Aatoksen säännöt

AATOS RY 

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 

 

1.Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 

 

Yhdistyksen nimi on Aatos ry ja sen kotipaikka on Tampere. 

 

2.Tarkoitus ja toiminnan laatu

 

 

Aatos ry on Tampereen yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö. Aatos ry toimii jäsentensä yhdyssiteenä, edustajana ja edunvalvontajärjestönä yliopistoyhteisössä ja sen ulkopuolella sekä osallistuu jäsentensä tieteenalan koulutuksen ja opintojen suunnitteluun ja kehittämiseen.  

 

Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan järjestämällä keskustelu- ja kurssitoimintaa, yhteisiä kokouksia, olemalla yhteydessä Tampereen yliopiston sisäisiin toimijoihin ja järjestämällä juhlatilaisuuksia sekä erilaista vapaa-ajan toimintaa. Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Tämän edistämiseksi kaikki tapahtumat pyritään järjestämään ilman erillisiä osallistumismaksuja jäsenille ja kaikessa toiminnassa noudatetaan Aatoksen ylläpitämiä Aatoksen turvallisemman tilan periaatteita.

Toiminnan tukemiseksi yhdistys voi hakea toiminta-avustuksia esimerkiksi Tampereen ylioppilaskunnalta ja muilta järjestöiltä ja järjestää yhdistyslain mukaista varainkeruuta. 

 

3. Jäsenet 

 

Yhdistyksen jäsenet ovat joko varsinaisia jäseniä, alumni-, kannatus- tai kunniajäseniä.  

 

Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt sekä on Tampereen yliopiston filosofian pääaineopiskelija. Pääaineopiskelijoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä perustutkinto- että jatko-opiskelijoita. Filosofiaa pääaineenaan Tampereen yliopistossa joskus opiskelleen henkilön on mahdollista hakea alumnijäsenyyttä. 

 

Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Yhdistyksen kunniajäseneksi voidaan hallituksen perustellusta esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti yhdistyksen hyväksi. 

 

Vain varsinaiset jäsenet ovat äänioikeutettuja yhdistyksen kokouksissa.  

 

Tästä eteenpäin puhuttaessa jäsenistä tarkoitetaan varsinaisia jäseniä, ellei erikseen mainita. 

 

4.Liittymis- ja jäsenmaksut 

 

Aatokseen liittyminen ja Aatoksen jäsenyys on varsinaisille jäsenille ja alumnijäsenille maksutonta. Yhdistys säätää kannatus- ja kunniajäseniä koskevat liittymis- ja jäsenmaksut yhdistyksen kokouksissa.  

 

5. Hallitus 

 

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitun puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja sekä 0-27 muuta hallituksen jäsentä. Hallituksen jäseneksi voidaan valita yhdistyksen varsinainen jäsen tai yhdistyksen alumnijäsen sillä poikkeuksella, että puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi voidaan valita vain yhdistyksen varsinainen jäsen. Puheenjohtajan tulee olla perustutkinto-opiskelija. 

 

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksesta tai hallituksen koostuessa yli kahdestatoista (12) henkilöstä vähintään kuusi (6), molemmissa tilanteissa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 

 

Hallituksen tehtäviin kuuluu: 

 

 

 

6.Yhdistyksen nimenkirjoittaminen 

 

Yhdistyksen nimen kirjoittaa joko 

a) hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai rahastonhoitaja kaksi kerrallaan 

tai 

b) yksi a-kohdan henkilöistä ja henkilö, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus. 

 

7.​​ Tilikausi 

 

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. 

 

8. Yhdistyksen kokoukset 

 

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 

 

9. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen 

 

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse. Tampereen yliopiston luentokausien ulkopuolella eli kesä-, heinä- ja elokuussa kuitenkin vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta. 

  

Ylimääräinen yhdistyksen kokous kutsutaan koolle, jos yhdistyksen kokous on itse päättänyt kokouksen pitämisestä tai yhdistyksen hallitus katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti on hallitukselta vaatinut kokouksen tarkoituksen ilmoittaen. 

  

10. Varsinaiset kokoukset 

 

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 

1. kokouksen avaus 

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto 

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 

7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 

 

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 

1. kokouksen avaus 

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 

5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio, Aatoksen turvallisemman tilan periaatteet sekä kunnia- ja kannatusjäseniä koskevat säädökset. 

6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 

7. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa  

8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 

 

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 

 

11. Sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purku 

 

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan ( ¾ ) enemmistöllä annetuista äänistä. Toisen aihetta puoltavan yhdistyksen kokouksen on oltava 14-28 päivän sisällä ensimmäisestä puoltavasta äänestyksestä. 

 

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen. 

 

Sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purusta on mainittava yhdistyksen kokouskutsussa, näitä asiakohtia ei voi lisätä jälkikäteen. 

 

12. Kurinpidolliset toimet ja yhdistyksestä erottaminen 

 

Hallitus voi päättää kurinpidollisista toimista, jos jäsen rikkoo yhdistyksen sääntöjä tai mikäli tämä on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut 

yhdistystä.  

 

Hallituksen määräämiin kurinpitotoimiin kuuluvat: varoitukset, jäsenpalveluiden epääminen määräajaksi sekä määräaikainen porttikielto yhdistyksen tilaan ja tapahtumiin, kuitenkin niin, että kurinpitotoimen kesto on enintään kuusi kalenterikuukautta, sisältäen päätöksentekokuukauden. 

 

Yhdistyksen kaikkien jäsenten eli sekä varsinaisten jäsenten, alumni-, kunnia- että kannatusjäsenten erottaminen voi tapahtua vain yhdistyksen kokouksessa kolme neljäsosaa (¾) äänienemmistöllä.