Embedded Files
Esipuhe
Esipuhe
Kansainvälisissä apukielissä on kyse siitä ajatuksesta, että tulisi olla olemassa kieli, jota erikieliset ihmiset voisivat käyttää keskenään kansainvälisen yhteydenpidon kielenä ja joka ei olisi kenenkään ainakaan ainoa äidinkieli. Jälkimmäinen vaatimus tulee siitä, että halutaan ihmisten voivan olla kielellisesti tasa-arvoisessa asemassa keskenään riippumatta heidän äidinkielestään. Yleensä pidetään selviönä, että tällaisen kielen tulisi olla myös suhteellisen helppo oppia.
Yhtenä kauniina päivänä eli vuonna 2024 maalis-huhtikuun vaihteen tienoilla olin World Wide Webissä selaillut suuria kansainvälisiksi apukieliksi kehitettyjen kielten arkistoja, jos saa sanoa näin runollisesti.
Selaillessani törmäsin Paul O. Bartlettin vuonna 2018 nettisivuillaan julkaisemaan kieleen nimeltä latinvlo. Nimi lausutaan "latinulo". Tämän sivun perusteella Bartlett oli aloittanut työnsä kielen kehittäjänä jo vuonna 2001.
Latinvlo perustuu pitkälle Stephen Chase Houghtonin kehittämään ja vuonna 1907 julkaisemaan kieleen nimeltä The Master Language. Sen oli ollut tarkoitus olla ikään kuin helpompi versio latinasta.
Bartlett puolestaan on muokannut kielensä hieman edeltäjäänsä enemmän latinaa muistuttavaksi, mutta ei silti vaikeammaksi. Hän on myös järkeistänyt kieltä.
Kielen sanat ovat erittäin pitkälle peräisin latinasta ja joskus harvemmin myös latinisoidusta kreikasta.
Kielen nimessä latinvlo on latinan -ul-pääte, joka merkitsee samaa kuin suomen kielen -nen. Eli kyseessä on pääte, joka pienentää tai tekee pääsanasta diminutiivisen. Eli latinvlo on suomeksi yksinkertaisesti "pikkulatina". Harvinaisen hyvä nimi latinapohjaiselle keinokielelle mielestäni.
Minusta on ollut hienoa, että on osattu keksiä sellainen piirre kieleen, että verbien muodot perustuvat latinan verbien supiinimuotoon. Olin itsekin hyvin monta vuotta sitten miettinyt osittain samanlaista ratkaisua, vaikkakaan en ollut toteuttanut piirrettä missään kohdassa omaa kieliprojektiani – josta lisää myöhemmin tällä sivulla – aikaisemmin, ja myöhemmin sitten olin kuitenkin törmännyt tuolloin jo lähes satavuotiaaseen germaaniseen novialin kieleen, jossa latinan ja romaanisten kielten verbeihin perustuvat verbit tavallaan perustuivat siihen myös. (Novialissa taas sitten kuitenkaan germaanisten kielten verbeihin perustuvat verbit eivät perustuneet samaan.)
Minusta on myös erittäin viehättävää se, että latinvlossa ei ole yhtä yksinkertaista ja jäykkää sanaluokkien päätteiden järjestelmää kuin esperantossa mutta silti kuitenkin varsin yksinkertainen järjestelmä:
-a on latinvlossa verbin infinitiivin, indikatiivin ja imperatiivin sekä myös feminiinin pääte. -o on substantiivien yleispääte, eräissä substantiiveissa ja pronomineissa maskuliinin pääte, gerundin pääte sekä substantivoitujen verbien pääte. -e taas on imperfektin sekä supiinin pääte ja vielä myöskin sukupuolisesti neutraali pääte sukupuolista olentoa merkitseville sanoille. -i on adjektiivien pääte, partisiipin preesensin pääte ja lisäksi vielä substantiivin tai pronominin päätevokaalin jälkeen genetiivin pääte.
Minusta myös tämä on melko nerokasta.
latinvlossa on vain kaksi sijamuotoa, eli nominatiivi ja genetiivi, kun taas alkuperäisessä latinassa niitä on viisi: nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, datiivi ja ablatiivi. Melko lailla tästä seikasta johtuu se, että Bartlettin kieltä käyttääkseen on oikeastaan hyvä osata jonkin verran tai enemmänkin klassista latinaa, jotta osaa vetää oikeita johtopäätöksiä siitä, miten johtaa kieleen sanoja latinasta. Kun mies ei ole halunnut tehdä minkäänlaista sanastoa kielelleen sillä perusteella, että latinan sanakirjastahan asia aina selviää. Oppiakseen uuden kielen siis tulee osata toista kieltä. Tällainen vaatii ihmiseltä kuin ihmiseltä joka tapauksessa ylimääräistä vaivannäköä.
Vuoden 2007 alussa olin aloittanut projektini, jossa alun perin tarkoituksenani oli ollut itse kehittää latinaan perustuva kansainvälinen apukieli. Projektini muodostui lopulta monipolviseksi. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, etten alun perin ollut sitten onnistunut latinaan perustuvan kielen rakentamisessa omin päin. Ja toiseksi sitä, että tutustuin 18 vuoden aikana käsittämättömän moneen kansainväliseksi apukieleksi kehitettyyn kieleen vähintäänkin pintapuolisesti ja välillä jopa oikein syvällisesti. Tutustumisen syvyys riippui jossain määrin tai melko pitkällekin lähdemateriaalin laajuudesta.
Mutta vuoden 2025 alussa, kun olin saanut pääni tietyssä mielessä järjestykseen, sain inspiraation. Päätin kirjoittaa nettisivujeni yhteyteen sivun, jolla vihdoinkin esittelen oman kansainvälisen latinaan perustuvan apukieleni. Ilman latinvloon tutustumistani ei kieltäni nimeltä pseudolatina olisi kuitenkaan koskaan syntynyt. Olen saanut latinvlosta erittäin arvokkaita vaikutteita ja virikkeitä. Vaikka toki kieleni lopulliseen muotoon ovat vaikuttaneet myös kaikki muukin, mitä latinasta ja kansainvälisiksi apukieliksi kehitetyistä kielistä olen oppinut vuosien varrella. Ja tässä yhteydessä täytyy minun erityisesti mainita Lingua Franca Nova.
"Uusi latina" oli projektini aloitusvuotena 2007 toiminut sen työnimenä.
Uuden kieleni nimi on nyt sitten kuitenkin psevdolatine, suomeksi pseudolatina, sillä kieli mimikoi latinaa ja sitä paitsi sen sanasto on pikemminkin peräisin kansanlatinasta ("vulgaarilatina") kuin "klassisesta latinasta". Nimi voi kuulostaa pejoratiiviselta, mutta annan sen olla tuollainen.
Ja luonnollisesti kieleni on yksinkertaisempi oppia kieliopiltaan kuin klassinen latina. Ja siinä on vähemmän perussanoja, joten se on sikälikin nopeampi oppia.
Klassiseksi latinaksi nimitetty latinan muoto perustuu Rooman yläluokan vuosina 75–14 jKr. käyttämään huoliteltuun ja tyyliteltyyn kielimuotoon, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Tätä kautta myöskin nimitetään latinan kielen kultakaudeksi, jona vaikuttivat monet merkittävät roomalaiset kirjailijat ja runoilijat. Aika sijoittuu tasavallan ajan loppuaikaan ja keisariajan alkuun.
"Vulgaarilatinaksi" on tavattu nimittää sellaisia latinan kielen muotoja, joita tavallinen kansa oli Rooman valtakunnassa puhunut. Latinan adjektiivi "vulgaris" tarkoittaa suomeksi arkista, tavanomaista, yleistä tai rahvaanomaista. Adjektiivin kantasanana on vulgus, joka taas merkitsee kansaa, kansanjoukkoa, väkeä tai rahvasta (tai miehistöä).
Romaaniset kielet ovat kehittyneet nimenomaan tavallisen kansan puhumista latinan muodoista.
Voin tässä vielä paljastaa sen, että olin lopulta päätynyt itse siihen, että minun kielessäni pääsääntöisesti ei käytetä latinan (tai vastaavan kielen) verbin supiinimuotoa verbin vartalon perustana. Jouduin kyllä sitten kehittämään oman systeemin asian vuoksi.
Ja olen siitä itse asiassa varsin ylpeä, vaikka joistakin rakentamani verbioppi voi näyttää hullulta, epäkauniilta tai jopa perverssiltä.
Kieltäni voisi periaatteessa kuvailla jonkinlaiseksi yksinkertaistetuksi versioksi romaanisten kielimuotojen ja klassisen latinan välimuodosta.
Tässä yhteydessä voi mainita senkin, että klassisessa latinassa on viisi sijamuotoa, kun taas sen tytärkielissä romaanisissa kielissä on vain yksi nominien sijamuoto. Pseudolatinassani taas sijamuotoja on kaksi: nominatiivi ja genetiivi.
Seuraavassa käytän kielestäni edelleen suomenkielistä nimitystä pseudolatina.
Minulta joka tapauksessa erittäin suuret kiitokset sekä Bartlettille että hänen edeltäjälleen kielessä Houghtonille.
Jatkumo jatkuu.
Ja vielä erityiskiitos kuuluu psykologian professorille K. George Boeree, joka oli julkaissut kehittämänsä kielen, romaanisiin | kreolikieliin perustuvan Lingua Franca Novan internetissä vuonna 1998. Paitsi että käytän LFN:n sanastoa hyväkseni omassa kielessäni, niin kieleni kielioppi on myöskin saanut siitä jonkin verran vaikutteita.
...
Tässä sitten se olisi... oma kieleni:
pseudolatinan kielioppi
pseudolatinan kielioppi
Ääntäminen, oikeinkirjoitus ja pilkutus
Ääntäminen, oikeinkirjoitus ja pilkutus
Alempana käytän kielestäni sen suomenkielistä nimeä pseudolatina.
Kirjaimet ovat pseudolatinassa samat kaksikymmentäyksi kuin latinvlossa. Ne ovat:
a, b, c, d, e, f, g, h, i, l, m, n, o, p, q, r, s, t, v, x ja z
Myös kielelle vieraita kirjaimia kuten J, K, U , W, Ä ja Ö voidaan käyttää, kun tarve vaatii.
Kielessä on kaksikymmentäkuusi perusäännettä (mukaan lukien diftongit ae, av ja oe). Kirjaimilla i ja v on kaksi äänneasua, vokaali- ja konsonanttiasu, ja niiden ääntäminen riippuu siitä, missä kohtaa sanaa ne ovat.
Kaikki kielen kirjaimet äännetään klassisen latinan tapaan eli siihen tapaan, millä lailla Rooman valtakunnan kirjallisesti kouliintunut väestönosa oli käyttänyt kieltänsä noin vuodesta 75 eKr. vuoteen 14 jKr.
c lausutaan siis aina kuten suomen K.
i vastaa suomen kirjaimia I ja J, ja v vastaa joko suomen vokaalia U tai on äänneasultaan jotain suomen kirjaimien U ja V väliltä (kuten W lausutaan englannin sanassa "wet"). v:n saa kuitenkin halutessaan lausua kuten suomen kielen V lausutaan.
qv lausutaan näin: suomen K ja äänne, joka on jotain suomen V:n ja U:n väliltä (eli lausutaan kuten englannin W).
z lausutaan kuten TS.
Kielessä ei ole erityistä sanapainoa, mutta monitavuisissa sanoissa voi käyttää kevyttä painoa viimeistä edelliselle tavulle.
Oikeinkirjoitus on klassiseen latinaan verrattuna varsin foneettista, vaikkakaan ei täydellisessä määrin. i ja v ovat ennen vokaalia konsonantteja, muutoin vokaaleja.
Toisin kuin on laita latinvlossa, niin minusta ainakin ihmisten ja lemmikkieläinten nimet tulee voida kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Oikeastaan minulle kävisi myös sellainen, että maiden, osavaltioiden, provinssien, maakuntien ja paikkakuntien nimet kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella.
Virkkeen ensimmäisen sanan ensimmäistä kirjainta ei kuitenkaan pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella, mikäli kyseessä ei ole em. kaltainen nimi.
Hyväksyisin latinvlon käytäntöön oikeinkirjoituksen suhteen kuitenkin senkin poikkeuksen, että lyhenteet saa kirjoittaa aina isoilla kirjaimilla.
Pseudolatinassa käytetään myöskin tavallisia moderneja välimerkkejä, toisin kuin on laita latinvlossa. Eivät muinaiset roomalaiset asiasta kykene enää loukkaantumaan.
Mutta kannatan joka tapauksessa sitä, että virkkeitä ei aloiteta isolla alkukirjaimella.
Ja jatketaan:
Kreikan kielestä johdetuissa sanoissa ch korvataan c-kirjaimella, ph f-kirjaimella, th t-kirjaimella ja y i-kirjaimella.
Esimerkkejä: ece (sanasta echo), kaiku; filosofie (sanasta philosophia); trone (sanasta thronus), valtaistuin; tipe (sanasta typus), tyyppi.
Tällaista oikeinkirjoituksen uudistusta olen kyllä muutenkin kannattanut latinaan.
Niissä latinan johdoksissa, joissa on kaksoiskonsonantti, toinen niistä jätetään pois.
Esimerkkejä: posesione (sanasta possessio), hallussapito; apelire (sanasta appellare), kutsua nimeltä.
Etymologiaa eli sananselitysoppia
Etymologiaa eli sananselitysoppia
Sanaluokkia ovat substantiivit, pronominit, adjektiivit, adverbit, prepositiot ja konjunktiot. Voi käyttää myös latinan interjektioita, vaikka niitä ei tällä sivulla listata. Sanojen johtamisessa vokaalien lukumäärä alkuperäisessä latinassa jätetään huomiotta.
Substantiivit, adjektiivit ja verbit minun on varsin pitkälle tarkoitus johtaa Lingua Franca Novan sanoista. Yritän kuitenkin rakentaa sanat mahdollisimman latinamaisiksi. Sanoja rakentaessani saatan kuitenkin lainata aineistoa myös esim. italian kielestä.
Periaatteessa melko haastava periaate käyttää olisi se, että ottaisi yhden suuren osan sanoista klassisesta latinasta ja toisen suuren osan taas LFN:stä, ja tämä johtuu siitä, että vaikka sanat aina välillä ovat samoja, niin ne voivat tarkoittaa jossain määrin tai kokonaan eri asioita. Vähän sama asia kuin on asian laita suomen ja viron kielien kohdalla.
Nk. kieliopillinen sanasto on asia erikseen sikäli, että sen on tarkoitus olla mahdollisimman pitkälle klassisesta latinasta lainattua.
Substantiivit, adjektiivit, verbit ja adjektiiveista tai partisiipeistä johdetut adverbit muodostuvat kahdesta osasta, sanavartalosta ja päätteestä, ja niillä on kaikilla osillaan ja muodoillaan säännölliset päätteet.
-e on adjektiivien sekä nk. substantiivien yhteissuvun (neutrinen) pääte, toisin kuin on laita latinvlossa.
Nominien perusmuoto johdetaan latinan – tai jonkin riittävän yhteensopivan kielen – sanan taivutusvartalosta. (Lingua Franca Novan sanaston ollessa kyseessä täytyy yleensä erityisesti muuntaa sana "latinamaiseksi".). Joitakin substantiiveja seuraavassa näytteeksi:
bellvs -> bele (sota)
mvndvs -> mvnde (maailma)
pagvs -> page (kylä)
cvprvm -> cvpre (kupari)
liber -> libre (kirja)
bacvlvm -> bacvle (sauva, keppi)
vitivm -> vitie (pahe)
ager -> agre (pelto, maa, maaperä)
acetvm -> acete (etikka)
aer -> aere (ilma)
poeta -> poete tai poeto tai poeta (runoilija)
cirrhosis -> cirhose (kovettuma)
thesis -> tese (väite, teesi)
nomen -> nomine (nimi)
homo -> homine (ihminen)
ars -> arte (taito; taide)
lex -> lege (laki)
pax -> pace (rauha)
nox -> nocte (yö)
pvlex -> pvlice (kirppu)
rex -> rego (kuningas)
regina -> rega (kuningatar)
princeps -> principo [katso suomennosselitys alta]
principissa -> principa [katso suomennosselitys alta]
Hieman selitystä tähän:
Kuningasta tarkoittavan latinan sanan rex taivutusvartalo on reg-, ja siitä muodostetaan pseudolatinaan mies- ja naispuolista versiota tarkoittavat sanat -o- ja -a-päätteillä.
princeps-sanan suomennos taas kuuluu tähän tapaan: ensimmäinen; etevin, arvokkain; päällikkö, johtaja; ruhtinaan tms. jälkeläinen.
Rooman valtakunnan ensimmäinen keisari Octavianus/Augustus (63 eKr. - 14 jKr., virassa eli käytännössä yksinvaltiaana 27 eKr. - 14 jKr.) käytti itsestään nimitystä princeps hänen halutessaan esittää, että hän oli vain yksi (valtakunnan hallinnon keskuselimen) senaatin jäsenistä, vaikkakin muita arvovaltaisempi sellainen.
Sanalla on tarkoitettu myös prinssiä ja muodossa principissa prinsessaa, ja nykyään lukuisissa kielissä näitä tarkoittavat sanat ovatkin latinaperäisiä.
Ja tässä taas joitakin esimerkkiadjektiiveja:
fuscvs -> fvsce (tumma)
hvmanvs -> hvmane (inhimillinen)
parvvs -> parve (pieni)
pvlcher -> pvlcre (kaunis, korea, ihana)
internvs -> interne (sisäinen, sisällä oleva)
velox -> veloce (nopea)
vetvs -> vetere (vanha)
Latinan adjektiivit muunnetaan yhdeksi sukupuolisesti neutraaliksi adjektiiviksi.
Esim.:
magnvs, magna, magnvm
-> magne (suuri, suurenmoinen)
caldvs, calida, calidvm
-> calide (lämmin)
absvrdvs, absvrda, absvrdvm
-> absvrde (järjenvastainen)
senex
-> sene (iäkäs)
minvscvlvs, minvscvla, minvscvlvm
-> minvscvle (pienehkö)
liber, libera, liberum
-> libere (vapaa)
Substantiivit ja pronominit voivat päättyä myös kirjaimiin -o ja -a, mutta näin tapahtuu lähinnä vain silloin, kun sana tarkoittaa joko mies- tai urospuolista taikka nais- tai naaraspuolista olentoa.
Voidaan sanoa, että -o- ja -a-päätteet substantiiveilla ja pronomineilla ovat ikään kuin luonnollisen suvun merkkejä, vaikka kieliopillista sukua ei sinänsä pseudolatinassa olekaan.
Esim.:
homine (ihminen)
homino (miespuolinen ihminen)
homina (naispuolinen ihminen)
cane (koira)
cano (uroskoira)
cana (naaraskoira eli narttu)
medicvs, medica (mies- tai naispuolinen lääkäri)
-> medice, medica, medico
Kun substantiivista tehdään adjektiivi, se saa päätteen -ice:
finnia
->
finie -> finice (Suomi; suomalainen, suomenkielinen)
Se voi saada tällöin myöskin päätteen -al-:
infernum (helvetti)
->
inferne -> infernale (helvetti; helvetillinen)
Prepositiot, konjunktiot ja adjektiiveista johtamattomat adverbit tai partisiipit omaksutaan latinasta ilman muita muutoksia kuin oikeinkirjoitukseen liittyvät.
...
Etymologiaa lisää myöhemmissä osioissa Lisää etymologiaa eli sananselitysoppia sekä Verbioppi.
Yksikkö, monikko ja sijamuodot
Yksikkö, monikko ja sijamuodot
Pseudolatinassa substantiiveilla on yksiköllinen ja monikollinen muoto, ja kielen ainoat sijamuodot ovat nominatiivi ja genetiivi latinan viiden sijamuodon, jotka ovat nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, datiivi ja ablatiivi, sijaan.
Seuraavassa kätevä tasaleveyksisellä kirjasimella toteuttamani taulukko, josta näkee hyvin substantiivien päätteet luvussa ja sijassa. Täytyy mainita, että substantiivien päätteet ovat hiukan monimutkaisempi asia pseudolatinassa kuin latinvlossa, mutta toisaalta ne ovat myös jonkin verran lähempänä klassisen latinan päätteistöä:
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi mvnde mvndes
genetiivi mvndis mvndervm
nominatiivi persone persones
genetiivi personis personervm
nominatiivi viro viri
genetiivi viri virorvm
nominatiivi femina feminai
genetiivi feminai feminarvm
nominatiivi poete poetes
genetiivi poetis poetervm
nominatiivi poeto poeti
genetiivi poeti poetorvm
nominatiivi poeta poetai
genetiivi poetai poetarvm
Huomaa, että nominatiivin monikossa ja genetiivin yksikössä niin -o- kuin -a-päätteiset substantiivit ovat samanmuotoisia päätteiltään: -i; -ai.
Mutta ei anneta tämän häiritä, ja se on oikeastaan myös ihan klassisen latinan mukaista.
Tärkeää on huomata myös se, että toisin kuin on laita latinvlossa, niin adjektiivimääritteet seuraavat pääsanansa lukua ja sijaa.
Ensimmäiset esimerkit:
alies paginaries (muut sivustot)
lvpes cvrsantes (juoksevat sudet)
pvlcres homines (kauniit ihmiset)
Silloin, kun adjektiivi on substantiivinen eli sitä käytetään kuin se olisi substantiivi, taulukon päätteet pätevät myös adjektiiveihin. Esim.:
parves vasa ilvc. (Pienet menevät sinne.)
me visa canae. fvscae es ad sinistre et albidae hic.
(= Näen narttukoiria. Tummat (nartut) ovat vasemmalla ja vaaleat tässä.)
Tässä vielä joitakin esimerkkejä yksikön ja monikon ja sijamuotojen käytöstä:
"papa" eclesiis catolicis devena apelite "serve servervm dei"
(=katolisen kirkon "paavia" kutsutaan "jumalan orjien orjaksi" (tai "jumalan palvelijain palvelijaksi" toisen tulkinnan mukaan))
matra omnervm belervm
(=kaikkien sotien äiti)
Repetivs es patro stvdiorvm
(=Repetius on opintojen isä)
("Repetius" on antamani kutsumanimi eräälle tuntemalleni viisaalle vanhukselle)
iste ose es ose canis
(=tämä luu on koiran luu)
lvdo es laboro pverorvm parvorvm
(=leikki on pikkupoikien työtä)
Huomaa, että viimeisessä esimerkissä taivutettu adjektiivi on saanut maskuliinin päätteen. Tyylin vuoksi voi siis halutessaan laittaa adjektiivin seuraamaan pääsanansa sukua, mutta se ei ole pakollista. Yhtä hyvin tuossa olisi voitu sanoa myös:
lvdo es laboro pverorvm parvervm
Ja:
pvela parva = pvela parve
(=pikkutyttö)
Mutta ainakin omasta mielestäni seuraavanlaisissa tapauksissa syntyy jonkin verran ruma vaikutelma, mikäli ei käytä samaa loppukirjainta määritteessä kuin pääsanassa:
pvelai parves
pveri parves
Kyseessä on toki vain tyylikysymys. Silti sanoisin, että kaksi edellä olevaa ilmaisua olisi parempi ja tyylikkäämpää kirjoittaa ja lausua seuraavalla tavalla:
pvelai parvai
pveri parvi
Lisää etymologiaa eli sananselitysoppia
Lisää etymologiaa eli sananselitysoppia
Johdetut adverbit päättyvät kirjaimeen -v:
infernalv (helvetillisesti)
pulcrv (kauniisti)
Sanoja voi myös yhdistää tai rakentaa latinan pohjalta mukaillen romaanisten kielten käytäntöjä. Esim.:
civilisire, civilisitione, sivistää, sivilisaatio; supersensitive, yliherkkä; neamite, rakkaudeton, se jota ei rakasteta; nonamante, rakastamaton, rakkaudeton; disincorporire, erottaa; malcontente, tyytymätön; disorganisire, saattaa epäjärjestykseen.
Itse yritän kuitenkin käyttää mahdollisimman suuressa määrin kansainväliseksi apukieleksi kehitettyä Lingua Franca Novaa sanaston lähteenä pseudolatinaan, koska tiedän kieleen muodostetun runsaasti nykyelämän vaatimia sanoja. Ja itsehän olen tekaissut näille nettisivuilleni 10.000 sanan LFN-suomi-sanaston. LFN:ssä (tai "elefenissä") vain sanojen oikeinkirjoitus on keskimäärin varsin epälatinamaista. Mutta niiltä osin kuin on mahdollista käyttää tai muuntaa niitä latinamaisiksi, niin aion niitä käyttää. Tosin tämä tuo pseudolatinaan "vulgaarilatinaa", eli aikoinaan Rooman valtakunnassa tavallisen kansan puhuman latinan elementtejä, mutta minusta se ei ole mikään ongelma.
Jos saan sanoa sivuhuomautuksena, niin Spartacuksen orjakapinallisarmeijakin käytti vuosina 73–71 eKr. komentokielenään "huonosti puhuttua latinaa". Haluaisin myöskin itse päästä pyyhkimään virneen Marcus Liciniuksen (115/114 – 53 eKr.) naamalta. Tämä kaikin puolin suuri herra oli se, joka lopulta onnistui kukistamaan kolmannen ja vaarallisimman Roomaa uhanneista orjakapinoista.
Ja sitä paitsi oma klassisen latinan sanavarastoni on melko pieni, enkä jaksa opetella kieltä kokonaisuudessaan vain johtaakseni pseudolatinaan sanoja. Sanaston johtamista klassisesta latinasta voi muuten myös se vaikeuttaa, että pseudolatinassa on kolme sijamuotoa vähemmän kuin siinä.
En aio enkä halua itkeä ja kiristellä hampaitani.
Myös interlinguan kieltä, jonka sanasto on tavallaan latinapohjaista, voi periaatteessa käyttää hyväkseen sanojen muodostamisessa. Interlinguaa joka tapauksessa kirjoitetaan hyvin latinamaisesti, ja sen sanasto perustuu eurooppalaisten kielten yhteisten latinaan perustuvien sanojen mahdollisimman alkuperäiseen kirjoitusmuotoon klassisessa latinassa, tai sanotaan nyt: myös kansan puhumassa latinassa. Klassiseksi latinaksi nimitetään sitä latinan muotoa, jota Rooman valtakunnassa oli käyttänyt kirjallisesti kouliintunut (ylä)luokka. Se oli tarkasti normitettua ja jossain määrin jäykkää kieltä. Latinan tytärkielten eli romaanisten kielten sanasto taas perustuu pitkälle tavallisen kansan Rooman valtakunnassa puhumiin latinan kielen muotoihin.
Interlinguan huono puoli on se, että kielelle ei näytä olevan olemassa perusteellisen hyviä sanastoja, jotka sisältäisivät myös moderneja sanoja.
"Metsä" on elefeniksi foresta, mutta klassiseksi latinaksi silva.
"Hevonen" on elefeniksi cavalo, mutta klassiseksi latinaksi eqvvs. Klassisessa latinassa caballvs tarkoittaa kaakkia tai konia, eli "huonoa hevosta", mutta koska romaanisten kielten sanasto perustuu tavallisen kansan puhumaan latinaan, niin siksi niiden hevosta tarkoittava sana perustuu kansanlatinan substantiiviin caballvs eikä "korkean" latinan versioon sanasta.
(Ranskan kielessä, vaikka sekin on periaatteessa ja oikeastikin romaaninen kieli, moni asia on toisin. Ranskaksi "hevonen" on cheval, ja vaikka sitä on vaikea uskoa, niin sekin perustuu kansanlatinan sanaan caballvs.)
Näin pseudolatinassa voidaan käyttää sanoja foreste ja cabale. Toisaalta myös "silva" olisi käyttökelpoinen sana, sillä se kuuluu ainakin kolmen suuren romaanisen kielen sanastoon: italian, espanjan ja portugalin. Niissä kaikissa se on muodossa selva.
Joten metsä voisi olla pseudolatinassakin silve.
Elefeniksi "koira" on can, ja minusta on erittäin mukavaa, että klassisessa latinassa koira on sama sana: canis.
Eli pseudolatinaksi koira on cane. Niin se muuten on italian kielessäkin. (Espanjaksi taas koira olisi perro.)
Jos klassisessa latinassa on sama sana kuin elefenissä mutta ne on kirjoitettu lievästi eri lailla, niin on suosittava klassisen latinan muotoa. Esim.:
"Lyhyt" on klassiseksi latinaksi cvrtvs ja elefeniksi corta. Täten pseudolatinaan tulee sanan muodoksi cvrte.
Jatketaan harjoitusta:
Kreikasta johdetut sanat muodostetaan lisäämällä kreikan kielen sanavartaloihin pseudolatinan päätteitä.
Esimerkkejä: fenomene, fenomenes, ilmiö, ilmiöt; hipotese, hypoteesi; analise, analyysi; antitese, antiteesi; fotografe, fotografire, valokuva, ottaa valokuvia (substantiivi ja verbi).
pseudolatinassa ei ole olemassa substantiivien sukuja tai vastaavaa sanojen luokittelua, mutta kuten sanottu jo aikaisemmin, niin mies- tai urospuoliseen olentoon viittaavat sanat voivat saada mies- tai urossukupuolta merkitsevän päätteen -o, ja samoin nais- tai naaraspuoliseen olentoon viittaavat sanat voivat saada nais- tai naarassukupuolta merkitsevän päätteen -a. Ja todennäköisesti saavatkin.
pseudolatinan nomineissa, tämä pätee erityisen paljon adjektiiveihin, voi käyttää etuliitettä ne- latinan etuliitteen in- sijaan merkitsemään suoraa vastakohtaa:
nefortunose (epäonninen)
nerigide (epäjäykkä)
nelegale (laiton)
neresistabile (vastustamaton)
nevicite, nevicabile (voittamaton)
neposibile (mahdoton)
nespose, nesposificitee, nemaritee
(=vanhapiika, vanhapoika, toistaiseksi naimaton henkilö)
nenaute (maakrapu)
Samoin pseudolatinan nomineissa voi käyttää etuliitettä non- merkitsemään samaa kuin suomen ei-etuliite:
nonpersonale (persoonaton, ei-henkilökohtainen)
nonmatante (ei-kuolettava)
noncive (ei-kansalainen)
nonmaterial (ei-aineellinen)
nonofensante (hyvää tarkoittava, ei-loukkaava)
Lauseoppi
Lauseoppi
Sanajärjestys väitelauseissa on melko lailla seuraavanlainen:
subjekti – verbi – objekti
Substantiivin adjektiivimääritteet voivat sijaita niin ennen pääsanaansa kuin sen jälkeen.
Substantiivin substantiivimääritteet tapaavat sijaita pääsanansa jälkeen.
Esim.:
cvrte persone contente bonv visa vaste agre necredabile per fenestre
(= lyhyt tyytyväinen henkilö hyvin näkee laajan uskomattoman pellon ikkunan kautta)
On tietenkin aina puhujan velvollisuus tuottaa sellaista kieltä, jolla vältetään sanotun monitulkintaisuus.
Romaanisten kielten tapaan pseudolatinassa voidaan muodostaa yhdyssanoja liittämällä verbin preesensmuoto substantiiviin. Esim.:
portire + pecunie (kantaa + raha)
-> portatapecunie (lompakko)
iacire + lapide (heittää + kivi)
-> iacalapide (katapultti)
Lisäksi joissakin harvoissa tapauksissa voidaan muodostaa sellaisia yhdyssanoja, joissa pääsanan määrite sijaitsee ensimmäisenä. Esimerkeiksi otan käsitteitä politiikan maailmasta:
liberalisme nationaliste
(=kansallisliberalismi)
->
nationale-liberaliste
(=kansallisliberaali)
democratisme sociale
(=sosiaalidemokratia)
->
sociale-democrate
(=sosialidemokraatti)
Pseudolatinassa on kaksi sanaa, jotka molemmat merkitsevät "ei".
Kieltosanaa non käytetään erillään verbistä. Esim.:
non! (Ei!)
Kieltosanaa no taas käytetään verbin yhteydessä. Esim.:
me no vasabi.
(=En mene tulevaisuudessa. / En tule menemään. / En ole menevä.)
hodie ile no es hic. (Tänään hän ei ole täällä.)
non! ile no es hic hodie.
(=Ei! Hän ei ole täällä tänään.)
non! ile es hic hodie.
(=Ei! Hän on täällä tänään.)
– es-qve tv vasa a dome? (Menetkö kotiin?)
– no. (En.)
Jos kysymyslause ei sisällä kysymyspronominia, käytetään partikkelia es-qve ilmaisemaan se, että on kyse kysymyksestä:
es-qve tv venta hvc? (tuletko tänne?)
es-qve vos ambula a Vantaa?
(=Kävelettekö Vantaalle?)
Voi myös käyttää latinan kysymyssanoja none (=nonne) ja nvm latinan tapaan. Ensimmäisellä aloitetaan sellainen kysymys, johon odotetaan vastausta "kyllä", ja toisella aloitetaan sellainen kysymys, johon odotetaan vastausta "ei", ja näissä tapauksissa käytetään väitelauseen sanajärjestystä.
Esim.:
none ile viro habita in iste dome?
(=Eikö tuo/se mies asukin tässä talossa?)
(Kyllä, hän asuu tässä talossa.)
nvm ea sensa sane?
(=Eikö hän (naispuolinen) tunne olevansa terve?)
(Ei, hän ei tunne olevansa terve.)
Seuraavanlaisessa rakenteessa ei ole tarpeen käyttää englannin kielessä käytetyn tapaista rakennetta "there is", ruotsin kielessä käytetyn tapaista rakennetta "det finns" tai lingua franca novan kielessä käytetyn tapaista rakennetta "on ave":
vbi es igne es calore
(= missä on tulta, on kuumuutta)
Samaten ei tarvitse käyttää muodollista subjektia:
visa vt (vaikuttaa siltä kuin)
mvltv plva (sataa paljon)
Substantiivit
Substantiivit
Latinan sijamuotojen, joita on viisi, korvikkeena käytetään pseudolatinassa sijainnin ilmaisun, päätteiden ja prepositioiden yhdistelmää. Nominien eli substantiivien ja adjektiivien nominatiivi- ja akkusatiivimuodot ovat samanmuotoisia ja yleensä ne tunnistetaan siitä, että sijaitsevatko ne ennen verbiä vaiko sen jälkeen.
Yksikössä sukupuolettomat ja sukupuolineutraalit elävää olentoa merkitsevät substantiivit päättyvät yleensä -e-kirjaimeen.
Mikäli sukupuolella on asian kannalta merkitystä, niin mies- tai urospuoliseen olentoon viittaavat substantiivit päättyvät -o-kirjaimeen ja nais- tai naaraspuoliseen viittaavat substantiivit päättyvät -a-kirjaimeen.
Pseudolatinan substantiivien vartalo perustuu melko lailla latinan (tai jonkin latinan kannalta läheisen kielen) substantiivien taivutusvartaloon.
Esim.:
harena -> harene (hiekka, hietikko; areena)
ingenivm -> ingenie (synnynnäinen lahjakkuus tai nerokkuus)
mvscvs -> mvsce (sammal)
menopavsa -> menopavse
separatio -> separitione (erottaminen; eristys)
mens -> mente (mieli)
homo -> homine (ihminen)
nomen -> nomine (nimi)
arbvs -> arbore ((elävä) puu)
species -> specie (laji, lajike)
ponto -> pontone (lossi, proomu)
Pääsanan adjektiiviset määreet saavat monikon päätteen, mikäli pääsana on monikossa:
parve carcere, grandes cancres
(= pieni vankila, suuret ravut)
Tässä voi sivumennen huomauttaa, että latinan kielessä sana "cancer" tuli merkitsemään myös syöpää, koska tämän katsottiin pitävän kiinni ihmisestä yhtä lujasti kuin ravun.
Substantiivit, jotka päättyvät latinassa -us:han mutta eivät kuitenkaan viittaa mies- tai urospuoliseen olentoon, saavat päätteekseen aina -e.
Esim.:
circvlvs -> circvle (ympyrä; piiri; kehä)
manvs -> mane (käsi)
rhythmvs -> ritme (rytmi)
mvscvs -> mvsce (sammal)
circvitvs -> circvite (piiri)
Substantiivit, jotka päättyvät latinassa -a:han mutta eivät kuitenkaan viittaa nais- tai naaraspuoliseen olentoon, samaten saavat päätteekseen aina -e.
Esim.:
poema -> poeme (runo)
navta -> navte (laiva)
Klassisen latinan taipumus sukupuolittaa kaikki asiat on minusta järjetön. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Ja mikä minä olen tuomitsemaan muita kulttuureita. Ja sitä paitsi muinaiset roomalaiset eivät enää ole elossa. (Siteeraan kissa Karvista: "Siinä dieetissä kävi kalpaten.")
Joskus voi käydä niin, että monet latinan nominit riippumatta sukupuolisuudesta, taivutuksesta tai lukumäärästä, muunnetaan samaksi pseudolatinan substantiiviksi tai adjektiiviksi. Kuten esim. nämä latinan sanat:
mala, malae (leukaluu, poski)
malvm, mali (omena)
malvm, mali (paha; huono)
malvs, mali (tanko, tolppa; omenapuu)
Tällaisissa tapauksissa tarvitaan mukaan jokin lisämääre, jolla varmistetaan ilmaisun ymmärtäminen oikein. Kuten tässä:
faciale male (poski)
frvctice male (omenapuu)
arborale male (omenapuu)
Tässä olisi vielä yksi esimerkki lisämääreiden tarpeesta:
mens -> mente (mieli)
mentvm -> mente (leuka)
Ja sitten on tällainenkin tapaus olemassa:
porta -> porte (ovi)
porto -> porte (satama)
Minä ehdotan seuraavanlaista vaikkakin typerähköä ratkaisua:
portule (ovi)
portulone (portti)
porte (satama)
Eräiden romaanisten kielten kotia ja taloa merkitsevää sanaa casa on vaikea ottaa käyttöön pseudolatinassa, koska se sekoittuu latinan sanasta casvs, tapaus, kanssa, kun se muunnetaan pseudolatinan kielelle.
casa -> case
casus -> case
Ja sitä paitsi pseudolatinassa ei käytetä määräistä artikkelia, joten kodin tai talon välillä ei myöskään voisi helposti tehdä eroa.
Kun kastiliankielinen (kastilia merkitsee espanjan kieltä) sanoo "talo", hän sanoo "una casa" tai "la casa" eli hän käyttää sanan yhteydessä joko epämääräistä tai määräistä artikkelia.
Jos hän taas sanoo "koti", hän käyttää samaa sanaa ilman artikkelia: "casa".
Ehdotankin, että pseudolatinassa käytetään rakennusta tarkoittavaa sanaa edificie merkitsemään taloa (klassisen latinan edificivm).
domvs taas on merkinnyt klassisessa latinassa (rikkaan miehen tai perheen) yksityistaloa, mutta minusta sana voitaisiin ottaa uusiokäyttöön merkitsemään kotia.
Kas näin:
me labora in edificie sed habita ad dome.
(=Työskentelen rakennuksessa mutta asun kotona.)
Ja vielä kerta kiellon päälle:
annvs -> ane (vuosi)
anvs -> ane (peräaukko)
Jos tarvitaan määritettä peräaukkoa merkitsevälle sanalle, niin minusta sellaisena voisi käyttää sanaa clvnervm (clvnis on latinaksi pakara ja clvnes takapuoli eli perse).
Tällöin peräaukko olisi pseudolatinan kielellä ane clunervm.
Toinen vaihtoehto lisämääreeksi olisi likaviemäriä tarkoittava sana cloaca, joka pseudolatinaksi olisi siis cloace:
ane cloace
Minusta peräaukosta kyllä voitaisiin yhtä hyvin käyttää nimitystä cloace clvnervm.
anvs tarkoittaa muuten latinan kielellä myöskin vanhaa naista eli akkaa.
Mutta tämä ei silti ole aito ongelma, koska pseudolatinassa sukupuoli voidaan ja pitää tässä merkitä -a-päätteellä:
anvs -> ana
Näiden esimerkkien lisäksi lienee näitä tapauksia yllättävän runsaasti.
Latinan substantiiveihin, erityisesti kolmannen deklinaation substantiiveihin, joilla on nominatiivissa yksikön päätteenä -io, lisätään taivutusvartalon (latina: petitio -> petition-) jälkeen -e, kuten seuraavassa:
petitione sanoista petitio tai petitionis (petitio = anomus)
Latinisoidut kreikan substantiivit ovat poikkeus tähän sääntöön.
Taivuttamattomissa oleviin pseudolatinan substantiiveiksi muunnettuihin latinan substantiiveihin päätteeksi tulee -e:
fase, oikeus; nefase, vääryys, pyhäinhäväistys; instare, kuva; nihile, ei mitään, ei mikään; manee, aamu
Latinan taivutettavissa olevista substantiiveista johdetut pseudolatinan substantiivit, jotka eivät pääty nominatiivin yksikössä -o:hon (poikkeuksena latinan -io-päätteiset sanat), muodostetaan lisäämällä -e, -o tai -a taivutusvartaloon.
Esim.: nomine, nimi; parte, osa; lingve, kieli; patro, isä; milite, sotilas; argumente, väittämä; parente, vanhempi; mendicante, mendicanto, mendicanta, kerjäläismunkki tai -nunna.
Päätteillä -itate, -ietate ja -itude muodostetaan abstrakteja adjektiiveista johdettuja substantiiveja, ja nämä päätteet vastaavat latinan päätteitä -itas ja -ietas sekä -itude:
Esim.: magne -> magnitude, suuri, suuruus; mvlte -> mvltitude, moni, paljous; pulcre -> pulcritude, kaunis, kauneus
Ja vielä yksi esimerkki:
socie (toveri)
-> societate (seura, liitto, yhdistys; yhteiskunta)
Minusta sanaa societate voitaisiin käyttää pelkästään koko yhteiskunnasta puhuttaessa.
Sana asociatione taas liittyy mielleyhtymiin.
Olen sitä mieltä, että latinan sanasta consociatio muodostettua sanaa consociatione voitaisiin käyttää tarkoittamaan liittoa, järjestöä, seuraa, yhdistystä.
Pseudolatinan substantiiveista muodostetuissa substantiiveissa -ie, -ia ja -io korvaavat päätteet -e, -a ja -o:
Esim.: nominie, substantiivi; partie, puolue; lingvie, kielisyys; mendicantio, kerjäläismunkkikunta; hominio, miessukupuoli; hominia, naissukupuoli; hominie, ihmiskunta; parentie, vanhemmuus
Mieluiten en kuitenkaan seuraisi latinvlon esimerkkiä substantiivia merkitsevän sanan tapauksessa. Mielestäni klassisen latinan "svbstantivvm" sopii paremmin lähdesanaksi, joten substantiivi olkoon pseudolatinan kielellä substantive. Siitä huolimatta, että Lingua Franca Novan kielellä substantiivi on "nom".
Sana nominie saakoon pseudolatinan kielellä merkitä nominia (sisältää substantiivit sekä adjektiivit).
Huomaa, että ne substantiivit, joiden latinan yksikön nominatiivin pääte on -ivs, saavat myöskin päätteekseen -ie, vaikka sanoja ei olisi muodostettu tämä sääntö mielessä.
Pseudolatinan adjektiivit saavat substantiivisen päätteen -o, tai -a, jos sanalla pitää viitata sukupuoliseen olentoon. Tällöin adjektiivista on muodostettu substantiivi:
Esim.: bone, hyvä; male, paha, huono; capitive, capitiva, capitivo, vanki; pulcra, kaunotar; pulcro, komistus
Passiivin partisiipit muunnetaan substantiiveiksi lisäämällä loppuvokaalin jälkeen -e, -a tai -o. Näin syntynyt uusi substantiivi viittaa henkilöön, eläimeen tai objektiin, joka on verbin ilmaiseman toiminnan kohde:
Esim.: amitee, amitea, amiteo, rakastettu, sydänkäpynen; condemnitee, condemnitea, condemniteo, tuomittu henkilö
Adverbin pääte -v voidaan lisätä verbin partisiipin preesens-muotoon:
Esim.: tolerantv, suvaitsemassa, suvaiten; lecantv, lukemassa, lukien; sensantv, tuntemassa, tuntien; pensantv, ajattelemassa, ajatellen; avdantv, kuulemassa, kuullen.
Verbiperäiset konkreettiset substantiivit (eli sellaiset, jotka eivät viittaa prosessiin tai toimintaan) muodostetaan lisäämällä verbin vartaloon -o:
lavo, pesu; dolo, tuska; creto, kasvu
Tämä on pseudolatinassa ainoa poikkeus siihen sääntöön, että substantiivi voi olla -o-päätteinen ainoastaan silloin, kun koetaan oleelliseksi ilmaista ihmisen tai muun eliön mies- tai urossukupuoli.
Joskus voidaan kuitenkin käyttää verbin infinitiivimuotoa substantiivin asemessa:
notire ile es amire ile
(tuntea hänet on (yhtä kuin) rakastaa häntä)
Ne verbiperäiset substantiivit, jotka merkitsevät subjektia tai tekijää muodostetaan lisäämällä pääte -oro, -ora tai -ore verbin (supiini)vartaloon:
Esim.: amitoro, amitora, amitore, rakastaja; recitore, recitora, recitoro, hallitsija; volvitore, pyörittäjä, facitore, tekijä, acitore, näyttelijä/tekijä/toimija
Jos sanalla kuitenkin tarkoitetaan ei-elävää asiaa, voidaan käyttää sen yhteydessä muuta määrettä, esim.:
aparite (koje, instrumentti, kone, laite)
aparite volvtore (pyöritin)
pistole revolvitore (revolveri)
On kuitenkin olemassa lyhyempikin tapa ilmaista sama asia, nimittäin -age-pääte merkitsee, kuten latinvlossa, konetta, kojetta, laitetta taikka instrumenttia.
Esim.: cemiciage, kemian kapistus; telegrafage, sähkölennätin; fotografage, kamera
Päätteellä -icie merkitään taitoa, taidetta tai tiedettä (latinvlossa käytetään päätettä -ico):
Esim.: cemicie, kemia; matematicie, matematiikka; fisicie, fysiikka; organicie, urkujensoitto; telefonicie, puhelinpalvelut; fotograficie, valokuvaus.
Järjestelmällistä tutkimista ja tiedon hankintaa eli tiedettä tarkoittava sana voisi mielestäni olla pseudolatinan kielellä sapicie. Ainakin se tuntuu loogiselta minusta.
Pääte -isme merkitsee järjestelmää, teoriaa, periaatetta tai käytäntöä:
Esim.: deisme, deismi; panteisme, panteismi; cinicisme, kyynisyys
Päätteet -ista, -isto ja -iste merkitsevät tieteen, taiteen, järjestelmän tai teorian kannattajaa, tekijää tai harjoittajaa.
Esim.: cemiciste, kemisti; artista, artiste, artisto, taiteilija, artisti; fatalisto, fatalista, fataliste, fatalisti, kohtaloonuskoja, kohtaloonuskoinen
Pääte -arie merkitsee paikkaa tai sijaintia, missä jotain sijaitsee, tapahtuu tai tehdään.
Esim.: cemicarie, kemian laboratorio; somnarie, dormitarie, makuuhuone; fotografarie, valokuvagalleria; paginarie, sivusto.
Päätteet -vle, -vlo ja -vla merkitsevät pienennystä, diminutiivisuutta taikka jälkeläistä.
Esim.: particvle, hiukkanen, partikkeli; globvle, pallonen, pallukka; angvle, angvlo, angvla, karitsa; latinvle, pikkulatina.
Lajia merkitsevien substantiivien pääte on -ee:
Esim.: tavree, nautalaji; tavre, nautayksilö; tavres, nautakarja; tavro, härkä; tavra, lehmä; tavrvle, vasikka; tavrvlo, urospuolinen vasikka; tavrvla, naaraspuolinen vasikka
Pääte -ile merkitsee eriävyyttä lajissa, kuten mm. alalajia tai rotua.
Paljon lisää esimerkkejä: tavrile; hominile; homine; homino, miespuolinen ihminen; homina, naispuolinen ihminen, hominvle, lapsi; hominvlo, poika; hominvla, tyttö; hominile, ihmisrotu; canee, koira eläinlajina; cane, cano, cana, canvle, canvlo, canvla, canile
Komparatiivissa ja superlatiivissa adjektiivit säilyvät muuttumattomina, kun niitä käytetään substantiiveina.
Esim.: grandior inclvsa parvior, suurempaan sisältyy pienempi.
Pronominit
Pronominit
Pseudolatinan pronominijärjestelmä eroaa jonkin verran latinvlon vastaavasta.
Persoonapronominit:
Persoonapronominit:
me – minä; minut, minua
tv – sinä; sinut, sinua
ile – hän; hänet, häntä; tuo
is – [mies- tai urospuolisesta:] hän; hänet, häntä
ea – [nais- tai naaraspuolisesta:] hän; hänet, häntä
id – se; sitä, sen
nos – me; meidät, meitä
vos – te; teidät, teitä
iles – he; heidät, heitä; nuo
isi – [mies- tai urospuolisista:] he; heidät, heitä
eai – [nais- tai naaraspuolisista:] he; heidät, heitä
ids, ides – ne; ne, niitä
Huomaa, että pronominia tv käytetään kaikissa yksikön toisen persoonan tilanteissa, eikä vain sellaisten ihmisten kesken, joilla on läheiset välit. Muinaiset roomalaisetkaan eivät harjoittaneet teitittelyä.
Pronomineilla on sama muoto niin nominatiivissa kuin akkusatiivissa:
iles visa me (he näkevät minut)
Possessiivipronominit:
Possessiivipronominit:
mee – minun
tve – sinun
ilie – hänen; tuon
isi – [mies- tai urospuolisesta:] hänen
eai – [nais- tai naaraspuolisesta:] hänen
idie – sen
nose – meidän
vose – teidän
ilervm – heidän
isorvm – [mies- tai urospuolisista:] heidän
earvm – [nais- tai naaraspuolisista:] heidän
idervm – niiden
Refleksiivipronominit:
Refleksiivipronominit:
Ensimmäisissä ja toisissa persoonissa refleksiivipronominit ovat samanmuotoisia kuin persoonapronominien perusmuodot. Eli: me, tv, nos, vos.
Kolmansissa persoonissa refleksiivipronomini on se. Esim.:
me visa me, et ile visa se
(= näen itseni, ja hän näkee itsensä)
nos visa nos, et iles visa se
(=näemme itsemme, ja he näkevät itsensä)
Liisa visa ile, no se
(= Liisa näkee hänet, ei itseään)
Refleksiivipronominin se possessiivi- eli omistusmuoto on see:
ile visa see fele, no mee fele
(= hän näkee (oman) kissansa, ei minun kissaani)
Possessiivipronomineja voi käyttää myös irrallisina:
id es mee libre (=se on minun kirjani)
libre es mee (=kirja on minun)
is (monikollisena isi) tai ea (monikollisena eai) tarkoittaa sitä henkilöä, josta ensimmäiseksi tai pääasiassa on puhe. Jos tarvitaan toista viittausta kolmanteen persoonaan, silloin käytetään pronominia iste (monikollisena istes).
Tässä muutama esimerkki siitä, miten näitä käytetään (verbien aika- ja tapamuodot käsitellään täydellisemmin myöhemmin):
Virtanen dicaba a Lahtinen, qve is ocisaba iam see cane.
= Virtanen kertoi Lahtiselle tappaneensa koiransa.
Virtanen dicaba a Lahtinen, qve is ocisaba iam istis cane.
= Virtanen kertoi Lahtiselle tappaneensa tämän koiran.
Virtanen dicaba a Lahtinen, qve iste ocisaba iam isi cane.
= Virtanen kertoi Lahtiselle, että tämä oli tappanut hänen koiransa.
Virtanen dicaba a Lahtinen, qve iste ocisaba iam seis cane.
= Virtanen kertoi Lahtiselle, että tämä oli tappanut oman koiransa.
Kuten suomen kielessä, niin myöskin pseudolatinassa on sukupuolineutraali hän-pronomini. Tämä on ile. Sitä käytetään pseudolatinassa silloin, kun henkilön sukupuoli on epäoleellinen taikka epävarma, ja sitä käytetään silloinkin, kun puheenaiheena on joukko ihmisiä kummastakin sukupuolesta (iles).
ile iam visa me
(hän näkee minut jo)
mee amices ama me, et me ama iles
(= ystäväni rakastavat minua, ja minä rakastan heitä)
ili propinqve es ibi. viro debea visire ile nunc
(= Hänen omaisensa on tuolla. Miehen pitäisi nähdä hänet nyt.)
Pronomini ile tarkoittaa klassisen latinan tapaan myös kuuluisaa tai maineikasta, kun sen sijoittaa pääsanan jälkeen:
Titvs Pvlo ile! (kuuluisa Titus Pullo!)
Tuo taisi olla Rooma-draamasarjasta. Joten sanotaan mieluummin näin:
Marcvs Tvlivs ile (kuuluisa Marcus Tullius! [kyse on siis poliitikosta, asianajajasta, filosofista ja kaunopuhujasta Marcus Tullius Cicerosta, joka eli vuosina 106-43 eKr.])
latinvlossa pronominia ile on käytetty myös ikään kuin passiivisena subjektina.
Pseudolatinassa kuitenkin samassa tarkoituksessa käytetään sanaa vne:
vne ambula (kävellään/kuljetaan)
tunc vne visa animales (silloin nähdään eläimiä)
vne-pronominia on suositeltavaa käyttää passiivia muodostaessa.
Relatiivi- ja kysymyspronomeja:
Relatiivi- ja kysymyspronomeja:
qvis kuka
qvisqvis kuka tahansa
qvid mikä, mitä
qvidqvid mikä tahansa, mitä tahansa
qvod joka; kumpi vain
Huomaa, että sanoja qvid ja qvod käytetään kuten sanoja mikä ja joka suomen kielessä. Esim.:
qvid viittaa virkkeessä koko pilkkua edeltävään asiaan, kun taas qvod viittaa ainoastaan pilkkua välittömästi edeltävään sanaan:
vivo es pulcre, qvid me ama
(=elämä on kaunista, mitä rakastan)
ibi es cane, qvod me ama
(=tuolla on koira, jota rakastan)
Pronominia qvis voidaan tietenkin käyttää myös relaviivipronominina:
ibi es persone, qvis me ama
(=tuolla on henkilö, jota (=ketä) rakastan)
Mutta sama voidaan toki ilmaista niin halutessaan myös tällä tavoin:
ibi es persone, qvod me ama
(=tuolla on henkilö, jota rakastan)
Demonstratiivi- ja adjektiiviset pronominit:
Demonstratiivi- ja adjektiiviset pronominit:
iste tämä; myöhempi, jälkimmäinen
ile tuo; aikaisempi, edellinen
istes nämä; myöhemmät, jälkimmäiset
iles nuo; aikaisemmat, edelliset
alie muu, toinen
alies muut, toiset
mvlte moni
nvle ei mitään
vle mikä tahansa, mitä, tahansa, mitä vain, mitä tahansa; mikään, mitään
ambe kumpikin, molemmat
plvre moni
aliqve joku, jokunen
omne kaikki; jokainen, joka...
qvisqvis jokamies, jokainen henkilö
tale sellainen
vtre jompikumpi
nvtre ei kumpikaan
(aliqve ilmaisee tuntematonta tai määräämätöntä määrää)
Adjektiivit
Adjektiivit
Pseudolatinan adjektiivijärjestelmä eroaa jonkin verran latinvlon vastaavasta, sillä siinä adjektiivit päättyvät e-kirjaimeen, kun taas jälkimmäisessä i-kirjaimeen. Voidaan myös sanoa, että adjektiivien muodostuksessa pseudolatina on jonkin verran latinvloa vaikeampi kieli.
Pseudolatinan partisiippeja käytetään adjektiivien tapaan sellaisenaan.
Adjektiivit seuraavat pääsanansa lukua, toisin kuin on laita latinvlossa.
Kaikkien adjektiivien ja (ja adjektiiveina käytettävien partisiippien) komparatiivi muodostetaan lisäämällä pääte -ior, ja kaikkien adjektiivien (ja adjektiiveina käytettävien partisiippien) superlatiivi muodostetaan lisäämällä pääte -ivs. Adjektiivin pääte -e korvautuu tällöin.
Esim.:
bone, hyvä; bonior, parempi; bonivs, paras
amite, rakastettu; amitior, rakastetumpi; amitivs, rakastetuin
amante, rakastava; amantior, rakastavampi; amantivs, rakastavin
Adjektiivien komparatiivi- ja superlatiivimuodot voi myös kirjoittaa sijoittamalla loppuun adjektiivin päätteen -e:
amitiore, amitivse
amantiore, amantivse
Komparatiivi- ja superlatiivimuotoiset adjektiivit voi myöskin substantivoida, eli ne voivat saada monikon päätteen. Esim.:
amantes (rakastavat)
amantiores (rakastavammat)
amantiuses (rakastavimmat)
amitiores (rakastetumpi)
amitiuses (rakastetuimmat)
Niin adjektiiveille kuin adverbeille samanarvoisuuden vertailu tapahtuu sanaparilla tam... qvam, yhtä... kuin. Komparatiivissa käytettävä konjunktio on qvam, kuin.
Esim.:
ile es tam magne qvam tv (hän on yhtä suuri kuin sinä)
Schindler es bonior qvam Hitler (Schindler on parempi kuin Hitler)
Sellaiset latinasta johdetut adjektiivit, jotka päättyvät yksikön nominatiivissa -vs ja jotka merkitsevät laatua tai samankaltaisuutta, saavat päätteekseen -vse:
eronevse, fatvvse, bibvlvse, varivse, nefarivse, ficitivse, facitivse, ignivse, continvvse, prepostervse, conspicvvse, frivilvse, dvbivse, anxivse, serivse, asidvvse, barbarvse, extranevse, censorivse
Kun substantiivista tehdään adjektiivi, se voi saada päätteen -ice.
finnia
->
finie -> finice (Suomi; suomalainen, suomenkielinen)
anglia
->
anglie -> anglice (Englanti; englantilainen, englanninkielinen)
Se voi saada myöskin päätteen -al-:
infernum (helvetti)
->
inferne -> infernale (helvetti; helvetillinen)
Italia on vaikeampi tapaus:
italia
-> italie (Italia)
-> italice (itaalinen)
-> italiane (italialainen, italiankielinen)
latinvlossa ei ole yhtä vaikeaa tapaa muodostaa adjektiiveja kuin seuraavassa, jossa enemmän turvaudutaan klassisen latinan tarjoamaan esikuvaan:
(latinvlo: avro/avri)
latina -> pseudolatina:
avrvm -> avre (kulta)
avrevs -> avree (kultainen, kulta-)
(latinvlo: argento/argenti)
latina -> pseudolatina:
argentvm -> argente (hopea)
argentevs -> argentee (hopeinen, hopea-)
(latinvlo: metalo/metali)
latina -> pseudolatina:
metallvm -> metale (metalli)
metallicvs -> metalice (metallinen, metalli-)
(latinvlo: ligno/ligni)
latina -> pseudolatina:
lignvm -> ligne (puu, halko, tukki)
lignevs -> lignee (puinen, puusta valmistettu)
(latinvlo: lano/lani)
latina -> pseudolatina:
lana -> lane (villa)
lanevs -> lanee (villainen)
Välttääksemme monitulkintaisuutta tällä tavoin muunnettu substantiivi merkitsee materiaalia tai jotain luonteenomaista sille substantiiville, jota näin luotu adjektiivi määrittää, joten horee stramentice on oljista valmistettu lato. Lato, johon varastoidaan olkia taas olisi horee pro stramente tai horee stramentale.
Latinan komparatiivi- ja superlatiivimuodot voivat toimia sanojen perustana pseudolatinassa:
svpreme, ylin, korkein, ylimmäinen; extreme, äärimmäinen, ääri-; proxime, lähin; vltime, äärimmäinen, viimeinen, lopullinen; infinitesime, infinitesimaalinen; maioritate, enemmistö; optimiste, optimista, optimisto, optimisti
Adjektiivinen pääte -ple merkitsee "kertainen":
dvple, kaksinkertainen; treple, kolminkertainen; decple, kymmenenkertainen, plvreple, moninkertainen
Numeraalit
Numeraalit
Perusnumerot:
Perusnumerot:
vn – 1
dv – 2
tre – 3
qvat – 4
qvin – 5
sex – 6
sep – 7
oc – 8
nem – 9
dec – 10
decvn – 11
decdu – 12
dectre – 13
decqvat – 14
decqvin – 15
decsex – 16
decsep – 17
decoc – 18
decnem – 19
dudec – 20
dudec-vn – 21
dudec-dv – 22
tredec – 30
qvadec – 40
qvindec – 50
sexdec – 60
sepdec – 70
ocdec – 80
nemdec – 90
cent – 100
mil – 1000
milion – 1.000.000
miliarde – 1.000.000.000
bilion – 1.000.000.000.000
trilion – 1.000.000.000.000.000
cent un – 101
milion cent mil cent dec 1.100.110
Järjestysluvut:
Järjestysluvut:
Toisin kuin on latinvlossa, järjestysluvut muodostetaan pseudolatinassa lähes aina -(e)sime-päätteen avulla:
prime, ensimmäinen; dvsime, toinen; tresime, kolmas; qvatesime, neljäs; qvinesime, viides; decprime, yhdestoista; decdvsime, kahdestoista; dvdecesime, kahdeskymmenes; dvdec-prime, kahdeskymmenesensimmäinen; dvdec-dvsime, kahdeskymmenestoinen; centesime, sadas; cent prime, sadasensimmäinen
Murtoluvut:
Murtoluvut:
Murtoluvut muodostetaan käyttämällä rakennetta x ex y partes, esim.:
qvin ex oc partes, viisi kahdeksasosaa.
Desimaalit
Desimaalit
Pseudolatinassa käytetään desimaalierottimena pilkkua suomen kielen tapaan:
π (pii) = 3,14
velocitate luminis C (valonnopeus C):
1 079 252 848,8 km/h
2,5 homines in edificie
(2,5 ihmistä rakennuksessa)
Tuhaterotin
Tuhaterotin
pseudolatinassa voidaan käyttää pistettä tuhaterottimena (suomen kielessä ei käytetä, ikävä kyllä):
23.453.923.101
45.744,2
Artikkelit
Artikkelit
Aivan kuten suomen kielessä ja klassisessa latinassa tai latinvlossa, niin myöskään pseudolatinassa ei käytetä sen enempää määräistä kuin epämääräistäkään artikkelia. Määräisyys siis merkitsee eri kielissä sitä, että puheena oleva asia on entuudestaan tunnettu tai juuri mainittu, ja epämääräisyys taas sitä, ettei asia ole entuudestaan tuttu tai juuri mainittu.
Kuitenkin, jos se on ehdottoman välttämätöntä, niin pronomineja iste ja ile voidaan käyttää määräisyyden ilmaisemiseen, samoin kuin sanaa aliqve ("jonkin verran"). Epämääräisyyden ilmaiseminen sen sijaan on tuskin koskaan tarpeellista.
Verbioppi
Verbioppi
Pseudolatinassa verbioppi eroaa suhteessa eniten latinvlon kieliopista.
Pseudolatinassa verbin perusmuoto muodostetaan latinan verbin supiinimuodon avulla paljon harvemmin kuin latinvlossa. Jo yksin tämän vuoksi pseudolatinan verbioppi on vaikeampi kuin latinvlossa.
Verbin infinitiivi muodostetaan useimmiten -ire-päätteen avulla (vastaa mm. latinan päätteitä -are -ere ja -ire).
-ire-päätteen käyttöönotto selvästi tärkeimmäksi pseudolatinan verbien infinitiivin päätteeksi on mielestäni mainio keksintö sen vuoksi, että koska kirjain on roomalaisessa kirjainmerkistössä kapea, niin psykologisesti se voi myöskin vaikuttaa lyhyeltä kirjaimelta. Mutta tästä voidaan olla montaa mieltä.
Seuraavassa käyttökelpoisia klassisen latinan infinitiivejä eli verbin perusmuotoja:
amare (rakastaa)
ambulare (kävellä, kulkea)
colorare (värittää)
lavare (pestä)
laudare (ylistää)
perforare (lävistää)
audire (kuulla)
Nämä verbit saavat siis verbin infinitiivin päätteeksi pseudolatinassa -ire, ja täten saadaan aikaiseksi verbit:
amire (rakastaa)
ambulire (kävellä, kulkea)
colorire (värittää)
lavire (pestä)
laudire (ylistää)
perforire (lävistää)
audire (kuulla)
amire-verbistä saadaan näin mm. seuraavanlaisia muotoja:
amire (rakastaa)
ama [aktiivin preesens]
amite [passiivin perfekti]
amante (rakastava)
amitor (rakastaja)
amo (rakkaus)
amabile (rakastettava)
Ja verbistä jokunen esimerkkilause seuraavassa:
me vela amire (tahdon rakastaa)
nos ama (me rakastamme)
ile es mvltv amite (hän on hyvin rakastettu)
iste cane es amante animal.
(=Tämä koira on rakastava eläin.)
iste foce es grande amitor.
(=Tämä hylje on suuri rakastaja.)
amo nunqvam mora.
(=Rakkaus ei koskaan kuole.)
nose papagaie esaba mvltv amante.
(=Papukaijamme oli hyvin rakastavaista laatua.)
Ensimmäinen poikkeus sääntöön, että verbien infinitiivin pääte on -ire, ovat -iare-päätteiset verbit, ja ihan käytännön syistä. Tässä joitakin tällaisia verbejä:
asociare (olla jonkin kanssa, viettää aikaa, veljeillä; osallistua; assosioida, liittää; liittyä johonkin aineellisella tai henkisellä tasolla)
vergoniare (tuntea häpeää, hävetä; nöyryyttää, häpäistä, saattaa häpeään)
abaiare (haukkua (koira))
asigniare (myöntää, jakaa, jyvittää, kohdistaa tai kohdentaa jollekin jotakin; korvamerkitä; katsoa jonkin ansioksi tai jostakin johtuvaksi)
desliare (purkaa, avata solmu, päästää vapaaksi)
inebriare (juovuttaa, päihdyttää, humalluttaa, huumata)
veliare (herätä; herättää)
cambiare (muuttua; muuttaa; vaihtua; vaihtaa)
variare (varioida, muunnella, vaihdella jollakin välillä)
aviare (harjoittaa ilmailua, ilmailla, lentää lentolaitteella)
fortiare (vahvistaa, vahventaa, linnoittaa; vahvistua, vahventua, tulla vahvemmaksi, tulla vahvennetuksi)
Seuraavassa esimerkkinä aviare-verbin taivutuksia:
aviare (ilmailla)
avia [aktiivin preesens]
aviate [passiivin perfekti]
aviante (ilmaileva)
aviator (ilmailija)
avio (ilmailu)
Verbin infinitiivin -are-päätteisyys harvoin onneksi voi aiheuttaa epäselvyyksiä. Esim. seuraavilla nomineilla on sama pääte kuin niillä:
militare (sotilas; asevoimat; asevoimiin liittyvä tai kuuluva, sotilaallinen, sota-, sotilas-)
seminare
sigare
sonare (kaikuluotain)
curare (kurare, eräs kasveista saatava nuolimyrkky)
Seuraavissa tapauksissa taas ei oteta huomioon sitä, että verbien supiinimuoto latinassa on -t-päätteinen. Verbejä siis kohdellaan kuin ne olisivat täysin säännöllisiä:
vivere (elää) -> vit-
movere (liikkua; liikuttaa) -> mot-
Näin saadaan verbit vivire ja movire.
vivire-verbi saa toimia esimerkkiverbinä, josta saadaan tehtyä mm. seuraavanlaisia muotoja:
vivire (elää)
viva [aktiivin preesens]
vivite [passiivin perfekti:] eletty
vivante (elävä)
vivabile (eläväinen, taipuvainen elämään)
Ja mitä tulee verbiin movire, niin siitä saadaan muodostettua esim. substantiivi movitor, joka tarkoittaa paitsi liikuttajaa tai liikutinta, niin myöskin moottoria.
Mutta olen valmis tekemään sellaisen myönnytyksen, että movire-verbille voidaan säilyttää perinteinen supiinivartalo mot-, jolloin saadaan seuraavanlaisia johdoksia verbistä:
mote
motione
motore
motive
motivatore
Seuraavanlaisissa tapauksissa, joissa verbin supiinivartalo on -t-päätteinen, supiinivartalon muoto määrää muuten verbin vartalon, mutta vartaloon ei kuulu tätä loppu-t-:tä:
dicere (sanoa) -> dict-
venire (tulla) -> vent-
scribere (kirjoittaa) -> script-
experire (kokea) -> expert-
agere (toimia, tehdä) -> act-
Näin saadaan aikaiseksi seuraavat pseudolatinan verbit:
dicire (sanoa)
venire (tulla)
scripire (kirjoittaa)
experire (kokea)
acire (toimia, tehdä)
Ja näistä verbeistä saadaan mm. seuraavia muotoja johdettua:
dicire -> dica, dicante, dico, dicite
venire -> vena, venante, veno, venite
scripire -> scripa, scripante, scripo, scripite
experire -> expera, experante, expero, experite
acire -> aca, acante, aco, acite, acitore, acitione
Lisäksi on vielä erityislyhyitä verbejä. "Syntyä" on latinaksi nascere, mutta verbin supiinivartalo on nat-. Koska kyseessä on kuitenkin hyvin käytettu kansainvälinen verbi, verbin infinitiiviksi tulee nare.
"Hän syntyy" on siis pseudolatinan kielellä ile na, joka ilmaisu voi kuulostaa hiukan hassulta, mutta antaa sen nyt olla tuollainen. Muita muotoja verbistä tai sen johdoksia:
nate (syntynyt)
natione (kansakunta)
nature (luonto; (asian) luonne)
naba ([menneen ajan muoto:] syntyi)
nabi ([futuuri:] on syntyvä)
nante (syntyvä)
naea (syntyisi)
Koska verbi on näin lyhyt eli yhden vokaalin sisältävä, niin siksi konsonantin jälkeinen ainoa vokaali ei korvaudu taivutettaessa. Supiinimuodon pääte taas ei voi olla ihan tyylikkyyssyistä -i-alkuinen.
donire- verbiä (=antaa) taas ei ole mitään syytä korvata klassisen latinan dare-verbillä.
Verbistä voi käyttää muotoa bondonire, jos haluaa ilmaista "lahjoittaa".
Jos latinan kielessä verbin supiinivartalo päättyy -s-kirjaimeen, niin silloin supiinivartalo toimii yleisenä verbin vartalona sisältäen myöskin supiinivartalon. Seuraavassa nuolen jälkeen näkyy kunkin verbin supiinivartalo:
videre (nähdä) -> vis-
currere (juosta) -> curs-
mittere (lähettää) -> miss-
possidere (omistaa, hallita) -> possess-
Näiden verbien infinitiivin päätteeksi tulee -ere.
"Nähdä"-verbistä saadaan seuraavanlaisia muotoja:
visere (nähdä)
visa [aktiivin preesens]
vise [passiivin perfekti:] (nähty)
visione (näkemys)
visore (näkijä)
vne pota visere (voidaan nähdä)
me visa id. (Näen sen.)
cane es vise. (Koira on nähty)
ile haba visione. (Hänellä on näkemys.)
Jules Verne esaba visore.
=(Jules Verne oli näkijä)
Ja tässä ne kolme muuta -s-supiinimuotoista verbiä joinekin esimerkkitaivutuksineen:
cursere -> cursa, curse, cursore, cursive
misere -> misa, mise, misore, misione
posesere -> posesa, posese, posesore, posesione, posesive
Se mikä pätee tässä -s-päätteisiin supiinivartaloihin, niin pätee myös -x-päätteisiin supiinivartaloihin. X:hän lausutaan "KS".
Esimerkkejä:
flvere (virrata, valua, juosta) -> flvx-
-> flvxere
figere (kiinnittää) -> fix-
-> fixere
Kuitenkin esim. latinan verbistä ponere (laittaa, panna, asettaa) saadaan supiinivartaloksi posit-, joten siitä saadaan seuraavanlaisia muotoja:
posire
me posa (laitan, panen, asetan)
pose (laitettu, pantu, asetettu)
positione (asento; asema; sijainti)
positore (laittaja, panija, asettaja)
Tällaisia verbejä kohdellaan kielen kannalta säännöllisinä verbeinä.
Toisin kuin on laita latinvlossa, pseudolatinassa verbin käsky- eli imperatiivimuoto saadaan aikaan lisäämällä preesensmuotoon yksi -a lisää:
lavaa iste! (pese tämä!)
dicaa id! (sano se!)
venaa hvc! (tule tänne)
Näin muodostetulla imperatiivilla käsketään yhtä henkilöä (tai eläintä).
Jos haluaa käskeä muussa kuin yksikön toisessa persoonassa, käytetään esim. persoonapronominia tai käskytettävän nimeä käskymuodon lisämääritteenä:
vos venaa! (tulkaa!)
Raimo, cursaa! (Raimo, juokse!)
Kun taas verbin vartaloon lisätään pääte -ite , -iate, tai -s-päätteisillä pelkkä -e, saadaan passiivin menneen ajan muoto:
ambulite dum longe tempore
(=kuljettu pitkän ajan kuluessa)
cane saepe vise (usein nähty koira)
bonv dicite! (hyvin sanottu!)
grandv abaiate ab ile cane
(=isosti haukuttu tuolta koiralta)
Tämä muoto itse asiassa vastaa täysin ja ainoastaan latinan supiinia, kun taas latinvlossa kyse voi olla myös aktiivin imperfektistä.
Partisiipin preesens muodostetaan lisäämällä verbin vartaloon pääte -ante:
femina ambulante (kävelevä/kulkeva nainen)
viro scripante (kirjoittava mies)
fele se lavante (itseään pesevä kissa)
Pseudolatinassa voi samaa verbiä joskus käyttää niin transitiivisena eli objektin saavana kuin intransitiivisena eli objektia saamattomana verbinä. movire-verbi olkoon hyvänä esimerkkinä tällaisesta:
me mova (minä liikun)
me mova tabule (liikutan/siirrän pöytää)
Rakenne "tehdäkseen" muodostetaan preposition pro ja verbin infinitiivimuodon avulla.
me labora pro vivire
(=teen työtä elääkseni)
Sellainen rakenne kuin "haluan hänen menevän" muodostetaan pseudolatinassa mieluummin sivulauseen kuin infinitiivin kautta, täten: me vela, qve ile vasa (haluan hänen menevän).
Klassisessa latinassa ei muuten ole sanaa "että", mutta pseudolatinassa, kuten latinvlossakin, on. Se on tämä qve.
Verbejä muodostetaan pseudolatinan substantiiveista korvaamalla substantiivin pääte verbin päätteellä:
petitionire, anoa, tehdä anomus; cemicire, harjoittaa kemiaa
Apuverbit
Apuverbit
Latinan verbi esse (olla) on pseudolatinan kielellä esire.
Verbin aktiivin preesensmuoto on periaatteessa esa, mutta sen voi lyhentää muotoon es, koska kyseessä on kuitenkin puheessa ja kirjoituksessa selvästi eniten käytetty verbi:
me nvnc es fatigite, sed tv no es tale nvnc.
(=Olen väsynyt, mutta sinä et ole sellainen nyt.)
esire-verbiä voi pitää yhtenä apuverbeistä.
Muita pseudolatinan apuverbejä:
habire (omata, olla jollakulla tai jollakin)
potire (voida, kyetä)
debire (täytyä, pitää)
Passiivin partisiipin perfektin muoto on näillä kolmella apuverbillä tällainen (eli pseudolatinan kannalta "epäsäännöllinen"):
habire -> habe
potire -> pote
debire -> debe
Lisäksi ovat seuraavat apuverbit:
velire (tahtoa, haluta)
licire (saada, olla lupa)
nolire (olla tahtomatta)
malire (mieluummin tahtoa)
Huom. velire on velire eikä volire, jotta se ei ole sama sana kuin verbi, joka tarkoittaa "lentää".
Aika- ja tapamuodot yhdessä paketissa
Aika- ja tapamuodot yhdessä paketissa
Tuleva aika eli futuuri merkitään päätteellä -abi.
Mennyt aika ilmaistaan päätteellä -aba.
Tavallisin aikamuoto, preesens, saa aktiivin päätteen -a:
me canta. (Laulan.)
me cantabi.
(=Tulen laulamaan. / Olen laulava. / Laulan tulevaisuudessa.)
me cantaba.
(=Lauloin. / Olen laulanut. / Olin laulanut.)
Aikajärjestystä voidaan helposti selventää merkitsemällä aikaisemmin tapahtuneen yhteyteen iam (“jo”):
qvando tv incontraba nos, nos ia vescaba iam.
(=Kun kohtasit meidät, olimme jo syöneet.)
[Koska "normaali" klassisen latinan syömistä merkitsevä verbi edere on latinan taivutuksensa vuoksi käyttökelvoton käytettäväksi pseudolatinassa sen vuoksi, että se sekaantuu esire-verbiin ("olla"), käytän verbin pohjana latinan verbiä vesci, joka tarkoittaa periaatteessa samaa asiaa, vaikkakaan verbillä ei latinassa ole kaikkia normaaleja taivutusmuotoja. Verbin infinitiivi on pseudolatinassa siis vescire.]
si tv revena/revenabi cras, me finabi iam laboro.
(=Jos tulet takaisin huomenna, olen silloin tehnyt työn loppuun.)
semper qvando me acesa fine capitis, me oblia iam titule.
(=Aina, kun olen päässyt kappaleen loppuun, olen jo unohtanut otsikon.)
me habita hic iam tempe longe.
(=Olen asunut täällä pitkään.)
Aikajärjestyksen selventämiseksi on muitakin keinoja:
me vescaba ante nunc.
(=Olen juuri syönyt.)
me vescaba matvrvor.
(=Söin jo aikaisemmin.)
me finaba vesco.
(=Söin valmiiksi. / Lopetin jo syömisen.)
me vesca mox. (Syön pian.)
me incepa vescire.
(=Alan syömään. / Alan syödä.)
me vesca postea.
(=Syön sitten/myöhemmin/jälkeenpäin.)
me solaba vescire noctv.
(=Minulle tuli tavaksi syödä yöllä.)
Pseudolatinassa on tapamuoto irreaali, jota voi käyttää ilmaisemaan jotakin, joka ei ole reaalista tai joka on epäiltävää tai jotakin, joka voisi olla totta tai on toivottavaa. Lause, jossa tapamuotoa käytetään, viittaa "vaihtoehtoiseen todellisuuteen". Irreaali voi viitata tulevaisuuteen, joka on vähemmän varmaa kuin olisi futuuri-aikamuodon ilmaisemana. Irreaali voi myös ilmaista kohteliasta pyyntöä. Sitä voidaan käyttää monissa tilanteissa, joissa monet kielet käyttäisivät subjunktiivia, konjunktiivia tai konditionaalia.
Irreaalin pääte on -ea:
si me regnea munde, omne die esea prime tempis vernis.
(=Jos minä hallitsisin maailmaa, jokainen päivä olisi kevään ensimmäinen.)
si id no existea, vne debea invenire id.
(=Jos sitä ei olisi olemassa, se pitäisi keksiä.)
si tv canta, me avscvlta.
(=Jos laulat, minä kuuntelen.)
si tv cantea, me ta avscvltea.
(=Jos sinä laulaisit, niin minä kuuntelisin.)
me svspeca, qve tv dicea id.
(=Epäilen, että sanoisit sen.)
me pensa, es-qve tv dicea id.
(=Mietin, sanoisitko sen.)
es-qve tv donea sale, pro favo?
(=Antaisitko suolan, ole hyvä?)
Menneen ajan irreaali muodostetaan päätteen -avise avulla. Seuraavassa esimerkkinä on Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin (1913-1994, virassa 1969-1974) jonkun mielestä hauska kommentti:
me esavise bone pontifice maxime romane.
(=Minä olisin ollut hyvä paavi.)
Pseudolatinan aika- ja tapamuotojärjestelmä on saanut vaikutteita Lingua Franca Novan suhteellisen simppelistä verbiopista, mutta pseudolatinassa käytetään partikkelien va, ia ja ta sijaan päätteitä, jotka olen enemmän tai vähemmän kopioinut latinasta.
Toivotuksissa ja toivomuksissa käytetään ilmaisua qve qve yhdessä irreaalin kanssa:
qve qve vos esea felices!
(= olkaa onnellisia / toivon teidän olevan onnellisia)
qve qve Dee (esea) cvm tv!
(=Jumala kanssasi!)
qve qve nos iam abvasea
(= kunpa lähtisimme jo!)
dicire-verbistä voidaan kätevästi muodostaa verbi dicitire, sanella. Siitä taas voidaan muodostaa tällainen kätevä substantiivi:
dicititore (sanelija; väliaikainen yksinvaltias; diktaattori)
"Dictator" oli Rooman tasavallassa – 500-luvun eKr. lopusta vuoteen 27 eKr. – jolloin syntyi keisarikunta Octavianus Augustuksen (63 eKr. – 14 jKr., virassa siis 27 eKr – 14 jKr.) ottaessa oleellisen valtiovallan omiin käsiinsä – nimitys väliaikaisella yksinvaltiaalle, jolle valta siirrettiin todetuissa vakavissa sotilaallispoliittisissa kriisitilanteissa tasavallan kahdelta korkeimmalta virkamieheltä, konsuleilta.
Myöhemmin historiassa nimitys tuli merkitsemään länsimaisissa kielissä yleensä yksinvaltiaita.
PASSIIVI:
Passiivin muodostaminen pseudolatinassa onkin kenties hiukan vinkeämpää kuin latinvlossa.
Usein voidaan passiivinen verbimuoto muodostaa persoonattoman vne-pronominin avulla:
preesens:
vne lava (pestään)
imperfekti:
vne lavaba (pestiin)
vne semper lava Paavo Väyrynen
(=Paavo Väyrynen pestään aina)
vne habita hic qvin anes iam
(=täällä on asuttu viisi vuotta)
vne lava ile fele ab laboritores
(=se kissa pestään työntekijöiden toimesta, eli toisin sanoen "työntekijät pesevät sen kissan")
vne visaba ile fele in ane vltime, et hodie nos lavabi animale.
(=se kissa nähtiin viime vuonna, ja tänään me tulemme pesemään eläimen.)
libre skripite ab Jukka Piipponen
(Jukka Piipposen kirjoittama kirja)
devenire-verbiä (devenire = tulla joksikin) voi käyttää yleisestikin passiivin apuverbinä. Esim.:
me devena lavite
(=minut pestään)
me devenaba lavite
(=minut pestiin)
me devenea lavite
(=minut pestäisiin)
me devenabi lavite
(=minut tullaan pesemään)
me devena lavite iam
(=tulen olemaan pesty)
Muita esimerkkejä passiivin käytöstä:
si vne lavea autocinete
(=jos moottoriajoneuvo pestäisiin)
dicire (sanoa)
-> sic vne dica a me (niin minulle sanotaan)
visire (nähdä)
-> vne visaba me hesterno (minut nähtiin eilen)
passiivin erikoistapauksia:
esire-verbiä voidaan myöskin eräissä tapauksissa käyttää passiivin muodostamisessa:
fele es lavite (kissa on pesty)
fele esaba lavite (kissa oli pesty)
fele esea lavite (kissa olisi pesty)
fele esabi lavite (kissa tulee olemaan pesty)
Verbien supiinimuodoista voidaanjohtaa uusia sanoja, kuten on laita klassisessa latinassakin:
latinan sana:
lavare
-> lavire -> lavit- -> lavitore
curare (hoitaa, pitää huolta)
-> curire -> curit- -> curitore
frangere (katkaista, murtaa, rikkoa, särkeä)
-> fracire -> fracit- -> fracitvre
videre (nähdä)
-> visire -> vis- -> visione
ponere (panna, laittaa, asettaa)
-> posire -> posit- -> positione
legere (lukea)
-> lecire -> lecit-, lecitvre
...Sana lecitvre voi tarkoittaa luentoa.
invadere ([lääketieteellisenä terminä:] kajota, tunkeutua elimistön sisälle)
-> invasire -> invas- -> invasive
Sellainen huomautus tässä vielä, että verbistä vasire voidaan käyttää myös muotoa ire, jos tarve vaatii:
transire (mennä yli, ylittää, siirtyä toiselle puolelle)
inire (mennä sisään)
exire (mennä ulos, poistua)
Etuliite des- liittyy pseudolatinassa verbiin, jonka vaikutuksen se peruuttaa. Esim.:
desculpire
(=vapauttaa syytteestä, vapauttaa vastuusta)
desaprobire (ei hyväksyä, olla hyväksymättä)
desmilitarisire (demilitarisoida)
desacordire (olla eri mieltä, vastustaa)
desaclamire (buuata)
desaparire (kadota, hävitä; kadottaa, hävittää)
descondemnire (kumota tuomio)
Adverbit
Adverbit
Puhtaat adjektiiveista ja partisiipeista johtamattomat adverbit omaksutaan latinasta sellaisenaan yksin oikeinkirjoituksen mahdollisia muutoksia lukuunottamatta.
Muut adverbit muodostetaan pseudolatinan adjektiiveista korvaamalla -v:llä adjektiivin pääte:
magne -> magnv
finice -> finicv (suomeksi, suomen kielellä)
Pseudolatinan partisiipin preesens -muotoon voi myöskin lisätä päätteen -v:
amante, rakastava; amantv, rakastaen, rakastamassa
Kaikki adverbit päättyvät komparatiivissa päätteeseen -vor, ja superlatiivissa päätteeseen -vis. Esim.:
mox, pian; moxvor, pikemmin; moxvis, pikimmin, pikimmiten
liberv, vapaasti; libervor, vapaammin; libervis, vapaimmin
amantv, rakastavasti; amantevor, enemmän rakastavasti; amantevis, eniten rakastavasti, rakastavimmin
Huomaa, että partisiipin preesensissä komparatiivin ja superlatiivien päätteitä edeltää täytevokaali -e- ääntämisen helpottamiseksi.
Passiivin perfektissä adverbin päätteet tulevat aina vasta loppu-e:n jälkeen:
vnitev, yhdistyneenä; vnitevor, yhdistyneemmin; vnitevis, yhdistyneimmin
Prepositiot
Prepositiot
Pseudolatinan prepositiot ovat melkein samat kuin klassisessa latinassa vain sillä erotuksella, että ne ovat foneettisesti kirjoitettuja. Latinasta poiketen kuitenkin prepositio ab toimii tekijäagenttina niin elävien olentojen kuin elottomien asioiden kanssa:
aqve esaba congelite ab frigore
(vesi oli pakkasen jäädyttämä)
navicule esaba fabricite ab Pekka et Mari
(vene oli Pekan ja Marin valmistama)
Jokaisella prepositiolla on vain yksi merkitys tai joukko toisilleen läheisiä merkityksiä.
Transitiivisia eli objektin saavia partisiipin preesensin muotoja käytetään joskus prepositioina:
regardantv, koskien; excepantv, poislukien
Konjunktiot
Konjunktiot
Latinan konjunktiot, foneettisesti kirjoittaen, omaksutaan sellaisenaan. Pseudolatinassa ei ole juurikaan poikkeuksia tästä toisin kuin latinvlossa.
"Kyllä" on latinaa mukaillen ita, ita vere tai sic es eikä "si".
Perustava kieliopillinen sanasto
Perustava kieliopillinen sanasto
abhinc [aikaa] sitten
adeo niin, siinä määrin; jopa, vieläpä
adhvc toistaiseksi, tähän asti, yhä vielä
admodvm melko, varsin, hyvin
alias muulloin, toiste, toisella kertaa; toisessa yhteydessä
alibi muualla, toisaalla
aliqva jotakin tietä, jotenkuten
aliqvanto jossain määrin, jokseenkin
aliter toisin, muuten
alivnde muualta, toisesta paikasta
antea sitä ennen, aikaisemmin
aversvs taaksepäin
cras huomenna
cvr miksi
denvo uudestaan, uudelleen, jälleen, toistamiseen
deorsvm alaspäin
div kauan, jo kauan sitten
dvm sillä aikaa kun, aikana, kuluessa
eqvidem todella, todellakin
etiamnvnc vielä nytkin
extra ulkopuolella
heri, hesterno eilen
hic täällä, tässä
hinc tästä, täältä; tämän jälkeen; tästä lähtien; tämän johdosta
hodie tänään
hvc tänne; tähän (asti)
iam jo
ibi siellä, tuolla
ilic tuolla, tuossa, siellä
ilvc tuonne, sinne, siihen
impvne rankaisemattomuudella, koskemattomuudella
inde sieltä, siitä; sen jälkeen; sen johdosta
insvper sitä paitsi; päällä, päälle, päältä
interea sillä välin, sillä aikaa; kuitenkin
interdvm ajoittain, joskus, toisinaan
ita siten, niin, näin; kyllä
ita, ita vere, sic es kyllä
itervm jälleen, uudelleen, uudestaan, jälleen
modo (kunhan) vain; ainoastaan; äsken, juuri, heti
mox kohta, pian; sitten
nedvm sitä vähemmän, saati sitten, puhumattakaan
neqvaqvam ei mitenkään
necne vai ei [aloittaa alistetun kaksoiskysymyksen jälkimmäisen osan]
nimis liian, liiaksi
nihilominvs siitä huolimatta
no ei (käytetään verbin yhteydessä)
non ei (käytetään erillään verbistä)
nondvm ei vielä
nvnc nyt
nvnqvam ei koskaan, ei milloinkaan
nvper äskettäin, hiljattain
nvsqvam ei missään; ei mihinkään; ei mitään varten
obiter häthätää, ohimennen, sivumennen
paene melkein, lähes
pariter yhtäläisesti, samoin; yhdessä
parvm liian vähän
parvmper vähän aikaa; vähäksi aikaa; hetkeksi
pasim hajallaan, siellä täällä, sinne tänne
poro edelleen, eteenpäin; vastedes
postea jälkeenpäin, myöhemmin, sittemmin
posthac, postibi tästedes, vastedes
potivs pikemmin, pikemminkin, mieluummin
praes käsillä, valmiina
pridem jo aikoja sitten
procvl kauas, kaukaa, kaukana
propterea sen tähden, sen vuoksi
prorsvm eteenpäin; suorastaa, aivan; täysin sanalla sanoen
qvam, qvomodo kuinka, miten, millä lailla
qvamlibet mielin määrin, kuinka paljon tahansa
qvamprimvm niin pian kuin mahdollista
qvamvis vaikka; vaikka kuinka
qvando milloin, koska; jolloin; joskus; kerran; kun, koska kerran
qvantopere kuinka suuresti; niin suuresti kuin
qvantvm yhtä paljon kuin, niin paljon kuin
qvare miksi; jonka tähden
qvasi ikään kuin jos; tavallaan; suunnilleen
qve että
qvidem kyllä, tosin
qvidni miksi ei
qvipe todella, epäilemättä; näet, -han, -hän
qvondam kerran, muinoin, aikoinaan; joskus, vastedes
qvoniam koska (kerran)
qvotidie jokapäiväinen
saepe usein, monesti
saltem ainakin, edes, vähintään
satis riittävä; riittävästi, tarpeeksi, kylliksi
semel (vain) kerran
semper aina
sensim pikkuhiljaa, vähitellen
sic niin, siten
sic es, ita vere, ita kyllä
sicvt kuten, niin kuin; ikään kuin
simvl samalla, yhdessä, yhtäaikaa
sis jos tahdot; ole hyvä
solv ainoastaan, vain
statim heti; kohta
svbter alapuolella, alla, alitse
tandem lopulta, vihdoin; oikeastaan
tantvm niin paljon; ainoastaan, vain
tvnc silloin, sitten
vbi missä, jossa
vbiqve kaikkialla, missä tahansa
vna yhdessä, samalla
vnde mistä, josta
vndiqve kaikkialta; kaikin puolin
vsitate kuten tavallista
valde kovasti, sangen, suuresti
vix vaivoin, hädin tuskin
Itse paheksun sitä, että latinvlossa "kyllä" on si, kun sanalla on sitten toinenkin merkitys. Itse vedin tässä klassisemmaksi.
Prepositiot
Prepositiot
a luo, kohti, päin; [ajasta:] asti, saakka
ab luota, -lta, -sta, lähtien; tekijäagentti
ad lähellä, vieressä, luona, kohdalla, kohdassa, -lla, -llä
ante edessä, edellä; ennen, aiemmin, etukäteen
apvd luona, lähellä; varrella, vieressä; parissa, keskuudessa
circvm ympärillä, ympäri; tienoilla, luona; noin, suunnilleen
cis tällä puolella
clam huomaamatta, salaa
contra vastapäätä, toisella puolella; sitä vastoin, päinvastoin; vastaan, vasten, vastoin
coram edessä, julkisesti, läsnä; läsnäollessa
cvm kanssa, mukana
de koskien, -sta; -lta, -sta, -ltä, -stä
desvper ylhäältäpäin
dvrante aikana, kuluessa
erga kohtaan, suhteen, vastaan
ex -sta, -stä, ulos, pois
gratia ansiosta, kiitos kuuluu
in sisällä, sisässä
infra alapuolella, alla
inter välillä, välissä
intra sisällä
ob, propter vuoksi, takia, johdosta, tähden
palam ääneen, julkisesti
penes hallussa, käsissä, luona
per halki, läpi, kautta
pone takana, takaa
post takana; jälkeen, jäljessä
praeterea sitä paitsi, lisäksi, edelleen
pro puolesta, hyväksi, varten; tehdäkseen
prope lähellä; lähes, miltei, melkein
qvoad niin kauas kuin, mikäli, niin kauan kuin, kunnes
secvndvm myöten, pitkin; mukaan, mukaisesti
sine ilman, vailla
svb alla, alapuolella
svper ylhäällä, päällä
svpra yläpuolella
svr pinnalla, päällä, -lla, -llä
svrsvm ylös, ylöspäin
tenvs asti, saakka
trans toisella puolella, jonkin takana
vltra tuolla puolella
versvs kohti, päin
vice sijaan, sijasta
Konjunktiot
Konjunktiot
avt tai; vai
avt... avt, vel... vel, sive.,. sive joko... tai
dvmodo kunhan vain
ergo siis, niinpä, sentähden
et ja, sekä
etiam myös
etsi joskin, vaikka
igitvr siis, niinpä
nam sillä, näet, nimittäin
ne ettei, jottei
nec... nec ei... eikä
nisi jollei, ellei
propterea qvod sen tähden että
qvam kuin
qvia koska
qvod sikäli kuin, minkä tähden; koska, sen tähden että, se että
sed mutta; vaan
si jos
sive... sive, avt... avt, vel... vel joko... tai
tam niin, yhtä
tamen kuitenkin, kuitenkaan, joka tapauksessa, silti; yhtä kaikki
vt kuten
vt jotta
vtrvm -ko, -kö
vel eli, tai
vel... vel, avt... avt, sive... sive joko... tai
Lopuksi
Lopuksi
Haluaisin lopuksi vielä mainita uudestaan sen, että pseudolatinan kielellä kielen nimen oikeinkirjoitus kuuluu näin:
psevdolatine
Lisäksi haluaisin myös todeta lyhyeksi, mitkä kolme, ei kun kaksi, asiaa ovat mielestäni tärkeimmät omat kontribuutioni osana Houghtonin-Bartlettin-Kärnän jatkumoa.
Olen keksinyt adjektiivien ja nk. substantiivien yhteissuvun yhteisen päätteen, joka on-e.
Kuinka nominit taipuvat luvussa ja sijassa.
Verbioppi
Kieleni verbioppi on eräänlainen sekasotku, mutta ainakin se on omani ja sanoisin sitä itse jopa älykkääksi.
Ja ihan lopuksi:
Blogini eli mee diarie binarie psevdolatinv
Blogini eli mee diarie binarie psevdolatinv
Blogin nimi on itse keksimäni sanaleikki. Oli ihan sisäinen pakko nimetä se siten. No hyvä on, minä kerron sitten. Kaupallisen ja ruman sosiaalisen median yhteisöpalvelun Facebookin nimi ja muinaisroomalainen toimeenpanovallan tunnus fasces, joka sana tarkoittaa vitsakimppua, liittyvät molemmat siihen.
Länsi-Rooman valtakunnan vuonna 476 jKr. tapahtuneen tuhoutumisen jälkeen Länsi-Euroopassa tunnus saattoi joissakin tapauksissa toimia tasavallan symbolina. Näin oli aina 1920-luvulle jKr. saakka.
Seuraavan linkin takana vielä itse-esittelyni pseudolatinan kielellä:
Olen julkaissut tämän sivun alun perin päivien 19.-20. helmikuuta välisenä yönä vuonna 2025.
Viimeisen jossain määrin merkittävän muutoksen pseudolatinan kielioppiin olen julkaissut 9.12.2025. Samana päivänä tulin vaihtaneeksi toistaiseksi viimeisen kerran myös kielen nimen.
Viimeisen jossain määrin merkittävän muutoksen pseudolatinan kielioppiin olen julkaissut 9.12.2025. Samana päivänä tulin vaihtaneeksi toistaiseksi viimeisen kerran myös kielen nimen.
Page updated
Google Sites
Report abuse