Johanna Anttila, anttila.johanna@suomi24.fi puh. 041- 501 5495
Minulla on vahva analyyttinen taito oppia uutta, sisäistää ja käsitellä monimutkaisiakin asiakokonaisuuksia. Mielestäni tässä piilee myös työelämän suola, päästä oppimaan uutta ja kehittymään. Lisäksi kykenen viestimään selkeästi ja rakentavasti, ja minulla on valmius esiintyä asiantuntijana sekä viranomaisten että muiden sidosryhmien edustajien keskuudessa. Haasteisiin perehdyn mielenkiinnolla ja haluan oppia uutta.
Olen luonteeltani utelias ja periksiantamaton.
Olen joustava ja mukaudun yllättäviinkin tilanteisiin.
Olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan sekä terveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyden asiat ovat erityisen lähellä sydäntäni.
Minusta löytyy myös luovuutta, rohkeutta ja ripaus haaveilijaa.
Koulutuksen tarkempaan kuvaukseen pääset tästä.
Kansanterveystieteen maisteri, 5/2025
Terveystieteiden kandidaatti 2/2025
Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja:
Jyväskylän yliopisto,8/2003 - 9/2005
Lisä- ja täydennyskoulutus:
Johtoryhmä -jaettua vastuuta 2015
Tekstiilialan ammattitutkinnosta 43,5ov 2014
Päiväkotien ja perusopetuksen yhteistyön kehittämishanke 6op 2007
Työkokemuksen tarkempaan kuvaukseen pääset tästä.
RRP-hankkeessa Pirkanmaan hyvinvointialueella suunnittelijana 11.8.25 - jatkuen edelleen
RRP-hankkeessa Pirkanmaan hyvinvointialueella suunnittelijana 1.12.24 - 31.12.2024
RRP-hankkeessa harjoittelijana Pirkanmaan hyvinvointialueella 25.9. - 24.12.2023
Käsityönopettajana 3-6-luokilla, 21.4.2009 - 31.12.2021
Vararehtorina, 1.8.2014 - 31.7.2016
Osakeyhtiö yrittäjänä, 25.4.2017 - yritystoiminta myyty keväällä 2024
Toiminimiyrittäjänä 2013 - 24.4.2017
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan
Terveystieteiden ja kansanterveystieteen koulutusohjelman opintojen myötä minulla on kyky:
analysoida laajasti erilaisia ilmiöitä, kuten väestön terveyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä väestötasolla väestörakenteen muutokset huomioiden.
analysoida palvelujärjestelmiä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta, kuten terveyteen ja sairauteen liittyviä palvelujärjestelmiä ja arvioida niiden toimintaa ja vaikuttavuutta.
suunnitella ja toteuttaa erilaisia ohjelmia ja hankkeita tietoon perustuen, esim. väestön terveyttä edistäviä ohjelmia ja toimia sekä osaa arvioida niiden vaikuttavuutta.
analysoida ja ymmärtää kansanterveyskysymyksiä historiallisina, kulttuurisina, yhteiskunnallisina, poliittisina, viestinnällisinä ja globaaleina ilmiöinä.
Kielitaito: englanti, erinomainen ja ruotsi, hyvä.
Osaan käyttää laajasti erilaisia sovelluksia ja ohjelmistoja ja opin helposti uusia. Hallitsen mm. toimisto-ohjelmistot, SPSS, Populus, Mailchimp, sosiaalisen median alustat ja potilastietojärjestelmät.
Yritykseni vuosina 2013-2024. Kirjosilta teki Suomen kauneimmat langoin kirjotut heijastimet. Ne saivat alkunsa rakkaudesta menneiden sukupolvien taitoihin ja luovuuteen.
Kirjosilta ja sen heijastimet saivat useita huomionosoituksia mm. Taitopalkinnon 2016 kunniamaininnan, jonka jakoi rouva Jenni Haukio.