Yhteenveto I osasta
Tutkimuskohde on rajattu maantieteellisesti. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 sovittu rajalinja leikkasi Lappeen pitäjän kaakkoiselta nurkalta eroon 25 maatilan alueen, joka oli aluksi Venäjän voittomaata, mutta integroitui vaiheittain Viipurin pitäjään. Näiden tilojen asutus ja asema on käyty läpi arkistojen valossa. Alkuperäisistä dokumenteista, kuten tuomiokirjoista, on poimittu useita jaksoja suomennettuina kirjaan. Väkimäärän kasvu ja elinehtojen muuttuminen tulevat näin dokumentoiduksi. Vakiintumaton nimikäytäntö, jossa on ajoittain maatilan nimeä käytetty sukunimen sijasta, on tässä tutkimuksessa selkiytetty ja henkilöt ovat yksiselitteisesti tunnistettavissa molemmissa osissa. Tekstissä on yli 300 alaviitettä, jotka on laadittu tieteellisten käytäntöjen mukaan.
Yhdessä vaiheessa koko alue oli aatelisten hallussa. Itäinen osa kokonaan ja osa lännestäkin oli von Weyrauchin lahjoitusmaahan kuuluvaa, noin 5/6 koko alueesta. Lahjoitusmaa-ajan oikeuskysymyksiä ja käräjäjuttuja käsitellään ja siteerataan laajalti. Lahjoitusmaiden haltijoiden eli donataarien kolme sukupolvea esitellään. Kananojan kartanon perustaminen lännen laidalle laamanni Orraeuksen toimesta kuvataan tarkemmin kuin missään lähteessä aiemmin on tehty. Kananojan kartanon siirryttyä von Fieandtin suvulle, haltijoiden toimia seurataan kahden sukupolven ajan. Carl Fredrik von Fieandtin ponnistelut maatalouden kehittämiseksi käsitellään kattavasti, samoin hänen käynnistämänsä epäonnistunut suonraivaushanke. Kananojan kartanon omistuksen vaihtumista konkurssiin menon jälkeen käsitellään katsauksen omaisesti. Samaisen C F von Fieandtin perustaman Suikin hovin syntyvaiheita ja myöhempää historiaa käsitellään myös.
Maatalouden kehittäminenkin tulee jossain määrin käsitellyksi sen johdosta, että C F von Fieandt oli mukana maatalousseuran toiminnassa ja käynnistämässä laajamittaista suonraivausta.
Lahjoitusmaiden siirtyminen ensin valtion haltuun ja sitten lampuodeille käydään läpi. Tämä on nykyisin enimmäkseen unohdettu, mutta silloiselle seudun kehitykselle tärkeä kehityskulku, joten se ansaitsee tulla nykypolvien nähtäväksi. Se valottuu mm tuomiokirjaotteiden kautta.
Jokaisesta alueen kantatilasta esitetään lyhyt historia, jossa luetellaan esiintyminen maakirjoissa, maanluonnon vaihtumiset, haltijan vaihtumiset milloin se ei ollut isältä pojalle ja perustiedot haltijasuvuista.
Mainitut 25 maatilaa olivat keskiössä ja ydinaluetta, kun pitäjä perustettiin 1900-luvun alussa. Ne olivat lukumäärältään 2/5 Nuijamaan pitäjän muodostamisvaiheen maatiloista. Muista pitäjistä (Joutseno, Jääski, Lappee) siirretyt tilat vastasivat 3/5 tilojen lukumäärästä.
Lopussa on katsaus Nuijamaan pitäjän muodostumiseen maakirjojen pohjalta. Tässä yhteydessä luetellaan toisista pitäjistä Nuijamaahan liitetyt maatilat mahdollisimman tarkasti 1930-luvun loppuun asti.
Asiasanat:
Aateli, Kananoja, kartanot, lahjoitusmaat, Lappee, Lappeenranta – Nuijamaa, Nuijamaa, Orraeus, maanomistus, paikallishistoriat, raivaus, suoviljely, Uudenkaupungin rauha, Viipurin maalaiskunta, von Fieandt, von Weyrauch, von Tornow
Tutkimuksen piiriin kuuluvat kylät ja tilat
Askola Hiiri Juvakka Juvakkala Järvenpää Kananoja Kattelus Kokki Kotola Kultala Laapio Liikka Lähesilta Martinpelto Myrä Nikunen Niljakka Nuijamaa Pankka Parja Pohjola Pälli Rapattila Räihä Sokianojanaho Sorvari Suikinsilta Sunila Suurkorva Tasapelto Tassia Temola Vakkila.
Viipurin pitäjän puoleinen osa Rapattilaa nimettiin uudelleen Rapattila-Järvenpääksi.
Monissa maakirjakylissä oli vain yksi tila, ja niillä oli sama nimi.
Henkilöhakemistossa esiintyvät nimet: https://sites.google.com/view/lappeenlaita-nuijamaannurkka/etusivu/ii-osa-sukukirja
Takaisin kotisivulle: https://sites.google.com/view/lappeenlaita-nuijamaannurkka/etusivu