Ratkaisuja lastensuojelun tilanteeseen

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmäärän rajoittaminen lailla ei vielä yksin ratkaise mitään. Se on tarpeen, koska kunnat eivät ole asiasta kantaneet vastuuta, mutta käytännön toteutus jää joka tapauksessa kuntien vastuulle.

Asiaa tulee lähteä ratkaisemaan kahdesta näkökulmasta:

  1. Miten saadaan ennaltaehkäistyä lastensuojelun tarvetta ja perheiden tilanteiden kriisiytymistä? Väitämme, että niin moni lapsi, nuori ja perhe ei tarvitsisi lastensuojelun tukea, jos heitä olisi saatu autettua oikeaan aikaan oikealla tavalla. Samalla on tärkeää muistaa, että aina on lapsia, nuoria ja perheitä, jotka tarvitsevat lastensuojelun apua. Heillä on oikeus laadukkaaseen palveluun.
  2. Miten saadaan selätettyä sosiaalityöntekijäpula? Kunnat ovat kertoneet, että sosiaalityöntekijöitä ei ole saatu rekrytoitua. Väitämme, että kaikkia keinoja ei ole vielä otettu käyttöön.

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Helposti lähestyttävät ja ennaltaehkäisevät palvelut varmistavat sitä, että perheet saavat tukea oikeaan aikaan


  • Kodinhoitajat ja perhetyöntekijät neuvolan resurssiksi sekä jokaiselle ensisynnyttäjälle automaattisesti esim. viisi käyntiä ja jatkossa terveydenhoitajan arvion perusteella lisää. Näin ehkäistään pienten lasten vanhempien väsymistä.
  • Perhesosiaalityön sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja mukaan yhdelle neuvolakäynnille. Tarkoituksena palveluista ja tuen mahdollisuuksista tiedottaminen ja tarvittaessa tuen tarpeen kartoittaminen. Madaltaa palveluiden piiriin hakeutumisen kynnystä ja parantaa siten palveluiden oikea-aikaisuutta.
  • Neuvolan perhevalmennuksen uudistaminen. Esimerkiksi neljän kerran perhevalmennus, jossa käsitellään synnytykseen valmistautumista ja erilaisia terveyteen liittyviä asioita, kuten parisuhde-, jaksamis-, mieliala-asioita sekä lähisuhdeväkivaltaa.
  • Nimetty sosiaalityöntekijä jokaiselle päiväkodille, jonka kanssa henkilökunta tapaa säännöllisesti. Tarkoituksena keskustella perheiden tuen tarpeesta, pinnalla olevista ilmiöistä ja tiedottaa palveluista. Sosiaalityöntekijä vahvistaisi päiväkodin työntekijöiden valmiuksia ottaa asioita puheeksi perheiden kanssa ja tehdä hakemuksia ja ilmoituksia lastensuojeluun tarpeen mukaan.



  • Riittävästi koulukuraattoreita, jotta kuraattori voi olla kaikille oppilaille tuttu kasvo. Tarkoituksena varmistaa, että koululta löytyy turvallinen aikuinen, jolla on aikaa keskustella nuoren kanssa silloin, kun nuorella on siihen tarve.
  • Nuorten tukipiste, joka tarjoaa matalan kynnyksen apua nuorille ja nuoren vanhemmille ilman byrokratiaa, esim. ryhmä teinien vanhemmille.
  • Neuropsykiatrisen valmennuksen lisääminen kunnan palveluvalikkoon, jotta vanhemmat osaavat toimia erityislapsen kanssa. Tarkoituksena ennaltaehkäistä palveluntarvetta tulevaisuudessa.
  • Varmistetaan lastenvalvojien riittävä määrä, jotta ensimmäinen tapaaminen varmistuu viimeistään kuukauden aikana ja tarjotaan myös matalan kynnyksen sovittelua. Tarkoituksena estää huolto- ja tapaamisriitojen kärjistyminen ja siten palveluntarve myös tulevaisuudessa.



  • Kunnan nettisivuille lomake, jolla voi itse helposti ilmoittaa jos omassa perheessä on tilanne, josta haluaisi keskustella ammattilaisen kanssa. Mahdollisimman yksinkertainen ja esimerkiksi sosiaaliohjaaja ottaisi yhteyttä perheeseen viiden vuorokauden sisällä siitä kun yhteydenotto on tullut. Tätä kautta perhe voisi ilmoittaa jos ovat huolissaan esimerkiksi nuoren voinnista tai jos tuntuu, että olisi pikkuvauva-aikana tarvetta kotipalvelulle. Sivuilla olisi selkeästi kerrottu, että kyseessä ei ole lastensuojeluilmoitus, vaan mahdollisuus saada apua pienimpiinkin arjen haasteisiin matalalla kynnyksellä.
  • Digitaalisten ratkaisujen kehittäminen, jotta nuorilla on mahdollisuus keskustella anonyymisti avun tarpeestaan ja selvittää millaista apua on tarjolla. Tarkoituksena avun piiriin hakeutumisen kynnyksen madaltaminen ja siten oikea-aikaisuuden parantaminen.
  • Perhevalmennuksen tarjoaminen digitaalisessa ympäristössä, esim. Voimaperheet.
  • Lastensuojelun vieminen laajalti digitaalisiin palveluihin niin, että kansalaisilla ja viranomaisilla on mahdollisuus saada nopeasti tietoa lastensuojelun palveluista ja toimintaperiaatteista. Tavoitteena olisi lastensuojelua koskevien ennakkoluulojen hälventäminen ja palveluun hakeutumisen ja ohjaamisen kynnyksen madaltuminen.


  • Lapset puheeksi -menetelmän kouluttaminen kaikille perheiden kanssa toimiville. Tarkoituksena varmistaa, että perheille pystytään tarjoamaan apua silloin, kun ongelmat ovat vielä pieniä.
  • Helppo kanava konsultaatiota varten, joka madaltaa yhteistyökumppaneiden kynnystä ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja jotta lastensuojeluilmoituksen tekemistä tai muun tuen tarjoamista voidaan pohtia yhdessä. Tarkoituksena helpottaa huolesta puheen ottamista perheen kanssa ja tarvittaessa myös lastensuojeluilmoituksen tekemistä.



Tiedolla johtaminen (rakenteellinen sosiaalityö)

  • Rakenteellisen sosiaalityön kirjaaminen jokaisen sosiaalityöntekijän tehtävänkuvaan ja työaikaan. Näin saadaan ajantasaista ja paikallista tietoa siitä missä mennään ja mitä pitää tehdä.
  • Maakuntiin omat tutkijasosiaalityöntekijät keräämään ja koostamaan ajankohtaiset tutkimustiedot työntekijöiden käyttöön jotta saadaan näyttöön perustuvia käytäntöjä.
  • Sosiaalityöntekijät mukaan kaupunki- ja aluesuunnitteluun
  • Sosiaalityöntekijöiden koulutuksen uudistaminen ja kehittäminen kenttää kuunnellen.


Yhteistyö muiden palveluiden kanssa ja näiden palveluiden turvaaminen sosiaalityön tukena

  • Riittävästi mahdollisuuksia saada kiireellisissäkin tapauksissa esimerkiksi psykiatrista konsultointiapua ja ylipäänsä vahvaa tukea erityisen haastavissa lastensuojelutapauksissa. Tuki tulee saada viipymättä kun sitä pyydetään.
  • Yksilöllisemmät päihdepalvelut tarvittaessa yhdistettynä aktiiviseen yhteistyöhön aikuissosiaalityön kanssa ja näiden palveluiden yhteistyön kehittäminen.
  • Resurssit kuntoon lasten ja perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin (neuvolat, koulut, oppilashuolto, nuorisotyö, perhesosiaalityö, aikuissosiaalityö jne.). Lapsi ja perhe yhteiseen auttamisen keskiöön.

Tarvittavan sosiaalityöntekijäresurssin varmistaminen

Sosiaalityön palveluiden kehittäminen tapahtuu vahvistamalla pätevien työntekijöiden pysyvyyttä. Tämä taas tapahtuu varmistamalla sopivat työolosuhteet sekä riittävät resurssit työn tekemiseen.


  • Terveet, toimivat työtilat ja nykyaikaiset työvälineet
  • Työnohjaus asiakastyön tukena
  • Mahdollisuus laadukkaaseen täydennyskoulutukseen sekä työsuhde-edut
  • Uusien työntekijöiden tuloon valmistautuminen ja huolellinen perehdyttäminen. Näin lisätään työn hallintaa ja estetään työssä uupuminen.
  • Johtamisessa siirtyminen kohti asiantuntijuuden johtamista ja johdolle lisää koulutusta
  • Palkka, joka vastaa työn vaativuutta ja vastuuta
  • Riittävät resurssit työn tekemiseen
    • Sosiaalihuoltoon lisää perhetyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia
    • Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän maksimi asiakasmäärän kirjaaminen lakiin. Huolella tehty lastensuojelun prosessi ennaltaehkäisee tulevaa lastensuojelun tarvetta.
    • Maksimi asiakasmäärän kirjaaminen lakiin myös vammaispalveluissa sekä aikuissosiaalityössä. On myös vammaisia lapsia sekä lapsia joilla vaikeavammainen vanhempi. Lisäksi moni lastensuojelun asiakas kärsii ylisukupolvisesta syrjäytymisestä. Lailla säädettävä myös näiden palvelujen enimmäisasiakasmäärä laadukkaan sosiaalityön turvaamiseksi.
    • Perheneuvoloiden työntekijämäärän varmistaminen
    • Resursointia aikuisten palveluihin: aikuissosiaalityö ja -ohjaus, sosiaalinen kuntoutus, päihde- ja mielenterveyspalvelut, asuminen, työllisyyspalvelut - kaikki nämä vaikuttavat osaltaan lapsen arkeen aikuisen arjen kautta.
    • Varmistetaan riittävästi työntekijöitä tukiperheiden rekrytointiin ja tarkistetaan perheille maksettavat korvaukset.
    • Jokaisen lastensuojelun työryhmän tueksi toimistosihteerin resurssi, jonka tehtävänä olisi hoitaa kaikki juoksevat sosiaalityötä tukevat tehtävät (verkostojen koollekutsuminen, asiakirjojen tulostaminen, kopiointi, postitus, muussa hallinnollisessa työssä avustaminen).


Bonusvinkki: Rekrytointia kannattaa tehdä työnantajakuvaa vahvistamalla. Miksi sosiaalityöntekijöiden kannattaisi tulla juuri teidän kuntaanne töihin?

Varsinais-Suomen LAPE-hanke eli Lupa auttaa! -hanke on aloittanut 1000 tekoa -talkoot, jossa etsitään ratkaisuja lastensuojelun tilanteeseen. Myös heidän ehdotuksiaan ja kaikkia muitakin LAPE-hankkeita kannattaa seurata.

LAPE:n hankejohtaja Maria Kaisa Aula kirjoittaa lastensuojelun tilanteesta LinkedInissä.