2012 Vihdin Polunlöytäjät
2013 Lohjan Nummitytöt
2014 Virkkalan Tulentekijät
2015 Raudan Reippaat
2016 Nummen Samoojat
2017 Vihterä "Kuunsiru"
2018 Lohjan Nummitytöt "Kaste"
2019 Sammatin Solmut "Kaikki Mukaan"
2020 Lohjan Eräveikot
2021 Muijalan Menninkäiset
2022 Hiidenveden Samoojat
2023 Virkkalan Tulentekijät
2024 Raudanreippaat
2025 Nummen Samoojat
2026 Vihterä
2027 Lohjanjärven Loiske
*****
2028 Lohjan Nummitytöt
Kisoihin tulee Suomen Partiolaisilta valmis materiaalipaketti. Paketti sisältää kisan teeman, kisakutsun, logon, tehtäväluettelon, rastikäskyt, rastilomakkeet ja muita järjestelyohjeita. Materiaalin saa sähköisessä muodossa piiritoimistolta yleensä vuoden alussa.
Järjestävän lippukunnan tehtäviin kuuluu
SuSe-kisoja pääsee järjestämään vain noin kerran kymmenessä vuodessa, joten tässä on jokaiselle johtajalle oiva tilaisuus päästä tekemään huikeaa kisaa.
1. Järjestelyvuorot sopivaan kiertäviksi ainakin seuraavat 10 vuotta kerrallaan, mikäli uusia lippukuntia tulee tai poistuu ne huomioidaan näin tapahtuessa.
2. Jos lippukunta tuntee että ei pysty järjestämään kisaa, tulee heidän ilmoittaa siitä seuraavalle lippukunnalle viimeistään kalenterivuoden alussa. Järjestelyvuoro vastuu siirtyy tällöin seuraavan vuoden lippukunnalle.
3. Kisat pyritään järjestämään aina sovittuna ajankohtana, tämä ajankohta on toukokuun ensimmäinen arki-lauantai .
4. Ilmoittautuminen päättyy aina myös samaan aikaan eli huhtikuun 15.päivä