Sykettä arviointiin
Monipuolinen arviointi lukiokoulutuksessa
Arviointiin keskittyvä koulutus lukio-opettajille
Vuosina 2018-2020 toteutettu Opetushallituksen rahoittama arviointikoulutus lukio-opettajille. Koulutusmuotoina oli lähikoulutusta, verkkotyöskentelyä sekä työn ohessa oppimista. Koulutuksen laajuus oli 5 opintopistettä. Kouluttajina Najat Ouakrim-Soivio ja Anne Rongas.
Keskeisinä tavoitteina olivat sekä opettajan oman arviointiosaamisen lisääminen että oman lukion arviointikulttuurin työstäminen. Kouluttajien sydäntä lähellä olevat arvioinnin dialogisuus ja vaikutus oppijan etenemiseen olivat koulutuksen ydintä. Koulutuksessa yhdistyivät ajantasainen tutkimustieto ja lukio-opettajan työn arki.
Koulutuksen kuusi vaihetta olivat:
Orientaatio ja lähtötilanne
Omat projektit ohjatusti käyntiin
Opettajan arviointiosaaminen: lähtökohtana osaamisen arviointi eri oppiaineissa
Monipuolinen arviointi käytännössä: strukturoituja työmalleja arvioinnin eri vaiheisiin lukiokurssin aikana
Lukion arviointikulttuuri: mistä se koostuu, miten sitä viedään eteenpäin
Lopputapahtuma.
Koulutus toteutettiin alueellisina ryhminä ja sovitettiin osallistujien lähtökohtiin sekä tavoitteisiin. Lähikoulutusten ajankohdat ja seutukunnat (vaiheet 3-5):
Lounais-Suomi: 23.-24.8. ja 29.11.
Keski-Savo: 30.-31.8. ja 22.11.
Kaakkois-Suomi 6.9., 11.10. ja 15.11.
Pääkaupunkiseutu 13.-14.9. ja 8.11.
Verkko-toteutus online 23.5., 24.5., 22.8., 5.9. ja 10.10.
Kaikkien yhteinen lopputapahtuma (aikaa ei vielä päätetty)
Käytännön järjestelyt ja yhteydenotot: Anne Rongas, 040 5181 229, etunimi.sukunimi@otavia.fi. Koulutus oli osallistujille maksutonta. Matka-, ruokailu- tai sijaiskustannuksia ei korvattu. Koulutuksen koordinaattorina Otavia / Suunta-tiimi.
Koulutuksen PIKAOHJE (keskeiset linkit ja aikataulut)