Turun puhallinmusiikkijuhlat 2023.
Veneilykesän avaus Raisio Marina. 2023. Lämpötila +16
Veneilykesän avaus Raisio Marina 2024. Lämpötila +26.
VPK:n LOPETTAMISUHKA
Viime aikoina on uutisoitu, että Varsinais-Suomen pelastuslaitos on säästösyistä supistamassa vapaaehtoisten palokuntien määrää. Lopettamisuhan alaisena on myös Raision VPK.
Loepttamisuhka ei koske kuitenkaan Raision VPK:n soittokuntaa sillä se toimii itsenäisenä yhdistyksenä erillään VPK:n organisaatiosta.
Soittokunta on säilyttänyt löyhät suhteet palokuntaan sekä säilyttänyt palokuntasoittokuntaperinteet. Soittokunta osallistuu edelleen aktiivisesti palokuntasoittokuntien alueelliseen ja valtakunnalliseen yhteistoimintaan.
Vuonna 1893 perustettu Raision torvisoittokunta siirtyi VPK:n alaisuuteen vuonna 1959. Vuonna 1991 päätti soittokunta erkaantua VPK:n organisaatiosta ja siitä perustettiin yhdistys Raision VPK:n soittokunta r.y. Nykyään soittokunta toimii myös Raisio-opiston opintopiirinä.
30.11.2025
SYYSKONSERTTI 25.10.2025 klo 15.00
Martinsali Raisio
Tervetuloa jo perinteeksi muodostuneeseen Raision VPK:n soittokunnan syyskonserttiin.
Tämän kertaisen konserttimme ohjelma perustuu viime kesänä Forum Marinumissa järjestetyn Meri tulee kaupunkiin – tapahtuman esitykseemme. Tästä saimme myös otsikon konserttiimme.
Ohjelmassa on pitkään ohjelmistossamme olleita meriaiheisia kappaleita sekä hiukan muutakin viihdyttävää musiikkia.
Lippuja konserttiin saa ostaa 15 euron hintaan soittokunnan jäseniltä sekä ovelta ennen konsertin alkua.
Kirjaston kahvion palvelut ovat käytössä väliajalla.
08.10.2025
SOITTOKUNTA SAI UUDEN KAPELLIMESTARIN.
Syyskuun alusta aloitti soittokunnan uutena kapellimestarina Markus Vatka.
Markus kertoo olevansa soittokuntaihminen henkeen ja vereen. Markuksen pääsoitin on pasuuna, mutta myöhemmin matkaan ovat tarttuneet myös venttiilipelit. Puhallinmusiikkiin alkusysäys on tullut Raumalta. Markus on voittanut useita suomenmestaruuksia Rauman Poikasoittokunnan riveissä ja hän on tutustunut kotikylänsä Lapin VPK:n soittokuntaan jo ala-asteella. Markus palaa mielellään kotikaupunkiinsa tänäkin päivänä, joko marssikouluttajana tai Rauman Soittokunnan lead-pasunistina. Varusmiespalveluksensa Markus suoritti Lahdessa Varusmiessoittokunnassa ja Haminassa RUK:ssa. Muusikkona hän on työskennellyt mm. Laivaston soittokunnassa ja Rauman Teatterissa.
Turussa Markus on soittanut mm. Turun Metsänkävijöissä, Sohon Torwissa ja SUMU Big Bandissä. Raision VPK:n johtamisen lisäksi Markus työskentelee myös Turun Konservatoriossa vaskisoitinopettajana.
Markuksen ensimmäiseksi tehtäväksi tuli valmentaa soittokunta perinteiseen syyskonserttiin joka on 25.10.2025.
Soittokunta toivottaa uuden kapun tervetulleeksi .
08.10.2025
MERI TULEE KAUPUNKIIN-tapahtuma
Forum Marinumissa 9-10.8.2025
Raision VPK:n soittokunta esiintyy 9.8. klo 12.00
https://www.forum-marinum.fi/fi/tapahtumat/meri-tulee-kaupunkiin/
28.05.2025
TURUN PUHALLINMUSIIKKIJUHLAT 2025
Perinteinen keväinen puhallinmusiikkitapahtuma Turun puhallinmusiikkijuhlat järjestetään jälleen viikolla 21 jolloin saadaan kuulla viikon jokaisena arki-iltana paikallisten puhallinorkesterien esityksiä. Tapahtumapaikka on Turun kirjaston piha ja konsertteihin on vapaa pääsy.
RAISION VPK:N SOITTOKUNTA esiintyy torstaina 22.5.2025 klo 19.00.
Ohessa puhallinmusiikkijuhlien koko viikon ohjelma.
TPMJ 2025
viikko 21
Kirjastopiha
ma 19.5.
klo 18.00 Turun VPK: puhallinorkesteri
klo 19.00 Turun Työväenyhdistyksen Soittokunta
ti 20.5.
klo 18.00 Blåslaget
klo 19.00 Sointu-seitsikko- tuplana!
ke 21.5.
klo 18.00 Aura Brass Band
klo 19.00 Turun Metsänkävijäin Soittokunta
to 22.5.
klo 18.00 Turun konservatorion Aura Youth Wind Band ja Varissuon Iloiset Puhaltajat V.I.P.
klo 19.00 Raision VPK:n soittokunta 14.11.2024
pe 23.5.
klo 18.00 Nousteprassi
klo 19.00 Maarian VPK:n jazz-osasto
24.03.2025
RAISION LUKION VANHOJENTANSSIT
Orkesterimme säestää Raision lukion vanhojentanssit 13.02.2025 Kerttulan liikuntahallissa.
01.02.2025
SOITTOKUNNAN SYYSKONSERTTI MATKAN VARRELTA
Lauantaina 02.11.2024 klo 15.00. Martinsali Raisio
Tämänkertainen syyskonsertti koostuu uudemmista ja vanhemmista sävelmistä. Vanhemmasta päästä mainittakoon sikermä Oskari Merikannon sävelmistä jonka on tuuballe ja puhallinorkesterille sovittanut raisiolainen entinen Turun kaupunginorkesterin tuubisti Helge Rautiainen. Uudempaa tuotantoa edustavat mm. suomalaisten säveltäjien Timo Forströmin ja Ilppo Hiekkasen puhallinorkesterille säveltämät teokset.
13.10.2024
KILLIN MARKKINAT 24.08.2024 KLO 10.00
Orkesterimme esiintyy Killin markkinoiden avajaisissa Raisiossa lauantaina 24.08.2024 klo 10.00.
https://raisiokeskus.fi/killin-markkinat-2024
28.06.2024
VENEILYKAUDEN AVAJAISET RAISIO MARINA. TIISTAI 28.05.2024 KLO 19.00.
01.05.2024
ESIINTYMINEN TURUN PUHALLINMUSIIKKIJUHLILLA TIISTAINA 21.05.2024 KLO 18.00. PAIKKA: TURUN KIRJASTON PIHA.
01.05.2024
VANHOJEN TANSSIT 2024
Soittokuntamme säestää jälleen Raision lukion vanhojen tanssit.
05.02.2024
JUHLAKONSERTTI 28.10.2023
LAULUJA RAKKAUDESTA
Soittokunnan perustamisesta Raisioon on tänä vuonna tullut kuluneeksi 130 vuotta.
Juhlavuoden kunniaksi soittokunta järjestää juhlakonsertin lauantaina 28.10.2023 klo 14.00 Raision Martinsalissa.
Konsertin teemana on LAULUJA RAKKAUDESTA.
Solistit tulevat orkesterin soittajista. Laulusolistina, kuten myös orkesterin johtajana toimii Essi Rae.
Tervetuloa viettämään rattoisa iltapäivä puhallinmusiikin parissa.
Sisäänpääsy 15 eur. Lippuja ennakkoon orkesterin jäseniltä sekä ovelta ennen konsertin alkua.
03.10.2023