Tässä osiossa esittelen Rotterdamin kirkon eri alueita kuvien avulla, jotka otin tutkimukseni aikana. Kun käymme läpi kutakin osiota, esittelen ja avaan erilaisia tutkimustuloksia, jotka liittyvät tilan eri alueisiin ja niiden merkitykseen. Oletko valmis? Kurkataan sisään!

Kahvila: kodin ja yhteenkuuluvuuden tunne

Aloitetaan kahvilasta, joka sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa heti sisäänkäynnin käytävän varrella, ja siten se on tila jonka kautta käytännössä jokainen kirkolle saapuva kulkee. Kahvilaa ylläpitävät kirkon vuosivapaaehtoiset, jotka myös asuvat samassa rakennuksessa. Sieltä voi ostaa suomalaisia herkkuja: tarjolla ovat aina suomaliset klassikot eli karjalanpiirakat ja korvapuustit sekä kahvia. Kahvilassa voi istuskella, jutella muiden kanssa ja viettää aikaa ilman erityistä ohjelmaa. Olitpa tulossa jumalanpalvelukseen, perhekerhoon tai johonkin muuhun tapahtumaan, lähes poikkeuksetta aikaa vietetään myös kahvilan puolella vaikka sitten kirkkokahvien merkeissä. Monille se onkin kirkon tärkein kohtaamispaikka ja joillekin jopa varsinainen syy tulla paikalle.

Haastatteluissa toistui jatkuvasti yksi mielenkiintoinen havainto, jossa ihmiset puhuivat paikasta paljon useammin suomalaisena talona kuin kirkkona. Tätä on vaikea olla huomaamatta, sillä juuri niin rakennuksen ulkopuolisessa kyltissäkin lukee: Finse Huis eli suomalainen talo. Vaikka kirkolla on uskonnollinen tehtävä, kävijöiden puheessa se näyttäytyi ennen kaikkea jonakin muuna. Haastateltavat käyttivät kuvauksissaan sanoja kuten ”koti”, ”kodikas”, ”kotisatama” ja ”koti maailmassa” , ilmaisua joka muistuttaa kirkon omaa tunnuslausetta ”Mukanasi maailmalla”. Eräs haastateltava kuvasi asiaa näin: ”Kynnys tulla sinne on todella matala. Sinne voi mennä ihan vain juomaan kahvia ja lukemaan kirjoja kirjastosta. [...] Minulle kodin tunne syntyy siitä että se on monikäyttöinen tila jossa voi vain olla. Ei tunnu siltä, että olisi menossa johonkin vieraaseen paikkaan. [...] Ja koska siellä voi vain viettää aikaa se tuntuu kodilta.” (Tutkimukseen osallistunut henkilö, joka on asunut Alankomaissa useita vuosia.) Ajatus siitä, että kirkolla voi ”vain olla”, nousi esiin monessa haastattelussa. Sillä vaikutti olevan melko tarkka merkitys, joka liittyy erityisesti ulkomailla asumiseen ja jonka moni ulkosuomalainen saattaa tunnistaa omasta kokemuksestaan. Vaikka muutto tapahtuisi toisesta EU-maasta ja yhteiskunnissa olisi paljon yhteisiä piirteitä, ulkomailla eläminen vaatii jatkuvaa sopeutumista. Kieli on vieras, paikalliset tavat eivät välttämättä tunnu luontevilta, ja monet arkiset asiat vaativat enemmän tietoista ponnistelua kuin kotimaassa. Muuttoliiketutkimuksessa onkin pitkään korostettu, että erilaiset rakenteelliset esteet ja haasteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset kykenevät rakentamaan elämäänsä uudessa maassa.

Monet haastateltavat kuvasivat kaipaavansa jotakin, jonka he voisivat tunnistaa omakseen. Eräs nainen muisteli saapuneensa Alankomaihin vuosia sitten hieman eksyneenä ja epävarmana. Merimieskirkosta tuli hänelle paikka, jossa kuten hän itse ilmaisi, pystyi hetkeksi vetämään henkeä. Monille kahvila onkin kirkon sydän. Juuri siellä ihmiset keskustelevat suomeksi, tapaavat muita suomalaisia, syövät suomalaisia ruokia ja viettävät aikaa yhdessä. Kun haastateltavat puhuivat kirkosta suomalaisena talona, heidän kuvauksensa vastasivat hyvin sitä, miten tilaa käytettiin käytännössä, eli paikkana, johon voi tulla hetkeksi irrottautumaan siitä jatkuvasta työstä jota ulkomailla eläminen ja kulttuurinen sopeutuminen usein vaatii.

Loppujen lopuksi koti on monelle ennen kaikkea tunne vaivattomuudesta ja tunnistettavuudesta eli siitä ettei tarvitse selittää itseään. Sosiologisesti tätä voidaan tarkastella ontologisen turvallisuuden käsitteen kautta. Sillä viitataan kokemukseen elämän jatkuvuudesta, ennustettavuudesta ja turvallisuudesta. Juuri tähän liittyy myös haastateltavien usein käyttämä ilmaus siitä, että kirkolla voi ”vain olla”. Tunnetta on vaikea kuvailla tarkasti, mutta se muistuttaa monien kertomuksissa kokemusta siitä, että voisi hetkeksi palata Suomeen poistumatta kuitenkaan vastaanottavasta maasta. Ehkä juuri siksi ihmiset palaavat sinne yhä uudelleen. Jos itse asut tai olet joskus asunut ulkomailla, kuulostaako tämä tutulta?

Kirjasto: Äidinkieli ja identiteetti

Kirkolla järjestetään Suomikoulua ja perhekerhoa.

Kirjastosta löytyy hyllyittäin suomenkielisiä kirjoja ja leluja. Suomalaisen kaverin kanssa myös naurettiin että siellähän myös tuoksuu ihan suomalaiselta kirjastolta.

Valkotaululla näkyy kielioppitehtäviä ja lista kotitehtäviä...

Jokainen haastateltava nosti esiin kielen merkityksen suhteessaan kirkkoon. Siksi kirjasto toimii hyvänä symbolisena lähtökohtana tämän tutkimustuloksen tarkastelulle. Kieli on tärkeä identiteetin merkitsijä. Me kaikki tunnistamme sen vaikutuksen. Se näkyy siinä, keiden kanssa tunnemme yhteenkuuluvuutta ja miten tietyt identiteettimme osat, esimerkiksi kansallinen tai kulttuurinen taustamme, aktivoituvat erilaisissa tilanteissa. Monet vanhemmat toivat lapsensa kirkolle hyödyntääkseen sen palveluita keinona ylläpitää suomen kieltä perheissä, joissa lapset olivat usein puoliksi hollantilaisia. Yleisemminkin haastateltavat pitivät mahdollisuutta puhua omaa äidinkieltään erittäin arvokkaana, koska pienelle kielelle ei Alankomaissa juuri löydy muita luonnollisia käyttöympäristöjä. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että vaikka kirkolla on kirjasto, kirjoitettu kieli ei ollut haastateltaville kaikkein tärkeintä, vaan nimenoman erityisen merkitykselliseksi nousi puhuttu kieli. Tämä on ymmärrettävää, kun miettii, mikä tekee merimieskirkosta ainutlaatuisen paikan. Suomalaista mediaa on nykyään helppo seurata verkossa, ja yhteydenpito Suomeen onnistuu puheluiden ja viestien kautta. Sen sijaan monilta puuttui arjestaan kasvokkainen vuorovaikutus suomen kielellä.

”Kieli on erityisen tärkeä asia. [...] Huomasin todella, kuinka paljon kaipaan pelkästään suomen puhumista joten nyt puhun sitä joka päivä. Se on todella mukavaa koska silloin tuntuu ettei suomi katoa elämäni taustalle. Ja samalla koen, etten tule koskaan olemaan hollantilainen, vaan suomalaisuus on osa identiteettiäni.”

”Suomalainen koulu kokoontuu kahden viikon välein. Lapsille on mukavaa, että he voivat leikkiä jonkun kanssa suomeksi ja ylipäätään leikkiä yhdessä. Ja minulle on tärkeää että minulla on Alankomaissa tuttavia joitten kanssa voin puhua suomea. Mutta erityisen tärkeää se on ollut pojalleni että hän ymmärtää, että Alankomaissa on muitakin ihmisiä kuin minä joiden kanssa hän voi puhua suomea.”

Kun miettii luterilaisuuden historiaa, kielen merkitys saa myös uskonnollisen merkityksen, sillä kuten olemme äidinkielentunnilla oppineet Suomen kirjakielen synty liittyy vahvasti uskonpuhdistukseen. Agricola ja muut reformaattorit alkoivat kääntää uskonnollisia tekstejä suomeksi ensimmäistä kertaa osana Lutherin ajatusta siitä, että jokaisella tulisi olla mahdollisuus lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Kuten kirkon pastori kuvasi haastattelussa: ”Luterilaiseen kirkkoon kuuluu ajatus siitä että ihmisellä tulee olla mahdollisuus tulla kohdatuksi omalla äidinkielellään ja harjoittaa uskoaan omalla äidinkielellään.”

Ei siis ole yllättävää, että kieli nousi tutkimuksen keskeiseksi teemaksi. Uskonnollisemmille osallistujille merkityksellistä oli myös mahdollisuus osallistua jumalanpalveluksiin suomeksi ulkomailla asuessaan. Laajemmassa mielessä kieli näyttäytyy tässä paljon muuna kuin viestintänä, vaan se toimii myös siltana kotiin, identiteettiin ja ulkosuomalaiseen yhteisöön. Monille kirkko ei ollut tärkeä ainoastaan siksi että siellä saattoi puhua suomea vaan siksi että siellä tuli ymmärretyksi ilman tarvetta kääntää itseään toiselle vaikka Hollanniksi tai Englanniksi.

Kauppa ja takapiha: kulttuurinen tuttuus ja sen jatkuvuus ulkomailla

Kaupan olemassaolo oli kenttätyöviikonloppujeni kannalta valtava etu (paitsi ehkä lompakolleni). Lähdin lähes aina kotiin jotakin mukanani, ja usein ostin suomalaisia tuotteita myös ystävilleni kokeiltavaksi. Vietin tutkimuksen aikana paljon aikaa myös pihalla muistiinpanojeni parissa, ja pääsin tietenkin käyttämään saunaa, eli asiaa, jota olin itsekin todella kaivannut täällä asuessani. Enkä ollut tän tunteen kanssa yksin. Sauna mainittiin jokaisessa haastattelussa, ja sen kerrottiin houkuttelevan kirkolle runsaasti myös ulkomaalaisia kävijöitä. Eikä se oikeastaan tullut yllätyksenä sillä se oli nimittäin todella hyvä sauna.

Kirkon kulttuuriset piirteet ovat välittömästi tunnistettavissa niille, joille ne ovat tuttuja. Riittää, että katsoo ympärilleen, sillä kauppa on täynnä suomalaisia tuotteita, Marimekon kuoseja, ja muumimukeja. Takapihalla sijaitsevat puinen terassi ja sauna. Yhdessä nämä elementit muodostavat sen mitä yksi vapaaehtoisista kutsui ”suomalaiseksi brändäykseksi”. Ne luovat aineellista jatkuvuutta suomalaisen kulttuurin ja ulkomailla eletyn arjen välille. Samalla ne erottavat kirkon muista Alankomaissa sijaitsevista tiloista ja antavat kirkolle erityisen merkityksen joka houkuttelee ihmisiä palaamaan takaisin. Haastateltavat puhuivat innostuneesti mahdollisuudesta ostaa suomalaisia tuotteita, mutta erityisesti saunasta, jonka vuoksi monet tulevat kirkolle nimenomaan tarkoituksella. Kulttuurista tuttuutta ylläpidetään myös erilaisten juhlapäivien ja tapahtumien kautta. Kirkon pastori kuvaili asiaa näin: ”Vuoden suurin tapahtuma on joulumyyjäiset. Myös juhannusjuhla ja vappu ovat todella suosittuja. Samoin esimerkiksi itsenäisyyspäivä. Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei löydä muualta täältä Alankomaista.” Merimieskirkkoon osallistuminen ei siis rajoitu uskonnolliseen toimintaan vaan kirkko toimii eräänlaisena väylänä monenlaisiin suomalaisuuden ilmentymiin, eli ruokaan, juhliin, ja perinteisiin. Se tarjoaa ulkosuomalaisille pääsyn näihin asioihin ja tekee niistä keskeisen osan omaa toimintaansa. Juuri tästä syystä onkin kiinnostavaa tarkastella, kuinka luterilainen instituutio on kietoutunut osaksi kokemuksia kodista ja kulttuurista. Monille kirkko ei ollut tärkeä ensisijaisesti uskonnon vuoksi, vaan siksi, että se tarjoaa jatkuvuutta ja tuttuutta Hollantilaisessa ympäristössä.

Ilmoitustaulu: Yhteisö ja sosiaalityö

"Kanssasi maailmalla"-motto

Ilmoituksia nuortenaikuistenilloista, suomalaisen kuoron esityksistä, jumalanpalveluksista, ja perhekerhoista...

Sisäänkäynnin yhteydessä oleva ilmoitustaulu kertoo paljon siitä, kuinka tärkeänä kirkko pitää sosiaalista työtä. Eri ryhmien ilmoitukset, kulttuuritapahtumat, kielikerhot sekä muiden Alankomaissa toimivien yhdistysten tiedotteet tekevät seinästä eräänlaisen kartan kirkon yhteisöelämästä. Merimieskirkolla on historiallisesti ollut tärkeä sosiaalisen tuen tehtävä erityisesti kriisitilanteissa olevien suomalaisten merimiesten auttajana. Tämä rooli jatkuu edelleen, joskin nykypäivään mukautuneena ja huomattavasti laajentuneena. Kirkon sosiaalityöntekijä kuvaili omaa työtään näin: ”Työni vastaa jossain määrin Suomen diakoniatyötä. [...] Käytännössä teen yhteistyötä täällä kirkolla, ohjaan vapaaehtoisia, osallistun ryhmien ja tapahtumien suunnitteluun sekä vedän ryhmiä. Tarjoan myös henkilökohtaista keskusteluapua suomeksi ja neuvontaa paikallisista palveluista. Lisäksi työskentelen suomalaisten merimiesten kanssa.” Toimintaa rahoitetaan osittain Suomen valtion tuella osana ulkomailla tehtävää sosiaalityötä. Suurin osa työstä on ennaltaehkäisevää tai ”melko iloisia asioita”. Tavoitteena on estää yksinäisyyden tai muiden vaikeuksien kasvaminen vakavammiksi ongelmiksi ja tätä tehdään ennen kaikkea erilaisten ryhmien ja yhteisöjen kautta. Perhekerhoissa vanhemmat vaihtavat puhelinnumeroita ja sopivat leikkitreffeistä, opiskelijat tutustuvat toisiinsa, saavat uusia ystäviä ja keskustelevat opintoihin liittyvistä haasteista, ikäihmiset kokoontuvat juttelemaan ja osallistumaan eri aktiviteetteihin. Näiden pienten yhteisöjen kautta ihmiset rakentavat sosiaalisia verkostoja jotka tukevat arkea ulkomailla. Kuten pastori totesi, kävijäkunta on vuosien aikana monipuolistunut huomattavasti, ja tämä liittyy osittain siihen, ettei kirkko keskity pelkästään uskonnollisiin palveluihin. Ne ovat joillekin kävijöille tärkeitä, mutta eivät suinkaan kaikille.

”Mielestäni erityisen merkityksellistä on se, kuinka monenlaisia ihmisiä täällä kohtaa ilman, että eri elämänpolkujaan arvotetaan. [...] Saatamme tavata esimerkiksi poliitikkoja, jotka työskentelevät EU-tehtävissä tai muissa arvostetuissa asemissa. Toisaalta täällä käy myös rekkakuskeja ja muita käytännönläheisissä ammateissa työskenteleviä ihmisiä. Ehkä sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten koskaan kohtaisi toisiaan.” Kiinnostavalla tavalla kirkko toimii siis yhteisenä kohtaamispaikkana jossa tavanomaiset yhteiskunnalliset rajat ja vaikka luokkaerot voivat hetkellisesti menettää tavallista merkitystään. Ulkomailla monilla ihmisillä on samankaltaisia tarpeita, esim. tarve löytää yhteisö, merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nämä kokemukset voivat joskus ylittää ne erot jotka kotimaassa saattaisivat erottaa ihmisiä toisistaan.

Ilmoitustaulu kuvastaa siten kirkon tärkeää roolia sosiaalisena infrastruktuurina, koska merimieskirkko ei ole pelkästään uskonnollinen instituutio, vaan myös osa laajempaa keskinäisen avun, tuen ja yhteisöllisyyden verkostoa suomalaisten ulkomailla asuvien keskuudessa. Mielestäni se on aika hieno ajatus. Kuunnellessani haastateltavien kokemuksia aloin pohtia että voisiko samankaltainen rakenne olla hyödyllinen myös monille muille pienille maahanmuuttajayhteisöille, ja että varmasti olisikin.

Kappeli: arvolähtöinen luterilaisuus ja matalan kynnyksen kautta osallistuminen

Mutta missä uskonto sitten näkyy kaiken tämän keskellä? Vastaus löytyy yläkerrasta, kappelista tai kirkkohuoneesta. Sen sisustus on hyvin perinteisesti luterilainen ja muistuttaa minun silmään myös monia suomalaisia kirkkoja. Tilasta löytyy muun muassa piano, jonka yläpuolella roikkuu puinen pienoismalli laivasta, merimieskirkolle sopiva yksityiskohta. Täällä järjestetään jumalanpalvelukset sekä esimerkiksi kasteet, konfirmaatiot ja muut uskonnolliset toimitukset.

Kuten tiedämme, toisin kuin esimerkiksi ortodoksiset tai katoliset kirkot, luterilaiset kirkkotilat ovat yleensä melko pelkistettyjä. Myös Rotterdamin merimieskirkon kappeli heijastaa tätä tyypillistä perinnettä.

Saatat yllättyä tästä tai sitten et, mutta suurin osa haastateltavista kertoi uskonnon pysyvän kirkolla kohteliaasti ja mukavasti taustalla. Eräs osallistuja kuvaili asiaa näin: ”En ole juuri lainkaan uskonnollinen, mutta en myöskään vastusta uskontoa. Se ei oikeastaan vaikuta minuun suuntaan tai toiseen.” Hän jatkoi toteamalla, ettei paikan luterilainen luonne ”puske läpi”. Tässä ei kuitenkaan ollut kyse välinpitämättömyydestä uskontoa kohtaan vaan ennemminkin mielestäni hyvin suomalaisesta tavasta suhtautua kirkkoon. Useat haastateltavat vertasivat kokemustaan Alankomaiden protestanttisiin kirkkoihin, joita he pitivät avoimemmin ja traditionallisemmin uskonnollisina. Koska luterilaisuus on Alankomaissa pieni uskonnollinen vähemmistö, jotkut kuvasivat suomalaista luterilaisuutta verrattain ”liberaaliksi” ja ”pehmeäksi”.Samalla kirkon työntekijät korostivat, että uskonnolliset arvot muodostavat edelleen kaiken toiminnan perustan, vaikka ne eivät aina näy suoraan arjen käytännöissä.

Eräs työntekijä kuvasi asiaa näin: ”Se on tavallaan perusta, jonka varaan kaikki tämä toiminta rakentuu. Työmme ytimessä on kristillinen lähimmäisenrakkaus. Kristilliset arvot ovat tämän työn kantava voima, mutta ne eivät välttämättä näy kovin konkreettisesti arjessa. [...] Kun ajattelee kauppaa, kahvilaa tai ryhmätoimintaa, niissä ei välttämättä ole mitään erityisen uskonnollista. Mutta juuri siinä, että otamme ihmiset vastaan ja pidämme huolta lähimmäisistä, kristillisyys tulee näkyväksi.” Viimeistään tässä kohtaa uskonnollisen ja kulttuurisen välinen raja alkaa hämärtyä.

Myös kirkon pastori kuvasi tätä jännitettä: ”Pyrimme olemaan avoin ja matalan kynnyksen yhteisö. Hienoa on se, että meillä käy paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai eivät ole kirkon jäseniä. He ovat aivan yhtä tervetulleita kuin kaikki muutkin. [...] Mutta kaiken lähtökohtana on kristillinen ajatus lähimmäisenrakkaudesta. Sen kautta haluamme palvella mahdollisimman laajaa ihmisjoukkoa. Samalla tunnistamme ettei usko ole suuri osa kaikkien elämää, ja se on täysin hyväksyttävää.”

Juuri tämä tekee merimieskirkosta sosiologisesti kiinnostavan. Vaikka kyseessä on myös uskonnollinen tila, monet kävijät eivät ensisijaisesti käytä sitä näistä syistä. Silti he hyötyvät toiminnasta joka rakentuu uskonnollisten arvojen varaan. Kirkko näyttäytyykin paikkana, jossa uskonto toimii usein enemmän toimintaa ohjaavana arvopohjana kuin näkyvänä tai aktiivisesti harjoitettuna uskontona. Varmasti juuri tämän vuoksi niin monet haastateltavat kokivat voivansa tulla kirkolle riippumatta siitä, kuinka uskonnollisina he itseään pitivät, tai ainakin itse koin asian näin.

Rakennus kokonaisuutena: institutionaalinen muutos ja sen jatkuvuus

Suomen Merimieskirkko. (n.d.). Rotterdamin merimieskirkko [Photograph]. Suomen Merimieskirkko Alankomaissa. https://hollanti.merimieskirkko.fi

Lopuksi voimme ottaa askeleen taaksepäin ja tarkastella koko rakennusta kokonaisuuten. Silloin alkaa hahmottua miten kaikki sen eri osat liittyvät toisiinsa. Yksi tutkimukseni keskeisimmistä ja samalla kiinnostavimmista havainnoista oli seuraava: kun kirkon kävijöiltä kysyy, mikä pitää tämän paikan koossa, heidän vastauksensa liittyvät lähes aina suomalaiseen taloon, eli kieleen, ruokaan, ja tuttuuteen. Kun saman kysymyksen esittää kirkon työntekijöille, vastaukset ovat hieman erilaisia, sillä he kuvaavat paikkaa luterilaisena instituutiona jonka toimintaa ohjaa kristillinen arvoperusta ja erityisesti lähimmäisenrakkaus.

Pastori ilmaisi tämän kaikkein suorasanaisimmin: ”Vaikka olisin paistamassa makkaraa juhannusjuhlassa tai ajamassa hakemaan merimiehiä satamasta, toimin niissä tilanteissa silti pastorina.” Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään, miksi luterilainen instituutio säilyttää merkityksensä myös ulkomailla, siten että kyse ei ole ainoastaan uskonnosta, vaan useiden tekijöiden yhdistelmästä. Merimieskirkko on onnistunut mukautumaan alkuperäisestä tehtävästään merimiesten tukijana hyvin monenlaisten ihmisryhmien kohtaamispaikaksi. Samalla luterilaisuuden vahva sosiaalisen vastuun ja lähimmäisenrakkauden eetos näkyy edelleen sen toiminnassa. Lisäksi suomalaiset ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa kirkon läsnäolo on niin tavanomaista, ettei sen asemaa usein edes pysähdytä pohtimaan. Tässä mielessä merimieskirkko on samanaikaisesti sekä hyvin vanha että hyvin uusi instituutio. Se kantaa mukanaan yli sadan vuoden historiaa, mutta on samalla jatkuvasti muuttunut vastaamaan uusiin tarpeisiin ja uusiin käyttäjäryhmiin, ja tämä jännite tekee siitä sosiologisesti erityisen kiinnostavan tutkimuskohteen!

Tässä esittelemäni kuusi teemaa jotka rakensin kirkon ympärille eivät tietenkään pyri antamaan mitään täydellistä kuvaa merimieskirkosta, vaan ne ovat pikemminkin näkökulmia, jotka nousivat esiin oman kenttätyöni aikana ja niiden havaintojen pohjalta joita ehdin tutkimusprosessin aikana tehdä. Uskon kuitenkin, että ne tarjoavat uusia tapoja ymmärtää kirkkoa, sen toimintaa ja sen merkitystä ulkomailla asuville suomalaisille. Palaan vielä myöhemmin tutkimusprosessini arviointiin sekä siihen miten oma asemani suomalaisena vaikutti tutkimukseen Tutkimusreflektioissa. Se saattoi yhtä aikaa helpottaa ymmärrystäni ja syventää havaintojani mutta samalla myös asettaa tiettyjä rajoja sille mitä pystyin näkemään.

Page updated

Google Sites

Report abuse