Ilmoittautumiset parittomien ja parillisten kilpanumeroiden mukaisesti.
Ostotarjoukset useammalta luukulta.
Toimitsijoiden ilmoittautuminen.
Kahvilapalvelut, ruokaa ja juomaa.
Maaradalle jäädytetty.
Noin 900 metriä.
Kilpailu alkaa lauantaina sekä sunnuntaina 14.-15.2. klo 10.00 ja taukoja pidetään päivän aikana muutamia. Päivän pituus riippuu kilpailun kulusta ja sen tapahtumista.
Ohjeellinen aikataulu
Lauantai 14.2.
10.00 Kilpailu alkaa
Nuoret
Naiset
EVK
Palkintojen jako ja ostotarjousten purku
Sunnuntai 15.2.
10.00 Kilpailu alkaa
Yleinen
Seniorit
Palkintojen jako ja ostotarjousten purku
Kilpailussa on paikalla ambulanssi.
Kahvioon kulku invaluiskaa pitkin. Esteetön wc sijaitsee yleisöparkissa.
Kilpailijoiden ilmoittautuminen tapahtuu varikon reunalla sijaitsevan rakennuksen luukuilla. Ilmoittautuminen on järjestetty parillisten ja parittomien numeroiden mukaisesti.
Toimitsijoiden ilmoittautuminen kahviorakennuksessa.
Yleisökatsomossa on invaparkki. Invaluvalla voi parkkeerata lähelle merkityille paikoille, joista rata-alueen näkee. Invapaikkoja on rajoitetusti.
Lähimmät kaupat on Naarajärven taajamassa Pieksämäellä n. 14 km päässä. Jari-Pekka liikenneasemalla Hankasalmella, n. 16 km Jyväskylän suuntaan, on pieni K-market, josta ei saa alkoholituotteita eikä tupakkaa. Hankasalmen kirkonkylälle on matkaa n. 27 km, josta löytyy myös kauppapalvelut.
Majoitusvinkit löytyy https://visitpieksamaki.fi/majoitus/
Varaudu tapahtumaan käteisellä. Alueella on muutamia korttimaksupäätteitä.
Pieksämäen Urheiluautoilijat löydät Facebookista sekä Instagramista. Sometageina käytämme #piekua ja #talvimestaruus
Suuren tapahtuman vuoksi mobiilidatayhteyksissä voi olla hidastumista tai katkoksia. Tämä voi vaikuttaa myös korttimaksupäätteisiin.
Paltasen autourheilukeskus, Järvisuomentie 2000, 77110 Pieksämäki. GPS-koordinaatit 62 o 19`5” N 26 o 51`47” E
Ostotarjouspiste on ilmoittautumisen kanssa samassa rakennuksessa. Otathan ostotarjouskuponkeja vain tarvitsemasi määrän.
Lähin pankkiautomaatti on Naarajärven taajamassa n. 14 km Pieksämäen suuntaan. Jyväskylän suuntaan lähdettäessä rahaa voi nostaa Liikenneasema Jari-Pekasta n. 16 kilometrin sekä Hankasalmen kirkonkylältä n. 27 km päästä.
Lauantai 15€
Sunnuntai 15€
Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan kanssa.
AKK:n päätoimitsijalisenssin omaavat henkilöt saavat lipunmyynnistä sisäänpääsyrannekkeen päätoimitsijalisenssiä sekä henkilöllisyystodistusta esittämällä.
Kuulutus eli äänentoistomööpeleistä kuuluva puhe kuuluu myös radiosta kanavalta 107,4 kilpailualueella.
Yleisöä palvelee kahvio sekä useampi grilli- ja myyntipiste. Tarjolla on pientä suolaista, maittavaa ruokaa, makkaraperunoita sekä herkkuja makeannälkään. Juomapuolella tarjolla on kahvia, teetä, limppareita, vichyä ja mehua.
Yleisö saapuu portista Pieksämäen puolelta ennen kilpailupaikkaa ja Jyväskylän suunnasta katsottuna autourheilukeskuksen jälkeen. Pysäköinti on maksutonta. Opasteet ohjaavat valtatie 23 kääntymään oikeasta kohdasta.
Parkkipaikka trailereille on Pieksämäen suunnasta tultuna autourheilukeskuksen jälkeen ja Jyväskylästä päin ennen rata-aluetta. Traileriparkki on ilmainen. Opasteet ohjaavat oikeasta portista parkkiin.
Talviaika - kahvion seinässä oleva vesipiste on suljettu.
Yleisöalueella sekä varikolla on käytössä bajamajoja näin talviaikaan.
Kilpailualueella on avotulen teko kielletty. Roskiksia ja pullonkeräyssäiliöitä on ympäri aluetta. Ongelmajätteille on oma kierrätyspiste. Pidetään Paltanen siistinä!