TUTKIMUSTIETOA LASTENSUOJELUN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ

Päivi Petrelius ja Laura Yliruka

Työolosuhteet vaikeuttavat lastensuojelun kykyä suojella ja uuvuttavat työntekijät

Lastensuojelun organisaatiot – nykyisin kunnat ja jatkossa maakunnat - luovat ratkaisuillaan lastensuojelulle joko hyvät tai huonot työolot. Virheiden mahdollisuus kasvaa, jos lastensuojelun työoloja leimaa kova kiire ja aikapaineet yhdessä suuren asiakaskuorman kanssa. Työn pakkotahtisuus ja työntekijöiden keskittymisen jakaminen moniin tehtäviin, pysyvä työntekijäpula, täyttämättömät vakanssit ja vaihtuvuus, työpaineet ja kiire luovat olosuhteet, joissa kokonaisvaltaista tietoa asiakkaiden tilanteista ei päästä riittävästi rakentamaan. Myös jäykät asiakastietojärjestelmät ja palveluiden pirstaleisuus vaikeuttavat kokonaiskuvan muodostamista lapsen tilanteesta ja perheen historiasta. (Broadhurst ym. 2010; Petrelius 2016.) Tämänkaltaiset tekijät vaikuttavat sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksiin tehdä lapsia koskevia ratkaisuja ja päätöksiä oikea-aikaisesti. Esimerkiksi lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle edellyttää aina huolellista perehtymistä lapsen ja perheen tilanteeseen. Suomalaista lastensuojelua koskevien selvitysten perusteella työolosuhteissa on runsaasti työtä vaikeuttavia piirteitä. Kansainvälisestikin vertaillen tilanne on vaikea (Saarinen ym. 2012).

Valviran vuonna 2014 tekemän lastensuojelun henkilöstöselvityksen mukaan lastensuojelun asiakasmäärä vaihtelee runsaasti. Yli 20 000 asukkaan kunnissa asiakasmäärä/sosiaalityöntekijä on keskimäärin 49-51 lasta (Valvira 2014). Muutamia vuosia sitten tehdyssä tutkimuksessa, johon osallistui 116 sosiaalityöntekijää useista kunnista, sosiaalityöntekijöillä oli tutkimushetkellä hyvin eri määriä lastensuojeluasiakkaita vastuullaan. Lasten määrä vaihteli ollen enimmillään jopa 140 lasta. Noin joka kolmannen (34 %) lapsen kohdalla sosiaalityöntekijällä oli vastuullaan samanaikaisesti 41–50 lasta. Lapsista 23 prosenttia oli tilanteessa, jossa hänen sosiaalityöntekijällä oli vastuullaan muita asiakaslapsia 51– 60. Lisäksi lähes joka viides (19 %) oli tilanteessa, jossa sosiaalityöntekijän työaikaa jaettiin yli 70 lapsen kesken. (Heino ym. 2016.) Tutkimuksen esiin nostamat asiakasmäärät ovat pienimmilläänkin haastavia ja suurimmillaan kestämättömiä laadukkaan työskentelyn näkökulmasta.

Kyse ei ole vain yksittäisten kuntien ongelmista vaan taustalla on monitasoisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ratkaisemattomia ongelmia. Esimerkiksi kroonista kelpoisten sosiaalityöntekijöiden pulaa ei ole ratkaistu (LSKL & Talentia 2013). Lastensuojelun työntekijät eivät liian suurten asiakasmäärien vuoksi pääse kunnolla paneutumaan yksittäisten asiakkaiden tilanteisiin ja suunnittelemaan huolellisesti, miten heidän kanssaan edetään. Asiakkaiden tapaamiseen jää niukasti aikaa. Sosiaalityöntekijät ajautuvat hoitamaan yhä useampia haastavia työtilanteita yksinään ilman toisen ammattilaisen tukea ja tältä saatavaa laajempaa näkökulmaa käsiteltäviin asioihin. (Alhanen 2014.) Näiden ongelmien, esimerkiksi työntekijäpulan ja vaihtuvuuden ratkaiseminen, vaatii poliittisilta päättäjiltä toimenpiteitä sekä kansallisella että paikallisella tasolla.

Lastensuojelun toimivuuden parantamiseksi lapsi- ja perhepalveluiden toimintakykyä on tarkasteltava kokonaisuutena. Työmäärän kasvu lastensuojelussa ja sosiaalipalveluissa on yhteydessä peruspalveluiden ja myös muiden erityistason palveluiden kykyyn tukea lapsia ja perheitä. Tällä hetkellä lapsia ja perheitä ohjautuu edelleen voimakkaasti peruspalveluista lastensuojeluun. Ilmoitusten määrä kasvoi seitsemän prosenttia vuoden aikana viimeisimmän Lastensuojelutilaston mukaan. (Lastensuojelutilasto 2015, THL). Lastensuojelun asiakkuudet ovat kuutoskaupungeissa vähentyneet selvästi johtuen 1.4.2015 voimaan astuneesta uudesta asiakkuuden määritelmästä. Vaikka asiakasmäärät ovat kunnissa lakimuutoksen myötä laskeneet, ei itse työmäärä ole vastaavalla tavalla vähentynyt. Lastensuojelussa tehdään paljon palvelutarpeen arvioita, jotka eivät näy lastensuojelun asiakasmäärässä (Lastensuojelun Kuusikko-raportti 2016).

Parhaillaan tekeillä olevan selvityksen mukaan (Yliruka, Vartio, Pasanen tulossa 2017) lastensuojelun työ on sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta vaativaa ja kompleksista. Syitä ovat esimerkiksi eri viranomaisten vastuunpallottelu, päällekkäisen työn ja yhteistyökäytäntöjen vajavaisuudet ja työntekijöiden vaihtuvuudesta seuraavat ongelmat. Näiden ongelmien korjaaminen vapauttaisi resursseja ja asiakkaiden saama palvelu paranisi.

Miten lastensuojelun toimintaedellytyksiä voidaan parantaa?

Lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli vuonna 2015 73 872 lasta. Heistä lähes kolmannes oli uusia asiakkaita. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli lähes 18 000 lasta ja nuorta. (Lastensuojelutilasto 2015). Tärkein uudistus näiden, jo asiakkuudessa olevien lasten ja nuorten turvallisuuden kannalta on asiakasmäärien kohtuullistaminen. Noin 30 lasta/lastensuojelun työntekijä on määrä, joka mahdollistaa asiakkaiden kohtaamisen ja mielekkään auttamistyön. Työmäärää on kuitenkin voitava säädellä myös työtehtävien kuormittavuuden mukaan. Yhdellä työntekijällä voi olla noin 10-15 lasta asiakkaanaan, mikäli kaikkien tai useimpien asiakkaiden kohdalla on kyse vakavasti vaarantuneista tilanteista, joissa huostaanoton riski on jo todellinen.

Jotta lasten ja nuorten turvallisuudesta voidaan huolehtia nykyistä paremmin, on lastensuojelun sosiaalityö organisoitava uudella tavalla. Sosiaalityöntekijät on vapautettava tekemään omaa työtään. Työvälineet on uudistettava toimiviksi, asiakastietojärjestelmät työtä tukeviksi, nykyiset sihteerin työt on delegoitava muille työntekijöille (esim. tulkkien tilaaminen, asiakirjojen printtaus ja postitus yms.) Työyhteisöissä on mahdollistettava vaativista asiakastapauksista käytävä yhteinen keskustelu. Lastensuojelun tiimeihin on tuotava moniammatillista osaamista. Johtamiskäytäntöjen on oltava ruohonjuuritason asiakastyön laatua varmistavaa (Ruch 2012; Yliruka & Karvinen-Niinikoski 2013) Työnohjaukset tulee varmistaa kaikille ja on otettava vakavasti se tosiasia, että lastensuojelun sosiaalityössä on elementtejä, jotka kuormittavat psyykkistä hyvinvointia (Salo ym. 2016; Astvik 2014; Aronsson 2014; Meltti & Kara 2009; Yliruka ym, 2009).

Lastensuojelussa kohdataan sekä juridisesti että inhimillisesti vaativia ja monimutkaisia ilmiöitä. Niihin liittyvä asiantuntijatuki sosiaalityöntekijöille tulee varmistaa. Tämä tuki tulee organisoida kattavasti ja sen tulee olla kaikkien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden saavutettavissa. Lastensuojelutyössä tarvittavan osaamisen varmistamiseksi on luotava toimivat rakenteet, esimerkiksi erikoistumiskoulutus, jossa kaksoisvirassa olevat opettaja-sosiaalityöntekijät pystyvät tukemaan aloittelevia sosiaalityöntekijöitä sekä riittävät mentorointirakenteet. Myös alan riittävä tutkimus on varmistettava pysyvien tutkimus- ja kehittämisrakenteiden avulla.

Tällaisia muutoksia tavoitellaan parhaillaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa. Asiakastyön toimintaedellytyksiä parannetaan lastensuojelun systeemisen toimintamallin kokeilussa, johon osallistuu kymmeniä työyhteisöjä eri puolilta maata (Lahtinen ym. 2017). Peruspalveluja vahvistetaan ja lastensuojelulle suunnattavan asiantuntijatuen rakenteita ollaan vahvistamassa. Muutosten onnistunut läpivienti edellyttää kuitenkin koko palveluista vastaavan organisaation, myös ylimmän virkamiesjohdon ja poliittisten päätöksentekijöiden tukea.

Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkaana olevien lasten saamasta palvelusta vastaavat kunnat. Jatkossa palveluista vastaavina järjestäjinä ovat maakunnat. Olipa palveluista vastuussa kuka tahansa, on palveluiden järjestämisestä, tuottamisesta ja resursoinnista vastaavilla päätöksentekijöillä merkittävä rooli lastensuojelun toimintaedellytysten parantamisessa. Myös kansallisen tason päätöksentekijöillä on käytettävissään vaikuttamiskeinoja, tulevaisuudessa esimerkiksi riittävä ja maakuntien toimintaan konkreettisesti vaikuttava sote-ohjaus. Koska lastensuojelun kyky suojella lapsia rakentuu monitasoisten tekijöiden summana, ei vastuuta tehtävässä onnistumisesta voi jättää pelkästään lastensuojelun asiakastyössä toimiville työntekijöille, lähiesimiehille ja työyhteisöille.

Lähteet:

Alhanen Kai (2014) Vaarantunut suojeluvalta. Tutkimus lastensuojelujärjestelmän uhkatekijöistä. Raportti 24/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Astvik, Wanja & Melin, Marika & Allvin, Michael (2014) Survival strategies in social work: A study of how coping strategies affect service quality, professionalism and employee health. BJSW.

Aronsson & Astvik (2014) Work conditions, Recovery and Health: A study among workers within Pre-School, Home Care and Social Work.

Broadhurst K, Wastell D, White S, Hall C, Peckover S, Thompson K, et al. 2010: Performing initial assessment: Identifying the latent conditions for error at the front-door of local authority children´s services. The British Journal of Social Work 2010; 40 (2); 352-370. Iso-Britannia.

Heino Tarja, Hyry Sylvia, Ikäheimo Salla, Kuronen Mikko & Rajala Rika (2016) Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset HuosTa-hankkeen (2014–2015) päätulokset. Raportti 13/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Hiekkavuo Aino (2016) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2016. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2017.

Kuoppala Tuula & Säkkinen Salla (2016) Lastensuojelu 2015. Tilastoraportti 20/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lahtinen Pia, Männistö Leena & Marketta Raivio (2017) Kohti suomalaista, systeemistä lastensuojelun toimintamallia – keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. Työpaperi 7/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Salo, Paula & Rantonen, Otso & Aalto, Ville & Oksanen, Tuija & Vahtera, Jussi & Junnonen, Sanna- Riitta & Baldschun, Andreas & Väisänen, Raija & Mönkkönen, Kaarina & Hämäläinen, Juha (2016) Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Työterveyslaitos Helsinki

Meltti Tero & Kara Hanna (2009) Sosiaalityöntekijöiden työolot, -ympäristö ja hyvinvointi sekä niihin vaikuttavat tekijät. Teoksessa Yliruka ym. (2009) Sosiaalialan työolojen hyvä kehittäminen. STM.

Petrelius, Päivi (2016) Lastensuojelun lapsi- ja perhekohtaisen arvioinnin kansainvälinen tutkimus. Teoksessa Päivi Petrelius, Anne-Mari Jaakola, Hanna Tulensalo & Johanna Hietamäki (toim.) Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeiden lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi – tietoa lastensuojelun kehittämisen pohjaksi. Työpaperi 33/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Ruch, Gillian (2012) Where have all feelings gone? Developing reflective and relationship-based Social Work: Getting to the Heart of Practice. BJSW.

Sinko, Päivi & Muuronen, Kaisu (2013) Olisiko jo tekojen aika? Lastensuojelun asiakastyössä toimivien näkemyksiä lastensuojelun nykytilasta. 2013. Lastensuojelun Keskusliitto ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia

Saarinen, Arttu & Blomberg-Kroll, H. & Kroll, C (2012) Liikaa vaadittu. Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa. Yhteiskuntapolitiikka 77:4, 403-418.

Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys. Selvityksiä 1/2014. Valvira.

Yliruka, Laura & Karvinen-Niinikoski, Synnöve (2013) How can we Enhance Productivity in Social Work? Dynamically Reflective Structures, Dialogic Leadership and the Development of Transformative Expertice. Journal of Social Work Practice 27.2.

Yliruka, Laura & Koivisto, Juha & Karvinen-Niinikoski, Synnöve (toim.) (2009:6) Sosiaalialan työolojen hyvä kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja