaattori)

"Dictator" oli Rooman tasavallassa – 500-luvun eKr. lopusta vuoteen 27 eKr. – jolloin syntyi keisarikunta Octavianus Augustuksen (63 eKr. – 14 jKr., virassa siis 27 eKr – 14 jKr.) ottaessa oleellisen valtiovallan omiin käsiinsä – nimitys väliaikaisella yksinvaltiaalle, jolle valta siirrettiin todetuissa vakavissa sotilaallispoliittisissa kriisitilanteissa tasavallan kahdelta korkeimmalta virkamieheltä, konsuleilta.

Myöhemmin historiassa nimitys tuli merkitsemään länsimaisissa kielissä yleensä yksinvaltiaita.

PASSIIVI:

Passiivin muodostaminen latinitessa onkin kenties hiukan vinkeämpää kuin latinvlossa.

Usein voidaan passiivinen verbimuoto muodostaa persoonattoman vne-pronominin avulla:

preesens:

vne lava (pestään)

imperfekti:

vne lavaba (pestiin)

vne semper lava Paavo Väyrynen

(=Paavo Väyrynen pestään aina)

vne habita hic cvin anes iam

(=täällä on asuttu viisi vuotta)

vne lava ile cate ab laboritores

(=se kissa pestään työntekijöiden toimesta, eli toisin sanoen "työntekijät pesevät sen kissan")

vne visaba ile cate in ane vltime, et hodie nos lavabi animale.

(=se kissa nähtiin viime vuonna, ja tänään me tulemme pesemään eläimen.)

libre scripite ab Jukka Piipponen

(Jukka Piipposen kirjoittama kirja)

devenire-verbiä (devenire = tulla joksikin) voi käyttää yleisestikin passiivin apuverbinä. Esim.:

me devena lavite

(=minut pestään)

me devenaba lavite

(=minut pestiin)

me devenea lavite

(=minut pestäisiin)

me devenabi lavite

(=minut tullaan pesemään)

me devena lavite iam

(=tulen olemaan pesty)

Muita esimerkkejä passiivin käytöstä:

si vne lavea avtovehicvle

(=jos moottoriajoneuvo pestäisiin)

dicire (sanoa)

-> sic vne dica a me (niin minulle sanotaan)

visire (nähdä)

-> vne visaba me hesternv (minut nähtiin eilen)

passiivin erikoistapauksia:

esire-verbiä voidaan myöskin eräissä tapauksissa käyttää passiivin muodostamisessa:

cate es lavite (kissa on pesty)

cate esaba lavite (kissa oli pesty)

cate esea lavite (kissa olisi pesty)

cate esabi lavite (kissa tulee olemaan pesty)

Verbien supiinimuodoista voidaan johtaa uusia sanoja, kuten on laita klassisessa latinassakin:

latinan sana:

lavare

-> lavire -> lavit- -> lavitore

cvrare (hoitaa, pitää huolta)

-> cvrire -> cvrit- -> cvritore

frangere (katkaista, murtaa, rikkoa, särkeä)

-> fracire -> fracit- -> fracitvre

videre (nähdä)

-> visire -> vis- -> visione

ponere (panna, laittaa, asettaa)

-> posire -> posit- -> positione

legere (lukea)

-> lecire -> lecit-, lecitvre

...Sana lecitvre voi tarkoittaa luentoa.

invadere ([lääketieteellisenä terminä:] kajota, tunkeutua elimistön sisälle)

-> invasere -> invas- -> invasive

Sellainen huomautus tässä vielä, että verbistä vasere voidaan käyttää myös muotoa ire, jos tarve vaatii:

transire (mennä yli, ylittää, siirtyä toiselle puolelle)

inire (mennä sisään)

exire (mennä ulos, poistua)

Etuliite des- liittyy latinitessa verbiin, jonka vaikutuksen se peruuttaa. Esim.:

desculpire

(=vapauttaa syytteestä, vapauttaa vastuusta)

desaprobire (ei hyväksyä, olla hyväksymättä)

desmilitarizire (demilitarisoida)

desacordire (olla eri mieltä, vastustaa)

desaclamire (buuata)

desaparire (kadota, hävitä; kadottaa, hävittää)

descondemnire (kumota tuomio)

Adverbit

Puhtaat adjektiiveista ja partisiipeista johtamattomat adverbit omaksutaan latinasta sellaisenaan yksin oikeinkirjoituksen mahdollisia muutoksia lukuunottamatta.

Muut adverbit muodostetaan latiniten adjektiiveista korvaamalla -v:llä adjektiivin pääte:

grande -> grandv

finice -> finicv (suomeksi, suomen kielellä)

Latiniten partisiipin preesens -muotoon voi myöskin lisätä päätteen -v:

amante, rakastava; amantv, rakastaen, rakastavasti, rakastamassa

Kaikki adverbit päättyvät komparatiivissa päätteeseen -vor, ja superlatiivissa päätteeseen -vis. Esim.:

mox, pian; moxvor, pikemmin; moxvis, pikimmin, pikimmiten

liberv, vapaasti; libervor, vapaammin; libervis, vapaimmin

amantv, rakastavasti; amantevor, enemmän rakastavasti; amantevis, eniten rakastavasti, rakastavimmin

Huomaa, että partisiipin preesensissä komparatiivin ja superlatiivien päätteitä edeltää täytevokaali -e- ääntämisen helpottamiseksi.

Passiivin perfektissä adverbin päätteet tulevat aina vasta loppu-e:n jälkeen:

vnitev, yhdistyneenä; vnitevor, yhdistyneemmin; vnitevis, yhdistyneimmin

Prepositiot

Latiniten prepositiot ovat melkein samat kuin klassisessa latinassa vain sillä erotuksella, että ne ovat foneettisesti kirjoitettuja. Latinasta poiketen kuitenkin prepositio ab toimii tekijäagenttina niin elävien olentojen kuin elottomien asioiden kanssa:

acve esaba congelite ab frigore

(vesi oli pakkasen jäädyttämä)

barce esaba fabricite ab Pekka et Mari

(vene oli Pekan ja Marin valmistama)

Jokaisella prepositiolla on vain yksi merkitys tai joukko toisilleen läheisiä merkityksiä.

Transitiivisia eli objektin saavia partisiipin preesensin muotoja käytetään joskus prepositioina:

regardantv, koskien; excepantv, poislukien

Konjunktiot

Latinan konjunktiot, foneettisesti kirjoittaen, omaksutaan sellaisenaan. Latinitessa ei ole juurikaan poikkeuksia tästä toisin kuin latinvlossa.

"Kyllä" on latinaa mukaillen ita, ita vere tai sic es eikä "si".

Perustava kieliopillinen sanasto

abhinc [aikaa] sitten

adeo niin, siinä määrin; jopa, vieläpä

adhvc toistaiseksi, tähän asti, yhä vielä

admodvm melko, varsin, hyvin

alias muulloin, toiste, toisella kertaa; toisessa yhteydessä

alibi muualla, toisaalla

alicva jotakin tietä, jotenkuten

alicvanto jossain määrin, jokseenkin

aliter toisin, muuten

alivnde muualta, toisesta paikasta

antea sitä ennen, aikaisemmin

aversvs taaksepäin

cras huomenna

cvr miksi

denvo uudestaan, uudelleen, jälleen, toistamiseen

deorsvm alaspäin

div kauan, jo kauan sitten

dvm sillä aikaa kun, aikana, kuluessa

ecvidem todella, todellakin

etiamnvnc vielä nytkin

extra ulkopuolella

heri, hesternv eilen

hic täällä, tässä

hinc tästä, täältä; tämän jälkeen; tästä lähtien; tämän johdosta

hodie tänään

hvc tänne; tähän (asti)

iam jo

ibi siellä, tuolla

ilic tuolla, tuossa, siellä

ilvc tuonne, sinne, siihen

impvne rankaisemattomuudella, koskemattomuudella

inde sieltä, siitä; sen jälkeen; sen johdosta

insvper sitä paitsi; päällä, päälle, päältä

interea sillä välin, sillä aikaa; kuitenkin

interdvm ajoittain, joskus, toisinaan

ita siten, niin, näin; kyllä

ita, ita vere, sic es kyllä

itervm jälleen, uudelleen, uudestaan, jälleen

modo (kunhan) vain; ainoastaan; äsken, juuri, heti

mox kohta, pian; sitten

nedvm sitä vähemmän, saati sitten, puhumattakaan

necvacvam ei mitenkään

necne vai ei [aloittaa alistetun kaksoiskysymyksen jälkimmäisen osan]

nimis liian, liiaksi

nihilominvs siitä huolimatta

no ei (käytetään verbin yhteydessä)

non ei (käytetään erillään verbistä)

nondvm ei vielä

nvnc nyt

nvncvam ei koskaan, ei milloinkaan

nvper äskettäin, hiljattain

nvscvam ei missään; ei mihinkään; ei mitään varten

obiter häthätää, ohimennen, sivumennen

paene melkein, lähes

pariter yhtäläisesti, samoin; yhdessä

parvm liian vähän

parvmper vähän aikaa; vähäksi aikaa; hetkeksi

pasim hajallaan, siellä täällä, sinne tänne

poro edelleen, eteenpäin; vastedes

postea jälkeenpäin, myöhemmin, sittemmin

posthac, postibi tästedes, vastedes

potivs pikemmin, pikemminkin, mieluummin

praes käsillä, valmiina

pridem jo aikoja sitten

procvl kauas, kaukaa, kaukana

propterea sen tähden, sen vuoksi

prorsvm eteenpäin; suorastaan, aivan; täysin sanalla sanoen

cvam, cvomodo kuinka, miten, millä lailla

cvamlibet mielin määrin, kuinka paljon tahansa

cvamprimvm niin pian kuin mahdollista

cvamvis vaikka; vaikka kuinka

cvando milloin, koska; jolloin; joskus; kerran; kun, koska kerran

cvantopere kuinka suuresti; niin suuresti kuin

cvantvm yhtä paljon kuin, niin paljon kuin

cvare miksi; jonka tähden

cvasi ikään kuin jos; tavallaan; suunnilleen

cve että

cvidem kyllä, tosin

cvidni miksi ei

cvipe todella, epäilemättä; näet, -han, -hän

cvondam kerran, muinoin, aikoinaan; joskus, vastedes

cvoniam koska (kerran)

cvotidie jokapäiväinen

saepe usein, monesti

saltem ainakin, edes, vähintään

satis riittävä; riittävästi, tarpeeksi, kylliksi

semel (vain) kerran

semper aina

sensim pikkuhiljaa, vähitellen

sic niin, siten

sic es, ita vere, ita kyllä

sicvt kuten, niin kuin; ikään kuin

simvl samalla, yhdessä, yhtäaikaa

sis jos tahdot; ole hyvä

solv ainoastaan, vain

statim heti; kohta

svbter alapuolella, alla, alitse

tandem lopulta, vihdoin; oikeastaan

tantvm niin paljon; ainoastaan, vain

tvnc silloin, sitten

vbi missä, jossa

vbicve kaikkialla, missä tahansa

vna yhdessä, samalla

vnde mistä, josta

vndicve kaikkialta; kaikin puolin

vsitate kuten tavallista

valde kovasti, sangen, suuresti

vix vaivoin, hädin tuskin

Itse paheksun sitä, että latinvlossa "kyllä" on si, kun sanalla on sitten toinenkin merkitys. Itse vedin tässä klassisemmaksi.

Prepositiot

a luo, kohti, päin; [ajasta:] asti, saakka

ab luota, -lta, -sta, lähtien; tekijäagentti

ad lähellä, vieressä, luona, kohdalla, kohdassa, -lla, -llä

ante edessä, edellä; ennen, aiemmin, etukäteen

apvd luona, lähellä; varrella, vieressä; parissa, keskuudessa

circvm ympärillä, ympäri; tienoilla, luona; noin, suunnilleen

cis tällä puolella

clam huomaamatta, salaa

contra vastapäätä, toisella puolella; sitä vastoin, päinvastoin; vastaan, vasten, vastoin

coram edessä, julkisesti, läsnä; läsnäollessa

cvm kanssa, mukana

de koskien, -sta; -lta, -sta, -ltä, -stä

desvper ylhäältäpäin

dvrante aikana, kuluessa

erga kohtaan, suhteen, vastaan

ex -sta, -stä, ulos, pois

gratia ansiosta, kiitos kuuluu

in sisällä, sisässä

infra alapuolella, alla

inter välillä, välissä

intra sisällä

ob, propter vuoksi, takia, johdosta, tähden

palam ääneen, julkisesti

penes hallussa, käsissä, luona

per halki, läpi, kautta

pone takana, takaa

post takana; jälkeen, jäljessä

praeterea sitä paitsi, lisäksi, edelleen

pro puolesta, hyväksi, varten; tehdäkseen

prope lähellä; lähes, miltei, melkein

cvoad niin kauas kuin, mikäli, niin kauan kuin, kunnes

secvndvm myöten, pitkin; mukaan, mukaisesti

sine ilman, vailla

svb alla, alapuolella

svper ylhäällä, päällä

svpra yläpuolella

svr pinnalla, päällä, -lla, -llä

svrsvm ylös, ylöspäin

tenvs asti, saakka

trans toisella puolella, jonkin takana

vltra tuolla puolella

versvs kohti, päin

vice sijaan, sijasta

Konjunktiot

avt tai; vai

avt... avt, vel... vel, sive.,. sive joko... tai

dvmodo kunhan vain

ergo siis, niinpä, sentähden

et ja, sekä

etiam myös

etsi joskin, vaikka

igitvr siis, niinpä

nam sillä, näet, nimittäin

ne ettei, jottei

nec... nec ei... eikä

nisi jollei, ellei

propterea cvod sen tähden että

cvam kuin

cvia koska

cvod sikäli kuin, minkä tähden; koska, sen tähden että, se että

sed mutta; vaan

si jos

sive... sive, avt... avt, vel... vel joko... tai

tam niin, yhtä

tamen kuitenkin, kuitenkaan, joka tapauksessa, silti; yhtä kaikki

vt kuten

vt jotta

vtrvm -ko, -kö

vel eli, tai

vel... vel, avt... avt, sive... sive joko... tai

Lopuksi

Haluaisin lopuksi todeta lyhyeksi, mitkä kolme tai kaksi asiaa ovat mielestäni tärkeimmät omat kontribuutioni osana Houghtonin-Bartlettin-Kärnän jatkumoa.

Olen keksinyt adjektiivien ja nk. substantiivien yhteissuvun yhteisen päätteen, joka on-e.
Kuinka nominit taipuvat luvussa ja sijassa.
Verbioppi

Kieleni verbioppi on eräänlainen sekasotku, mutta ainakin se on omani ja sanoisin sitä itse jopa älykkääksi.

Ja loppujen lopiksi, olen melko pitkälle onnistunut uudelleenkirjoittamaan Bartlettin version eli latinvlon.

Ja ihan lopuksi:

Blogini eli mee diarie binarie cvasilatinv

libre fasces

Blogin nimi on itse keksimäni sanaleikki. Oli ihan sisäinen pakko nimetä se siten. No hyvä on, minä kerron sitten. Kaupallisen ja ruman sosiaalisen median yhteisöpalvelun Facebookin nimi ja muinaisroomalainen toimeenpanovallan tunnus fasces, joka sana tarkoittaa vitsakimppua, liittyvät molemmat siihen.

Länsi-Rooman valtakunnan vuonna 476 jKr. tapahtuneen tuhoutumisen jälkeen Länsi-Euroopassa tunnus saattoi joissakin tapauksissa toimia tasavallan symbolina. Näin oli aina 1920-luvulle jKr. saakka.

Seuraavan linkin takana vielä itse-esittelyni latiniten kielellä:

cvrtv de me

Olen julkaissut tämän sivun alun perin päivien 19.-20. helmikuuta välisenä yönä vuonna 2025.
Viimeisen jossain määrin merkittävän muutoksen latiniten kielioppiin olen julkaissut 1.2.2026.
22.4.2026 olen vaihtanut kielen nimen viimeisimmän kerran.

Page updated

Google Sites

Report abuse