(Kuva: Mediataitokoulu)
Suomi on monikulttuurinen maa, missä jokaisella on oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Varhaiskasvatus on osa muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa, jossa tuetaan kansainvälistä ymmärrystä, kunnioitusta sekä vastuullisuutta. Suomea toisena kielenään puhuva lapsi saa S2-opetusta. S2-statuksesta puhutaan silloin, kun kyseessä on eri kieli- ja kulttuuritaustainen lapsi, jonka suomen kielen taito ei ole riittävä kaikilla kielen eri osa-alueilla.
Lasten kielen kehityksen keskeisiä osa-alueita avataan varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Niitä ovat varhaiskasvatuksessa:
kielitietoisuus
kielellinen muisti ja sanavaranto
kielen käyttötaidot
kielen ymmärtämisen taidot
puheen tuottamisen taidot
vuorovaikutustaidot.
Suomen kielen oppiminen on edellytys maahanmuuttajien kotoutumiselle sekä menestymiselle opinnoissa ja työelämässä. (OPH, 2024)
Suomenkielinen varhaiskasvatus on vastuussa suomenkielen ja kulttuurin vahvistamisesta osaksi S2-lapsen elämää. Kodin tehtävä on puolestaan tukea lapsen äidinkielen kielellisiä valmiuksia ja kielitaitoa. Hyvä kielitaitopohja tukee uuden kielen oppimista. Kielelliset haasteet esiintyvät usein myös opeteltavissa kielissä.
(OPH, 2024)
Jokapäiväisen toiminnan kautta
Arjen eri tilanteita sanoittaminen
Asioiden, esineiden nimeäminen
Kuvat tukena
Päivärytmin kuvittaminen
Leikin tukeminen (aikuinen sanoittaa leikkiä)
Kyllä-ei – kysymyksien kautta ymmärtämisen kartoittaminen
Laulut, lorut, kirjat
Tukiviittomat
(Lähteet: Papunet, Verratonlehti, Savas)
Yli 3-vuotias lapsi
Kielipajatoiminta (yksilö-, pari- ja/tai pienryhmässä)
Arjen tilanteiden sanoittaminen, nimeäminen
Vertaisoppiminen
Leikki! (Leikkiin pääsemisen turvaaminen, aikuinen leikin sanoittajana, leikkiympäristöjen muokkaaminen…)
Avoimet kysymykset= vrt. Missä sinä asut? (mikäli kielitaito jo kehittynyt vältä kysymyksiä, joihin lapsi voi vastata kyllä/ei)
Kuvat päivittäisessä käytössä
Kuvittaminen etenkin ristiriitatilanteiden ratkomisessa
Tukiviittomat
Tarinoiden, satujen lukeminen ja keksiminen, sadutus
(Lähteet: Papunet, Verratonlehti, Savas)
Ilmaisun monet muodot
Tutustutaan eri maiden tyyleihin, rytmeihin, soittimiin, lauluihin
Kehollinen ilmaisu
Draama ohjatuissa tilanteissa
Nonverbaaliset viestit ja tunteiden kehollinen ilmaisu sisällytetty arkeen
Tarinankerronnan kautta vahvistetaan lapsen identiteettiä
Musiikin sanoitukset opettavat kieltä (lauluja kuvitetaan)
Värit + kuvat
Kirjojen lukemisen ja niistä keskustelemisen kautta opetetaan luetun ymmärtämistä
Kuvalukeminen
Keskustellaan kulttuureista ja ryhmän lasten eri kielistä
Tervehdykset eri kielillä
Minä ja yhteisömme
Opetellaan hyviä tapoja
Tunteita sanoitetaan, nimetään, tunnistetaan
Mediataidot tutuksi,
Lähiympäristö tutuksi retkien kautta
Sanoja ja asioita kokemuksellisesti ja kontekstissa
Sanastoa liittyen perheeseen, asumiseen, naapureihin, ystävyyteen
Eri maiden lippujen askartelu
Tutkin ja toimin ympäristössäni
Tutkimisen verbit
Ajan ja paikan käsitteet
Kestävään kehitykseen liittyvät käsitteet + käytännöt
Tutustutaan luontoon, hyönteisiin, lintuihin
Matemaattiset käsitteet: geometriset kuvioit, luvut, järjestysluvut
Luonnontieteen ilmiöiden käsitteet ja sanasto
Kasvan ja kehityn
Liikkumisen verbit + kehonosat
Turvallisuuteen liittyvä sanasto: ensiapu, kiusaamisen ehkäisy, ystävyys, liikenne
Ruokailusanasto ja vaatesanasto käytännön tilanteissa
(Lähteet: Papunet, Verratonlehti, Savas)
Kaikki sivustolle tuotetut materiaalit ovat lisensoitu Creative Commons lisenssillä CC BY-NC 4.0, joka tarkoittaa, että teosta voi käyttää, jakaa ja muokata, mutta sitä ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ja tekijän nimi on mainittava. Pieksämäen Kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen digikartta sivuston on luonut Pieksämäen Kaupungin hanketyöntekijä, digipedagogi Katja Oravainen.