Historia
Taiteilija teosten takana on Väinö Ylen (1908-2000), joka innostui taiteesta jäätyään eläkkeelle muurarin ja maanviljelijän ammateista 1970-luvun alussa. Tuosta lähtien parinkymmenen vuoden ajan hänen eläkepäivänsä täyttyivät taiteen tekemisestä ja tuotanto onkin valtaisa: hänen näyttelynsä käsittää satoja patsaita!
Patsaat on tehty pääosin betonista ja ne esittävät pääasiallisesti ihmis- ja eläinhahmoja arkipäiväisissä tilanteissa. Väinö Ylen seurasi tarkasti maailman menoa ympärillään ja siksi aiheina ovat kyläläisten ja työläisten lisäksi lukuisat kuuluisat urheilijat ja poliitikot. Monet työt sisältävät myös liikkuvia osia, jotka toimivat mekaanisesti tai sähkön avulla. Suurin osa patsaista on näyttelytilana toimivassa vanhassa navetassa mutta teoksia on myös pihamaalla ja taiteilijakodissa. Vaimo Hilmalla oli tärkeä rooli taiteilijan työskentelyn tukijana ja näyttelystä löytyy myös hänen omia töitään.
Lukuun ottamatta kahta Rauman Taiteilijaseuran 1970-luvulla järjestämää kurssia, Väinö Ylen on täysin itseoppinut taiteilija ja häntä pidetään yhtenä kiinnostavimmista suomalaisista ITE-taiteilijoista. Väinö Ylen sai myös tunnustusta taiteilijan työstään: hän sai valtion taideteollisuuspalkinnon vuonna 1972.
Väinö ja Hilma (1911-1991) Ylenin avioliitto oli lapseton, joten he testamenttasivat pientilansa taideteoksineen Kodisjoen saarnahuonekunnalle. Taidekotia hallinnoi Kodisjoen taideyhdistys ry.
Lisätietoa:
artikkeli taidekodista Retkipaikka-sivustolla
Laitilan Television ohjelmat taidekodilta: osa 1 ja osa 2
ITE Satakunnassa -video: Väinö Ylenin betoninen kuvakirja