Teatteri Totti on Suomen ainoa viittomakielinen ammattiteatteri
Ohjelmistossa joka vuosi yhdestä kahteen teatterin omaa viittomakielistä produktiota.
Teatteri Totti tuottaa esityksiään monille eri ikäryhmille aina lapsista aikuisiin ja vanhempaan ikäpolveen asti.
Teatteri Totissa viittomakielinen katsoja pääsee nauttimaan teatterista omalla äidinkielellään. Myös muut viittomakielisestä teatterista kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita katsomaan esityksiä, sillä suurin osa niistä on puheelle tulkattuja.
Teatteri Totilla on ollut aktiivista teatteritoimintaa yli 25 vuoden ajan Kuurojen Liitto ry:n alaisuudessa vuoteen 2015 asti.
Vuonna 2015 Teatteri Totti siirtyi Teatteri Totti ry:n alaisuuteen toimimaan itsenäisesti.
Teatteri Totin kautta on mahdollista tilata myös monenlaisia työpajoja ja teatterikerhoja.
Teatteri järjestää toisinaan myös kursseja ja on osallistunut kulttuurivaihtoihin ja on käynyt kotimaan lisäksi myös ulkomailla opettamassa teatteria.
Teatterikasvatus on hyvin tärkeä osa teatterin toimintaa.
Lue lisää: http://teatteritotti.com/
************************************
Ilmaisualan ihmisenä kiinnostuin viittomakielestä, joka on yksi ilmaisun kielistä ja minulle ennestään tuntematon.
Matka viittomakieliseen maailmaan on ollut ihmetystä ja ihastusta täynnä.
Itse en edelleenkään osaa viittoa, muttei se ole työskentelyä teatterissa estänyt.
Tarvittaessa on tietenkin tulkki käytettävissä.
Puvustukseni ja lavastukset perustuvat kierrätykseen; olemassa olevien materiaalien ja asujen uudelleen muokkaamiseen ja tuunaamiseen.
Tuhlaajatyttö 2011, puvustus, ensi-ilta 1.11.2011 Valkea talo, Helsinki
Riitta Kuusen modernisaation pohjalta dramatisoinut Teemu Salohalme
Ohjaus: Markku Toikka, ohjaajan assistentti Eero Enqvist
Näyttelijät: Dawn Jani Birley, Samuli Mänttäri, Mari Saarikoski, Pirkko Johansson
Lavastus ja valot: Veikko Parikka
Puhetulkit: Karoliina Franck, Antti Lehti, Saija Ruuskanen
Kuvassa Dawn Jani Birley ja Samuli Mänttäri
Minä, Puff 2013, puvustus ja lavastus, ensi-ilta 26.9.2013 Jyväskylässä Onerva Mäen koululla.
Lastennäytelmä "Minä, Puff" kertoo Puff-nimisen koiran kommelluksista. Puff on hiukan erilainen kuin muut koirat, sillä hänellä on erityisen pitkät korvat! Muut koirat pilkkaavat Puffia, mutta Puff yrittää sinnikkäästi ystävystyä näiden kanssa - ja siitähän soppa syntyy!
Puffin lisäksi näytelmässä seikkailevat Turre ja Murre-nimiset koirat.
Ohjaus: Marita S.Barber
Kuvassa näyttelijät Philippe Kluk; Turre, Pirkko Johansson; Murre ja Dawn Jani Birley; Puff.
Kuva: Pasi Hytti, Graphipster.com
Viittomakielinen kirjasto avasi virtuaaliset ovensa 30.10.2014. Sieltä löytyy Minä, Puffin taltiointi. Kirjastosta löytyy myös neljä muuta Puff-tarinaa, jotka käsikirjoittaja Salla Lähteenmäki kirjoitti kirjastoa varten. Puffista tuli niin suosittu, että tarinalle toivottiin jatkoa.
Näissä neljässä tarinassa käytettiin pohjana Minä, Puff kiertue-esitykseen tehtyjä lavasteita, jotka on toteutettu perinteisellä seuranäyttämötyylillä.
Kaikki tallenteet on spiikattu suomeksi.
Suosittelen tutustumista kirjastoon ja viittomakielen maailmaan: http://www.viittomakielinenkirjasto.fi/fi/puff-ja-tiikeri#.VFoovU0cQb0
Viimeinen kukka - den sista blomman 2015, puvustus, ensi-ilta 28.3.2015. Teatteri Union, Helsinki
Näytelmä pohtii suomenruotsalaisen viittomakielisen kulttuurin ja kielellisen identiteetin asemaa. Vähemmistökielenä suomenruotsalainen viittomakieli on vaarassa hävitä. Carl Oscar Malm perusti aikoinaan Porvooseen suomen ensimmäisen kuurojen koulun 1846, jossa ruotsalainen viittomakieli oli opetuskielenä. Koulu lakkautettiin vuonna 1993. Tämä poliittinen päätös ajoi monet perheet etsimään lapsillensa koulutusta viittomakielellä Ruotsista. Ihmiset joutuivat muuttamaan kotiseudultaan pois pakon edessä. Mitä perheille tapahtui ja mitä heille kuuluu nyt? Den sista blomman-Viimeinen kukka kertoo nuoren naisen fiktiivisen tarinan. Kirje menneisyydestä muuttaa Elisan elämän. Hänen kohtalonsa kietoutuu Suomen ensimmäiseen kuurojen kouluun ja suomenruotsalaisuuden ytimeen. Surun, kyynelten ja luopumisen keskeltä löytyy myös elämää, onnea ja uutta toivoa. Tarina sijoittuu nykyaikaan mutta kietoutuu vahvasti myös menneisyyteen. Lähdeaineistona on käytetty todellisia tietoja joita on kerätty mm. lukemalla vanhoja lehtiartikkeleita ja tutkimalla kuurojen perheiden historiaa.
Ohjaus: Julia Kankkonen (Ruotsi), ohjaajan assistentti ja lavastus Oscar Lönnholm
Käsikirjoitus: Salla Lähteenmäki ja työryhmä
Näyttelijät: Johan Kankkonen (Ruotsi), Silva Belghiti ja Robin Hänninen (Suomi)
Videokuvaus ja leikkaus: Joel Kankkonen (Ruotsi)
Valosuunnittelu: Jari Piitulainen
Juliste: Pekka Saukkonen ja Graphister/Pasi Hytti
Puhetulkkaus: Kim Gustafsson ja Pirjo Falk
Kuvassa: Robin Hänninen, Johan Kankkonen, Silva Belghiti
Tulitikkutyttö, 2015, puvustus, ensi-ilta 25.11.2015, Teatteri Totti, Helsinki
H.C.Andersenin koko perheen satunäytelmä
Ohjaus: Eero Enqvist
Käsikirjoitus: Salla Lähteenmäki
Näyttelijät: Aino Hakala ja Pirkko Johansson (kuvassa)
Rouva Rozenin salaisuus, puvustus ja tarpeisto, ensi-ilta 22.4.2016 Turku
Tule mukaan selvittämään kuka vanhan rouvan murhasi. Mikä oli hänen salaisuutensa?
Rouva Rozenin salaisuus on kutkuttavan jännittävä murhamysteeri, jossa yleisö pääsee vuorovaikutteisessa roolissa arvuuttelemaan murhaajan henkilöllisyyttä ja siten osallistumaan näytelmään. Rouva Rozenin salaisuus tarjoaa mustaa huumoria, jännitystä, ihmissuhdekoukeroita ja yllättäviä juonenkäänteitä.
Näytelmässä on mukana teatterimaailman uusia tulokkaita ja myös tunnettuja nimiä.
Rooleissa: Liisa Kauppinen, Pirkko Johansson, Tero Suominen, Amel Mohsen ja Marita S. Barber.
Ohjaus: Marita S. Barber
Dramatisointi: Marita S. Barber ja työryhmä
Lavastus ja valot: Juha Vainionpää
Näytelmän kesto n. 2 h (väliaikoineen). Kaikissa näytöksissä mukana puhetulkkaus.
Kuvassa: Amel Mohsen, Pirkko Johansson, Tero Suominen, Liisa Kauppinen
Punainen laatikko, puvustus, ensi-ilta 4.5.2019, Kuutio, Helsinki, Malmi
Tarina kolmesta suomalaisesta eläimestä ja heidän salaisuuksistaan.
Jännittävä ja mukaansatempaava esitys on vuorovaikutteinen eli yleisöllä on mahdollisuus osallistua mukaan!
Näyttelijät: Jarl Hanhikoski, Silja Ruonala ja Pia Taalas
Käsikirjoitus: Tarja Sandholm
Ohjaus: Marianne Aro
Kasvomaalaukset: Jaana Veronika
Puhetulkit: Pirjo Falk, Jenny Kolbe-Tapio, Timja Shemeikka
Kesto: 30 min.
Esitykset