Kohtuullisuus

Kaikki on nykyisin ylenpalttista

Ihminen elää ärsykkeiden tulvan keskellä, mikä aiheuttaa haasteita kuulla oma äänensä. Haluamme tyydyttää tarpeitamme mutta asioiden tärkeysjärjestys alkaa hämärtyä kun mainokset tykittävät uusia tapoja tavoitella onnellisuutta. Kaikkea on saatavissa helposti, kunhan maksukykyä riittää. Perustarpeista on tehty muotia ja taidetta, Maslown tarvehierarkia on kääntynyt päälaelleen.

Kohtuullisuus liittyy tyytyväisyyteen; mitä vaatii, että olemme tyytyväisiä omaan olotilaamme ja ympäristöömme? Meille tarjotaan jatkuvasti tilaisuuksia vertailla omaa onnellisuuttamme muiden oletettuun hyvinvointiin. Mittariksi valikoituu helposti materiaalinen hyvinvointi; kuinka paljon kukin on hankkinut kiiltäviä esineitä ympärilleen. Tavarasta rakennetun kulissin taakse ei ole helppo nähdä, vaikka jotenkin takaraivossa kaihertaa omankin kokemuksen perusteella epäilys siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tässä muistutukseksi Maslown tarvehierarkian viisi tasoa: Fysiologinen (ruoka, lämpö), turvallisuus, yhteenkuuluvuus, arvonanto ja itsensä toteuttaminen. Jokainen niistä voi olla hyvinkin yksinkertainen saavuttaa, ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa suuren osan niistä peruspalveluna tai ainakin perustan niiden toteuttamiselle. Toisaalta kukin niistä tarjoaa mahdollisuuden liioitteluun ja keinotekoisuuteen, jos tarpeita pyritään toteuttamaan muiden ehdoilla. Tähän perustuukin nyky-yhteiskunnan ylikulutus ja kohtuuttomuus, kun markkinat hyödyntävät tyydyttämättömiä tarpeita ja tarjoavat niille keinotekoisia korvikkeita.

Kun omat todelliset tarpeensa ymmärtää, kohtuullisuuteen voi pyrkiä omassa elämässään. Yhteiskunta asettaa kuitenkin raamit, millä tasolla omaa elämäänsä ja kulutustaan voi kohtuullistaa esimerkiksi asumisen, ravinnon, energiankäytön ja liikkumisen osalta. Siksi onkin tärkeää, että poliittisessa päätöksenteossa pidetään mukana kohtuullisuusnäkökulma vastapainona talouden vaatimuksille jatkuvan kasvun tavoitteluun. Kohtuullisuus ja jatkuva kasvu ovat vähän samanlaiset vastaparit kuin pitkä- ja lyhytjänteisyys.

Kohtuullisuutta ei ole hankala noudattaa päätöksenteossa, se vaatii vain hiukan enemmän ajatustyötä kuin jatkuvan kasvun malli, jossa käyttövoima saadaan lyhytjänteisestä resurssien liikakäytöstä seurauksista piittaamatta. Kohtuullisuus seuraa automaattisesti kokonaiskustannusten huomioinnista. Jos esimerkiksi metsänhoidossa halutaan saada pienemmillä haittavaikutuksilla kohtuullinen tuotos, voidaan käyttää jatkuvan kasvatuksen menetelmää, jossa säästyy metsänhoidollisia toimenpiteitä, suojellaan vesistöjä, saadaan monimuotoisuus säilymään ja ylläpidetään metsämaisema. Liikenteen rakennetta voisi kyseenalaistaa ja luoda kestävämpiä liikkumismenetelmiä kuin yksityisautoilu, riippumatta käyttövoimasta. Tämä vaatisi liikenteen kokonaisuudistusta, mukaan lukien yhdyskuntarakenteen uudelleensuunnittelun ja liikkumistarpeiden ennakoinnin siinä. Harva haluaa ehdottomasti liikkua yksityisautolla, jos tarjolla olisi toimiva liikennejärjestelmä johon on integroitu kevyt, raskas ja julkinen liikenne sekä yksityisautoilu omana osanaan.

Voisi sanoa, että kohtuullisuus on helppoa toteuttaa, mutta se vaatii kokonaisvaltaista, siilot ylittävää suunnittelua ja toimeenpanoa. Nykyiset ministeriöiden ja virastojen sisäiset nettobudjetointivaatimukset estävät kokonaisuuksia huomioivaa päätöksentekoa, josta seuraisi säästöä henkilöresurssien, rahan, luonnonvarojen ja turhan toimeliaisuuden suhteen. Tästä seuraisi myös työmäärien vähenemistä, mutta toisaalta palveluiden tuottaminen tulisi sen verran edullisemmaksi, että vähemmällä työlläkin olisi niihin varaa. Näin elämään jäisi aikaa ja tilaa myös siihen Maslown hierarkian korkeimman tason toteuttamiseen.