(Kuva: Mediataitokoulu)
Esiopetuksessa digitaalisten välineiden ja ympäristöjen määrä kasvaa. Harjoitellaan myös digivälineiden käyttöön liittyvää sanastoa, näppäintaitoja sekä hiiren käyttöä.
Eskarit voivat olla aktiivisia median käyttäjiä ja koulun lähestyessä moni saattaa saada oman älypuhelimen. Turvallisuus ja vastuullisuus digiympäristöissä toimimisessa korostuu, kun lapset alkavat käyttää laitteita itsenäisesti.
Keskustellaan tekijänoikeuksista, yksityisyyden suojasta, turvallisista salasanoista, sekä toiminnasta digimaailman ongelmatilanteissa. Arvioidaan tiedon luotettavuutta ja kannustetaan lapsia kriittiseen mediapohdintaan. Mietitään teknologian käyttöä myös kestävän kehityksen näkökulmasta, opetellaan huolehtimaan välineistä ja tauottamaan työskentelyä.
Esiopetuksessa koetaan ja opetellaan ymmärtämään eri mediasisältöjä monipuolisesti. Mediasisältöjä tuottamalla opitaan myös, että media on aina ihmisten tekemää. Pohditaan mainoksia ja kokeillaan median kautta vaikuttamista. Eskarissa tutustutaan myös tekstiä sisältävään mediaan ja tuetaan lasten orastavaa kirjoitustaitoa.
Ohjelmointiajattelu ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät ja niitä harjoitellaan myös erilaisten sovellusten kautta sekä esimerkiksi ohjelmoitavilla roboteilla. Arjen teknologiaan tutustumista jatketaan rakentelun ja teknologiavärkkäilyn kautta. Pelillisyys ja ongelmanratkaisu, kuten omien pelien keksiminen ja sääntöleikkien muuntelu, valokuvasuunnistus, QR-koodiradat yms. kiehtovat ja innostavat eskareita oppimaan.
(OPH, Esiopetuksen digitaalisen osaamisen ja medialukutaidon kehittäminen)
Alleviivatut vinkit ovat suoria linkkejä sivustoille, lihavoidut taas joko sovelluksia tms. vinkkejä.
Kielen rikas maailma:
Pikku kakkosen eskari - tulostettavia paperipuuhia
Värinauttien Aakkoset- paljon valmista tulostettavaa materiaalia kirjainten harjoitteluun
Lukuja liikkuen, tavuja touhuten - toiminnallista materiaalia
Iltasatu - Iltasatu on verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on edistää suomenkielisten lastensatujen saatavuutta sähköisessä muodossa.
Ekapeli Alku -sovellus- Ekapeli Alku on 4-8 -vuotiaille suunnattu lukemista opettava peli. Peli mukautuu pelaajan taitotasoon, ja harjoittaa kirjaimia, sanoja, sekä luetun ymmärtämistä.
Molla ABC - sovellus. -Molla ABC on tabletille tai puhelimelle ladattava sovellus, jonka avulla lapsi voi harjoitella kirjainten ja numeroiden oikeaoppista kirjoittamista.
Alkukirjainpeli 5+ - Oppi&Ilo pelit, tarjoaa monipuolisia ja hauskoja pelejä, puuhakortteja ja kirjoja erityisesti varhaiskasvatusikäisille lapsille. Tuotteet tukevat oppimista leikin kautta ja ovat suunniteltu eri ikäryhmille.
Kirjainreittipeli 3+ - Oppi&Ilo pelit, tarjoaa monipuolisia ja hauskoja pelejä, puuhakortteja ja kirjoja erityisesti varhaiskasvatusikäisille lapsille. Tuotteet tukevat oppimista leikin kautta ja ovat suunniteltu eri ikäryhmille.
Sanakone 6+ - Oppi&Ilo pelit, tarjoaa monipuolisia ja hauskoja pelejä, puuhakortteja ja kirjoja erityisesti varhaiskasvatusikäisille lapsille. Tuotteet tukevat oppimista leikin kautta ja ovat suunniteltu eri ikäryhmille.
Tavut sanoiksi 6+ - Oppi&Ilo pelit, tarjoaa monipuolisia ja hauskoja pelejä, puuhakortteja ja kirjoja erityisesti varhaiskasvatusikäisille lapsille. Tuotteet tukevat oppimista leikin kautta ja ovat suunniteltu eri ikäryhmille.
Yhdistä kirjaimet 3+ - Oppi&Ilo pelit, tarjoaa monipuolisia ja hauskoja pelejä, puuhakortteja ja kirjoja erityisesti varhaiskasvatusikäisille lapsille. Tuotteet tukevat oppimista leikin kautta ja ovat suunniteltu eri ikäryhmille.
Näppistaituri: Alkuopetuksen nurkka - tutustutaan näppäimistöön hauskojen pelien avulla!
Ilmaisun monet muodot:
Eläinnuotit (Opetushallituksen ilmainen oppimateriaali)
Chrome Music lab -laaja musiikkikasvatussivusto erilaisine musiikkiosioineen
Blob Opera — Google Arts & Culture -tee musiikkia neljän Blobin kanssa
Piano, mm. maatilaneläinten äänillä (koko näytölle: paina peliruudun alla olevaa vihreää nappia, jossa kaksipäinen nuoli)
ChatterPix Kids –sovellus. ChatterPix Kids on helppokäyttöinen mobiilisovellus, jonka avulla lapset voivat tehdä puhuvia kuvia.
Kamera – lasten ottamien kuvien tarkastelu
Valkotaulu piirrosohjelma -Puro123 whiteboard; voit piirtää mitä haluat
Minä ja meidän yhteisömme:
Kelikamerat - Kelikamerat.info -verkkopalvelusta löydät kelikamerat helposti ja nopeasti. Kelikamerat.info -sivustolla näytetään noin 700:n kelikameran välittämät kuvat.
Kamera : Lasten ottamien kuvien tarkastelu älytaululla
Kuvataan lasten touhuja alkusyksystä iPadilla ja katsotaan videot joulun alla / keväällä
Kuvien katsominen iPadilta tai älytaululta: Kun lapsi kiinnostuu jostain asiasta, katsotaan Googlen kuvahaulla yhdessä miltä asia näyttää tai millaisia asioita on olemassa. Näin lapsen mielenkiinnon kohteet tulevat huomioiduiksi. Myös kuvapankkeja (esim. Pixabay, Pexels) voi hyödyntää.
Miltä tuntuu nallesta? – tukiviitottu laulu, Kielinuppu (Kielinupulla myös sovellus Kielinuppu )
Lasten areena - Lasten Areena on Ylen tarjoama turvallinen ja helppokäyttöinen palvelu, jossa lapset voivat katsella ja kuunnella Ylen lastenohjelmia ajasta ja paikasta riippumatta.
Piip piip Mikko Mallikas sovellus - on suunniteltu erityisesti 3–9-vuotiaille lapsille, se yhdistää leikin, oppimisen ja kestävän kehityksen teemat.
Google Earth -Google Earthin avulla voidaan: Tutkia maapalloa satelliittikuvien ja 3D-näkymien avulla. Etsiä tuttuja ja vieraita paikkoja: oma kotikaupunki, Eiffel-torni, eläinten elinympäristöt. Tehdä mielikuvitusmatkoja maailman ympäri – lapset voivat valita kohteita ja tutkia niitä yhdessä.
Pikku Kakkosen tuokiota (videot + ohjeet): Minä ja meidän yhteisömme -teemoja
Kasvan ja kehityn:
Liikuntahyrrä – Liiku kuin…
Pikku Kakkosen Aamujumpat – 20 jumppaa, pituudet 3-4min
Kengännauhojen solmiminen rusetille – suomenkielinen video, jossa madot ja puput seikkailevat
Opi tekemään rusetti Jebilsin kanssa – suomenkielinen ohjevideo
Muista pestä kädet – Mimmit feat. Akuliina
Taikapuu – satuhieronta video
Rusinasta rennoksi – rentoutumisharjoitus ja sivulla muitakin kivoja videoklippejä rentoukseen/läsnäolon harjoituksiin
Rentoudu Pikku kakkosen Nallen kanssa – pieniä kuunteluohjelmia rentoutumisharjoituksiin
Eläinjooga – videoita
Rentoutusmatkoja lapsille – Meditaatio Suomi
Rentoutustarina yön ja päivän synty -mielikuvitusrikas tarina linnunradasta 9min
Ruoka tarinoita – kolme erilaista kuuntelusatua, missä seikkailee erilaisia ruoka-kavereita
Ruokatehtäviä – katso taululla sopiva tehtävä ja rakenna se yhdessä lasten kanssa
Ruokapeli (Papunet)
Kielen päällä -ruokasanastopeli
Pidetään huolta ja nautitaan mustikasta! – animaatio
Tutkin ja toimin ympäristössäni:
Pesulla ja puhtaaksi - peli hygieniasta (Opetushallitus)
Lähteet:
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf
E-perusteet
https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/9359537
Digi-ihanavaka -Tampere
https://opi.tampere.fi/digiihanavakajaesiopetus/
Opetushallitus
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/pedagogisesti-laadukas-digitaalinen-ymparisto
Opetushallitus
Lasten digitaalisen osaamisen tukeminen
Mediataitokoulu
Mediataitoulu
https://www.mediataitokoulu.fi/polkuja_varhaiskasvatus.pdf
Mediataitokoulu
https://www.mediataitokoulu.fi/ohjelmointi_varhaiskasvatus.pdf
Kaikki sivustolle tuotetut materiaalit ovat lisensoitu Creative Commons lisenssillä CC BY-NC 4.0, joka tarkoittaa, että teosta voi käyttää, jakaa ja muokata, mutta sitä ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ja tekijän nimi on mainittava. Pieksämäen Kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen digikartta sivuston on luonut Pieksämäen Kaupungin hanketyöntekijä, digipedagogi Katja Oravainen.