Tutkimusreflektiot
Tässä osiossa haluaisin käydä läpi tutkimusprosessini ja kertoa hieman siitä, mikä toimi ja mikä ei sekä siitä miten lopulta päädyin näihin johtopäätöksiin.
Embedded Files
Vietin huhtikuussa 2026 kaksi viikonloppua kirkolla... tässä kertomus siitä, miten kaikki sujui.
Vietin huhtikuussa 2026 kaksi viikonloppua kirkolla... tässä kertomus siitä, miten kaikki sujui.
Haluan vielä kerran kiittää merimieskirkon henkilökuntaa kaikesta avusta tutkimusprosessin aikana. He välittivät yhteystietoja ihmisille, jotka voisivat olla kiinnostuneita osallistumaan haastatteluihin, ja kävivät säännöllisesti tarkistamassa kahvilassa miten tutkimukseni eteni. Samalla he antoivat minun viettää tuntikausia kahvilassa ihmisiä havainnoiden ja läppäriäni äänekkäästi naputellen. Tutkimustani varten haastattelin yhteensä yhdeksää henkilöä. Haastateltaviin kuuluivat kirkon pastori, sosiaalityöntekijä, kaksi vapaaehtoista sekä viisi kävijää, joiden taustat vaihtelivat opiskelijoista lapsiperheiden vanhempiin ja henkilöihin, jotka olivat asuneet Alankomaissa yli kaksikymmentä vuotta. Haastattelut kestivät niin kauan kuin keskustelua riitti, yleensä noin 30–60 minuuttia. Haastattelujen lisäksi pidin kenttäpäiväkirjaa, johon kirjasin havaintojani siitä mitä ympärilläni tapahtui ja miten ihmiset olivat vuorovaikutuksessa keskenään. Monet tämän verkkosivuston ja tutkielman havainnoista perustuvat yhtä paljon näihin havaintoihin kuin varsinaisiin haastatteluihin. Kenttätyön jälkeen alkoi tutkimusprosessin ehkä kaikkein työläin vaihe eli litterointi. Kuvassa näkyvä tekstimassa on hyvä esimerkki siitä miksi siitä tuli henkilökohtainen painajaiseni. Haastattelut piti litteroida, kääntää, lukea läpi yhä uudelleen, etsiä niistä toistuvia teemoja ja lopulta yhdistää havainnot kokonaisuuksiksi, joiden avulla voisin vastata tutkimuskysymykseeni. Lopulta nämä havainnot järjestyivät kuudeksi teemaksi, jotka muodostivat tämän tutkimuksen keskeiset tulokset.Menetelmänä käytin temaattista analyysia (thematic analysis). Käytännössä tämä tarkoittaa aineistoon syventymistä niin perusteellisesti että siitä alkaa vähitellen erottua toistuvia kuvioita joilla on teoreettista ja sosiologista merkitystä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy esimerkki tekemästäni koodauksesta, eli haastatteluteksteihin lisättyjä tunnisteita ja muistiinpanoja joiden avulla pyrin jäsentämään sitä mistä ihmiset puhuivat ja mitä merkityksiä heidän kertomuksiinsa sisältyi. Vaikka prosessi oli ajoittain hidas ja puuduttava, juuri tässä vaiheessa tutkimus alkoi vähitellen muuttua yksittäisistä keskusteluista laajemmaksi kokonaisuudeksi.
Jotain,mikä on myös visuaalisesti kiinnostavaa tutkimusprosessissa on verkostoanalyysi ATLAS.ti-ohjelmistossa! Tämän verkoston tein kartoittaakseni eri koodit eli haastattelutranskriptien tekstiosille toistuvasti annetut merkitykset suhteessa toisiinsa niitten yhteisten tai toisiinsa liittyvien merkitysten ja kontekstien perusteella. Tämä auttaa ymmärtämään miten teemat muodostuvat visualisoimalla sen mikä liittyy mihinkin ja mikä nousee tutkimuksessa esiin monta kertaa. Virtuaalikierroksella jo kohtaamasi teemat on merkitty valkoisella, ja eri teemoihin liittyvät koodit on värikoodattu. Useisiin teemoihin liittyvät koodit on merkitty punaisella.
Tämä oli ensimmäinen tutkimusprojekti, jonka suunnittelin ja toteutin lähes kokonaan itse ja varsinkin näin laajassa mittakaavassa. Olin tehnyt haastatteluja ja havainnointia aiemminkin, mutta ennen kenttätyön aloittamista tunsin silti epävarmuutta ja painetta siitä, onnistuisinko tekemään kaiken oikein vai unohtaisinko jotakin olennaista. Tutkimuskohteeni tuntui samaan aikaan sekä mukavalta että hieman kiusalliselta, sillä tutkin paikkaa, jonka kohderyhmään itsekin kuulun. Suomalaisena koin ajoittain myös tarvetta olla erityisen tarkka kaikessa mitä tein. Osittain tämä johtui siitä, että kirkon henkilökunta ja kävijät suhtautuivat tutkimukseeni niin myönteisesti ja innostuneesti, että tunsin vastuuta tehdä heidän luottamukselleen oikeutta. Oma taustani tarjosi kuitenkin myös selviä etuja. Koska tunsin jo valmiiksi suomalaista kulttuuria ja kirkon toimintaympäristöä, minun oli helpompi ymmärtää mistä ihmiset puhuivat ja mitä heidän kertomuksensa merkitsivät. Lisäksi monet olivat yllättyneitä siitä, että olin valinnut juuri merimieskirkon tutkimuskohteekseni. Tämä johti siihen, että ihmiset tulivat usein itse juttelemaan kanssani, ehdottivat haastatteluja tai kertoivat omia kokemuksiaan ilman, että minun tarvitsi aktiivisesti etsiä osallistujia. Tunsin olevani onnekas siinä, kuinka sujuvasti aineistonkeruu lopulta eteni. En myöskään voi väittää, ettenkö olisi nauttinut tutkimuksen tekemisestä. Haastattelut olivat kiinnostavia, muiden suomalaisten tapaaminen oli mukavaa, ja uskonkin, että oma kiinnostukseni aiheeseen auttoi luomaan avoimia keskusteluja ja rikastutti aineistoa.
Hyvään tutkimuskäytäntöön kuuluu kuitenkin myös kriittinen itsereflektio. Siksi on tärkeää pohtia niitä tekijöitä, jotka samalla myös rajoittivat tutkimustani. Ensinnäkin suomalaisuus helpotti pääsyä tutkimuskentälle ja auttoi ymmärtämään osallistujien kokemuksia mutta tuttuus voi myös tehdä tutkijan sokeaksi asioille, jotka ulkopuolinen huomaisi helpommin. Osa niistä asioista, joita pidin haastatteluissa itsestään selvinä saattoi olla juuri sellaisia oletuksia, joita suomalaiset jakavat huomaamattaan. Esimerkiksi minulla oli jo ennen tutkimusta omia käsityksiä ja tietoa luterilaisen kirkon asemasta Suomessa. Lisäksi olin aiemmin asunut Ateenassa, jossa toimi vielä hiljattain suomalainen merimieskirkko. Olin siis ollut tekemisissä tämän instituution eri muotojen kanssa jo ennen tutkimuksen aloittamista. Tässä mielessä koko verkkosivusto toimii myös eräänlaisena kokeena: ovatko tutkimuksen tulokset ymmärrettäviä ja kiinnostavia myös sellaisille lukijoille, joilla ei ole samanlaista taustatietoa tai kokemusta aiheesta? Toinen merkittävä rajoitus liittyy haastateltaviin. Keskustelin pääasiassa kirkon vakituisten kävijöiden kanssa, jotka olivat jo valmiiksi myönteisesti suhtautuneita kirkkoon. Tämän vuoksi tutkimuksesta puuttuvat lähes kokonaan niiden ihmisten näkökulmat, joille kirkko ei ole tärkeä, jotka suhtautuvat siihen neutraalisti tai jotka ovat mahdollisesti kokeneet olonsa siellä epämukavaksi tai ulkopuoliseksi. Myös tutkimuksen kohderyhmä oli suhteellisen kapea. Kaikki haastateltavat olivat Suomessa syntyneitä henkilöitä, jotka asuivat Alankomaissa opiskelijoina tai työperäisinä muuttajina. Monet heistä olivat muuttaneet ulkomaille osittain itsensä toteuttamisen vuoksi, mikä on mahdollista Euroopan unionin tarjoaman liikkuvuuden ansiosta. Tämä tarkoittaa, että tutkimus kuvaa melko erityistä ryhmää, jonka elämäntilanne muistuttaa monin tavoin myös omaani. En voi siis sulkea pois mahdollisuutta, että tutkimus osittain toistaa juuri sellaista näkökulmaa, johon oma asemani ja rajallinen aineisto johdattivat minut. Yhdeksän haastattelua on loppujen lopuksi melko pieni aineisto. Siksi muiden tutkijoiden, jotka haluaisivat tarkastella esimerkiksi muita merimieskirkkoja tai ulkomailla toimivia luterilaisia instituutioita täytyisi pohtia tarkemmin missä määrin tämän tutkimuksen havainnot ovat yleistettävissä ja missä määrin ne liittyvät juuri Rotterdamin merimieskirkon erityiseen tilanteeseen. Lopulta tämä tutkimus on ennen kaikkea rajatun ajan kuluessa toteutettu tapaustutkimus Rotterdamin merimieskirkosta. Se perustuu muutaman viikonlopun aikana tehtyihin havaintoihin ja haastatteluihin, eikä sen tarkoituksena ole esittää lopullisia vastauksia. Sen sijaan se tarjoaa yhden mahdollisen näkökulman siihen miten suomalaiset ulkomailla rakentavat yhteisöllisyyttä, merkityksiä ja jatkuvuutta elämässään ja siihen millainen rooli merimieskirkolla voi tässä prosessissa olla.
Tutkimusreflektio #1: Tutkimukseni aikana kävi välillä unohdin koko kappelin olemassaolon. Se kuulostaa ehkä oudolta, kun ottaa huomioon, että koko rakennusta kutsutaan kirkoksi. Kappeli sijaitsee kuitenkin toisessa kerroksessa kirjaston yhteydessä kun taas itse vietin suurimman osan ajastani ensimmäisessä kerroksessa kahvilan, myymälän ja suurimman osan kävijöistä ympäröimänä. Eräänä iltapäivänä menin kuitenkin yläkertaan jumalanpalveluksen jälkeen, kun tila oli tyhjillään. Kuten virtuaalikierroksella näkyi, tila on todella luterilainen. Suomalaisten tuskin tarvitsee edes miettiä, mitä sillä tarkoitan. Kappelin pelkistetty ilme ja hillitty tunnelma muistuttavat hyvin vahvasti suomalaisia kirkkoja. Vaikka huoneen suuret ikkunat avautuivat tavalliselle rotterdamilaiselle kadulle, tila tuntui silti jollain tavalla suomalaiselta. Ehkä tunne syntyi pianon päällä olevasta suomalaisesta virsikirjasta tai ehkä siitä, että pianon yläpuolella riippui suuri puinen laivakoriste, tai ehkä kyse oli yksinkertaisesti puupintojen ja sisustuksen luomasta tunnelmasta. Oli syy mikä tahansa, kokemus auttoi minua ymmärtämään paremmin sitä, mitä uskonnolliset haastateltavani olivat yrittäneet kuvata. Moni heistä korosti haastatteluissa, kuinka ainutlaatuista oli päästä osallistumaan jumalanpalvelukseen suomen kielellä ulkomailla, ja puhuivat myös itse tilasta arvostavasti. Jos kappeli pystyi herättämään minussa näin vahvan suomalaisuuden tunteen, vaikka en itse ole viettänyt paljoakaan aikaa suomalaisissa kirkoissa, voin vain kuvitella kuinka merkityksellinen se voi olla ihmisille joille uskonnollinen elämä on tärkeä osa arkea, tai niille jotka haluavat silloin tällöin osallistua jumalanpalvelukseen. Rehellisesti sanottuna kokemus myös hieman horjutti omia tulkintojani, mutta vain hyvällä tavalla. Olin ollut niin tyytyväinen havaintooni siitä, että merimieskirkko näyttäytyy ennen kaikkea ”suomalaisena talona”, että olin vähitellen alkanut sivuuttaa sen että kyseessä on samalla myös aidosti kirkko. Vaikka uskonnollinen toiminta koskettaa ehkä vain osaa kävijöistä, se ei tarkoita, että se olisi merkityksetöntä. Kappelissa vieraileminen palautti tämän näkökulman takaisin tutkimukseeni. Se muistutti minua siitä, että rakennuksen uskonnollinen ja kulttuurinen ulottuvuus eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin, ne voivat olla läsnä samanaikaisesti.
Tutkimusreflektio #2: Rekkakuskit ansaitsevat erityismaininnan kaikissa tutkimukseni tuloksia käsittelevissä pohdinnoissa. Pastori kuvaili heidän tilannettaan näin: ”Rekkakuskitkin ovat kiitollisia kun heidät haetaan autoltaan. Muuten he käytännössä vain viettävät aikaansa siellä pysäköintialueella. Sitten he tulevat tänne ja käyvät saunassa.” Ja näin myös tapahtui, sillä molempien kenttätyöviikonloppujeni aikana sosiaalityöntekijä haki pysäköintialueelta kaksi eri rekankuljettajaparia ja toi heidät kirkolle. Siellä he paistoivat makkaraa ja kävivät saunassa. Ensimmäinen tapaamani kaksikko keskusteli muun muassa siitä, miten paikka oli muuttunut edellisestä vierailusta, joka oli ollut noin vuotta aiemmin. Yhtenä päivänä lähdin heidän kanssaan kävelemään ulos rakennuksesta lounasaikaan. He kyselivät minulta, mitä heidän kannattaisi nähdä Rotterdamissa muutaman vapaan tunnin aikana ja oliko kuuluisa hollantilainen kapsalon todella niin hyvää kuin ihmiset väittävät. He kysyivät myös tutkimusprosessista, valmistumisestani, ja muusta. Tämä oli oikeastaan yksi tutkimuksen yllättävimmistä puolista. Lähes jokainen tapaamani ihminen oli aidosti kiinnostunut tutkimuksestani ja halusi keskustella siitä kanssani. Minulle kyse oli ”vain kandidaatintutkielmasta”, mutta monet suhtautuivat siihen paljon suuremmalla kiinnostuksella kuin olin osannut odottaa. Ehkä tässä näkyy jotakin hyvin suomalaista, koska Somessa tuntuu toisinaan siltä, että innostumme aina hieman liikaa silloin, kun Suomi tai suomalaiset mainitaan jossakin kansainvälisessä yhteydessä (torille). Koska olemme suhteellisen pieni maa tunnistamme helposti tilanteet joissa jokin meille tuttu asia saa näkyvyyttä. Luulenkin, että osa ihmisten kiinnostuksesta liittyi siihen, että joku oli päättänyt kiinnittää huomiota pieneen osaan suomalaista uskonnollista ja kulttuurista verkostoa ulkomailla ja jolla on merkitystä heidän arjessaan Alankomaissa. Rekkakuskien kohdalla tämä näkyi erityisen selvästi. Heidän tarinansa havainnollistaa yhtä tutkimukseni tärkeimmistä havainnoista että hyvinvointiin liittyvät tarpeet eivät aina tarkoita kriisejä tai vakavia ongelmia vaan joskus kyse on yksinkertaisesti levosta. Pitkien työjaksojen aikana ihmiset voivat viettää päiviä tai viikkoja yksin liikkuen paikasta toiseen. Merimieskirkko tarjoaa tähän tukea maksutta. Ilman kenttätyötäni en olisi luultavasti koskaan tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa ja siksi olen erityisen iloinen siitä että tutkimukseni pystyy tuomaan näkyväksi myös tällaisia pieniä hyvinvoinnin muotoja, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta.
Tutkimusreflektio #3: Oli toinen kenttätyöviikonloppuni, olin viettänyt koko päivän kirkolla, ja päivä oli ollut aika hilajinen. Olin tehnyt vain yhden haastattelun, eikä paikalla ollut kovinkaan paljon kävijöitä. Suurimman osan ajasta olin jutellut kahvilan vapaaehtoisten kanssa ja työskennellyt litterointieni parissa. Rehellisesti sanottuna olin hieman turhautunut siihen, kuinka ”epätuottavalta” iltapäivä oli tuntunut. En kuitenkaan menettänyt toivoani, sillä illalla oli tarkoitus osallistua kirkon kuukausittaiseen nuorten aikuisten iltaan, josta olen jo aiemmin maininnut. Menin sinne osittain tutkimukseni vuoksi nähdäkseni, millainen tapahtuma käytännössä on mutta osittain myös siksi että halusin yksinkertaisesti viettää mukavan illan. Olin kutsunut mukaan myös suomalaisen yliopistokaverini. Illan järjesti kirkon sosiaalityöntekijä, johon olin jo tutustunut haastattelun yhteydessä. Vähitellen ihmisiä alkoi saapua paikalle ja oli selvää että monet olivat vakituisia kävijöitä, sillä sosiaalityöntekijä tunsi heidät nimeltä, ja myös osallistujat näyttivät tuntevan toisensa. Söimme yhdessä hyvän illallisen, tutustuimme ryhmänä toisiimme, pelasimme pelejä (Aliasta, voitin) ja kävimme lopuksi saunassa. Paikalla oli noin kymmenen ihmistä, vaikka minulle kerrottiin, että toisinaan osallistujia voi olla jopa kolmekymmentä. Minulla oli tosi hauskaa. Oli kivaa puhua vaihteeksi vain suomea joka välillä menee mulla puhuttuna ruosteeseen, ja viettää aikaa muiden samanikäisten suomalaisten kanssa. Mukana oli myös yksi hollantilainen poika joka kuulemma osallistui kaikkiin nuorten aikuisten iltoihin yksinkertaisesti siksi, että hän oli suuri Suomi fani, joka huvitti minua suuresti. Illan aikana koin samankaltaisen tunteen jota tutkimuksessani olin kuullut muiden kuvailevan, joka oli että Suomen kieli, suomalaiset ihmiset ja käytännöt muodostivat ympäristön jossa kaikki tämä oli normaalia ja tuntui suomalaiselta vaikka oltiin vielä Hollannissa. Muistan myös ajatelleeni, että nämä eivät välttämättä olisi ihmisiä, joiden kanssa olisin muuten ystävystynyt tai joiden seuraan olisin luonnostaan hakeutunut, mutta silti tulimme kaikki poikkeuksellisen hyvin toimeen keskenämme. Ehkä meitä yhdisti saunariippuvuus. Mutta kokemus muistutti myös hyvin paljon Victor Turnerin kuvaamaa communitasta tai tunnetta yhteydestä joka syntyy ihmisten jakaessa samanlaisen välitilan. Kun ilta päättyi ja lähdin kotiin tunsin hieman surua siitä, että se oli ohi, ja huomasin myös jotain mielenkiintoista. Kun astuin ulos rakennuksesta, tuntui hetken ajan lähes siltä kuin olisin havahtunut todellisuutee, että ai niin, olen edelleen Hollannissa. Se oli erikoinen kokemus koska en ollut poistunut maasta missään vaiheessa, mutta kirkossa oli hetken tunne että olin Suomessa. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, mitä tarkoitan puhuessani oman sisäpiiriläisen asemani vaikutuksesta tutkimukseen. En voi aina ylläpitää täydellistä analyyttista etäisyyttä tilanteessa, jossa tutkimani tila on myös paikka, jota itse kaipaan omaan arkeeni. Kirkon monet käytännöt ja palvelut ovat juuri sellaisia jotka vastaavat myös omiin koti-ikävän kokemuksiini. Tutkijana tämä loi ajoittain ongelman, että kuinka tarkastella ilmiötä ulkopuolelta samalla, kun kokee itse samoja tunteita kuin tutkimukseen osallistuvat ihmiset? Toisaalta juuri tämä teki tutkimuksesta niin kiinnostavan minulle ja semmosen mihin jaksoin panostaa. Vaikka oma asemani varmasti vaikutti siihen, mitä näin ja miten tulkitsin havaintojani, olen lopulta tyytyväinen siihen mihin se minut johti. Sen sijaan että olisin yrittänyt väkisin sulkea omat kokemukseni tutkimuksen ulkopuolelle, ne auttoivat minua ymmärtämään paremmin sitä mistä monet haastateltavani puhuivat.
YHTEENVETO
Tämän Capstone-projektin tavoitteena oli tiivistää tutkimukseni keskeiset havainnot tavalla joka olisi saavutettava ja kiinnostava myös akateemisen maailman ulkopuolisille lukijoille. Samalla olen pyrkinyt avaamaan kandidaattitason tutkimusprosessia autoetnografisena kertomuksena sekä havainnollistamaan sosiologisen mielikuvituksen käyttöä käytännössä.
Lukijan on kuitenkin tärkeää muistaa että tämä yksi kirkko on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Merimieskirkkoverkostoa (eikä pelkästään suomalaista vaan myös ruotsalaista, norjalaista ja tanskalaista) on tutkittu verrattain tosi vähän. Tämä on harmillista, sillä ne tarjoavat kiinnostavia esimerkkejä siitä miten uskonnolliset instituutiot voivat vaikuttaa ulkomailla asuvien ja pitkälti maallistuneiden ihmisten elämään. Merimieskirkkojen toimintamalli ja erityisesti niiden sosiaalinen työ sekä kielen merkitys yhteisöllisyyden rakentamisessa voisi tarjota hyödyllisiä näkökulmia myös muiden pienten maahanmuuttajaryhmien tukemiseen. Samalla merimieskirkkoverkosto haastaa yksinkertaistettuja käsityksiä maallistumisesta ja osoittaa että kirkollinen instituutio voi säilyttää merkityksensä ja toimintakykynsä myös tilanteessa jossa sen piirissä toimivat ihmiset eivät henkilökohtaisesti ole uskonnollisia. Juuri tässä mielessä luterilaisuus uskonnollisena muotona näyttäytyy erityisen kiinnostavana. Toivon, että tämän tutkimuksen havainnot ovat olleet lukijoille hyödyllisiä ja ajatuksia herättäviä. ja erityisesti suomalaisille ja merimieskirkon kävijöille toivon tehneeni oikeutta paikalle ja kokemuksille, joita ihmiset kanssani jakoivat haastatteluissa.
Kiitos, että olit mukana tutkimusprosessissa, virtuaalikierroksella ja tämän Capstone projektin lukijana!
Missä merimieskirkot toimivat? Suomalainen merimieskirkkoverkosto toimii seitsemässä satamassa Suomessa sekä ulkomailla Rotterdamissa, Brysselissä, Hampurissa ja Lontoossa. Lisäksi toimintaa on eri muodoissa myös Aurinkorannikolla, Irlannissa, Luxemburgissa, Puolassa ja Itä-Aasiassa.
Missä merimieskirkot toimivat? Suomalainen merimieskirkkoverkosto toimii seitsemässä satamassa Suomessa sekä ulkomailla Rotterdamissa, Brysselissä, Hampurissa ja Lontoossa. Lisäksi toimintaa on eri muodoissa myös Aurinkorannikolla, Irlannissa, Luxemburgissa, Puolassa ja Itä-Aasiassa.
Page updated
Google Sites
Report abuse