Onko tai pitäisikö olla ikuista helvetinpiinaa?
Tällä sivulla oleva esitykseni on raflaava. Eräs hyvä ystäväni oli aikoinaan sanonut, että tapani esittää asia on vähemmän tyylikäs. Siinä tapauksessa kenties aiheeseen ainakin mutkan kautta liittyvät muut uskontoon liittyvät sivuni saattavat miellyttää enemmän. Jos asia on näin sinun kohdallasi, niin sivun ylälaidan alueella näkyvää linkkiä klikkaamalla pääsee sivustoni etusivulle, jolla sijaitsee myös eräänlainen sivustoni sisällysluettelo. Tai vaikka tästä.
Tällä sivulla nyt näkyvät graafiset kuvat eivät ole alkuperäisiä, vaan olen pistänyt verkosta löytämäni Stable Diffusion- ja Craiyon-nimiset palvelut valmistamaan ne. Palveluita käyttääkseen tulee keksiä vain pitempi tai lyhyempi englanninkielinen kuvaus, niin homma hoituu automaagisesti.
Alkaa
Yleensä kristittyjen näkemys siitä, onko helvettiä olemassa, riippuu siitä uskooko hän Raamatun olevan 'totuus' vai ei. Jos kristitty uskoo Raamatun olevan "ehdottomasti totta", niin silloin hänen on vaikea hyväksyä sellaista ajatustapaa, että Uudessa testamentissa voisi olla erilaisia, keskenään ristiriidassa olevia näkemyksiä, elämästä ylösnousemuksen jälkeen.
Tavallinen kristitty tässä maailmassa uskoo helvetin olemassaoloon. Tyypillisimmät poikkeukset tästä yleisestä linjasta löytyvät yliopistollisen teologian ja adventistien keskuudesta (adventistithan uskovat, että ylösnousemuksen jälkeen toiset pelastuvat ja toiset joutuvat tuhon so. kuoleman omiksi).
Itse tiedän, että Uudessa testamentissa on erilaisia näkemyksiä (en ole fundamentalismin enkä konservatiivisen teologian kannattaja) ylösnousemuksen jälkeisestä elämästä elikkä myös helvetin olemassaolosta. Uudesta testamentista löytyy nähdäkseni kaksi päälinjaa tässä kysymyksessä. Ne ovat: a) 'adventistien kanta' eli näkemys, että ei-pelastuneille käy niin, että he tyhjiinraukeavat, ja b) 'normaalien' kanta, jonka mukaan nämä joutuvat ikuiseen helvetinpiinaan. Jälkimmäinen löytyy lähinnä Ilmestyskirjasta. Edellinen on Uudessa testamentissa tärkeämpi, ja varsinkin apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille löytyy vahvana tämä näkemys. Kolmas Uudesta testamentista varmuudella löytyvä kanta asiaan on se, että Jumala on oikeastaan kaikkien pelastaja. Paavali sanoo eräässä kirjeessään, että "Jumala on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien".
Itse uskon, että ylösnousemuksen jälkeistä helvettiä ei ole eikä tule. Mihin perustan tämän toivorikkaan kantani? Ehdottoman varmaa tietoa asiasta minulla ei ole. Mutta perustan väitteeni Jumalan ilmoitukseen Jeesuksesta Kristuksesta sekä loogiseen päättelyyn ja inhimilliseen intuitioon.
Olen sitä mieltä, että oikeastaan mikä tahansa näkemys "kuolemanjälkeisestä elämästä" on parempi kuin "perinteinen" näkemys siitä, että toiset ihmiset pääsevät taivaan kirkkauteen ja toiset joutuvat ikuiseen helvetinpiinaan. Sikäli ei ole paljoa merkitystä sillä, onko juuri tämä esittelemäni "uusi" näkemys oikeassa vai ei.
Seuraavassa muutamia asiaa koskevia näkökohtia. Seuraavaa ei tarvitse lukea, jos kokee "normaalin" opin kyseenalaistamisen vuoksi suurta tuskaa.
Helvetin olemassaoloa vastaan puhuu se, että koska moraaliset rikkomukset ja ihmisen syntisyys ovat rajallisia, niin rangaistuksenkin pitää olla rajallinen. Kuten kuka tahansa saattaa huomata, helvetti on ääretön rangaistus kuitenkin kovin suhteellisista rikkomuksista. Helvetti merkitsee sinne joutuvalle yksilölle sitä, että hän joutuu olemaan erossa Jumalasta ja kaikesta siitä, mikä tekee elämän hyväksi, ikuisesti ts. äärettömän ajan verran.
Toiseksi kukaan ihminen ei ole syntynyt maailmaan omasta vapaasta tahdostaan. Ihmisen olemassaolo on yksin Jumalan syytä. Jos ihminen voisi valita ennen äitinsä tulemista hedelmöitetyksi, syntyäkö elämään tähän maailmaan, niin väitän, että jos valinnan yhteydessä ihmiselle kerrottaisiin, että olisi olemassa edes pienen pieni mahdollisuus sille että hän joutuu ikuiseen helvetinpiinaan.
Ja ne joilla on 'normaali' kanta helvettikysymykseen, yleensä jättävät kokonaan kysymyksen Jumalan syyllisyydestä pahuuden syntymisessä käsittelemättä, mikä on ongelmallista. Uskovaiset sanovat, että maailman pahuus syntyi, koska eräs enkeleistä oli vapaasta tahdostaan ryhtynyt ylvistelemään ja vietteli vapaan tahdon omaavat ihmiset synnin tekoon. Jumala oli yhden ainoan kiellon antanut Paratiisin kahdelle ihmiseläjälle, käskyn: älä syö hyvän ja pahan tiedon puusta. Ja tätä kieltoa vastaan ihmiset rikkoivat. Ja näin pääsi paha maailmaan.
Miksi näin sitten pääsi käymään? No kuka oli luonut enkelit ja ihmisen? Jos me uskomme Raamattua, niin Jumala heidät loi. Hän heidät luodessaan teki sekä ihmisistä että enkeleistä epätäydellisiä olentoja, joilla on vapaa tahto. Vapaasta tahdosta ei olisi mitään haittaa, jos olennolla ei olisi yhtään minkäänlaista taipumusta pahaan. Mutta Jumala loi sekä ihmisen että enkelit moraalisesti epätäydellisiksi. Ja koska he jo nyt alussa olivat moraalisesti epätäydellisiä, meidän ei pidä yhtään ihmetellä sitä, että kävi niinkuin kävi. Jumala pystyi aivan hyvin etukäteen päättelemään, että hänen luomansa moraalisesti epätäydelliset olennot sitä varmemmin, mitä enemmän aikaa kuluu, syyllistyvät syntiin häntä kohtaan.
Sitten keksittiin helvetti. Voi aikoja, voi tapoja!
Helvettiopista ja sen kannattajista
Minulla ei tosiaankaan ole minkäänlaista kunnon todistetta sen puolesta, ettei sitä ikuista kosmista helvetinpiinaa joskus tulisi. Minulla on vain oma varsin hyvä kristillinen arvomaailmani, Jumalan minulle antamat kyvyt (loogiseen) päättelyyn ja intuitioon ja omatuntoni sekä luottamus Jumalaan, jotka minulla ovat - katson - suurena apuna. Tässä on tasan kolme mahdollisuutta: 1) Joko minun kristillinen arvomaailmani ja inhimillinen arvostelukykyni ovat riittäviä ja helvettiä ei ole eikä tule, 2) Jompi kumpi arvosteluni ehdoista on riittämätön, ja 3) molemmat ehdot ovat riittämättömiä. Kristityt yleensä olisivat sitä mieltä, että minun arvomaailmani voi olla kunnossa mutta arvostelukykyni on riittämätön; en koskaan voi täysin ymmärtää Jumalan suunnatonta rakkautta ja hänen aivoituksiaan. Tämän mukaan Jumala on niin äärettömän paljon ihmistä ylempi olento, että on oikeastaan mieletöntä ruveta vertaamaan Jumalan ja ihmisen aivoituksia!
Tuollaisessa ajattelutavassa piilee jonkinlainen vaara. Se sama ansa, joka on myötävaikuttanut sekä natsien että kommunistien suuriin rikoksiin. Se, että ihminen on valmis luopumaan omasta moraalisesta vastuustaan sen takia, että saa kokea olevansa kokonainen ja onnellinen ihminen antautuessaan jollekin itseään tavattoman paljon suuremmalle! Ei voida väittää, etteikö tällainen asennoitumistapa olisi ollut suuri syy sille, että historian aikana on paljon hyvän nimissä voitu syyllistyä mitä hirvittävimpiin julmuuksiin lähimmäisiämme kohtaan.
"Mutta", tähän nämä kristityt sanovat, "meidän Jumalamme on hyvä. Hän ei voi tehdä mitään sellaista, mikä ei olisi oikein." Mutta jos ihminen ei omilla vaillinaisilla ajatuksillaan saa arvostella Jumalaa, niin mistä kristitty sitten voi tietää, onko hänen Jumalansa oikeasti hyvä. "No kyllä Jumala on hyvä", kristitty vastaa tähän. Mutta jos vain Jumalalla on oikeus arvioida Jumalaa moraalisin mittapuin, niin sittenhän meillä ei voi tosiasiassa olla mitään oikeata tietoa Jumalan hyvyydestä. Me voimme sanoa Jumalaa hyväksi vain, jos me ensin katsomme voivamme luottaa edes jonkin verran omaan arvostelukykyymme!
Havainnollistan asiaa ajatusleikillä. Kristittyjen mainittu asennoitumistapa voisi estää heitä tajuamasta, että heidän palvomansa jumala olisi paha, jos hän siis tosiasiassaolisipaha. Voisihan tämä kristittyjen jumala olla tosiasiassa kieroon kasvanut kuin Adolf Hitler. Voisihan jumala oikeasti OLLAKIN Hitler. Hippelis hoppelis! Adolf Hitler vaikka voisi olla ihmiseksi tullut jumala, maailmankaikkeuden luoja. Tämä paha jumala olisi sitten luonut kristinuskon jumalan naamiokseen voidakseen paremmin leikkiä ihmisten kohtaloilla julmaa leikkiään. Ja kunnon kristityt eivät huomaisi tässä jumalassa mitään omituista!
En väitä, että maailmankaikkeuden luoja on tosiasiassa paha. Kyllä hän oman kokemukseni perusteella on hyvä Jumala, vaikka hirveän omituiseksi ja kauheaksi hän on näyttää luoneen tämän maailman. Luulen, että miten kaikkivaltias Jumala sitten muuten onkin, niin kuitenkin hänen kaikkivaltiudessaan täytyy olla jokin särö tai epämuodostuma, sillä tämä maailma on: kauhea, kauhea, kauhea. Suuri osa elämästä Maan päällä on todella helvettiä.
Todellisuus on tietysti meidän epätäydellisiä ajatuksiamme suurempi. Meidän jumalakuvamme on myöskin vain itsemme muodostama kuva Jumalasta, eikä siis mikään täydellinen kopio. Halusin tuolla edellä olevalla jutulla jumalasta ja kristityistä sanoa sen, että kristityt osittain palvelevat vääriä jumalia. Osittain he palvovat oikeaa Jumalaa, hyvää Jumalaa. Mutta toisaalta he ovat valmiita kuitenkin antamaan pirulle pikkusormensa.
Toisaalta kristittyjen filosofisessa helvettiin liittyvässä asennoitumisessa on sellainenkin mieletön piirre, että helvettiopin hyväksyminen merkitsee oikeastaan vallan palvontaa. Jumalan käsittämättömässä viisaudessaan säätämää helvettirangaistusta kannatetaan siitä syystä, että kristityt itse joutuisivat helvettiin, mikäli he eivät noudattaisi kaikessa mahtavan ja kaikkivaltiaan jumalansa aivoituksia. Suuren vallan edessä kristityt ovat valmiita taipumaan. Tämä ei ole kovin eettinen asenne.
Täten on myös varmaa, että kerran omaksuttu usko helvetin olemassaoloon hankaloittaa uusien ajatusten vastaanottamista. Helvettiin uskova kristitty pelkää, että astuminen kerran harhaan "oikealta tieltä" voi aiheuttaa hänen itsensä joutumisen ikuiseen helvetinpiinaan. Usko helvetin olemassaoloon ja dogmatismi näin vahvistavat toisiaan.
Kuten sanottu, minä en usko ylösnousemuksen jälkeisen helvetin olemassaoloon. Tämä maailma on jo valmiiksi tarpeeksi julma paikka. Emme tarvitse sen jatkokertomukseksi täydellistä mielettömyyttä. Jos kuitenkin olen erehtynyt asiassa, niin silloin minun täytyi vain otaksua, että Jumalaa voisi aivan yhtä hyin nimittää saatanaksi. Sellainen maailma olisi täydellisen typerä.
Kristityiltä löytyy sellainenkin mieletön peruste uskolleen helvetin olemassaoloon, että helvetti alleviivaa Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Tämän logiikan mukaan mitä ankarampi rangaistus seuraa Jeesuksen hylkäämisestä, sitä kirkkaammin valaisee Jeesuksen tarjoama pelastus. Tämä merkitsisi varmaan myös sitä, että jos Jeesus helvetissä raiskaisi sinne joutuneita, niin se alleviivaisi vielä enemmän kristillisen kirkon sanoman tarjoamaa pelastusta. "Mutta", kristitty sanoo tähän, "ei Raamatussa puhuta mitään sellaisesta. Kyllä normaali helvetti minusta on aivan riittävä." Mutta eihän kristitty usko tosiasiassa helvetin olemassaoloon siksi, että sille olisi järkeviä perusteita, vaan ensisijaisesti siksi, että helvetti löytyy Raamatusta! Ts. jos olisi niin, että maininta Jeesuksen harjoittamasta raiskaamisesta helvetissä löytyisi Raamatusta, niin kyllä kristityt voisivat aivan hyvin uskoa siihenkin. Kristityt uskoisivat itseasiassa melkein ihan mihin tahansa, mikä Raamatusta suinkin vaan löytyisi! Eivät he suinkaan taida tarvita järkeviä perusteita uskoakseen johonkin dogmien lahjoittamaan "kristilliseen" opppiin. Ahdas dogmatismi on joillekin aivan tarpeeksi.
Jeesus kalisuttelee mustanpuhuvia hampaitaan.
Valo loistaa pimeässä, mutta pimeys ei ole sitä koskaan tajunnut
Jeesus joutui pitkänä perjentaina ristille jotta ketään ei enää ristiinnaulittaisi. Ja vaikka niin kävisikin, ettei kenenkään tarvitsisi olla ristillään yksin.
Olen sitä mieltä, että ehkä kaikista tärkein asia, joka luo valoa tämän maailman pimeyteen, on yksilön oma VASTUU. Uskoisin, että Jumala tahtoo meistä tulevan eheitä, vapaita ja vastuunalaisia ihmisiä. Yksilön vastuu on uskontoakin korkeampi asia.
Sivuillani olevien tapaisia helvettiä koskevia näkemyksiä on julkisuudessa viimeksi kuluneina aikoina nähty ennenkin; huomautettakoon kuitenkin, että minä omaksuin oman helvetin ja sen olemassaolon vastaisen ja kieltävän kantani jo vuosia ennen lut. pastori Antti Kylliäisen kuulun kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen vuonna 1997 tapahtunutta ilmestymistä kirjakauppoihin.
Asiaan edes jotenkin liittyvää kirjallisuutta
T.P. Virkkunen: Yksilön uskonnollinen kehitys (kehityspsykologinen ja uskontotieteellinen tutkimus)
T.P. Virkkunen: Uskonto ja maailmankuva (edelliseen perustuva yleisesitys)
Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus (kristillinen romaani, joka voitaisiin valita joka vuosi vuoden kristilliseksi kirjaksi)
Eräs uudempi kannanottoni aiheeseen
Voit niin halutessasi käydä lukemassa 30.7.2021 julkaistun aihetta käsittelevän ainakin omasta mielestäni ihan kelvollisen blogimerkinnän nk. pääblogistani. Merkinnän nimi on Uskontojen ikuisesta helvetinpiinasta. Minusta merkintä on itse asiassa paremmin asiaa kuin tämä tällä sivulla oleva tekstini.
"Siihen aikaan minä olin todella viisas ja ymmärsin kaiken"
PS. Ensimmäinen äkillisistä hengellisluontoisista kriiseistäni oli ollut vuonna 1993 tapahtunut kristinuskon perusasian tajuaminen. Vuonna 2016 taas olin ruvennut ajattelemaan, että Kristuksen sovitustyön ja Pyhän hengen voiman takana ei välttämättä olekaan toimivaa Jumalaa, vaan että kyseessä saattaa olla pelkästään hyvää tekevä psykologinen ilmiö. Vuonna 2021 olin tullut siihen tulokseen, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu. Siteeraan lopuksi Jeesus Nasaretilaista: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."
Ja tässä olisi lopuksi tällainen helvettiaiheinen kuvakaruselli. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva".
