Ayaha

Olen Ayaha, 24-vuotias yliopisto-opiskelija. Minulla on selektiivinen mutismi, mutta sain diagnoosin vasta neljä vuotta sitten.

Lapsena pystyin puhumaan paljon vapaammin kuin nykyään. Alakoululaisena puhuin koulussa, mutta toisinaan en pystynyt puhumaan lainkaan. Yleensä opettajat sekä luokkakaverit olivat kilttejä ja ymmärtäväisiä, mutta yksi opettaja vaati minua puhumaan. Minut käskettiin joskus seisomaan luokkahuoneen ulkopuolelle, kun en voinut puhua hänelle. Nämä kokemukset ovat edelleen mielessäni pelottavina muistoina.

Yläkoululaisena mutismini pahentui. Pystyin puhumaan luokkakavereiden sekä opettajien kanssa välitunneilla tai koulun jälkeen, mutta kurssien aikana en pystynyt puhumaan. Silloin en vielä tiennyt, että minulla on mutismi. Tunsin, että olin erilainen kuin muut lapset..

Kun olin 17-vuotias, lopetin puhumisen kokonaan. Toisin sanoen unohdin, miten puhua. Aikaisemmin olin puhunut perheelleni,mutta enää en pystynyt puhumaan heillekään lähes yhdeksään kuukauteen.

Vuonna 2015 pääsin opiskelemaan yliopistoon. Silloin pystyin taas puhumaan perheelleni, mutta en kyennyt puhumaan yliopiston tiloissa. Sain kuitenkin luvan tehdä puhumista vaativia tehtäviä kirjoittamalla. Lisäksi joskus harjoittelin professorini kanssa puhumista kahden kesken. Lisäksi minulla on tosi hyviä muistoja kurssikavereiden kanssa, koska he aina odottivat ennen kuin yritin puhua/ kirjoittaa jotakin ja he hyväksyivät oman tapani kommunikoida. Näiden kokemuksien avulla tunsin, että olin osa yhteisöä, eikä minua unohdettu, vaikka en voinut puhua heidän kanssaan.

Vuonna 2017 sain diagnoosin. Olin jo aiemmin kuullut mutismista, mutta jostain syystä ajattelin, ettei mutismi koske minua. Saadessani diagnoosin tulin surulliseksi kuultuani, että mutismiin on vaikea saada hoitoa erityisesti aikuisena. Samalla minua helpotti kuitenkin tietää, että puhumattomuus johtuu sairaudesta, eikä se ole minun vikani. Siitä lähtien olen etsinyt ahkerasti tietoa mutismista. Samana vuonna tutustuin yhteen tyttöön, jolla on myös mutismi. Olemme lähettäneet viestejä toisillemme nyt pari vuotta ja hän on tärkeä ystäväni.

Vaikka minulla on mutismi, elän omaa elämääni ja olen toteuttanut unelmani. Olen ollut kiinnostunut Suomesta lapsesta saakka ja vuonna 2018 tulin Suomeen opiskelemaan yliopiston vaihto-opiskelijaksi. Sen jälkeen jatkoin suomen kielen opiskelua ahkerasti, ja tänä syksynä aloitan maisteriopinnot Suomessa suomen kielellä. Ulkomailla asuminen on minulle vaikeaa, mutta olen saanut siihen apua perheeltäni ja ystäviltäni. En pysty vielä puhumaan yliopistossa, mutta olen vähitellen pystynyt puhumaan koulun ulkopuolella parin ystävän kanssa. Julkisissa tilanteissa en pysty vielä puhumaan.

Sekä Suomessa että kotimaassani mutismia ei vielä tunneta. Mielestäni on tärkeää lisätä tietoisuutta mutismista. Itse haluan kovasti saada hoitoa ja harjoitella puhumaan, mutta en tiedä mistä voisin aloittaa. Haluan myös tutustua muihin ihmisiin Suomessakin, joilla on mutismi.