Ohjeet ja ehdot
Muistathan seuraavat asiat koulutukseen tullessasi:
PIDÄTÄMME OIKEUDET MUUTOKSIIN PÄIVÄMÄÄRIEN JA KOULUTUSPAIKAN SUHTEEN
Koiran omistaja on aina vastuussa koirastaan ja sen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta, myös harjoitustilanteessa.
Sairasta koiraa ei saa tuoda kurssille
Sairaana ei saa tulla tunnille
Juoksujen aikana koirat saa osallistua opetukseen pöksyt jalassa.
Tulethan ajoissa paikalle.
tapahtunut vahingot siivotaan välittömästi
Mitä mukaan kurssille?
1. Rokotustodistus (tarkastetaan ensimmäisellä kurssi kerralla). Tai voit lähettää sen minulle s-postitse.
2. Koiralle erittäin mieluisia pehmeitä nameja pienessä koossa, voi olla useampaa eri laatua. Esim. nakkeja, juustoa tai muuta herkkua. Ei kuitenkaan koiran omaa ruokaa (eli ei sitä, mitä koira syö kotona).
3. Koiralle mieluisia lelu/ leluja. Lelu tuo harjoituksen aikana palkitsemiseen mielenkiintoista vaihtelua ja lisää koiran jaksamista keskittyä harjoituksiin.
4. Tukeva hihna, kaulapanta tai valjaita, mutta ei flexiä.
5. Oma juomakuppi
6. Reipas mieli ja halu oppia uusia asioita :))))
Ilmoittautumiset ovat aina sitovia.
HUOM!
Poissaoloa korvataan vain koiran tai ohjaajan sairaustapauksissa. Mikäli koira tai ohjaaja sairastuu eikä pääse sen takia osallistumaan tunnille, ilmoitathan siitä saman tien, joko puhelimitse tekstiviestillä (tai sähköpostilla).. Vain ilmoitetun sairauspoissaolon voi korvata seuraavan alkavan ryhmän kurssi tunnilla. Muu poissaoloa ei korvata, ellei asiasta sovitaan ennen kurssin alkamista.
Muuta huomioitavaa:
Lenkitäthän koirasi ennen koulutuksen alkua.
Koirat pidetään kytkettyinä koulutuksen ajan. Tunnin aikana koirat eivät saa seurustella keskenään, mutta välitunnilla saavat leikkiä keskenään. Tunnin jälkeen koirat saa myös jäädä leikkimään ulkona.
KYSY aina lupaa koiran omistajalta koirien tervehtimiseen/ leikkimiseen!
Lämpimästi tervetuloa kurssille.
p. 0504497818