Vuosi sitten tuhat sosiaalityöntekijää ja tuhannet muut allekirjoittivat 1000nimeä -adressin, jotta asiakkaana olevia lapsia uhkaava pitkäaikainen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylikuormitus saataisiin korjattua. Tuhannen työntekijän vetoomus herätti hetkeksi median ja poliitikot. Kansallisella tasolla vetoomus johti selvityshenkilön asettamiseen.
Samalla kun kuormitusasiaa selvitetään, on lastensuojelun kuormitus edelleen kasvanut. Lastensuojeluilmoitukset ja kiireelliset sijoitukset nousivat enemmän kuin koskaan aikaisemmin vuodesta 2016 vuoteen 2017: molemmat 15 %. Adressin seurauksena Helsinki päätti rajoittaa asiakasmäärää oma-aloitteisesti ja muutamiin kaupunkeihin on saatu joitakin uusia sosiaalityöntekijän vakansseja. Teot kertovat paikallisista yrityksistä ottaa vastuuta, mikä on kunnioitettavaa. Iso kuva on kuitenkin edelleen sama kuin ennenkin.
Tutkimukseen perustuen tiedetään, että ylikuormitus johtaa moniin ongelmiin lastensuojelussa. Työolot kärsivät, koulutetut sosiaalityöntekijät eivät hakeudu lastensuojeluun töihin, eivätkä pysy siellä. Työntekijäpula ja vaihtuvuus ovat olleet puheissa kauan: vuonna 2003 sosiaalialan neuvottelukunta määritteli sosiaalityöntekijäpulan ja työntekijöiden heikon pysyvyyden kiireellisiä toimenpiteitä vaativaksi ongelmaksi (STM, Kansallinen sosiaalialan kehittämisprojekti 2003). Myöhemmät raportit ja selvitykset toistavat samaa.
Tutkimukseen perustuen tiedetään myös, että tärkein tekijä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden pysyvyyden edistämisessä on kokemus oman organisaation arvostuksesta. Se näkyy työn hyvänä organisointina, koulutusmahdollisuuksina, laadukkaana johtamisena, fyysisen työympäristön toimivuutena – ja sopivana asiakasmääränä. Myös palkka kertoo arvostuksesta. Lääkäreiden keskipalkka on noin 6500 euroa, yliopistokoulutetun lastensuojelun sosiaalityöntekijän keskipalkka noin puolet tästä.
Millaisista arvoista kertoo se, että lapsikuolemien ja vakavien kaltoinkohtelu-uutisten annetaan jäädä hetken mediakohahduksiksi? Tiedon ja keinojen puutteesta ei ole kyse. Lapsiystävällisen maineen hyvinvointivaltiossamme sosiaalityöntekijöillä on noin kaksinkertainen määrä asiakkaita vastuullaan verrattuna useisiin muihin maihin. Kun kuormitus on korkealla tasolla ja työntekijät vaihtuvat usein, on lapsen täysin mahdollista olla 7-10 eri sosiaalityöntekijän asiakkaana lastensuojelu-uransa aikana. Kaikki lapset eivät ennätä koskaan tavata kaikkia työntekijöitään. Työntekijöiden vaihtuvuus pitkittää avunsaantia: tieto katkeilee, tuki ja päätökset viivästyvät. Lisäksi vaihtuvuus maksaa paljon työnantajalle. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan yhden sosiaalityöntekijän lähdöstä aiheutuu kahden vuoden aikana noin 33 000 euron kustannukset organisaatiolle. Jos suomalaisesta suurehkosta kaupungista lähtee kahden vuoden aikana kymmenen sosiaalityöntekijää, saisi vaihtuvuuden hinnalla palkattua palkattua vuodeksi kuusi työntekijää.
Lastensuojelun sosiaalityöstä pystyttäisiin tekemään mielekäs tehtävä, jossa pysytään ja kasvetaan ammattilaisina. Työ voidaan uudistaa työntekijöitä tukevaksi ja mielekkääksi. Vaihtuvuus on mahdollista saada kuriin. Keskeisin keino on ylikuormituksen taltuttaminen. Myös työolojen parantamiseen on keinoja, esimerkiksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaan sisältyvä systeeminen tiimimalli. Kokemukset mallista ovat laajasti myönteisiä. Uusi työote ei kuitenkaan auta jos ylikuormitusta ei saada korjattua.
Kunnat epäröivät lastensuojeluun satsaamista. Se nähdään raskaana, korjaavana palveluna – ja varhaisia ja kevyitä halutaan nyt vahvistaa. Ei ole kuitenkaan moraalisesti oikein asettaa toistensa vaihtoehdoiksi varhaista tukea ja tukea lastensuojelua tarvitseville lapsille. Mikään ehkäisevä työ ei tule kokonaan poistamaan lastensuojelun tarvetta. Myös vaikeimmissa tilanteissa olevien tulee saada tarvitsemansa tuki. Lapsen ei pitäisi jäädä vaille oikeanlaista ja riittävää apua – olipa lapsen avun tarve varhainen tai myöhäinen, raskas tai keveä.
Lastensuojelun vaikuttavat toimintatavat, kuten systeeminen tiimimalli, edellyttää toimiakseen nykyisen asiakasmäärän huomattavaa pienentämistä. Panostusta tähän epäröidään kunnissa. Epäröinnille löydetään erilaisia perusteluja, mm. näytön puute siitä, että enemmän kuin nykyiset muutama tunti kuukaudessa sosiaalityöntekijän aikaa lapselle, tuottaisi parempaa tulosta. Näyttöä on kuitenkin kertynyt riittävästi siitä, että nykyinen järjestelmä ei toimi.
Allekirjoitimme vuosi sitten tuhannen muun kanssa vetoomuksen korjata lastensuojelun ylikuormitus. Tuhannen työntekijän pyyntö on edelleen voimassa: pyydämme uudestaan, että tarvittavat korjausliikkeet tehtäisiin pikaisesti kaikin eri keinoin, joita tarvitaan. Lausunnot ja selvitykset eivät enää riitä.
Minna Manelius, Helsinki
Valtiotieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, perheterapeutti, psykoterapeutti
Sanna Mustonen, Helsinki
Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, sosiaalipsykologi
Päivi Petrelius,
Yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Sonja Soini, Espoo
Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Laura Yliruka, Helsinki
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä, kehittämispäällikkö, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca